Enni Mustonen: Paimentyttö!

Enni Mustonen
Paimentyttö
Otava, 2013
360 s.

- Kuudi, kuudi, kuudiii! Ruusa! Valpuri! Kruuna! Blumma! Majruusi!

Ei kuulunut kellon kalahdusta, ei edes minkäänlaista mölähdystä, vain sadepisaroiden tasaista ropinaa. Aallot iskeytyivät kohisten rantakallioihin Kasabergetin takana.

Jyrähtikö ukkonen? Ei kai sentään, nythän oli jo syyskuu. Uusi jyrähdys, ja toinen ja kolmas. Ehkä jokin laiva ampui tykillä, sillä ääni kuului kaukaa mereltä Granön takaa.

- Kuudi! Kuudi! Kuudiii! Ruusa, hoi, kom hit!

En ole aiemmin lukenut Enni Mustosen kirjoja. Suomalaiset kirjailijat eivät ole niitä ensimmäisiä, jotka herättäisivät mielenkiintoni. Paimentytöstä olen kuitenkin lukenut arvioita ja kun näin sen kirjastoauton valikoimissa ajattelin, että miksei, kaipa tämän voisi lukeakin.

Ja todellakin, en ainakaan pahemmin pettynyt tähän teokseen. Kerronta oli sutjakkaa ja mukaansaottavaa. Pienen piikatytön Inan elämä suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden välimaastossa oli eläväistä. Se, että tapahtumat oli sijoitettu suomalaisen kirjailijan Z.Topeliuksen elämänpiiriin toi värikkyyttä ja loi historiallista aspektia. Tosin se, mitä minä Topeliuksesta tiedän ja olen lukenut on ilmeisen vähäistä, sillä en tunnistanut kirjan henkilöistä ainuttakaan ja jopa Topeliuksesta piirretty luonnekuva oli - sanoisinko hieman vieraalta tuntuva vaikka toki hyvän satusetämäinen, jos niin voi sanoa. 

Jos ottaa teoksen sellaisena, mitä se on, nuoren piikatytön elämänä kulttuuriympäristössä on teoksen kerronta parhaimmillaan tyttökirjallisuudeksi luonnehdittavaa, siis tämä voisi olla miltei tyttökirjallisutta paremmin kuin aikuisten viihdekirjallisuutta. Kertojaääni on vielä lapsi kun hän jää orvoksi ja pääsee läheiseen kartanoon paimentytöksi, jossa hänet ottaa hoteisiinsa hieman tuima karjakko. Kun Ina satuttaa itsensä hänet ottaa hoteisiinsa Mamselli Irene, Topeliuksen taloudenhoitaja (?). Tätä ei selitellä, miksi näin on. Pelkkää hyväntahtoisuutta ilmeisesti. Inasta tulee sisäpiika ilman kontrahtia ja tavallaan Topeliuksen väestä hänen eräänlainen suojelijansa, kunnes elämä vie toisaalle. 

Inan elämä ilmeisesti jatkuu toisessa kulttuuriympäristössä - Sibeliusten lastenhoitajana. Paimentyttö on ensimmäinen osa kolmiosaista teossarjaa, jossa Inan elämää seurataan. Saa nähdä innostunko lukemaan jatkotkin.

Mikä tässä teoksessa erityisesti kiinnitti huomiota oli aika ajoin toistuva lause, ilmaus siitä, kuinka "tyttö lensi kattoon". Inalla oli siis ilmeisesti sellainen ilmentymä että hän kohdatessaan jonkin epätavanomaisen tapahtuman katseli maailmaa ja itseään ulkopuolisena yläilmoissa. En tiedä, miten tämä piirre jatkossa kehittyy vai onko se vain tämän kirjan erikoispiirre. Jännä, mieltä kiinnittävä erityispiirre kuitenkin.

Hetki runolle ja tunnelmalle!

 

--- --- Olen puhdas nyt. / En kosKaan ma pettynyt, koskaan en uupunut kesken, /en koskaan ma epäillyt valtaa kirkkauden. / Olen kaunis nyt, / on solunut sieluni pohjaan / Hänen henkensä autuas hyväily, / joka pilvet ja aallot loi. 

- Saima Harmajan runosta Kevätilta.

Unpopular Bookish Opinions - Mistä pidän tai en pidä!

Unpopular Bookish Opinions haasteen sain Katjalta.

Haasteen säännöt:

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.

Kirjoista puhuttaessa täytyy heti mainita, että maailmassa on paljon kirjoja, joista en pidä, joitakin kirjoja, joista pidän paljon ja varmaan on niitäkin, joista pitäisin, jos vain löytäisin ne. Yleensä en kirjoita mitään sellaisista kirjoista, joista en pidä laisinkaan. Vältän suuntaamasta ajatuksia sellaiseen, mitä kammoksun. Teen nyt kuitenkin poikkeuksen ja puhun myös vähän epämieluisistakin aiheista, jos kohta myös hieman kiertäenkin.  Tässä siis vastaukseni.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.

Nuorten kirjallisuudessa tuntuu fantasia olevan kova nimi ja erityisesti’hmsss-’ ja ’vmprtrnt’ tuntuvat olevan suosiossa. Itse en näistä aiheista kertovia kirjoja  suurin surminkaan halua näppeihini ottaa. Jo pelkästään kyseisten substantiivien kirjoittaminen aiheuttaa väristyksiä, mistä johtuen ne  onkin kirjoitettu ilman vokaaleja. 

H. Pottereita on kehuttu ja ylistetty.  Yritin aikoinaan alkaa niiden lukemisen, mutta saamani vaikutelma ei antanut eikä anna myöten lukemiselle. Sittemmin kuulemani ja aihetta sivuavat artikkelit ja kirjoittelut ovat lisänneet antipatiaani kyseisiä teoksia kohtaan.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

Hmm. Tämä onkin vaikea. Sanoa, että kukaan muu ei pidä on aika vahvasti sanottu, sillä kyllä kai kirjoista yleensä pitää joku toinenkin, jos joku pitää. On kai mahdottomuus, että jostakin teoksesta pitäisi vain yksi ja ainoa henkilö. Tuskin sitä silloin olisi julkaistukaan. 

Anni Polvan Tiina-kirjat ovat kuitenkin sellainen sarja, joista jotkut eivät pidä, mutta minä pidän. Näiden kirjojen kohdalla ihmettelen kuitenkin sitä, että niitä on nykyaikaistettu uusintapainoksissa. Minusta kirjoissa mielenkiintoista on juuri niiden luoma ajankuva. Nykykirjat kuvatkoon sitä aikaa, mitä kuvaavat, vanhat kirjat kuvaavat omaa aikaansa ja yhteiskuntaa eikä se tee niistä yhtään huonompia vaikka eivät kuvaakaan modernia elämää tai entisajan elämää modernilla tavalla.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.

Ainoa, mikä tässä tulee suoralta käsin mieleen on Helga Nuorpuun Ruusulan tytöt -sarjan viimeinen osa, jossa päähenkilön ratkaisu ei ollut se, minkä olisin toivonut olevan. En kuitenkaan osaa pitää sitä varsinaisena kolmiodraamana.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

En pidä kauhukirjoista. Jännitystä saa olla, mutta jännityksen on lauettava, se ei saa jäädä päälle tai avoimeksi.  En pidä myöskään mystiikasta enkä parapsykologisista aineksista, mitkä tuntuu nykyään olevan kovasti tapetilla, samoin dystopia-kirjallisuus on kauhistus.  Periaatteessa fantasia tai scifi-kirjallisuus voisi olla kiehtovia, mutta liian mystisina tai tummia ja synkkiä piirteitä omaavina en pysty niitä rakastamaan ja niihin tarttumaan, niistä innostumaan, niitä suosittamaan.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä

Jack Sparrow Pirates of Caribbean elokuvista. Sittemmin hahmosta on myös kirjoitettu kirjoja. En ole nähnyt elokuvia sen paremmin kuin lukenut kirjojakaan. Ei pahemmin innosta.

5. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et.

Luullakseni Kaari Utriolla on faninsa, mutta minä en ole. Pidän kyllä historiallisista romaaneista ja romantiikasta, mutta Utrion tyyli yhdistää historia ja romantiikka ei ole minun makuun. Kaari Utrion aatemaailma ei ehkä myöskään ole  ihan minun ominta (mitä muistelen hänen ajatuksiaan eri yhteyksissä lukeneeni).

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

Kalle Päätalon kirjat, joista olen kyllä kuullut, mutta joihin minulla ei juurikaan ole mielenkiintoa.

8. Kirja, joka on mielestäsi huononpi kuin siitä tehty elokuva.

Mieleeni tulee ainakin Victoria Hislopin Saari. Siitä ei tosin ole tehty elokuvaa, mutta mielestäni siitä tehty tv-sarja on mielestäni parempi kuin itse kirja, jonka luin jälkikäteen nähtyäni tv-sarjan.

Mieleeni tulee myös sellaiset elokuvat kuin Tanssii susien kanssa ja Englantilainen potilas. Tanssii susien kanssa elokuvan olen nähnyt, mutta kirjaa en ole lukenut.  Samoin Englantilaisen potilaan olen nähnyt useammankin kerran, mutta kirjana en ole sitä lukenut.

...

Tämä on kiertänyt aika monessa blogissa, kun hieman selvittelin ajatuksiani kiertelemällä blogistaniassa, joten en laita tätä enää eteenpäin. Kiitän vain haasteesta ja toivotan mielenkiintoisia ja antoisia lukukokemuksia itsekullekin.

Julie Tatham: Ursula yöhoitaja!

Julie Tatham (Helen Wells)
Ursula yöhoitaja
Tammi, 1977
Alkuperäisteos: Cherry Ames, Night Supervisor
Suomentanut Hertta Tiitta
136 + 1 s.

Siitä hetkestä lähtien Ursula ei mielestään enää tehnyt muuta kuin pesi käsiään ja ojenteli puhtaita vaippoja vauvan toisensa jälkeen ilmestyessä tähän maailmaan. Hänen suureksi hämmästykseksseen olivat kaikki viisi vauvaa jo kello kahdeksaan mennessä pikkulastenhuoneen asukkaita, äitien yhä nukkuessa levollisina narkoosiuntaan.  Tohtori Bates oli koko ajan pitänyt ohjakset käsissään, minkäänlaisesta paniikista tai hämmingistä ei ollut puhettakaan. Jopa pikku rouva Raineykin oli synnyttänyt yhtä helposti kuin jos hänen tapauksensa olisi ollut kaikkein luonnollisimmassa järjestyksessä. Ursula joka virallisesti ei vieläkään ollut palveluksessa, oli kiinnittänyt sinivalkoiset nimilaput tulokkaiden kaulaan ja tehnyt kunkin korttiin merkinnät syntymäpainosta ja päivämääristä sekä tarkat selonteot synnytyksen kulusta.

Nuori tomera sairaanhoitaja Ursula on jälleen vaihtanut työpaikkaa. Tällä kertaa hän on saanut yöhoitajan paikan vanhan kaivoskaupungin olevassa sairaalassa, jota johtaa punatukkainen ja johtajaksi nuori, mutta antaumuksellisen jämerä Rusty Craig. Vanha sairaalarakennus pitää sisällään paitsi terveydellisiä seikkoja myös monia rakkaushuolia rahahuolista puhumattakaan. Sairaala tarvitsi pikaisesti kunnon saneerausta ja ennen kaikkea palkattua lisäväkeä. Nyt moni työtehtävä on vapaaehtoisten harteilla. Myös Ursulan naapurintyttö Pyry Fortune saapuu sairaalaan nuorisoavustajana. Pyry on innostunut teatterista ja erityisesti Shakespearesta. Näytelmäkirjailijan antaumuksella hän onkin kohta järjestelemässä yhden jos toisenkin rakakusasiat kuntoon, ei vähiten Torhtori Craigin ja  nuoren Claricen, jonka kaksoisolento hän on. Clariceen litityy myös salaperäinen testamenttijuttu, jossa Ursulan salapoliisin vainu herättää ajatuksen hämäristä kaupoista.

Ursula-kirjat ovat mukavia helppolukuisia kirjoja, joiden parissa viettää nostalgiahetkiä. Paitsi sairaanhoitajan arkea ne antavat ripauksen jännitystä, kun Ursula selvittää yhden ja toisen mysteerin ollen enemmän tai vähemmän vaarassa. 

Ursulan hahmon on alunperin luonut Helen Wells. Jostain syystä kirjoja on kirjoittanut myös Julie Tatham. Kaikkia Ursula-kirjoja ei ole suomennettu, mikä minusta on harmi, sillä lukisin mielelläni näitä tarinoita enemmänkin. Julie Tathamin kirjoittamista on suomennettu vain kaksi: aiemmin esittelemäni Ursula lastensairaalassa ja tämä Ursula yöhoitaja. Näiden kahden  kirjan perusteella on vaikea sanoa, kuinka paljon kirjailijoiden Wells ja Tatham tekstit ja tyyli eroavat toisistaan. 

Ursula yöhoitajana oli ihan napakka ja jäntevä tarina kerronnaltaan. Mihin kuitenkin kiinnitin huomiota oli tuossa alkuun laittamassani teksilainassa. Siinä, kun puhutaan synnytyksisstä, että äidit nukkuivat narkoosiuntaan ja sitten kohta jatketaan rouva Raineyn synnyttäneen helposti kuin luonnollisimmassa järjestyksessä. Kuinka yleistä kirjan ilmestymisaikaan on ollut että tehdään keisarileikkaus? Sillä jos narkoosia tarvitaan se vie ajatukset leikkaukseen, mitä ei kuitenkaan luvussa tunnu tapahtuvan. Narkoosi voi toki tarkoittaa ilokaasuakin, mutta ei se laita nukkumaan, lievittää vain kipua. Eli pientä ristiriitaa tässä kohden tuntuisi kerronnassa olevan.

Paradoksinen ilmaus: kuolonihanasti

Berta ja Elmer Hader: Urhea metsämies!

Urhea metsämies

Copyright 1943 in the United States of America by Berta Hader and Elmer Hader

Kustantamo Kuvataide

Oy, Tilgmannin offsetpaino, Helsinki 1957

Urhea Metsämies ei ollut kovin suuri, mutta ei hän ollut varsin pienikään. Hän oli vain aivan tavallinen urhea intiaanipoika.

Näin alkaa tämä pieni satu pienestä intiaaipojasta, joka olisi sen sijaan, että olisi käynyt koulua, käydä metsästämässä.

"Sinun on mentävä kouluun, poikani ja luettava ahkerasti, niin että sinusta varttuu viisas mies ja kansasi hyvä johtaja" Sanoo, äiti pojalleen. 

Urhea Metsämies haluaa kyllä tulla viisaaksii mieheksi, mutta hän haluaa myös kuuluisaksi metsästäjäksi. Niinpä hän ottaa kirjojensa myötä myös jousensa ja nuolensa ja lähtee preerialle  kohdaten pieniä ja isoja eläviä, kunnes kohtaa karhuemon, joka pelästyttää hänet ja poika juoksee pika pikaa kouluun.

Satu - sitä tämä kirja todellakin on. Todellinen intiaanien asema ja elämä kyllä on löydettävissä taustalla, mutta ei enää vapaana ja luonnon ehdoilla. Sivistys ja valkoisten tuoma kulttuuri ovat saavuttaneet luonnonkansan elämän.

Aavistus tästä muutoksesta on nähtävissä jo kansikuvassa, jossa Urhea Metsämies juoksee Tiipiistä kohden koulutaloa, jonka edustalla USA:n lippu liehuu. 

Satu ja todellisuus kulkevat siis lomittain tässä kirjassa. Tarina itsessään on puhdasta satua puhuvine eläimineen, kun taas kuvat kertovat paitsi sadun tapahtumia myös sitä, mitä intiaaneille tapahtui, kun suuret intiaanisodat olivat ohi. 

Parasta tässä kirjassa on kuvitus. Tosin siinäkin koen pientä ristiriitaa paikka paikoin. Jotkut kuvat liittyvät hyvin selkeästi preeriaheimoihin, joidenkin kuvien ilmiasu taas johdattaa ajatukset johonkin muuhun suuntaan. Myös hevosilla peltoa äestävä miehenkuva pistää mietteliääksi. En osaa sanoa, kuinka todenmukainen on ajatus Tiipiissa asuvasta intiaaniperheenisästä äestämässä peltoa ympärillään. 

Mutta kyllä, hyvä katselukirja tämä on ja teeman taustalla on nähtävissä opetus: koulunkäynti on hyvästä ja älä metsästä, jos teet sen vain huviksesi. Intiaanit elivät aikoinaan metsästämällä (ainakin jotkut heimot), tässä kirjassa on ajatus, että enää ei tarvinnut metsästää nälkäänsä. Todellisuus tuskin on niin kaunis, kuin minkä tämä kirja antaa ymmärtää. 

...

Tällä tarinalla mukana Kansojen juurilla -haasteessa.

Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen!

Wilkie Collins
Valkopukuinen nainen
WSOY,  1955

Alkuteos: The Woman in white
Lyhennetty suomennos: Hannes Korpi-Anttila


526 + 2 s.

Olin nyt saapunut matkallani siihen kohtaan, missä neljä tietä yhtyy - Hampsteadin tie, jota olin tullut, sekä Finchleyhin, West Endiin ja Lontooseen johtavat tiet. Koneellisesti oli kääntynyt viimeksi mainittuun suuntaan ja astelin pitkin yksinäistä valtatietä. Muistan, että tuumiskelin juuri, mitä Cumberlandin neitoset mahtoivat näyttää - kun siinä samassa jokainen veripisara suonissani tuntui jähmettyvän; takaapäin laskeutui yhtäkkiä jonkun käsi olkapäälleni. 

Käännyin silmänräpäyksessä ympäri, ja sormeni puristivat tiukemmin keppini kädensijaa. 

Siinä keskellä leveää, kuun valaisemaa valtatietä seisoi - aivan kuin juuri maasta kohonneena tai taivaasta pudonneena - yksinäinen, kiireestä kantapäähän valkoisiin pukeutunut nainen.

On hetkiä, jolloin tulee seittämätön mieliteko, halu. Minulle kävi niin tämän kirjan kohdalla. Kun olin saanut aiemmat lukuvuorossa olleet teokset loppuun ja mietin, mitä alkaisin lukea nousi ylitse muiden kiinnostus tähän, aiemmin jo parikin kertaan lukemaani teokseen. Valkopukuinen nainen on, voisi sanoa rikoskirjallisuus-genren kantaäiti, klassikkotarina 1800-luvun Britti-yhteiskunnasta.

Kirjan päähenkilö on nuori piirustuksenopettaja  Walter Hartright, joka on myös yksi kirjan monista kertojaäänistä. Walter Hartright saa piirustuksenopettajan paikan Limmeridge housessa, jota isännöi Frederick Fairlie. Sairaalloinen itserakas rikkauksiensa keskellä elävä egoisti, joka on palkannut Walterin pitämään huolta etsauksistaan ja siinä sivussa opettamaan piirustusta kahdelle veljentyttärelleen Marianille ja Lauralle.

Kuinka ollakaan, ennen pitkään Walter ja Laura rakastuvat, mutta onnen esteenä on se, että Laura on kihloissa eikä koe voivansa rikkoa kuolleelle isälleen antamaansa lupausta.

Kuinka ja miten Walterin kuutamoyönä, ennen Limmeridgeen saapumistaan, kohtaama nuori valkopukuinen nainen liittyy tarinaan, sen jätän kertomatta, kuten sen kummemman juonen purkamisen. Kerron vain, että tämä tarina otti minut niin sisuksiinsa, että eräänä yönä luin sitä ilta yhdeksästä aamuyön tunneille kello neljän tienoille, ennen kuin  päätin, että nukkuakin pitäisi. Tuona yönä koin jännityksen hetkiä, kun hiljaisessa huoneessani alkoi jostain ikkunan suunnalta kuunnua kuulua kummaa rapinaa, sydän pompahti ja hätkähdin, kun jotain valkoista liikahti silmieni edessä. Hui! Mikä se oli? Optisia harhoja, tavallisia luonnon ääniä ikkunan takaa, jännittyneen mielen aikaansaamia epävarmuuksia. 

Valkopukuinen nainen on todella lukemisen arvoinen teos, jos se ei ole ennestään tuttu. Siinä yhdistyy selkeä rikostarina romanttiseen syvään rakkauteen ja uskollisuuteen. Tämä lukemani painos oli tosin lyhennetty. Alkuperäisteoksessa on yli seitsemänsataa sivua, joten tämän teoksen kansilehdellä mainittu "hiukan lyhentäen" ei ihan pidä paikkaansa, sillä kyllä parisataa puuttuvaa sivua tekee jo melkoisen paljon tarinassa. En silti kovin helposti löydä liitoskohtia, joista olisi jotain otettu pois. Valkopukuinen nainen on ilmestynyt myös kaksiosaissena, ilmeisen lyhentämättömänä painoksena Karistolta,  heti vuosituhannen 1900-vaihteessa. Tekisipä mieleni hankkia tuo painos, elllei se olisi niin kamalan kallais antikvaritaateissa. Englanninkielisen version saisi aika halvallakin tilattua. Niin tai näin, niin Valkopukuinen nainen ei ole kertaheittokirja, jonka luettuaan on valmis sysäämään sen mielestään, vaan se on hyvinkin uusintaluvun arvoinen ja kestää useammankin lukukerran.

---

Sonjalle Valkopukuinen nainen, oli vuoden 2011 yksi mieluisimmista lukukokemuksista, ja Mustikkakummun Anna piti teosta lähes Kotiopetajattaren romaani -teoksen veroisena. Näissä teoksissa on kyllä jotain samankaltaista kohtalonomaisuutta, mutta itse en olisi tullut verranneksi Valkopukuista naista Jane Eyreen, vaikka teokset ilmestymisajankohdaltaan ovat smoilta ajoilta.

Pirkko Pekkarinen: Aurora - Vaahteralaakson tyttö!

Pirkko Pekkarinen
Aurora Vaahteralaakson tyttö
Kirjapaja, 1991
208 s.








Alkulause:
Haukka liiteli puitten latvojen yläpuolella levottomana kuin etsien paikkaa, johon laskeutua.

Loppukappale:
Sitten tulisi kesä ja hän näkisi taas Auroran. Missä, sitä hän ei vielä tiennyt. Mutta nyt Thomas uskoi, että kesä tulisi.

Aurora on suomalainen tyttö, jonka isä on karkoitettu maasta sortokauden aikana. Eletään 1900-luvun alkua. Thomas puolestaan on rikkaan kanadalaisen liikemiehen poika.Kumpikin haaveilee taiteellisesta urasta.

Auroa - Vaahteralaakson tyttö on ihan kiva tyttöjen kirja. Romtantiikkaa ja hipppunen historiaa. Tai oikeastaan historia on vähän liian ponnekkaasti läsnä. Suomalaisuuden historian tapahtumat, jotka on ripoteltu tarinan lomaan tulevat niin yhteen syssyyn,että lukiessa alan miettiä vuosilukuja. Vuosiluvut eivät ole koskaan olleet vahva puoleni. Alan miettiä aikaa ja tapahtumia. Lisäksi tarinan kerronta on erikoinen yhdistelmä takautumaa ja nyt hetkeä, Auroralle tapahtuvaa (tai Thomasille tapahtuvaa) ja muistelua. On vaikea sanoa, kuluuko kirjan tapahtumissa vuosi vai useampi.

Koska kaikki suomalaisuuden yleistietous oli sikin sokin päässäni aloin kaivella yksityiskohtia saadakseni hieman selkeyttä ajatuksille ja sain kokoon tällaisen aikajanan kirjassa mainituista tapahtumista ja henkillöistä.

Tutkimusmatkailija Mary Henrietta Kingsley    eli 1862 - 1900
Bobrikov oli Suomen kenraalikuvernöörinä  1898 - 1904
Helmikuun manifesti annettiin vuonna 1899   
Edward Iston maalaus Hyökkäys valmistui 1899
Aurora Karamzin eli vuosina 1808 - 1902

Asevelvollisuussäädös annettiin 1901
Theodore Roosevelt oli  USA:n presidentti vuosina 1901 - 1909
Pariisin maailmannäyttely pidettiin 1900
Buurisotaa käytiin vuosina 1880- 1902
Boksarikapina oli 1899 - 1901   
Wright-veljesten 1. ilmalento tapahtui 17. joulukuuta 1903

Marie Curie sai 1. nobelinsa vuonna 1903

Suht looginen ajankohta siis näissä viittauksissa, mutta pieni epäloogisuus kuitenkinon todettavissa.  Kirjassa mainitaan, että Aurora Karamzin oli kuollut edeltävänä vuonna, tällöin Aurora oli kotonaan Suomessa ja muisteli menneitä ja haaveili suuria. Vuoden täytyi siis olla 1903. Mutta - kun Aurora sitten päätti tyttöystävänsä kanssa matkata isänsä  luokse Kanadaan, kerrotaan, että keisari oli edellisvuonna  säätänyt asevelvollisuuslain, jonka vuoksi moni nuori mies päätti lähteä maasta. Auroran täytyi siis lähteä matkalle vuonna 1902 (koska asevelvollisuussäädös oli annettu 1901). Tapahtumissa siis edetään eteenpäin, mutta vuosiluvut menevät taaksepäin.

Niin tai näin, niin selkeä ajankohta on joulu 1903, joka mainitaan, kun Aurora saa joululahjan palvelijatoveriltaan Marylta ja tämä tapahtuu tarinan loppupuolella. Aurora on pestautunut Thomasin perheeseen palvelijaksi, kun ei olekaan tavannut isäänsä, joka on lähtenyt johonkin tiettömien taipaleiden taakse.

LIsäksi minua kirjassa häiritsi maininta Mary Kingsleystä, joka oli todellinen henkilö ja kirjoitti pari kirjaakin Afrikan-matkoistaan. Aurora-kirjassa mainitaan siitä, että hän putosi tiikeriansaan norsunluupiikkien päälle. En tiedä, onko tämä todellinen tapahtuma, voisiko moninkertaiset alushameet ja vaatekerta säästää hengen tällaisessa ansassa, mutta mikä minua häiritsi oli se, että Afrikassa ei ole tiikereitä. 

Näistä epäloogisuuksista huolimatta pidin Aurora - Vaahteralaakson tyttö kirjasta sen verran, että haluan lukea sen jatko-osatkin (vai ovatko ne edeltäviä osia). Aurora-kirjan kerronta on suht persoonallista ja mukaansatempaavaa. En kuitenkaan vertaisi tätä Montgomeryn kirjoihin tai muihin tyttökirjaklassikoihin, niin kuin takakansiteksti tekee. Romanttinen ote on kerronnassa vahva historian ohella. Aurorassa on paljon haaveita ja unelmia ja siksi se on kevyttä luettavaa.

---

Huom! Pirkko Pekkarinen tunnetaan nykyään kirjailijanimellä Anna Amnell, mutta käytän postauksessa kirjassa mainittua kirjoittajanimeä.

----

Tällä saan taas yhden kasvin lisää Kirjaherbariooni: Vaahtera (Acer platanoides).

Jane Austen: Emma!

Jane Austen
Emma
Suomentanut Aune Brotherus
WSOY, 1950
461 + 1 s,

Alku:

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisiä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhtyvän elämän parhaat lahjat. Hän oli elänyt miltei kaksikymmentäyksi vuotta minkään häntä sanottavasti häiritsemättä tai suututtamatta.

Loppu:

Nämä vihkiäiset muistuttivat hyvin suuresti muita vihkiäisiä, kun asianosaiset eivät harrasta loistoa ja komeutta. Rouva Elton päätteli niistä yksityiskohdista, jotka hänen miehensä hänelle kertoi, että ne olivat erittäin kehnot ja paljjon huonommat kuin hänen omat häänsä. 'Hyvin vähän valkoista silkkiä, hyvin  vähän pitsiä, mitä säälittävin tilaisuus! Selina hämmästyisi kuullessaan siitä.' Mutta näistä puitteista huolimatta sen pienen ystäväpiirin onnittelut, toiveet, usko ja ennustukset,, joka oli toimituksen todistajana, täysin vastasivat tämän liiton täydellistä onnea.

Pidän paljon Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksesta. Sitä taustaa vasten odotin Emmalta enemmän. Olen kuitenkin pettynyt. Tämä ei ollut ollenkaan nautittava lukukokemus. Päinvastoin - aika uuvuttavaa kahlaamista läpi kerronnan ja sotkuisen vyyden, jonka Emma saa naimakaupoillaan aikaan.

Niin - tämän teoksen ydin on naimakaupat. Emma, nuori brittiläisen yläluokan edustaja on siitä omanlaisensa persoona, että hän järjestelee ympärillään olevia ihmisiä yhteen. Ensin hän tutustuu ja ystävystyy nuoren Harrietin kanssa, jonka tausta ei ole niin selkeä ja tämän vuoksi Emman ja Harrietin ystävyyttä ei katso ihan hyvällä Emman läheinen naapuri hra Knightley. Emman sisko on naimisissa Knightleyn veljen kanssa ja siksikin hra Knigthley on hyvä tuttu Woodhousen perheelle, johon kuuluu Emman lisäksi hänen isänsä. 

Jane  Austenin henkilöhahmot ovat sinänsä kyllä kiinnostava kokoelma erilaisia ihmistyyppejä. Esimerkiksi Emman isä, herra Woodhouse on terveysintoilussaan melkoinen karikatyyri. Karikatyyriksi voisi sanoa koko tätä kirjaa. 

Emma siis järjestelee naimakauppoja. Ei suoraan, vaan ikään kuin ei hänellä olisi asian kanssa mitään tekemistä. Itse hän ei kuitenkaan havittele avioon. Hänen on hyvä olla, niin kuin on ja elää. Kun Harrietia kosii nuori herra Martin vihjaisee Emma Harrietille, että tämä ei ole tälle sopivin ehdokas, sillä vaikka periaatteessa herra Martin  on Harrietin yläpuolella yhteiskunnallisesti, niin Emma haluaa nostaa Harrietia ylemmäksi seurapiireissä ja saa päähänsä, että pastori Elliot on Harrietiin ihastunut ja alkaa ohjata Harrietia tämän suuntaan.

Siis pelkkää avioliittopohdiskelua tyyliin kuka ja kenen kanssa ja siinä sivussa peribrittiläistä sääty-yhteiskuntaelämää. Huh huh!

Kirjallisuusviitteitä: Maataloustieto, Hienoston maailma, Wakefieldin kappalainen (tuttu nini), Metsän  tarinoita ja Luostarin lapsia (tämä kirja kiinnostaisi, jos on ihan oikea teos, kuten ymmärtäisin).

Yhteiskunnalliset olot:

-Ette olisi voinut käydä luonani!" hän huudahti näyttäen kauhistuneelta. "Ei, ette tietenkään olisi voinut; minä vain en lainkaan tullut sitä ajatelleeksi. Se olisi ollut vallan kauheata! Millainen  pelastus! Rakas neiti Woodhouse, mikään koko maailmassa ei saisi minua luopumaan siitä ilosta ja kunniasta, mikä minulle on läheinen tuttavuus teidän kanssanne.

-Toden totta, Harriet, olisi ollut vakava suru menettää teidät. Mutta siihen olisi täytynyt alistua. Olisitte sulkenut itsenne pois hyvästä seurasta. Minun olisi täytynyt luopua teistä.

Näin siis Harrietin ja Emman kohdalla, jos Harrietista olisi tullut Abbey-Mill farmin rouva Robert Martin. 

Tämä yhteiskunnallinen aspekti oli minusta erikoinen ja mieltä kiinnittävä seikka ja tuntui hieman pöyristyttävältä Emman tapa vertailla ihmisiä heidän yheiskunnallisten olojen vuoksi "oppimattomiin ja alhaisiin".

Emmassa on kyllä paljon hyviä aspekteja ja uusintaluku voisi ehkä antaa enemmän Työläännyin kuitenkin jossain vaiheessa jahkailuun ja erityisesti loppumetreillä, kun jouduin kahlaamaan läpi herra Frank Churchilin kirjettä, joka oli sellaista lipilaaria, että asian olisi voinut kerttoa lyhyemmin ja napakamminkin, mutta lopultahan koko kirje kuvasti vain herra Frank Churchilia.

Kuten sanoin jo aiemmin tekstissäni, Jane Austen kyllä piirtää henkillöhahmoistaan melkoisen karikatyyriset luonteet sanoillaan ja tyylillään ja kai tätä voi pitää jonkinlaisena yhteiskunnallisena kritiikkinäkin.

Tällä mukana Helmet 2016 -lukuhaasteessa kohta 24: Kirjasammon päivä täky.

Naisten aakkoset D!

Tarukirjasta nappasin tämän haasteen naisten aakkosista. Vuorossa on kirjain D ja kysymykset vanhat tutut.

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Muriel Denison

Hieman tuntemattomampi kanadalainen lastenkirjailija, joka tunnetaan lähinnä Susanna-kirjoistaan. Susannat ovat kirjahyllyni aarteistoa, sillä rakastan niiden englantilais-kanadalaista tyttökirja- ja seikkailuhenkeä.

Vosin myös mainita Monica Dickensin, joka on Charles Dickensin jälkeläinen, onko se nyt toisessa vai kolmannessapolvessa. Pidän hänen omintakeisista nuortenkirjoistaan. Hevoshoitola Varsanjalka -kirjoja en ole kovin paljon lukenut, mutta tv-sarjan muistan nuoruuden päiviltä.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Celine Dion

Hänellä on upea lauluääni ja esiintymiskyky, joka kiehtoo ja koskettaa.

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet, kuin kulttuuri käyvät) a. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin.

Judy Denchin kanssa olisi varmaan mielenkiintoista viettää englantilaista teehetkeä ja keskustella näyttelemiseen liittyvistä tekijöistä.

b. Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?  

Marie Louise Fisherin tyttökirjahahmon Delian, joka karkaa kotoa ja matkaa jäniksenä yhdysvaltoihin etsimään isäänsä, joutuu intiaanien vangiksi ja kokee monta jännää hetkeä, ennen kuin isä lopulta löytyy.

Welma Wallis: Kaksi vanhaa naista!

Welma Wallis
Kaksi vanhaa naista
LIKE, 1994
Alkuteos: Two Old Women
Suomentanut Tuomas Kilpi
113 s.

Silloin ymmärsin miten tärkeää on kuulua heimoon. Ruumis tarvitsee ruokaa, mutta mieli tarvitsee seuraa.

Kaksi vanhaa naista on kertomus Ch'idzigyaakista ja Sa'sta, kahdesta iäkkääksi tulleesta naisesta, jotka heidän heimonsa hylkää juuri ennen talven tuloa, koska heistä on vain vaivaa ja vastusta nälkäänäkevälle heimolle.

Kaksi vanhaa naista on kertomus paitsi  hylkäämisestä, myös armahtamisesta. Sitkeys, periksiantamattomuus ja kunnioitus toinen toistaan kohtaan heräävät eloon tässä vahvassa tarinassa, joka perustuu Alaskan alkuperäiskansan legendoihin. 

Kovina aikona toisista tulee julmia kuin sudet ja toisista tulee heikkoja ja pelokkaita.

Ch'idzigyaak ja Sa puolestaan löytävät  kovan edessä itsestään uusia voimia, joiden avulla he selviävät yli kovin talven ja oppivat, että valittamisesta ei lopulta ole mitään hyötyä. Ihminen voi tehdä vain sen, minkä pystyy ja voi. Kunnioitus on ansaittava.
---

Tällä mukana Kansojen juurilla -lukuhaasteessa.
Tällä saan myös valloitettua Alaskan Kirjallisessa USA:n  osavaltiovalloituksessa.

Ilona Meretoja: Lootuskukan jalokivi!

Ilona Meretoja
Lootuskukan jalokivi
WSOY, 1958
132 + 1 s.

Kuinka maailma oli kaunis ja elämä ihanaa! Ira hymyili itsekseen. Oli suuremmoista olla nuori; kaikki jännittävät kokemukset olivat edessä, ja suuri seikkailu odotti jossakin - ehkäpä tuolla punertavien, välkkyvien vuorten takana, ehkäpä jossain muualla.

Ira on suomalaisenglantilainen tyttö, joka lähtee lääkäri-isänsä kanssa Tiibettiin. Kyseesä on jonkinlainen tutkimusretkikunta, mutta tutkimusretken yksityiskohtia ei sen tarkemmin selvitellä. Ira on viisitoistavuotias ja täynnä intoa. 

Lootuskukan jalokivi on yhtäaikaa hieman epätavanomainen ja silti tavanomainen nuortenseikkailu. Epätavanomaisen siitä tekee tarinan filosofia.  Kirjassa tuodaan esille eri rotujen välisiä eroja, yhteiskunnallista murrosta ja poliittista liikehdintää. Samalla, kun kirjassa kuvataan joitakin kansoja hyvinkin yksioikoisesti ja raflaavasti, niin juonen kylkiäisenä kuitenkin kulkee ajatus siitä, että kaikkien kansojen joukossa on  erilaisia yksilöitä, on hyviä ja pahoja yksilöitä. Kansainvälisyys on iso teema tässä kirjassa samoin kuin kulttuurierot. Budhalaisuus, Tiibettiläisyys on erityisesti esillä.

Ira tutustuu Normaniin, joka on asunut isänsä kanssa erakkona tiibetiläisessä laaksossa ja jonka elämänasenne  kiinnostaa Iraa. Retkikunnan saatua työnsä päätökseen he palaavat Intiaan, jossa tapahtuu seikkailun huipennus, kun Ira kidnapataan ja häneltä vaaditaan tietoja isänsä Tiibetiläisessä luostarissa vastaanottamasta viestistä. 

Lootuskukan jalokivi on todellakin hieman epätavanomainen teos, jossa pääteeman on nuoruuden etsivä mieli.  Nuori katsoo maailmaa kysyen monia kysymyksiä, etsien suuntaa elämälle.

Si-Lang on puhunut siitä paljon isälle ja minulle. Katsos: ihminen, alkeellisinkin meistä, kaipaa jotakin, vaikkei hän aina itsekään tiedä mitä. Se kaipuu pakottaa meitä etsimään kaikessa arvokkainta ja täydellisintä. Me voimme ihailla kaunista heleää ruusua, mutta katseemme lepää vsta silloin, kun silmiemme edessä on puhdasviivainen, sopusuhtainen lootuskukka. Lootuskukan jalokivi on päämäärämme. - Lootuskukan jalokivi! Mitä sinä tiedät siitä? - Se on totuus, yksinkertainen, selkeä ja puhdas kuin kastepisara lootuksen vahamaisella terälehdellä, sanoi Norman.

Ihan mielenkiintoinen  kirja, jossa peilattiin, joskin rivien välissä Tiibetin merkitystä geopoliittisesti. Mikä minua hieman häiritsi oli Iran näkemä leijaileva Si-Lang. Tämä oli ehkä vähän liikaa kallellaan budhalaisuuteen ollakseen pelkkä seikkailukirja tai edes puolueeton elämänkatsomusmatka Idän ja Lännen välisiin eroihin, tai no, ehkä kuitenkin vähän molempia.
....
Tällä kirjalla saan uuden kasvin Kirjaherbariooni: Lootus.

Helen Wells (Julie Tatham): Ursula lastensairaalassa!

Helen Wells / Julie Tatham
Ursula lastensairaalassa
Tammi, 1977
139 + 1 s.

Alkuteos: Cherry Ames at Spencer
Suomentanut Hertta Tiitta

 Sairaanhoitaja Ursula eli alkuperäisnimeltään Cherry Ames on Helen Wellsin luoma hahmo. Ursula-kirjoja on kuitenkin kirjoittanut myös toinen henkilö - Julie Tatham. Julie Tathamin nimi näkyy Ursula lastensairaalan ensimmäisen painoksen kansipapereissa, mutta ei enää näissä 70-luvun painoksissa. Tämä hieman hämmentää, kun ei tiedä, kuinka kirjan tiedot merkitsisi.

No niin tai näin, niin ehkä tässä on syy, miksi kaikkia Ursuloita ei ole suomennettu. Kustantaja ei ole tiennyt, miten toimisi. 

Ursula lastensairaalassa kertoo lyhyen vaiheen Ursulan elämässä. Hän työskentelee Spencerin yleisessä lastensairaalassa korvaklinikalla, jossa hänen tehtävänsä on pitää lapsipotilaat rauhallisina. Juuri muusta sairaanhoidollisesta ei puhuta. Lääketieteelliseltä kannalta kirjassa kyllä tulee esiin sokeritaudin oireet ja tällä seikalla on tarinan kannalta suurempi merkitys kuin huonokuuloisuudella, jos silläkin on merkitystä.

Radon-hoito

Kirjassa kuvataan huonokuuloisuuden hoitoa radonilla. Tämä hoito sai minut uteliaaksi ja yritin googlailla, mutta en oikein mitään erityistä löytänyt. Radonhan on terveydelle haitallinen kaasu. Siksi tuntuu oudolta, että sillä olisi hoidettu tulehtuneita tiehyeitä.

Ursula lastensairaalassa on kerronnaltaan suht napakka, juoni tiivis ja yhtienäinen. Se, että kirjailija on toinen kuin Cherry Ames -kirjat alunperin luonut ei juurikaan näy. Yksi lapsus kirjassa kuitenkin on. Kun viitataan Ursulan opiskeluvuosiin ja ankaraan tohtoriin, jolta Ursula sai aikanaan kuulla poskiensa punaisuudesta puhutaan tohtori Wyliesta. Alunperinhän nimi oli kyllä tohtori Windsor. Ursulan kaksosvelikin mainitaan ilman eri variaatioita, joten tässä suhteessa loogisuus on OK. 

Ursulan elämässä työtehtävät vaihtuvat ja tässä kirjassa ennakoidaan jo tulevaa. Ursulasta on tulossa yöhoitaja. Mitä ilmeisin pätkätyöläinen - ajattelin, kun mietin, kuinka kauan Ursula onkaan lopulta yhdessä tehtävässään viipynyt. 

Ursulat on kyllä ihan luettavia välipalakirjoja suurempien luku-urakoiden välillä. Sairaalamaailman lisäksi niissä on annos seikkailua, kun Ursula selvittää erinäisiä probleemeja. Tässäkin kirjassa hän selvittää pienen Dot-tytön sammakoprinssi-isän salaisuuden ja ottaa kiinni panttinttorivarkaan, sen oikean eikä virheellisesti tuomittua.

Pistetäänpä taas kirjoja kiertoon -ARVONTA SUORITETTU!

Tässäpä olisi kirjoja tarjolla kiinnostuneille. Olet mukana arvonnassa toimimalla seuraavasti:

Laita minulle viesti blogin vasemmassa laidassa olevalla yhteydenottolomakkeella ja kerro selkeästi ja yksiselitteisesti, mikä/mitkä kirjat sinua kiinnostavat.  Huomioi, että kommenttilootaan jätetyt kommentit eivät ole mukana arvonnassa ja toivon, että myös antaisit nimen, sillä, roskapostiksi tulkittavat viestit menevät roskiin. Aikaa tulla mukaan arvontaa on huhtikuu tai siksi, kunnes toisin ilmoitetaan.

Laitan kiertoon seuraavat kirjat.

1. 

Janina Heschles: Janinan päiväkirjat. LIKE 2015

Nidottu. Siisti ja uudenvertainen. Kertaalleen luettu.

2.

Mary Berg: Päiväkirja 1939-1944. Minerva, 2013.

Nidottu. Erittäin siistikuntoinen kirpputorilöytö.

3. 

Iris Pasternack: Tautitehdas. Atena. 2015

Nidottu. Uudenveroinen. Kertaalleen luettu.

4. 

Raili Mikkanen: Aurora - keisarinnan hovineito. Otava, 1998.

Sidottu. Kirjaston poistomyyntikirja. Siisti, ei suurempia vaurioita. 

5.

H.C.Andersen/Kaarina Kaila: Villijoutsenet. Otava. 1990

Sidottu. Siisti.

EDIT: 

Kovin suurta kiinnostusta eivät kirjani tällä kertaa keränneet, mutta kiertoon nämä nyt kuitenkin saadaan ja hyvä niin. Arvonta suoritettiin satunnaisnumerogeneraattorilla seuraavasti.

Kirja 1:
1  Jonna kirjakaapin avain
2  Funchis


Generaattori pysähtyi ykköseen, joten kirja lähtee  Jonnalle.

Kirja 2 (Funchis)  ja Kirja 3 Jenna O. kiinnostuneita oli vain yksi kummasskin, joten ei arvontaa. Laitan kirjat kiinnostuneille.


Kirja 4
1. Jenna O.
2. Jonna Kirjakaapin avain

Generaattori antoi numeron 2, joten tämäkin kirja lähtee Jonnalle.


Kirja 5.
1. Viltsumari
2. Jenna O.
3. J-P Hätälä
4. Paula V.

Generaattori antoi numeron 1, joten kirja lähtee Viltsumarille.

Kiitos kiinnostuksesta ja onnea voittajille ja mukavia lukuhetkiä. Postittelen kirjoja kun ehdin ja saan järjestymään. Seuratkaahan uusia kirjat kiertoon -hankkeita. Kaipa niitä taas jossain vaiheessa on tulossa.