Axel Hambraeus: Uddarbon pappi!

Kuvakaappaus: Svensk filmdatabas

 

Axel Hambraeus

Uddabrbon pappi - Laulu ystävästä

Prästen i Uddarbo

Suomentanut Margareta Lehtonen

WSOY,  1957 (6. painos)

299 + 2 s.

Sunnuntaiaamu oli suloinen. Kaikkien Tukholman kirkonkellojen kaiku kiiri avaruuteen, kun pieni saaristolaiva mennä tuprutti Kastelhoma leikkilinnoituksen ohi. Graniittikummut heloittivat sinipunervina kesän raikasta vehreyttä vasten. Kauniit rantahuvilat kylpivät aamuauringossa, lokit liitelivät ilmassa ja valkoveneet vedessä. Saaristolaiva oli täynnä ihmisiä. 

Kauimpana keulassa seisoi yksinäinen mies mustaan lievetakkiin pukeutuneena. Hän oli avopäin ja hänen harva punainen tukkansa kihartui suolaveden raikkaista pärskeistä. Hän katsoi herkeämättä eteenpäin kuin olisi pelännyt kääntää päätään ja näyttää kasvojaan, jotka eivät olleet kauniit.

Mies on Gustaf Ömark, pienen saaristolaisyhdyskunnan, Allerön lähetystalon uusi pastori, joka oli

Niin, hän on niin ruma, että häntä voi sanoa kauniiksi, kuiskasi toinen vastaan. Neitoset painoivat päänsä yhteen ja tirskuivat.

Ei hän koulutukseltaan ollut kuin saarnamies, taustaltaan tukkimies, uittohommissa isänsä menettänyt kansanmies, ja Allerön yhdyskunta, johon hän oli tullut, oli vapaakirkollinen yhdyskunta. Pastori Ömark on hieman erikoinen persoona, kansanmies, joka tulkitsee Raamattua omalla tavallaan ja hoitaa virkaansa omalla tyylillään etsien totuutta rakkaudessa, kunnes kaatuu taintuneena maahan. Ömarkilla on sydänvika. Oltuaan jonkin aikaa Allerössä Ömark kertoo että hänen täytyy lähteä. 

"Voihan olla, että hän on kuullut väärin ajatellessaan Jumalan kutsuneen hänet papksi."  

Ömark on saanut pienen perinnön ja lähtee Amerikkaan. Siellä hän sattumalta pääsee töihin ruotsalaiseen siirtokuntaan, joka odottanut ruotsalaista pastori Ågrenia, joka ei kuitenkaan ole syystä tai toisesta saapunut. Ensin Ömarkin täytyy kuitenkin oppia amerikkaa ja siihen hän saa apua hänet hoiviinsa ottaneelta Andersonilta ja tämän tenavilta. Amerikassa Ömark hankkiutuu metsätöihin saarnahomman ohessa, ja näkee kirkossa ruskeasilmäisen valkopukuisen naisen, joka on kuin enkeli  ja Ömark joutuu pohtimaan jumalasuhdettaan, jonka kokee vaarantuneen, kun hän ei saa mielestään tuota naista, jonka kerrotaan olevan kotoisin Ruotsin Taalainmaalta, Uddarbosta.  Ömark jättää metsäkämpän ja palaa Ruotsiin.

Palattuaan Ruotsiin hän ottaa yhteyttä Itä-Göötanmaalla hiippakunnan piispaan pyytäen erivapautusta ryhtyäkseen papiksi. Piispa järjestää Ömarkin Uppsalaan opiskelemaan mm. kreikkaa. Johanneksen evankeliumista ja sen alkuteksistä tuleee Ömarkille ohjenuora. Sana muuttuu lihaksi ömarkilaiseen tapaan. 

Ömark selviää opinnoistaan omalla tavallaan ja tutustuu siinä sivussa paikkakunnan ihmisiin, muun muassa erääseen nuoreen vammaiseen naiseen, jota ja jonka perhettä Ömark haluaa auttaa. Lopulta Ömark vihitään papiksi omanlaisin seremonioin ja kuulusteluin ja saa paikan Uddarbossa ja laittaa sielläkin asiat mallilleen omaan omintakeiseen tyyliinsä. Uddarbossa Ömark tapaa uudelleeen valkopukuisen naisen Hannan, josta tulee talaoudenhoitaja hänen ja kahden muun vanhanpojan talouteen, kunnes Ömark lähetetään Norjan rajalle, Vassbäckeniin.

 Vassbåckenissä Ömark ottaa heti alkuun hoteisiinsa nuoren tytön Inger Höjenin, joka ei uskalla mennä kotiin (vanhemmat ovat adventisteja) mutta ei ole "iloisen näköinen" siinä parakissakaan, jonne Ömark on matkan varrella poikennut syömään. Tyttö on huonoissa vaatteissa eikä korttia pelaava miesjoukkokaan luo turvallista tunnetta.

Vassbåckenissa Ömark asettuu aloilleen ja alkaa hoitaa tointaan tuttuun tyyliinsä. Hän hankkii itselleen osamaksulla Nordisk Familjebokin, jota lukee osa kerrallaan päiviensä iloksi ja meneen naimisiin Hannan, tuon taalainmaalaisen tytön kanssa. Elämä asettuu uomiinsa, kunnes Ömarkiin ottaa yhteyttä Skinnarbon rovasti, joka kertoo olevansa pahoillaan siitä, että hänen todistuksensa perusteella tästä ei tullut Uddarbon kirkkoherraa. Rovasti tahtoo korjata vahingon ja kertoo, että kappalaisen toimi Strömissä, Skinnarbon pohjoisosassa on julistettu auki. Ömarkilla on viikko aikaa hakea tointa. Puhuttuaan vaimonsa kanssa Ömark hakee virkaa ja sijoittuu kolmannelle vaalisijalle, mutta tulee valituksi ylivoimaisella enemmistöllä. Niin Ömark muuttaa perheineen Strömiin aloittaakseen jälleen alusta.

Uddarbon pappia on vaikea kategorisoida. Siinä on kristillinen pohjavire, jos kohta ei tavanomaisessa mielessä. Ömark on kansanmies, hyväntahtoinen. Hänen uskonsa on lapsenuskoa. Usko ihmisiin hyväntahtoista. Ömark ei ole itsekäs. Hän auttaa sen minkä pystyy. Uddarbon pappia on verrattu  Giovannino Guareschin Isä Camilloon, joita teoksia en itse ole lukenut. Hambraeuksen Uddarbon pappi on enemmän ruotsalaista kansankuvausta kuin uskonnollista eetosta. Ote on maanläheinen. Vaikka Ömarkin usko ei olekaan ainoastaan humanistista hänen uskonelämänsä on vahvasti kiinni elävässä elämässä ja Vuorisaarnan käytännön toteutuksessa. Tämä on siis enemmän kyse siitä, millä tavalla kristillisyys on myös sosialismia.

Teoksen aikamiljöötä lukiessani mietin. Maailmansotiin tässä viitataan ohimennen, joten niiden välimaastoon tämä suurimmaksi osaksi liittynee. Aikas erikoinen teos, sanoisin. Ei mitään tavanomaista uskonnollista paatosta. Sanoisin, että mainio kansankuvaus loppujen lopuksi, vaikka toisaalta pistääkin miettimään teologisen koulutuksen käytäntöjä, joita tässä teoksessa pistetään hieman irvaillen. Lämmin inhimillinen ote yhdistettynä pieneen satiiriuteen kuvastaa tätä teosta hyvinkin.

---

Kaisa Meri: Meidän pihan lapset!

 

Kaisa Meri

Meidän pihan lapset

Karisto, 1961

177 s.

Kansikuvittajasta ei tietoa

Olisi parempi nähdä oikeista asioissta unia, väitti Niku ja siirtyi lähemmäksi tyttöjoukkoa. - Kuninkaat ja prinsessat ovat jo tuossa paikassa museotavaraa. - Eikä niillä mitään virkaa olekaan, jatkoi Pekka toisten juttua. - Mitä sitten pitäisi  olla? uteli Sirkka-Liisa. - Täytyyhän jonkun kuitenkin hallita? - Onhan olemassa presidenttejäkin, muistutti Naku. - Ne ovatkin oikeita miehiä, vahvisti Niku. - Mieshän kuningaskin on? muisteli Marja. - Ne voivat olla vaikka hiukan höperöitäkin, ne kuninkaat, mutta presidentin täytyy aina olla viisas mies, tiesi Naku. - Miksi? ihmettelivät tytöt. - Hän saa potkut, ellei pysty tehtäviinsä ja tilalle valitaan uusi mies, selitti Niku. - Aina vaihdetaan, kunnes hyvä saadaan, vahvisti Naku. - Ja jokainen presidentti tekee aina parhaansa, sillä hän istuu valtaistuimella järkensä voimalla.  (tekstin vahvistus oma)

Järkensä voimalla juu. Tämä kohta nousi suupieliä kohottavana, hymyilyttävänä huomiona muuten aika tavanomaisesta kerronnasta. Meidän pihan lapset on aikansa ilmiö, mutta toisaalta siinä on elämän kuhinaa, pieniä arkisia touhuja, jotka ovat ikiaikaisia. Lasten leikit, koululaiselämä, perhe-elämä ovat niin toisenlaisia kuin tänä päivänä, liiankin toisenlaisia, jos ajattelee esimerkiksi kouluja. Ei enää ole kansakoulua, josta pyrittiin yhteiskouluun tai tyttökouluun, jäädäänköhän enää luokallekaan. Peruskoulu tuli tasa-arvoistamaan, mutta onko kaikilla lapsilla yhtäläiset mahdollisuudet. Lasten leikitkään ei enää ole samoja. Lasten viattomuus, pulpahteleva elämänilo, missä se on tänä päivänä? Toisaalta nykyäänkin on nähtävissä samaa kuin Meidän pihan lapsissa, on terhakkaita lapsia, on kiusattuja ja kiusaavia lapsia (mikä on ero kiusoittelulla ja kiusaamisella, onko sitä? Tässä kiusoitellaan, ei niinkään kiusata, nykyään kiusaaminen on iso ongelma. Toisaalta pieni kiusoittelukin voi sattua pahasti), nokkaa kohottavia lapsia, lapsia, joiden mielestä parasta on, kun vanhemmat eivät ole valvomassa.

Kaisa Merin Meidän pihan lapset päähenkilö on Marja, 10-vuotias "iltatähti", jolla on niin paljon vanhempi isoveli, Jali, jota luullaan Marjan isäksi. Marja on aiemmin asunut vihreässä rivitalossa joen varrella, missä hän on ollut pihan ainoa lapsi. Asuinalueesta käytetään nimeä Öljysäiliö, mikä tuntuu kummalliselta, varsinkin, kun sitä ei erikoisemmin selitetä. Mistä öljysäiliöstä on kyse. Jostain yhtiöstä ilmeisesti kyse. Mutta nykyajan valossa, luontoarvoja kun ajattelee, niin Öljysäiliö joen varrella ei kuulosta kovin hienolta ajatukselta. No, Marja muuttaa perheineen toisaalle, taloon, jonka omistaja on leski ja asunto täynnä tavaraa niin ettei siellä mahdu kunnolla  olemaankaan ja piha täynnä lapsia. On kahdet kaksoset, pikkukaksoset Silja ja Milja ja isot kaksoset Anna-Liisa ja Maija-Liisa, mutta jossakin vaiheeessa kerrontaa Maija-Liisasta tuleekin Sirkka-Liisa. Outoa, että tätä ei ole aikoinaan huomattu. Sitten on vielä kolmannetkin kaksot, pojat Niku ja Naku. Ja tietysti joukossa täytyy olla yksi "poikkeavakin", Pirkko, joka on jo 13-vuotias ja keekoilee ja pyörii vannehameessaan muiden yläpuolella. 

Kerronta on hyvin arkista, pieniä päivittäisiä tapahtumia, joihin vaihtelua tuo pienet juhlatilaisuudet, kuten talon isännän naimisiin meno, jonka seurauksena uusi rouva pistää talon isännän huoneet uuteen uskoon, on koulunjuhlat, joissa kaikki saavat esiintyä tavalla tai toisella ja on Jalin, Marjan isoveljen häät, joita tosin niitäkään ei suuremmin kuvailla. Sitten Jali muuttaa Öljysäiliöön, on saanut sieltä töitä ja vihreän rivitalon tilalle on rakennettu uusi talo, josta hän ja Anja-vaimo saavat työsuhdeasunnon. Talon kolmannessa kerroksessa olisi pieni yksiö, jota Marjan vanhemmat miettivät, vuokraisivatko sen, mutta yksiö on niin pieni eikä ikkunoistakaan näe kunnon maisemaa. Parempi on jäädä asumaan nykyiseen isoon asuntoon, jossa on ihan hyvä piha ja mukavammat oltavat. 

Ajankuvana ihan metka tarina lapsijoukon touhuista ja arkisista ja vähän juhlallisemmistakin sattumuksista. Kerronta olisi tosin voinut olla hieman monipuolisempaa, mutta lasten luonteiden kuvauksissa on mukavaa ilmeikkyyttä, erityisesti pikkukaksosten Miljan ja Siljan kohdalla. Marjan kiltteys ja kuuliaisuus ei ole mitenkään ylikorostunutta, tosin ihmettelen sitä, että Marja ei äitinsä käskyn takia saa vierailla muiden lasten luona ilman erityistä lupaa. Pirkon käytös puolestaan on korostuneen alleviivaavaa. jos hän kohta kuitenkin kuuluu joukkoon muiden lailla. Tässä oli ylimalkaisuudestaan huolimatta omat ansionsa kuitenkin.

---

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta toukokuu 1: Romaanissa on juhlat. No, tässä on kahdet häät ja yksi koulujuhla, joita tosin ei kovin suuresti kuvailla. Mietityttää tuo romaani-määritelmäkin. No, tällä nyt kuitenkin paremman puutteessa mennään.

Martha Sandwall-Bergström: Majken Stolt

 

Martha Sandwall-Bergström

Majken Stolt - Omaa sukua Oskarsson

Alkuteos: Majken Stolt, född Oskarsson

Suomentanut Kyllikki Hämäläinen

Otava,  1955

Majken Stolt, omaa sukua Oskarsson on 19-vuotias nuori aviovaimo, joka ei pääse ajatuksissaan eroon aiemmasta rakkaudestaan, Sigvardista, joka on kuollut. 

Hän oli mennyt naimisiin Gunnarin kanssa olematta rakastunut häneen. 

Majken tutustuu erilaiseen nuoreenpariin Valteriin ja Monicaan. Valter on taiteilija ja hänen ja Monican suhde on vapaa. He eivät aseta toisilleen rajoituiksia eikä sääntöjä. Majkenia alkaa tämä vapauden illuusio vetää puoleensa ja kun tämän "taitelijayhteisön" eräs jäsen, Ole haluaa ottaa Majkenista valokuvan, joka sitten julkaistaan lehdessä Majken alkaa haaveilla valokuvamallin urasta. Mutta puolisolla on toiset tuumat. Majkenin puoliso, Gunnar on ammatiltaan poliisi eikä ymmärrä Majkenia. Hän ei ole ajatellutkaan että haluaisia mennä naimisiin valokuvamallin kanssa. Gunnar-puoliso on lisäksi mustasukkainen.

En oikein tiedä miksi sinä kuvittelet vaimon. Onko hän olemassa vain laittaakseen ruokaa ja siivotakseen ja odottaakseen miehen kotiin tuloa. Onko hän miehen omaisuutta... Gunnar nosti taikinaiset kätensä kulhosta. - Juuri niin, hän keskeytti iloisesti ja yritti muuttaa suuntaa ja pelastaa heidät turvalliselle rannalle. - Sinäpä sen sanoit. omaisuutta. Minun omani koko elinikäni, niin minä juuri kuvittelen vaimon olevan. Ja jos hän kuvittelee jotakin muuta, olen valmis pitämään häntä kiinni näillä ....  Hän ravisteli leikkisästi taikinaisia tassujaan ja astui askelen Majkenia kohden.

Majken Stolt, omaa sukua Oskarsson on kolmas osa Martha Sandwall-Bergströmin Majkenista kertovassa trilogiassa. Olisi ollut hienoa, jos aiemmat osat olisivat olleet tuttuja ennen kuin luin tämän, mutta kävihän se lukeminen näinkin. 

Tämä oli ihan kiva "vanhan hyvän ajan" tyttökirja, jossa on kuitenkin paljon syvällisempi ote, kuin romantiikkaan painottuvaa teemaa. Kertoja on kaikkitietävä, joka kuljettaa tarinaa Majkenin näkökulmasta, unohtamatta kuitenkaan toista osapuolta - Gunnaria. Tässä, kuten aiemmassa osassakin, on esimerkiksi käsitelty kuolemaa. Majkenin aiempi rakkaus, Sigvard on ollut rikollisjengin jäsen ja kuollut, mutta kuolema koskettaa Majkenia ja saa tämän ajattelemaan vapauden ulottuvuuksia toisella tavalla, kun uusista tuttavuuksista Valter lähtee Italiaan maalaamaan ja Monica jää omilleen, (seuraa juonipaljastus, joten maalaa hiirellä, jos haluat tietää)  ja ystäviensä kanssa seuraamaan mielikuvissaan minne asti Valter  on jo mahtanut ehtiä, kunnes Monica pujahtaa ulos ja tekee itsemurhan.

 Majken tajuaa että vapaudella on myös toinen puoli. Sitten Gunnar katoaa ajaessaan takaa vankilasta karanneita roistoja.

Tässä on siis teemoja, jotka eivät ole olleet ihan tavallisia vanhemmissa tyttökirjoissa. Marhta Sandwall-Bergströmin teoksissa on yhteiskunnallisia näkökohtia ja työläisnäkökulma on vahva, mikä näkyy myös hänen ihanassa Gulla-sarjassa. 

Kansikuvan tekijästä ei ole mainintaa. Ilmeisesti kansikuva on alkuperäisteoksen mukainen ja kuvittaja näin ollen ruotsalainen. Hankin tämän nettiantikvariaatista ja kansi oli repeytynyt, olen siis korjaillut kuvaa parhaani mukaan.  Tässä kappaleessa on kiinnostavia merkintöjä ja ajankuvia, kun joku on saanut tämän kansalaiskoulun hiihtokilpailuissa 4.2.1964 palkinnoksi (sijoitus hieman epäselvä). Myös takakanteen on jätetty viesti Ingalle: Jos sun on jao niin keitä itselles kahvia alhaalla. t. Ulla ja Salme. Myös on mainittu, että jonkun Tuulan synttärit on 11.3. Elämää nähnyt on siis tämä teos ja elämänkuvauksena ihan mainio tarina.

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta  3. Kirjan päähenkilö on nuorempi kuin sinä

 

Kirjaleikki!

Vanhasta kirpparilta ostamastani Glorian koti -lehdestä nappasin tämä Leikki mielessä -kyselyn, jonka kysymykset kohdistan itselleni soveltaen kirjojen maailmaan.

 

Cicely M. Barker: Flower fairies of the wayside

1 Kirjat joista inspiroidun

Hyvistä tarinoista ja teoksista, joissa on upeat kuvat

 

Jeanne Hinton: Rukouksen vuosi.

2 Luen

tällä hetkellä Martha Sandwall-Bergströmin  vanhaa tyttökirjaa ja olen lopettelemassa W.Townendin Merikapteerin perhettä. Seuraavaksi aloitan Kaisa Meren lastenkirjaa Meidän pihan lapset ja rinnalle jotain ”aikuisempaa”, mikä nyt kirjahyllyistä käteen parhaiten napsahtaa. Luen sekä uudempaa että vanhempaa kirjallisuutta.

3 Innostun

Sellaisista historiallisista romaaneista kuin Kaisa Viitalan Nummien kutsu -sarja, jonka ensimmäinen osa sai minut todella täpinöihin. Odotan malttamattomana että saisin sen jatko-osan luettavakseni.

4 Mieleenpainuvin lukukokemus

Hmm. Mieleenpainuvia lukukokemuksia on monia, vaikea sanoa, mikä niistä on ollut mieleenpainuvin. Mainittakoon nyt esimerkiksi Adriennen Thomasin Katrinista tuli sotilas ja Florence Montgomeryn Väärinymmärretty -teokset, enkä tietystikään voi olla mainitsematta Dickensin teoksia Kaksi kaupunkia ja David Copperfield.

5 Ostan

kirjoja ihan liikaa nettiantikvariaateista, vaikka olen pyrkinyt vähentämään ja käyttämään kirjaston palveluja. Ostan harvoin kirjan uutena. Joskus löydän kivan kirjan kierrätyslaatikosta tai -hyllystä. 

 

 Poortvliet Rien Hau Hau. Oma koirakirjani. WSOY

 

6 Haaveilen

oman kirjan julkaisemisesta

7 Kiinnostun

kirjoista aiheen perusteella. Myös kansikuvituksella ja hyvin kerrotulla takakansiesittelyllä on vaikutuksensa. 

8 Luottokirjailijoitani

on vanhat klassikkokirjailijat, esimerkiksi  L.M.Montgomery ja L.M Alcott. Uudemmista kirjailijoista Fiona Valpylta odottaa uutuuksia, mutta olen todennut, että sellaista kirjailijaa, jonka teoksista kaikki olisi yhtä lailla kiinnostavia ja antoisia on nykyään vaikea löytää. Otetaan esimerkiksi Kristin Harmel, jonka ensimmäisestä suomennetusta teoksesta Unohdettujen nimien kirja pidin todella paljon, mutta toisesta suomennetusta Katoavien tähtien metsä sen sijaan en pitänytkään niin paljon. Odotan kuitenkin, milloin Harmelilta taas ilmestyisi jotain suomeksi nähdäkseni innostunko vai en.

9 Kirjapaheeni

Hmm. Ihan liikaa kirjoja

10 Seuraan Somessa

kirjabloggaajia joiden tyyli kirjioittaa ja esitellä kirjoja kolahtaa omaaan ajatusmaailmaani, instan puolella seuraan kirjakeskusteluja jonkin verran, kuitenkin vähempi.

Eila Pennanen: Tunnussana ystävyys!

Kuvakaappaus Kirjasampo

 Eila Pennanen

Tunnussana ystävyys

WSOY, 1956

157 + 1 s.

 

Aloitus: Lentokone surisi kohti pohjoista

Loppu: Mutta hän palaisi kotiin

Päähenkilö: Iira, ikää ei mainita, mutta sanoisin, että  ei enää lapsi, ei vielä aikuinen. 

Siinäpä sievä tyttö. Ja oikein asiallisesti pukeutunut. Nätti leninki ja hattu, ja uudet kengät. E se olekaan niitä nykyajan tyttöjä, niitä myssymissejä, tukkakin on siististi eikä tursu joka suuntaan ...

Iira on matkalla Ivaloon. 

- Kuudenviikon leirille. Työleirille. Se on sellainen leiri, jolle tulee ulkomaalaisiakin ja joka järjestetään ... järjestetään ... vaikeuksissa olevien auttamiseksi. 

Eletään sodanjälkeisen Suomen jälleenrakennusaikaa. 

Kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen. Näkökulmahenkilö on Iira, jonka ajatuksia seurataan suhteessa muihin leiriläisiin, mutta myös suhteessa vanhempiinsa. Iira on asunut äitinsä kanssa eikä ole tuntenut isäänsä. Nyt kuitenkin isä on ilmaantunut kuvioihin. Iiran vanhempien välit ovat kuitenkin monimutkaiset. Kerronnassa, joka on kuvailevaa ja kerronnallista tapahtumakuvausta, on myös Iiran kirjeenvaihtoa äitinsä ja isänsä kanssa.

Teemaltaan ja aiheeltaan Tunnussana ystävyys on  jotain, mistä en ole aiemmin tiennyt mitään, lukuunottamatta siis nuorten ihmisten keskinäisiä suhteita. Keskiössä on joukko nuoria, eri puolilta maailmaa, jotka ovat saapuneet Ivaloon tai jonnekin sinne lähiseuduille rakentamaan taloja pientilallisille, evakoille. Leiriä johtaa Jopi-niminen suomalaismies, joka osaa useita kieliä, ollut ehkä sodassakin (?), sekä parikymppinen amerikkalaistyttönen, Margot. Merkittävää on, että leirin taustalla on kveekari-järjestö, jota tarinassa edustaa Taavetti-niminen mies, jota "mikään hallitus ei saisi missään oloissa tarttumaan aseeseen".

Kveekariuteen liittyen teoksessa on pohdintaa vihasta. Iirastakin mainitaan, että hän on saanut nimensä vihasta. Viha - anteeksianto - ystävyys ovat vahvoja teemoja. Eri oloista, eri kulttuureista tulevat, eri luonteiset nuoret saavat aikaan myös skismoja ja ongelmia syntyy niin leiriläisten suhteissa kuin paikallisiin nähden. Kaikki kuitenkin selviää lopulta ja suuri metsäpalo viimeistään saa aikaan yhteistä tahtoa. 

Minun täytyikin selvitellä hieman tätä kveekari-kuviota ja Lapin sodanjälkeistä jälleenrakennusta ja työleirejä ja löysinkin ihan kiinnostavaa tietoa ajasta ja aiheista.  Ei siis hassumpi teos itsensäsivistämiseen.

Kuulostaa oudolta:

Leirin kieli on englanti, ja suomeakin saa puhua ja mitä kieltä tahansa, mutta muut on tulkittava. Tulkita! 

Hmm. Tulkita. Pitäisi olla tulkata, sillä tulkitsemisen ja tulkkaamisen välillä on hienoinen, mutta merkittävä ero.

Muuaalla blogattua:

Lastenkirjahylly: Teos tuo esiin ilmestymisaikaansa nähden varsin avoimesti myös kansojen välisen solidaarisuuden. 

 Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 5.   Kirjassa on ystävyyttä yli rajojen

Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut!

 Jevhenija Kuznjetsova

Tikapuut

Alkuteos: драбина (drabina)

Suomentanut Eero Balk

Aula & Co, 2024

204 s.

 

Kevät kohisi, kaikki pihan paljaat osat versoivt erilaisia pensaita ja kukkia, joita ei ollut näkynyt talvella Tolikin ostaessa taloa. Nyt kävi selväksi, että Maricarmen, ikuinen muisto hänele, ei ollut harrastanut ainoastaan kirjailua vaan myös puutarhanhoitoa: joka kolkassa vihersi jotain pyrkien ylöspäin. Tolik hyppäsi kevyesti tikkailta ja juoksi portille. Tien laidassa kukkivat voikukat, äsken vielä alaston mantelipuu oli peittynyt lehtien vihreään seittiin. Hän muisti äidin, joka oli valittanut ääneen jokaiselle kukalle kuin vainajalle: "Minne sinä kurkotat, näin hirveään maailmaan?" Hryhorivnakin oli kertonut jokaisen kasvin kohdalla, mitä siitä oli määrä kasvaa ja "kukkia ihan kohta" ja puhjennut manailemaan: "Olisit jäänyt nousematta tänä keväänä! Ilahduttamatta maahantunkeutujia! Kuolisit mieluummin maan rakoon kuin alat kasvaa!" Äiti ja Hryhorivna olivat yhtä mieltä siitä, että yhdenkään kukan ei pidä ilahduttaa vihollisen sotilasta, eivätkä silti voineet mitenkään vaikuttaa siihen, että kukat olivat rehottaneet Hryhorivnan miehitetyllä pihalla runsaammin kuin koskaan.

Ajattelin ensin, että en postaisi tästä kirjasta mitään. Muutin sitten mieleni ja ajattelin: jotain pientä tästä kai voisi kirjoittaa ja teoksen esitellä. Muistan kansikuvan herättäneen kiinnostukseni aikoinaan, kun sen kirjamessuesittelynä näin. Laura Noposen kansisuunnittelu on viehättävän kiinnostava ja nyt teoksen luettuani aloin miettiä sen yhtenevyyttä tarinaan. En tiedä, mitä kukkia nuo punaiset ovat, en ainakaan tomaatinkukiksi niitä miellä (tomaatteja kasvatetaan tässä teoksessa kuivassa suihkulähteessä). auringonkukat erottuvat taustalla mitkä ymmärrän, kun niihin viitataan kerronnassa. Kansikuva siis herätti kiinnostuksen, mutta ei tämä ehkä ihan kuitenkaan vastannut odotuksia..

No, lähdetään päähenkilöstä, Tolikista. Tolik on ukrainalainen pakolainen, asettunut Espanjaan. Ostanut talon, josta haaveilee laittavansa omanlaisensa. Vaan, mihin katoaa itsenäisyys ja haaveet, kun taloon asettuu asumaan äidin ohella täti Hruhorivna, sisko Irusja, isoeno Anatoli StepanovytŠ, joka on toisen jalkansa menettänyt invalidi, ja Polina, jonka yhteyttä muihin en osaa sanoa, mutta Ukrainan pakolainen hänkin, Vielä taloon asettuu  yorkshiren terrieri Vladik sekä kissat  Zusja ja Drusja, jotka ovat kissasuvun miniä ja anoppi, sillä 

"Drusjalla oli poika, ja Zusja teki sen pojan kanssa pennut, joista yksi on nykyään Ljuballa, äiti selitti rauhallisesti.

Lopulta talossa on niin paljon liikettä, että Tolik kiipeää yläkerroksen huoneenseensa ikkunan alle tikkaat, joita pitkin kiipeää huoneeseensa välttääkseen muita ja saakseen rauhassa tehdä töitään.

Tikapuut on fiktiivistä lähihistoriaa. Ukrainalainen elämäntapa, ajatukset sodan menosta ja omista tuhotuista asuinpaikoista, kuolleista tuttavista värittävät arkea. Kerronta ei ole kuitenkaan synkkää, Siinä on ironiaa, hieman mustaa huumoriakin. Mitä sota tekee yksilöille ja perhekunnille, mitä on olla pakolainen vieraassa maassa? Miten suhtautua viholliseen? Siinäpä kysymyksiä, joita tämän tarinan myötä lukiessa heräilee. Teos kuvaa ihmisten sisäisiä jännitteitä, kaipausta, toivomuksia, arkista elämänmenoa, sitä, mitä sotauutiset eivät kerro. 

Kyllä tämän luki ja ei vastentahtoisestikaan. Kerronta oli vireää ja viritti myös omaa ajattelukykyä. Ihan loppua en ymmärtänyt. Otsikot olivat hieman ilkikurisia ja omiaan luomaan karikatyyristä, ironista, ei pahantahtoista, mutta hieman näpäyttävää otetta. 

Suomi-bongaus 

- Mistä on kyse?  - Ne aikovat lähettää Bobin Venäjälle. Amerikan passilla! - He sanoivat että Suomeen, auttamaan odessalaisia! - Ja ---  kanssa. Lana sanoi tytöntäen kasvonsa melkein kiinni Peteen. - Mitä  ---  odessalaisia Suomessa on? - Ihmisiä jotka pakenevat sotaa! Pete vastasi. - Mitä helkuttia ne tekevät Venäjän rajalla?! Lana huudahti. - Mitä odessalaisia. Mistä niitä on siunaantunut? 

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira 

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsin mukaan kirjailija tasapainottelee kerronnassaan keveän ja vakavan välillä. 

Kirjahamsteria  "Koko kansan leimaaminen iski ikävästi silmään"

Sivumerkkejä:  näkee tarinan "lämpimällä huumorilla ryyditettynä perhetarinana, joka samalla  kurkottelee moniin metaforisiin suuntiin".

Anna Amnell: Pako Tallinnaan!

Anna Amnell 

Pako Tallinnaan

Lasten Keskus, 2006

136 s.

Kuvitus Matti Amnell

 

Ihastuin kovasti Amnellin aiempaan Kyynäränmittainen tyttö -teokseen, jonka historiallisfiktiivinen, hieman sadunomainen kerrronta imaisi mukanaan. Pako Tallinnaan on jatkoa lyhytkasvuisen Lucian vaiheisiin. Tällä kertaa Lucia matkaa Helsinkiin pitämään seuraa ja opettamaan luutunsoittoa 13-vuotiaalle Margareetalle. Lucia itse on 16-vuotias ja eletään vuodessa1562.

Margaretan isä on lyypekkiläinen kauppias, naimisissa uuden nuoren vaimonsa, Heblan kanssa. Kun Margaretan isä kuolee kulkutaudin seurauksena, Hebla haluaa naittaa Margaretan kaupunkiin muuttaneelle rikkaalle kauppiaalle päästäkseen tästä eroon. Margareta päättää karata Tallinnaan sukulaisten luokse. Hän ei halua mennä naimisiin. Hänhän on vasta lapsi ja sitä paitsi, hän on jo salaa kihloissa Lucian veljen Erasmuksen kanssa. 

Margareta ja Lucia suunnittelevat pakoa ja he saavat avukseen Vilpun, Margaretan sukulaispojan, joka suunnittelee luostariin menoa. Mutta suunnitelmat muuttuvat, kun Hebla ilmoittaa, että viralliset kihlajaiset ovat huomenna. Mikä nyt eteen? Pakoon on lähdettävä aiemmin kuin on suunniteltu eikä merikään ole vielä jäässä.

Tämä oli ihan kiva, 1500-elämää ja oloja kuvaava teos. Täytyy kuitenkin sanoa, että tämä ei saanut samanlaista ihastunutta henkäystä aikaan, kuin Kyynäränmittainen tyttö. Ja minua vaivasi edelleen Lucian tietynasteinen sadunomaisuus. Minun on vaikea kuvitella, että 16-vuotias, lyhytkasvuinenkaan, neitonen, istuisi luontevasti satularepussa. Tämä hyperbolistinen kuvaus tekee kerronnasta hieman epäluotettavan, toisaalta lisää historiallisuuteen sadunomaisuutta. Toinen seikka, mikä hieman hankasi loogisuutta on Vilppu, josta mainitaan ensin Margaretan Raahen serkkuna, sitten mainitaan, että Vilppu osaa purjehtia, --- --- Vilppu on raumalainen ja sitten taas Hyvä kun pääsee isoisälleen rengiksi Raumaan. Tämä Rauman ja Raahen vaihtelu on hieman sekavaa, varsinkin, kun kaupungit ovat niinkin kaukana toisistaan kuin ovatkin, ja erityisesti, kun kerronta painottuu enemmän eteläiseen kuin pohjoiseen Suomeen: Turku - Häme - Helsinki -akselille. Juoni ja tapahtumat ovat aika löyhästi kerrottu, kerronnnan pääpaino onkin enemmän tapainkuvauksessa ja historiassa. Myös aiemmassa teoksessa mainittu Juhana-herttua liittyy kerrontaan mukaan, tuomalla puolalaisen vaimon Katarina Jagellonican muassaan maailmalta. 

Kyllä minä kuitenkin vielä haluaisin lukea sen kolmannenkin osan, Lucia ja Luka. Ei tämä sentään niin tylsä tarina ollut.

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon

Anna Amnell: Kyynäränmittainen tyttö!

 

Anna Amnell

Kyynäränmittainen tyttö

Lasten keskus, 2004

159 s.

Kuvittanut Matti Amnell

Kyynärä Mittayksikö, pituus vaihteli eri maissa, alle 60:sta-80:een cm:iin. Laskettiin yleensä kyynärpään ja keskisormen pään välillä. Oma kyynärpäämittani on hieman alle tuon "selänraaputtimen".

Anna Amnellin Kyynäränmittainen tyttö on odotellut lukuvuoroa kirjahyllyssäni jo hyvän tovi ja nyt kun olen sen lukenut totean, että olipa hauska ja kivasti kerrottu tarina. Historiallista fiktiota, jossa ripaus sadunomaisuutta. Luvut ovat lyhyitä. Fontti selkeää, paperi liukasta ja kohtalaisen vahvaa. Kaikenkaikkiaan hyvin luettava layout. Matti Amnellin mustavalkokuvitus on kiva lisä ja tuo aikakautta hyvin esille.

Päähenkilö Lucia on  suomalaistyttö, syntynyt tosin Tukholmassa, jossa hänen isänsä Olavi Pietarinpoika toimi kuninkaan (Kustaa Vaasa) kirjurina. Perhe muuttaa kuitenkin isän näön huonontuessa Suomeen isoäidin luokse. Perheeseen kuuluu myös isoveli Erasmus, joka lähtee opiskelemaan Rostockiin ja pikkuveli Hannu, joka laitetaan Turun kouluun oppimaan.  Eletään siis Ruotsi-Suomen aikaa, vuosi on 1559. Muita henkilöitä on palvelusneito Valpuri ja tämän poika Läpsä, sekä palvelutyttö Vehnäpää. 

Lucia oli soma ja viisas lapsi Eihän hänessä ollut muuta vikaa kuin pieni koko ja oliko tuokaan vika? 

Anna Amnellin kerronta on sujuvaa. Lyhytkasvuisuutta minun mielestäni hieman korostetaan hyperbolismilla. Minun on vaikea kuvitella niin kovin pientä tyttöä kuin kerronnalliset viitteet mielikuvaa luovat. Tämä ei nyt kuitenkaan suuremmin haittaa, koska tämä ei historiallisesta viitekehyksestä huolimatta ole dokumentaarinen tarina jostain todellisesta henkilöstä. Historialliset yksityiskohdat sinänsä ovat varmaankin kohdillaan, kuten se, mikä lyhytkasvuisten lasten ja vamhempienkin kohtalo noina aikoina oli: hovinarrius tai kuninkaallisten leluna, sirkusjutuista puhumattakaan.

Lucian perhe oli hyvin toimeentuleva, oppinut. Lucian taidot: lukeminen, laulu, luutunsoitto, kielitaito eivät tavallisen metsäsuomalaisen  tasoa. Sitten Lucia ryöstetään. Juoneen kuuluu myös Juhana-herttuan matka Englantiin kosimaan veljensä Erikin puolesta Kuningatar Elisabet I:stä.  Siitä, miten Lucia selviää merirosvojen ja juonittelijoiden kynsistä , täytyy sinun  lukea itse. Sen verran kiva kirja tämä oli, että itse aion seuraavaksi lukea Lucian myöhemmistä vaiheista ja paosta Tallinnaan.