Lauantaiaamu 29. lokakuuta. Kuinka olinkaan tätä syksyn mukavaa tapahtumaa - kirjamessuja odottanutkaan. Olin jo hyvissä ajoin ilmoittautunut mukaan paikallisen kirjaston messumatkalle ja olin illalla tarkistanut, että kello herättää varmasti ajoissa. Mielessä oli ajatus - entäs jos minä myöhästyn.
Lauantaiaamu koitti, kello pirahti ja äkkiä aamutoimiin. Ajattelin, että ehdin vielä katsoa sähköpostini ja tarkistaa yhden puhelinnumeron, kun kellonaika tietokoneen nurkassa löi silmät ällikällä. Voiko tämä olla totta - onko kone siirtynyt omia ennen aikojaan kesäaikaan (kesäajastahan nyt siirryttiin talvi- eli normaaliaikaan), vai miksi se näyttää, että on tulossa jo seitsemän. Äkkiä kaikki kellot tarkistukseen ja kauheaa! Totta se on, nyt tuli äkkilähtö. Aamukahvit jäi juomatta, kun minä pinkaisin matkaan, hyvässä lykyssä ehdin - ajattelin minä, mutta kuinkas siinä kävikään. Myöhästyin viisi minuuttia ja "juna ehti lähteä jo".
Siellä minä seisoin aamusateisessa kylmänkoleassa syyssäässä ja mietin, että lähteäkö kotia vai mitä tehdä? Messuille teki mieli.
Päätin lähteä linja-autolla omin päin. Sitä linja-autoa vain joutui odottamaan kaksi tuntia, enkä millään viitsinyt lähteä kävelemään takaisin, sitkeästi odotin ja odotin, kunnes tavallinen linjabussi tuli ja köröttelin kohden Helsinkiä.
Kiitos eläkeläisalennuksen ja viime tinkaan saamani bloggaripassin ei budjettiin tullut suurta lovea, mitä nyt taksikyyti Kampista Messukeskukseen teki. Bloggaripassi varmaan oli se pointti, joka sai minut lopulta lähtemään, ilman sitä matkakassa ei olisi kestänyt.
Hieman minua harmitti, kun kello yhdentoista bloggaritapahtuma jäi sikseen. Niin myös Laila Hirvisaaren haastattelu hänen Hiljaisuus-teoksensa tiimoilta. Tämän suhteen kuitenkin ei hätiä mitään, kiitos YLE:n, joka näytti haastattelun Areenallaan. En ole Hirvisaaren kirjoja lukenut, mitä joskus vilkaissut teksin tyyliä, mutta tuo Hiljaisuus-teos minua vahvasti kiinnostaisi lapsiteemansa vuoksi.
Ensimmäiseksi messuilla suuntasin lehdistötiloihin virkistäytymään ja miettimään mitä tehdä. Olin sopinut treffit Saran kanssa, jolle laitoin tekstarin, että olen vihdoin viimein saapunut ja kuinka kiva olikaan tavata ja vaihtaa ajatuksia tyttökirjoista. Sara oli löytänyt todella mielenkiintoisen painoksen Anni Swanin Kaarinan kesälomasta sekä pari muuta teosta, joista Neiti Uhkamieli -teokset kiinnostaisi minuakin. Saran kanssa hieman suunnittelimme, että olisi kiva tehdä joskus tyttökirjatreffit.
Kello 14 olin ilmoittaunut mukaan Teoksen bloggaritapahtumaan ja suuntasin seuraavaksi sinne. Tapahtumasta tarttui mukaan Katarina Baerin He olivat natseja -teos. Olen lukenut viime kuukausina aika paljon holokaustiin liittyviä kirjoja vainottujen osalta, joten on mielenkiintoista lukea jotain vastapuoleltakin. Tässä bloggaajatilaisuudessa Teoksen toimitusjohtaja Nina Paavolainen haastatteli Tuhat ja yksi -teoksen kirjoittajaa Kari Hukkilaa, He olivat natseja -teoksen tekijää Katarina Baeria ja Säädyllinen ainesosa -kirjan kirjoittaja Leena Parkkista. Kaikkia kolmea teosta yhdisti, niin voisi sanoa. matka ajassa, paikassa ja historiassa.
Minua kiinnostaa todellisuudet, joihin ei Googlella pääse.
- Kari Hukkila
Kirjeromaani luo lukijalle kuvan, että nyt se valehtelee.
Jotenkin näin valotti Leena Parkkinen omaa kirjoittajaprosessia. Minä jäin miettimään määritelmää. Eikö kirjeet paremminkin luo autenttista kuvaa. Aivan nii kuin Katarina Baerin sadat kirjeet, joihin hänen teoksensa nojautuu? Kysyinkin asiaa Parkkiselta tilaisuuden lopussa, ja sain vastauksen, että kyllä, näin on, mutta kyseessä on jonkinlainen ristiriita, jos kirjalla on kuitenkin kaikkitietävä kertojaminä ja sitten kirjekertoja, niin siinä tulee harhautetuksi. No, minun aivokapasiteettini ei aivan päässyt ajatuksesta kiinni, miksi kirjekertoja saisi lukijaa harhautetuksi verrattuna kaikkitietävään kertojaan, mutta kaipa se näin voi olla.
Tilaisuus oli sinällään hyvin mielenkiintoinen ja toi uusia avartavia näkökulmia. Miten kirjailijat luovat kirjojensa maailmat. Ajattele, että se, mikä kirjassa onkin jonkun koti, saattaa todellisuudessa olla sairaala.
Teoksen tilaisuudesta suunnistin Katri Vala -lavalle, jossa oli päivän toinen mielenkiintoinen haastattelu. Katja Jalkanen haastatteli Jyrki Korpuaa siitä, miten Raamattu on vaikuttanut kirjallisuuteen ja lopputulemana oli, että Raamatusta ei pääse irti. Sen myytit (itselleni tosin Raamttu ei ole myytti) ja tarinat heijastuu milteinsä kaikkeen maailmassamme. Haastattelu pohti siis Raamatusta kumpuavia teemoja ja asetelmia kirjallisina ilmentyminä eikä teologisena pohdintana.
Loppupäivä ennen kotimatkaa menikin sitten antikvariaattiosastoja kierrellessä. Pää meni taas pyörälle ja suunta sekaisin ja totesin jälleen kerran, että helpompi on katsella kirjatarjontaa netissä kuin ihmisiä vilisevässä sekamelskassa, jossa kirjat eivät välttämättä ole aiheen mukaisesti järjestyksessä. Löysin kuitenkin muutaman mielenkiintoisen vanhan tyttökirjan.
Merri Vikin lottasarja on minulla miltei täydellisenä jo ennestään. Tämän sarjassa toisena ilmestyneen teoksen ostin, koska omani oli sen verran kehnossa kunnossa, että halusin ehjän kappaleen.
Toini Lehtinen-Palmen teos Irmeli järjestää kaiken on uusi tuttavuus, ilmestynyt 1944 , enkä osaa tästä ensivilkaisun perusteella paljoa sanoa. Kuulostaa kuitenkin ihan kivalta kesäiseltä kertomukselta.
Anne Lykken Kitty-kirjaa olen monesti katsellut nettiantikvariaatissa, mutta en ole tohtinut tilata, kun en ole ollut varma kielestä. Nytpä sen sitten ostin, sillä ratsastajatytön lännentyyli vaikuttaa erittäin mun jutulta.
Kirjabloggaajia tuli jonkin verran tervehdittyä, pika pikaa. Toiset jäivät vieraammiksi, toiset läheisemmiksi. Sinisen linnan kirjaston Marian ohitin pikapikaa nyökäten portaissa, olisi ollut kiva vaihtaa ajatuksiakin, mutta aika ja tilanne ei sallinut. Teoksen bloggaajatapahtumassa tunnistin Annan Matkalla mikämikämaahan -blogista ja Katja Jalkaselle (Lumiomena) kävin esittäytymässä jolloin minulle vuorostaan esittäytyi lähellä ollut Hyönteisdokumentti-blogin herrasmies, jonka kanssa meillä on yhteistä kiinnostus vanhempaan kirjallisuuteen.
Kaiken kaikkiaan messumatka oli ihan antoisa aamun pettymyksestä huolimatta. Kotimatkalle pääsinkin sitten tutussa porukassa, kun olin saanut yhteyden sen paikalliskirjaston järjestämän matkan matkanjohtajaan ja varmistanut lähtöajan.
Kiitos siis kaikille teille, jotka teitte messureissustani unohtumattoman ja antoisan.
j.k. Jos olet katsellut tuota bloggauksen alussa olevaa kollaasikoostetta lauantaipäivänä napsituista kuvista, niin vasemman yläkulman ekasta kuvasta sen verran, että kun aamulla odotin siellä sateisessä säässä sitä bussia, joka veisi minut Helsinkiin, niin näin syksyisen lehdenkäppyrän, joka toi mieleeni - arvaatko minkä eläimen? Ketun. Ja kuvahan siitä oli otettava. Tässä vielä hieman suurempana.
