Tove Friedman & Malcolm Brabant
Auschwitzin tytär
Alkuteos: The daughter of Auschwitz
Suomentanut Heikki Eskelinen
Tammi, 2023
363 s.
"Vaikka me viimeiset jäljellä olevat keskitysleireistä selviytyneet kerromme tarinaamme uutterasti, se näyttää silti painuvan unohduksiin. Kauhistuin huomatessai, miten tietämättömiksi nuoret amerikkalaiset osoittautuivat erään juutalaisjärjestön* teettämässä ja syyskuussa 2020 julkaistussa haastattelututkimuksessa.Kahdella kolmanneksella haastatelluista ei ollut minkäänlaista käsitystä holokaustissa kuolleiden juutalaisten määrästä. Lähes puolet ei osannut nimetä yhtään keskitysleiriä tai ghettoa. 23 % uskoi, että holokausti on myytti tai että tietoja siitä on paisuteltu, 17 % sanoi pitävänsä uusnatsien esittämiä mielipiteitä hyväksyttävinä. Samanlainen Euroopassa 2018 toteutettu tutkimus osoitti, että kolmasosa eurooppalaisista oli yhtä tietämättömiä tai ei ollut edes kuullut holokaustista."
*Conferensse of Jewish Material Claims Against Germany
Näin Tova Friedman taustoittaa esipuheessaan tätä elämänsä tarinaa. Tovan tarina alkaa Puolassa, Tomaszów Mazowieckissä, ja sen ghettossa. Tova on 2-3-vuotias ja hän seuraa aikuisten keskusteluja pöydän alla tilan ahtauden vuoksi, sillä natsit ovat miehittäneet Puolan ja väki sullottu ghettoon, eristyksiin.
Gestapo, SS, Toimikaa, Annokset, Margariini, Hitler, Kaatui kuolleena kaduille, Nälkäkuolema, Palestiina, Juutalaisneuvosto, Ghetto, Kropfitsch,Taas yksi, Lapsiparka, Niskaan.
Mieleenpainuvia sanoja, pelkoa, vihaa, häijyyttä kalskahtaen. Pöytäliian reunojen ulkopuolelta ei koskaan kuulunut hyviä uutisia.
Tova on sisukas, Hän puree ja potkii raivoissaan natsisotilasta, joka on viemässä hänen kaunista turkistakkiaan (sillä juutalaiset eivät saaneet omistaa mitään arvokasta) äitinsä katsoessa kauhuissaan. Sittemmin Tovan äiti suojelee lastaan, painaa tämän päähän jo pienestä, että natseja ei saa katsoa silmiin, on alistuttava, selvitäkseen hengissä.
Tomaszów Mazowieckin ghetto, supistettu ghetto, Starachowicen työleiri, Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiri, siinä tie, jota Tova ja äitinsä kulkevat, kauhujen ja kuoleman keskellä. He joutuvat lopulta erilleen isästä.
Auschwitzin tytär on monella tapaa samanalainen holokaust-kuvaus, kuin niin monet muut viime vuosina ilmestyneet todistajanlausunnot tästä mielettömyydestä, kuitenkin myös hyvin erilainen. Tova Friedman on kirjoittanut tämän yhdessä Malcolm Brabantin kanssa, joka on palkittu sotakirjeenvaihtaja. Se, että tämä on tarina lapsesta keskellä sodan mielettömyyttä tekee tästä poikkeuksellisen, erilaisen. Toisaalta tarina on kirjoitettu aikuisen äänellä, taaksepäin katsoen, muistellen, muistoihin ja hetkiin palaten, hetkiin, jotka mieluiten unohtaisi, jotka yhä aiheuttavat painajaisia, pelkoa.
Pienen Tovan matka halki holokaustin on ihme. Mitä muuta voi ajatella tarinaa lukiessa. Hän palaa takaisin kaasukammiosta, jonne keskitysleirin lapsijoukko on marssitettu. On sattunut virhe. Ryhmä on väärä.
Tova Friedmanin tarina on hyvin ja monipuolisesti kirjoitettu. Aihe on tärkeä. Saako, pitääkö holokausti unohtaa. Vapautuessaan monet halusivat unohtaa, poistaa tatuointisa katuakseen sitä myöhemmin. Tovallekin lääkäri ehdotti tatuoinnin poistoa, mutta hän ei sitä halunnut. Tatuointi todisti kokemuksista. Tämä tarina saa kysymään, mitä sitten, kun ei enää ole jäljellä ketään tuon ajan, kokemusten kokijaa? Estääkö muistaminen asioita toistumasta, vai muistuttaako ne siitä, että tämä voi toistua milloin tahansa?
Friedman ja Brabant eivät mässäile julmuuksilla. He kertovat olennaisen. Vain yhden kuvauksen ohitan nopeasti liian järkyttävänä. Tova ei voinut sitä ohittaa ja se syöpyi syvälle hänen näkömuistiinsa.
Koskettavana , vavahduttavana esille nousee Tovan elämän ohella gheton arki, jossaä äidit lähettävät lapsiaan etsimään ruokaa gheton muurien taakse. Henryka Lazowertównan Pieni salakuljettaja -teoksesta olevat runo-otteiden sanat soivat vaikuttavina:
Kainalossani pussi, karkeata kangasta,
ylläni tahraiset rääsyt
juoksen nopein nuorin jaloin
suydämessäni aina pelko.
Kaikki on silti kärsittävä,
kaikki on silti kestettävä,
jotta huomenna te kaikki
voitte syödä leipää kylliksenne.
Låpi seinien, reikien, läpi tiilimuurien
yöllä, aamun valjetessa, päivällä
nälkäisenä, uhkarohkeana, ovelana
kuljen äänettömästi kuin varjo.
Kauneutta ja myötätuntoa sodan julmuuden keskelle tuo puolestaan juutalainen rukous kuolleiden puolesta. Khadishin sanat, joita luetaan hiljaa, salaa käsien lapioidessa multaa ruumiiden päälle.
Tämä on todistajanlausunto tässä ajassa, kirjoitettu tämän ajan termein välittäen kuitenkin tuon mielettömän ajan tunteet ja tapahtumat mahdollisimman autenttisesti. Mitä jäin ilmaisullisesti miettimään, oli lause "Me kaikki tärisimme aivan kuin meidät olisi tainnutettu etälamauttimella". Etälamautin, oliko niitä jo tuolloin? Onko metafora kyllin vahva ja toimiva, tuomaan kokemuksen voiman tähän päivään,
Vahvasti, vaikuttavasti, eläytyen, mutta historiallisiin faktoihin perehtyen kirjoitettu tarina pienen tytön selviytymisestä halki ihmismielen järjettömyyden.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
---
Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 49: Kirja on julkaistu vuonna 2023