Markus Leikola: Sakean veren vuosi!

Markus Leikola

Sakean veren vuosi

Into, 2018

245 s

Kansi: Jussi Karjalainen

  

Suomen sisällissodan kuvaus. Veljekset Matti ja Unto ovat toinen valkoisten puolella Lain ja järjestyksen vuoksi, toinen punaisten puolella vapautta hankkimassa. Lisäksi on  jääkäri Erik ja hänen siskonsa Hedvig, joka on palvelijana Pekka-sedän (Svinhuvud) taloudessa. Erik-veli on on Vapaaherran (Mannerheim) rinnalla. Vielä on Aliina, työläistyttö, joka on yksissä Unton kanssa. 

Kaikki he saavat osansa vuoden 1918 kurimuksesta, kuka minkälinlaisen. Helppoa ei ole kenelläkään, eikä kolhuilta, suruilta ja kuolemalta säästytä.

Markus Leikolan teksti on helppolukuista. Kerronta muodostuu kirjeistä sekä suorasanaisesta kerronnasta. Luvut ovat lyhyitä, hetkiä elämässä. Leikola ei jaarittele turhia. Hän havainnollistaa Suomen historiaa henkilöidensä kautta. 

Sodan julmuus, ihmisten haavoittuvuus, toiveet ja pettymykset tulevat hienosti esille osin lyyrisin ilmaisuin. Tekstin lyyrisyys ja ilmavuus  onkin hyvä vastavoima tekstin taakse kätkeytyvään epäinhimilliseen rujouteen ja synkkyyteen.

Vaikuttava teos.

Teksinäyte:

"Koittaa kesä. Vähitelleen avautuvat ladot, ojat ja turvepehkut.Niistä ja perunakuopista kömpivät ulos hiljaiset miehet, vaimojen ja lastensa koko kevätkauden ravitsemat laihat ja likaiset rääpäleet.

He palaavat takaisin töihinsä, pelloille, tehtaisiin ja rautateille, omiensa luokse, nukkumaan väkensä viereen. 

He eivät ole ampujia eivätkä ammuttuja.

He ovat sodasta itsensä pois jättäneitä ja heidän pelkonsa on pelkästään paljastetuksi tuleminne, piilon ilmi käyminen. Ikuisesti, joka ikinen yö he heräävät siihen, että ovat vielä hengissä, mutta sittenkin kotona.

Koska eivät halunnet sotia kenenkään puolesta, eivätkä ketään vastaan."

Aliza: Itke, tyttö pieni!

Aliza Barak-Ressler

Itke, tyttö pieni- Erään slovakianjuutalaisen perheen selviytymistarina

Suomentanut hepreankielisestä alkuteoksesta: Virpi Leino

Päivä, 2017

253 s.

Kansi: Jonatan Mellin

"Michalovce on Itä-Tsekkoslovakiassa sijaitseva pieni kaupunki. Tuolloin noin kolmasosa  sen 15000 asukkaasta oli juutalaisia."

Tässä kaupungissa asui myös Zippora ja Moshe Ressler kolmen  tyttärensä kanssa. Vanhin heistä oli Aliza. Aliza kertoo perheensä tarinaa lapsenlapselleen alkaen lapsuudestaan ja koulunkäynnistä, siirtyen kuvaukseen sodan ja natsihallinnon mukanaan tuomista rajoitteista, pakoilusta ja piilottelusta milloin ullakolla, milloin maissipellossa, välillä ystävällisten kyläläisten taloissa sekä huimasta pakomatkasta vankilasta, josta ei yksikään ollut päässyt pakoon.

Jännittävä, koskettava teos, jonka typografiset ratkaisut ovat toimivia. Kerronnassa vuorottelee Alizan muistelmat ja lapsenlapsen ajatukset jotka  on painettu kursiivilla. Kerronta on myös mukaansa ottavaa. Pienen Alizan ja hänen perheensä tarinaan on helppo samaistua, elää myötä ja pelätä, toivoa, tuntea epätoivoa. Mitään viihdekirjallisuutta tämä ei kuitenkaan ole, jos ei kohta täysin dokuntemtaaristakaan. Kirjassa on kuvaliite, joka tuo perheen lähemmäksi lukijaa,tekee heistä elävämpiä ja niitä historiallisia faktojakin mukana on. Mikä kuitenkin herättää epäilystä, on se, voisiko syys/loka/marraskuulla löytää metsästä mansikoita? Kuten Aliza kuitenkin itse mainitsee, tässä vaiheessa hänen kertomuksensa on tarkka vain osittain ja "monet asiat saattaneet saada erilaisen muodon" ja että "jotkin tapahumat ovat tietysti unohtuneet, sillä onhan parempi, että kauhua ja pelkoa herättävät muistot jäivät haudatuiksi jonnekin alitajuntaan, ehkä se on siunauskin".

Mikä myöskin herätti ajatuksia on teoksen kansikuva. Nukke on toki oma pieni yksityiskohta teoksessa, mutta tämä nukke tässä kannessa ei tuo itselleni mieleen juutalaista lasta sen paremmin kuin sitä kyseistä nukkea, joka teoksessa mainitaan. Niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin, niin tämä nukke tässä tuo mieleeni lähinnä natsihallinnon jämeryyden  - joten siinä mielessä se kyllä jollain tasolla ilmentää teosta, mutta ehkä väärästä suunnasta. Joku toinen voi olla  toista mieltä, makuasioista kun ei voi kiistellä. Minulle vain jostain syystä syntyi tällainen mielikuva tästä kannesta, joka sinällään on kyllä vahva ja asemoinniltaan selkeä.

"En tiedä, nukkuivatko vanhempani ollenkaan tuona ensimmäisenä metsässä viettämänämme yönä, sillä en koskaan kysynyt heiltä asiasta. Seuraavana päivänä, kun olin herännyt lintujen viserrykseen ympärillämme vallinnutta hiljaisuutta rikkoivat vain metsän äänet. Auringonsäteet tunkeutuivat vastustamattomasti puiden lomitse. Koin, että jatkossa elämme oli erilaista: meistä tulisi villieläinten kaltaisia, jotka yrittävät piiloutua saalistajiltaan."

Villieläimiä, jotka kuitenkin säilyttivät inhimillisyytensä keskellä epäinhimillistä maailmaa.

----

Kirjallinen maailmanvalloitus: Slovakia

Toini Hyvärinen :Portista kaupunkiin!,

Toini Hyvärinen

Portista kaupunkiin

Toimittanut Pentti Vinnurva

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry (SRK), 1997

Kansi ja kuvitus: Esko Toljamo

128 s.

"Illan hämärä oli laskeutunut kaupungin ylle. Saunalahdelta päin näkyi metsän taakse menneen auringon kajo. Kävellessään tuttua tietä Eeva mietti päivän tapahtumia. Pappilan kodin rakkaus ja lämpö puhuttelivat häntä. Olivatko ne heijastusta taivaallisen Isän rakkaudesta, jonka tuon kodin asukkaat olivat kokoneet."

Portista kaupunkiin kertoo 1920-luvun viipurilaiseta elämänmenosta, nuoren tyttökoululaisen hengellisestä heräämisestä. Päähenkilö Eeva on köyhän kodin lapsi. Isä on kuollut ja äiti on ollut ensin työssä ruukissa, sitten pyykinpesijättärenä ja nyttemmin hän ompeli liinavaatteita, joita sitten mui liikkeisiin. Eevan pääsy tyttökouluun ei ollut helppo, mutta kun hänen veljensä lupautui myös avustamaan, niin pääsykokeisiin sai tyttö lähteä. Kirjan tapahtuma-aikaan Eeva on jo ylemmillä luokilla, siinä neljän/viidentoista hujakoilla.

Tapahtumat, eli Eevan ajatusten virta ja pohdinta alkaa vyöryä, kun kouluun tulee uusi opettaja, pastori Lindeberg. Eeva ei ensi alkuun ole ihastunut vaan sanoo tovereilleen, että jos tämä alkaa "saaranata syntejä anteeksi" niin hän ei ala mitään. Opettajan tyyli kuitenkin vetoaa Eevaan ja Eevakin herättää opettajan huomion. Tämä kutsuu Eevan kotiinsa ja pyytää tätä auttamaan omia lapsiaan läksyissä.

Portista kaupunkiin kertoo lestadiolaisuudsta, mutta itse luin tätä kuin minkä tahansa kristillisen herätysliikkeen teosta, lestadiolaiset piirteet tulivat vasta aivan kirjan lopussa, kun alettiin käyttää lähinnä lestadiolaisten käyttämiä ilmaisuja.

Kirjassa oli kiva mustavalkokuvitus. Ajankuva ja Viipuri miljöönä oli kiehtova. Myös tyttökoululaisuutta sivuttiin samoin kuin tulevaisuuden haaveita. Eeva joutuu silmäleikkaukseen ja pääsee sitä kautta harjoittelemaan sairaalaan. Eeva haaveilee sairaanhoitajaksi opiskelusta.

Teoksella on todellisuustausta, jos onkin kuvitteellinen henkilöineen.

Karhumäki Urho: Pääsiäisestä Helluntaihin!

Karhumäki Urho

Pääsiäisestä Helluntaihin

- Kertomus keväästä luonnossa ja ihmissydämessä

WSOY, 1945

239 s.

Kierrätyshyllystä löydetty kirja, jonka kannet herättivät kiinnostukseni kertoo Allista, joka on kyllästynyt kaupungissa asumiseen ja konttorityöhön, ostaa lipun niin pitkälle, kuin rahoillaan saa ja menee vähän matkaa vielä pommilla. Allilla on kultakirves-merkki puseronrinnuksessa osoituksena siitä, että hän on tehnyt kuusitoista mottia halkoja.

"Purolan muorin kanssa eivät luteet  tule  omilleen. - Tulisinkohan minä?Äijä katsahti silmäänsä siristäen, pianoa tunnustelevasti. - Riippuu siitä, pääsettekö jenkoihin! - Luulenpa pääseväni. Olen työskennellyt viisi vuotta vesijohtoliikkeessä. - Vai vesijohtoliikkeessä! Äijän suu revähti selko selälleen. - Hauskaa Pääsiäistä. Kiitos neuvoistanne! - Sitää samaa... hauskaa ja kiitosta!"

Vieraalla paikkakunnalla Alli etsiytyy yöksi Purolaan, jonka emäntä on tiukka talonppitäjä, isäntä on tossunalla ja poika hieman kehityksessä jälkeenjäänyt. On Purolassa toinenkin poika, mutta hän on sotaväessä. Alli näkee pojasta kuvan sänkykamarin seinällä ja kuutamo tekee oman osansa sekin.

Pääsiäisestä Helluntaihin kertoo nimensä mukaisesti noin neljästäkymmenestä päivästä, jotka Alli viettää Purolassa tutustuen omalla ripeällä tavallaan niin Purolan väkeen kuin muutamaan muuhunkin. Tosin se, että Alli pukeutuu pitkiin housuihin saa emännän ensi alkuun katsomaa häntä pitkin hampain. Kun kunnanisät tai mikä taho se nyt onkaan sota-aikaan sellaisia määräyksiä antanut, antaa Purolan väelle käskyn, että talosta pitää saada 100 mottia halkoja, joista talonväen pitää tehdä itse vähintään puolet, niin siitä tulee tenkkapoo. Kuinka 70-vuotias emäntä, tossukka isäntä, joka on kymmenen vuotta emäntää nuorempi tai kehityksessä alimittainen poika pystyisi sellaisen saamaan aikaan, sanoo Alli, että hän tekee motit yhdessä pojan kanssa, joka mottien tekoon on velvoitettu.

Tylsillä sahoilla ja kirveillä Alli menee yhdessä Vihtori-pojan kanssa metsään ja  saa huomata, että teko ei ole yhtä kuin kultakirveen omistajan uho.

Alli ei kuitenkaan anna periksi. Hän menee teroittuttamaan välineet metsässä asustelevan erakkomiehen luokse, johon on tutustunut ja motti jos toinenkin alkaa lopulta syntyä.

Alli alkaa myös suunnitella vesijohtoa, jonka avulla emännän ei enää tarvitsisi kantaa vettä purosta taloon, tämä suunnitelma ei kuitenkaan suju ihan yhtä onnistuneeesti. Talon sotamiespoikakin saapuu lomalle, ja emännän sukulaistyttö, joka on kihloissa sotamiespojan kanssa samaten selvittelemään välejään, mutta silloin Alli on poistunut talosta.

Pääsiäisestä Helluntaihin kertoo nimensä mukaisesti noin neljästäkymmenestä päivästä joiden aikana herää niin luonto kuin tunteet, Purolan Vihtorikin, tuo hieman jälkeenjäänyt poika herää hänkin eloon ja se tossun alla oleva isäntä, niin, hän osoittaa,että kyllä hänkin osaa viimeisen sanan sanoa.

Kerronta on mukavaa ja varsinkin aloitus otti mukaansa virkeällä tavalla. Sanontoja mukavia, näkökulmia ja sanoja sattuvia, jos kohta vieraita ja outojakin kerrontaan mahtuu. Ei yhtään hassumpi löytö.

Kansikuva on mainio ja herätti erityisesti lukuhaluni. Valitettavasti kansipaperi on repeytynyt enkä näin ollen tiedä, olisiko siitä löytynyt kuvittajan signeerausta.

"Henkinen sukulaisuus hypähtelee suorempia teitä. Se on kuin kesäinen aurongon säde, kuin päivän pilkahdus ullakkokamarin ikkunaruudussa. Ajatuksen nopeudella se rientää peltojen ja metsien, vuorienkin ylitse. Kunnen  --- --- tapahtuu pysähdys, nopean etsijän levähdys. Rientävä valo keskittyy, lämpenee. Pikkuinen ruutu herää, säteilee. Syntyy tähti, pieni valospektri, joka heijastelee kirkasta valoaan, sähköistää nukkuvan ympäristön. Tuulen henki suhahtaa, linnut heräävät laulamaan. Lukemattomat kastepisarat välkkyvät puidenn lehdillä. Keväisen päivän uusi riemukas elämä herää."

J.Pekka Mäkelä: Hunan!

J.Pekka Mäkelä

Hunan

Like, 2018

543 s.

Teos alkaa vuodesta 1935 ja päättyy epilogiin vuonna 1986.

Rakenteeltaan teos on polveileva. tarinaa vievät eteenpäin useat kertojaäänet, jotka linkittyvät yhteen ja luovat harmonisen kokonaisuuden. Harmonisella tarkoitan sitä, että eri kertojien kertoma kolahtaa kohdalleen muiden kertojien kerrontaan. Harmonia harmoniana tässä kirjassa kuitenkin rikkoutuu, sillä arkisen kuvauksen rinnalla sodankuvaus lyö hyvinkin vahvana. Kerronnallisesti teos koostuu kirjeistä ja päiväkirjasivuista.

Teos on sekoitus faktaa ja fiktiota, sillä yksi kertojista on kirjailijan täti, jonka todellisia päiväkirjoja on lainattu teokseen.Kirjailijan täti toimi lähetystyössä Hunanin maakunnassa läpi sotavuosien ja päiväkirjasivuista huokuu vahvan  naisen usko ja luottamus Taivaalliseen Isäänsä. Hunania ei kuitenkaan voi pitää vain lähetyskertomuksena,vielä vähemmän uskonnollisena teoksena. Paremminkin kirjan monien kertojien myötä teos antaa kuvan Kiinan historiasta ja kehityksestä yhdeksi maailman jännitteisimmistä valtioista.

Hunan on vaikuttava teos, sekä on ehdolla vuoden 2018 Finlandia-palkinnon saajaksi. Plussaksi on myös sanottava teoksen suomalaisuus, Joutsenmerkki ja ympäristöystävällisyys  merkki osoituksinaan.

Satunnaisotos kerronnasta:

Kovin paljon hän ei puhu muillekaan, sanoo hoitaja ja lisää, että tyttö on jo laskettava sen verran terveeksi,että hänet pitää pian päästää täältä pois. Ei ole tilaa, ja on niin paljon niitä, jotka tarvitsevat vuodepaikkaa paljon kipeämmin. Kerron,ettei hänellä ole enää kotia, että hänen äitinsä on tapettu ja isotätinsäkinn. Eikö hänellä ole sukua muualla maassa, kysyy hoitaja. Rintaman läpi on kuulema helppo päästä. Japanilaiset käyttäytyvät nykyään paljon paremmin, eivät enää tapa kaikkia kiinalaisia jotka näkevät, ja sallivat jonkin verran siviililikennettä jokea myöten. Sanon etten tiedä hänen suvustaan, että tiedän vain että hänelle on tarjottu paikkaa Tsingshissä, kaukana Hunanissa, mutta ettei häntä voi tuossa kunnossa sinne yksin laittaa matkaan.

Jules Verne: Tsaarin kuriiri!

Ostin tämän Kuvitettu Klassikko -version Tsaarin kuriirista kirjamessuilla ja vasta nyt alkaessani lukea lehteä tajusin, että tämä onkin ruotsinkielinen versio. Harmillista kyllä tekstissä oli liian paljon vieraita sanoja, jotta olisin kaiken ymmärtänyt, mutta ei se mitään - juoni oli tuttu joskus muinoin nähdyn tv-sarjan perusteella. Ei silti, olisi kyllä ollut hauska lukea tämä ihan suomenkielelläkin. 

Tundran lumoissa -lukuhaasteeseen saan tällä kuitenkin pinnan, sillä tarinassa seikkailaan Siperian maisemissa. Kuriiri kulkee Pietarista Irkutskiin tärkeällä asialla, hän tapaa junassa viehättävän neidon Nadjan sekä pari lehtimiestä. Matka kuitenkin tyssää, sillä kuriiri joutuu paljastetuksi, kun hänen äitinsä tunnistaa hänet väärällä hetkellä ja kapinoivat tataarit vangitsevat miehen ja sokaisevat tämän kuumalla miekanterällä. Nadjan avulla mies kuitenkin jatkaa matkaa kohti Irkutskia. Minun pitäisi varmaan lukea tämä kirjana, jotta juoni selkiytyisi paremmin, sillä nyt se jäi kovin vajavaiseksi. Mikä oli se tärkeä viesti, joka kuriirin piti toimittaa?

Jelena Tsizova: Naisten aika!

Tsizova Jelena

Naisten aika

Suomentanut Kirsti Era

Into, 2018

261 s.

Jevdokia-mummo on avannut sängyn. "Käy nukkumaan nyt tällä erää. Kun tuut sunnuntaina teatterista, niin sitten on heti uus vuos. Kun se alkaa niin meilläpä on kaikki valmista. Äiti lupas piirakoita. Saahaan jauhoja, niin sitten se paistaltaa. Ne piirakat on pehmeitä, pomppii suuhun ihan itsestään. Sitten tulee vielä toinen juhla, joulu..."

Mitä, eikös Joulu ole ennen Uutta Vuotta, ajattelen, kunnes muistan. Niin, tämähän tapahtuu Venäjällä ja siellä Joulua vietetään Loppiaisena eikä niin kuin meillä täällä Suomessa.

Jelena Tsizovan kirja Naisten aika on lämmin, ei niinkään herttaisen lämmin, kuin inhimillisyydessään lämmin ja avaava kurkistus neuvostoliiton aikaiseen elämään ja venäläiseen kultuuriin. Pääosassa kolme mummoa, jotka eivät ole millään tavalla sukulaissuhteessa 6-vuotiaaseen Sofiaan (seitsemättä kirnunhuuhdontavettä -viittaus on kiintoisa) tai tämän äitiin Antoninaan. Sofian isä ei ole kuvioissa mukana. Antonina on yksinhuoltaja tai oikeastaan mummot ovat huoltajia. Erityisesti tämä huoltajuuskysymys nousee pinnalle, kun äiti sairastuu syöpää eikä elinaikaa paljonkaan luvata.

Kerronta on vuoroin mummojen, vuoroin äidin, vuoroin Sofian. Sofia ei puhu, mutta ymmärtää kaiken. Hän on taiteellisesti lahjakas ja piirtää paljon. Mummojen puheet menneisyydestä ja olevista oloista saavat lapsen mielessä omat muotonsa.

Pidin kirjasta paljonkin, vaikka siinä olikin hieman myös sellaisia piirteitä, jotka säikähdyttivät, hui - nopeasti ohi tuollaisista, tai voihan ne olla taikauskoakin, unikuvia, pelon herättämiä miellekuvia, mutta kuitenkin, en halua niihin kiinnitää nyt huomiota, loikin mieluummin nopeasti yli. Pidin siis kirjasta pienistä epämiellyttävistä seikoista huolimatta. Kerronta vei mukanaan, joskin täytyy sanoa, että oli välillä hieman vaikea tajuta, puhuuko tässä mummot, tyttö vai tytön äiti?

Rosoisen elämänmakuinen teos.

---

Rywka Lipszyc: Ghettopäiväkirja. Nuoren tytön elämä Lodzin Ghettossa!

Rywka Lipszyc

Ghettopäiväkirja. 

Nuoren tytön elämä Lodzin Ghettossas!

Alkuteos: Rywka's Diary. The Writings of a Jewish Girl from the Lodz Ghetto.

Suomentanut Tapani Kärkkäinen

Gummerus, 2016

246 s.

Rywka Lipszycin päiväkirjan löysi sattumalta Auschwitchin kaasukammioiden vierestä venäläinen lääkäri. Erinäisten vaiheiden jälkeen se kulkeutui Yhdysvaltoihin ja sieltä Rywkan tunteneiden, ghetossa eläneiden luokse Israeliin. Rywka oli 11-vuotiaasta 15/16-vuotiaaksi keskellä natsivainoa. Hän selviytyi hengissä keskitysleiriltä, mutta hänen kohtalostaan sen jälkeen ei tiedetä. Rywka menetti pikkusiskonsa ja pikkuveljensä vainoissa, samoin vanhempansa. Rywka yritti parhaansa mukaan elää vakaumuksellista juutalaista elämää, säilyttää uskonsa isiensä Jumalaan. Hänen päiväkirjansa on täynnä nuoren tytön tunteita, kasvua ja epävarmuutta, mutta myös toiveita ja unelmia, kaipausta.  Aitoa ja autenttista elämää ajalta, jolloin elämä oli kovin heikoissa kantimissa.

"Yöllä usein ajattelen

kaukaisuuteen katson

sydäntä niin kuristaa

ja ikävä mut täyttää...

Tamarcia ja Abramek mielessäin

minne kohtalo heidät vei

kuin kasteisen kukan.

Silloin unelmoin suloisesti

ja näen kaikki vierälläin

kaikille mä hymyilen

ja tulevaa suunnittelen...

Kun äkisti katkeaa

mykkien, suloisten unelmien lanka

silloin mielen täyttää ikävä

sydämeen sattuu, tunteet myrskyää..."

"Annoin Felalle vihon, sillä hänkin rupeaa pitämään päiväkirjaa. Hän lukee malliksi Pamietnik Laurya, mutta minä olen sitä mieltä, ettei siihen mitään malleja tarvita."

Alaviitteissä kerrotaan, että Pamietnik Laury on puolalainen tyttökirja, Felicja  Szymanowskan kirjoittama, ilmestynyt 1930. Sitä tuskin on suomennettu (?), mutta kuinka minun tekisikään mieleni tutustua teokseen.

Juutalainen sanonta

"Älä tyynnyttele lähimmäistäsi vihan hetkellä, älä lohduta häntä kun vainaja lepää hänen edessään, älä käy hänen luonaan tappion päivänä älä pyri tapaamaan häntä alentumisen hetkellä"

- Rabbi Meir

Helena Murros: Vaihdettu kesä!

Helena Murros
Vaihdettu kesä
WSOY, 1959
147 + 1 s.
Kansikuva Maija Karma

Alku tarinalle:

Satoi. Sinitakkinen tyttö seisoi makuuvaunun käytävän ikkunassa ja tuijotti vastaan juoksevaa maisemaa, jonka vihreys näkyi pehmeänä ja läikehtivänä ruudussa valuvien pisaroiden lävitse.

Sinitakkinen tyttö on Telletiina, joka on matkalla maalle äitinsä matkustettua New Yorkiin hammaslääkärien kongressiin. Junassa Telletiina tutustuu Merviin, orpoon tyttöön, joka on matkalla mummopuolensa luokse, jota tämä pelkää kamalasti.

Telletiina on juuri lukenut Erich Kästnerin kirjan  Lisen ja Loten salaisuus ja saa idean. Hän ja Mervi voisivat olla kuin sisaruksia, konduktöörikin on luuullut niin. He vaihtaisivat paikkaa. Mervi menisi hänen puolestaan Risto-sedän luokse Tanilaan, hän itse menisi Mervin mummopuolen luokse Jyväskylään, hän ei pelkäisi niin kamalasti, kuin Mervi tuntuu pelkäävän.

Vaihdettu kesä on ihan hauska nuortenkirja, jossa käsitellään vakavia teemoja, kuten lastenkasvatus, kuolema, omatunto, pettäminen.Telletiina saa huomata, että toisen vaatteissa eläminen ei olekaan niin helppoa, eteen tulee ongelma toisensa perään.

Itse henkiökohtaisesti en ollut täysin tyytyväinen kirjan loppuratkaisuun, ehkä se kuitenkin menetteli, vaikea tähän olisi toisenlaista ratkaisuakaan  keksiä - mene ja tiedä, ilman että jokin olisi kuitenkin jäänyt kaihertamaan tai mennyt jotenkin pliisuksi.

---

Astrid Lindgren & Sara Schwardt!

Astrid Lindgren & Sara Schwardt
Kätken kirjeesi patjani alle - kirjeenvaihto 1971-2002
Alkuteos: Dina brev lägger jag under matrassen
Suomentanut Kari Koski
Alkusanat Lena Törnqvist
WSOY, 2017
202 + 1 s.

Tämä on upea teos, hieno pieni teos, joka voisi olla kirjeenvaihtoluonteestaan huolimatta kuin romaani. Romaani ystävyydestä kahden ihmisen välillä, nuoren ja iäkkäämmän'. Tämä kirja todistaa sen, että kahden sukupolven välisen kuilun ei tarvitse olla niin syvä, jos sitä tarvitsee lainkaan olla.

Astrid Lindgrenin tuntevat kaikki kirjallisuutta tuntevat, hän oli ruotsalaisen lastenkirjallisuuden Grand Old Lady, joka elää ja vaikuttaa varmaan vielä kuolemansakin jälkeen. Sara Schwardtin tuntevat harvemmat. Hän on yksi niistä, joihin Astrid Lindgrenin kirjat tekivät vaikutuksen. Lindgren sai elämänsä aikana paljon ihailijapostia, aluksi hän pyrki vastaamaan kaikille henkilökohtaisesti, ajan mittaan tämä kävi kuitenkin vaikeaksi. Ihalijapostista erottui kuitenkin Saran kirjeet. Sarasta ja Astridista tuli kirjeenvaihdon kautta läheiset ystävät. He eivät tosin koskaan tavanneet toisiaan, mutta yhteys oli tärkeä ja kestävä.

Se, että nämä ovat todellisia, sensuroimattomia kirjeitä tekee tästä kirjasta eräällä tavalla vaikean arvottaa, tuo tuntematon tyttö, Sara on tehnyt rohkean teon avatessaan yksityisyyttään julkiseksi. Voin kuitenkin lämpimästi sanoa, että tämä on kirja, joka antaa paljon. Kiitos Sara, kun jaoit tämän kanssamme.

Silloin linnut tulivat
Joka päivä kun kuljin tietä yli kukkulan
Ne tulivat ja täyttivät taivaan
Nousivat kaikki kerralla puiden suurista latvoista
laulaen, kirkuen korkealla pääni päällä,
Mutta juuri silloin kun pääsin mäen huipulle
niiden kiihko oli rajuimmillaan, ja tunsin aina
pientä huimausta
avaruuden ja ikuisuuden tunteen,
Eräänä päivänä, kun olin aivan huipulla ja luulin että
tuttuun tapaan ottaisin ensi askeleen mäkeä alas
minä nousin ja lähdin niiden matkaan.
    - Sara Schwardt

Naistenaakkoset - Z!

Tarukirjan aikoinaan liikkeelle laittama haaste, jossa etsitään aakkosittain vastauksia muutamiin vakiokysymyksiin. . Itse olen edennyt kirjaimeen

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Norjalainen Dikken Zwilgmeyer, jonka kirjoittama kirja Kolme tyttöä tuntureilla odottaa lukuvuoroaan hyllyssäni. En muista, että olisin lukenut häneltä mitään aiemmin, mutta tiedän jo kirjan nimestä, että tulen pitämään tästä kirjasta, sillä tuntureille sijoittuvat tarinat  ovat yksi lempiaiheitani.

 

Kuka nainen, joltain muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

 Taitelija Laila Zink, jonka työt ovat, jos ei nyt kerrassaan huikeita niin ainakin persoonallisia ja omalla tavallaan kiintoisia ajankuvauksia.

Vaihtoehtoiset kysymykset (myös mut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaist tutustua paremmin

näyttelijä Zoe Wanamakeriin, jonka muistan Tessa Piggotina TV-sarjasta Love Hurts (suomenkielistä nimeä en muista) sekä Agatha Christien Adrienne Olivierina Poirot-filmeissä. 

b) Kenet suosikkisi haluaisit nostaa esille

Zoen Enid Blytonin Teatterikissan salaisuudessa.

Olli Pirhonen: Kansanvihollinen. Inkerinsuomalaisen Niina Väärän tarina!

Olli Pirhonen
Kansan vihollinen
Inkerinsuomalaisen Niina Väärän tarina
Docendo Oy, 2012
174 s,

"Neuvostoliiton virallinen käyttäytymisopas kuuliaisille kansalaisille: Älä ajattele! Jos kuitenkin ajattelet, älä sentään puhu! Mikäli puhut, älä ainakaan kirjoita! Jos kirjoitat, älä missään nimessä allekirjoita! Jos allekirjoitat, niin älä ihmettele."

"Se (kommunismi) on naiivi ideologia, joka ei yksinkertaisesti toimi käytännössä."

Olli Pirhonen on kirjoittanut äitinsä tarinan, lastensa isoäidin tarinan "luettavaksi murrosiän kynnyksellä, silloin kun elämän mittasuhteet ja minuus ovat vielä hakusessa ja mitäänsanomaton löysyys ja mielenkiinnottomuus valtaamassa mielet". 

Niina Väärä syntyi Inkerinmaalla 1930-luvulla. Hän oli hellitty ja rakastettu, kunnes elämän kolhut alkoivat lyödä leimaa hänen elämäänsä. Äiti jäi junan alle, isä kuoli sairastua ja lääkärin jätettyä tämän hoidotta, koska oli suomalainen. Niinasta sanoi muuan sukulainen, että kuolisi tuokin pois. Niina ei kuitenkaan kuollut, vaan sisuuntui. Stalinin vainot, sota kuljettivat häntä pitkin maita ja mantuja, Inkerinmaalta  aina Viroon asti ja sieltä vuosien myötä lopulta Helsinkiin. Kovien aikojen ja kokemusten läpi kuultaa kuitenkin sitkeys ja vahva elämänhalu. 

Päällimmäisenä tästä kirjasta jääkin mieleen juuri tuo sitkeys ja periksiantamattomuus. Vaikka elämässä onkin vaikeita hetkiä niin ei jää ruikuttamaan, puskee vain sisulla eteenpäin.Kirjan on kirjoittanut mies, mutta kerronnassa kuuluu naisen ääni. Tarina on kirjoitettu minä-muotoon ja lukiessa miettiikin kuka tämän on kirjoittanut, kertonut? Olli Pirhonen on tavoittanut hyvin kuvattavansa olemuksen ja tuonut hänet lukijansa lähelle. Mitä kuitenkin hieman kritisoin on kerronnan kronologia. Se ei ole suoraa kronologista etenemistä ja ajanmääritys ja tapahtumien kulku on välillä hieman mietityttäviä. Tarinaa kuljetetaan 1930-luvulta nykypäiviin. Mitä myös mietin on tarinan motiivi. Onko se vain kunnianosoitus kovan elämän läpikäyneelle naiselle vai kuuultaako taustalla jotain muutakin. Tämä ei ole ihan minua, muutamat poliittiset mielipiteet jätän omaan arvoonsa. Niitä minun on hyvin vaikea niellä. 

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 11: Lue virolainen tai Viroon sijoittuva kirja

Messulöytöjä!

Helsingin kirjamessut 2018 on nähty ja koettu. Tälläkin kertaa yksi kohde, joka täytyi katsastaa oli antikvariaattien osasto ja kyllähän niitä oli ja riitti. Ei niitä kaikkia hyllymetrejä pysty katsastamaankaan, joten tyydyin vain etsimään tiettyjä pisteitä - vanhat tyttökirjat ja jos siinä sivussa jotain mielenkiintoista silmiin osui, niin hyvä.

Kovin vanhat ja mielenkiintoisimmat kirjat olivat kovin kalliita, ja vaikka kuinka olisi mieli tehnyt ostaa, niin bubjetista täytyi pitää kiinni. Ei ylenmäärin kalliita ostoja. Mukaan lähti kuitenkin ihan hyvä pino luettavaa talvi-illoiksi.

Kuvitetut klassikot on lapsuudesta tauttuja sarjakuvamuotoon saatettuja teoksia. Ensimmäiseksi löysin Tsaarin kuriirin, jota en ole lukenut kirjana, nähnyt vain tv-sarjana joskus kauan kauan sitten. Ranskan vallankumouksen aikaan sijoittuva Terrorin kourissa on aivan outo, pieni vilkaisu sisältöön toi mieleeni  Dickensin Kaksi kaupunkia, joten lehti päätyi minulle. Muutenkin Ranskan vallankumous on historiallinen ajanjakso, mikä kiinnostaa. Shakespean Romeo ja Julia lähti myös mukaan, tosin minulla oli se jo ennestään, muisti vain vippasi. No, laitan ylimääräisen kappaleen varmaankin kiertoon.

Agathan Christien Salainen vastustaja kuuluu Christien Tommy ja Tuppence -sarjaan, joka täytyi ostaa kokoelman jatkoksi. Olenkin jo ehtinyt postatakin kirjasta, joten ei siitä sen enempää.

 

WSOY:n nuorten toivekirjaston kirjoja lähti mukaan enemmänkin. Aino-Marja Räsäsen Marjaana Madagaskarissa ja Elefanttitalo ovat kirjoja, jotka herättivät kiinnostuksen kaukomaihin sijoittuvina. Näitä kirjoja en muista, että olisin lukenut aiemmin eikä kansikuvatkaan ole yhtään hullummat, päinvastoin ne ovat omiaan lisäämään kiinnostavuutta.

 

 

Armine von Tempskin Pami-tytön paratiisin olen lukenut joskus kauan sitten. Kirja on ollut mielessäni uusintalukua ajatellen ja olin iloinen, kun löysin tämän teoksen. Saman kirjoittajan Anne korallisaarilla -teosta en muista olenko lukenut aiemmin vai ei, uskon sen kuitenkin olevan lukemisen arvoinen.

 

Unto Moilasen Unohdettu kylä on mielenkiintoinen kirja lapsuudesta, uskoisin ainakin tämän olevan se, joksi sitä takakansitekstin nojalla luulenkin. Tarina sijoittuu sotavuosiin. Bertie Bergenin Salaperäinne osakeyhtiö on puolestaan uusi tuttavuus. Olen tätä teosta katsellut vanhana nidottuna versiona erilaisin kansikuvin ja miettinyt onko kyseessä lasten vai aikuisten kirja. No, nyt sekin selvisi. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä salaisuuksia tarinassa paljastuu.

 Tyyne Pyrhösen Yllätysten kesä kuulostaa myös kiintoisalta tarinalta. Kansikuva on mukava ja pieni vilkaisu sisältöön herätti lukuhaluja.


Sonja Hedbergin Pappilan lapsista olen lukenut aiemminkin yhden kirjan verran, joten Pappilan-Kaisa herätti kiinnostusta jo luetun perusteella.

Aili Somersalon Siivekäs hirvi on herättänyt kiinnostusta jo pitkään nettiantikvariaatteja tutkiessa. 

Kirja on vanhempaa kirjallisuutta ja tarinakin sijoittuu aikoihin menneisiin, historiallisiin.


Vanhimmasta päästä kirjallisuutta on myös Johanna Spyrin Metsolan linna.

Johanna Spyrin herttaisen Heidi-tarinan lisäksi hän on kirjoittanut monia hauskoja lastenkirjoja, joita muutamia olen kokoelmiini hankkinut. Tämä vaikuttaa ihan mukavalta lisältä kirjailijan tuotannossa.

Veilä lähti mukaan Tuulikki Otsolan Takaisin kotiin -teos. Otsolalta olen jonkun kirjan aiemmin lukenut, jonka perusteella tämäkin kirja herätti kiinnostusta. Pelkän kansikuvan perusteella en kuitenkaan kirjaa hankkinut, hieman täytyi silmäillä syntyykö kiinnostus vai antipatia.

Nyt on jostain raivattava tilaa näille. Uuden kirjahyllyn hankintakin kangastelee mielessäni. Kotikirjastoni on sitten lapsuuden päivien kasvanut melkoisesti. Kirjat ovat ihania, kyllä vain ovatkin. Ainakin jotkut. Uskoakseni nämä löytöni ovat.