Karhumäki Urho: Pääsiäisestä Helluntaihin!

Karhumäki Urho

Pääsiäisestä Helluntaihin

- Kertomus keväästä luonnossa ja ihmissydämessä

WSOY, 1945

239 s.

Kierrätyshyllystä löydetty kirja, jonka kannet herättivät kiinnostukseni kertoo Allista, joka on kyllästynyt kaupungissa asumiseen ja konttorityöhön, ostaa lipun niin pitkälle, kuin rahoillaan saa ja menee vähän matkaa vielä pommilla. Allilla on kultakirves-merkki puseronrinnuksessa osoituksena siitä, että hän on tehnyt kuusitoista mottia halkoja.

"Purolan muorin kanssa eivät luteet  tule  omilleen. - Tulisinkohan minä?Äijä katsahti silmäänsä siristäen, pianoa tunnustelevasti. - Riippuu siitä, pääsettekö jenkoihin! - Luulenpa pääseväni. Olen työskennellyt viisi vuotta vesijohtoliikkeessä. - Vai vesijohtoliikkeessä! Äijän suu revähti selko selälleen. - Hauskaa Pääsiäistä. Kiitos neuvoistanne! - Sitää samaa... hauskaa ja kiitosta!"

Vieraalla paikkakunnalla Alli etsiytyy yöksi Purolaan, jonka emäntä on tiukka talonppitäjä, isäntä on tossunalla ja poika hieman kehityksessä jälkeenjäänyt. On Purolassa toinenkin poika, mutta hän on sotaväessä. Alli näkee pojasta kuvan sänkykamarin seinällä ja kuutamo tekee oman osansa sekin.

Pääsiäisestä Helluntaihin kertoo nimensä mukaisesti noin neljästäkymmenestä päivästä, jotka Alli viettää Purolassa tutustuen omalla ripeällä tavallaan niin Purolan väkeen kuin muutamaan muuhunkin. Tosin se, että Alli pukeutuu pitkiin housuihin saa emännän ensi alkuun katsomaa häntä pitkin hampain. Kun kunnanisät tai mikä taho se nyt onkaan sota-aikaan sellaisia määräyksiä antanut, antaa Purolan väelle käskyn, että talosta pitää saada 100 mottia halkoja, joista talonväen pitää tehdä itse vähintään puolet, niin siitä tulee tenkkapoo. Kuinka 70-vuotias emäntä, tossukka isäntä, joka on kymmenen vuotta emäntää nuorempi tai kehityksessä alimittainen poika pystyisi sellaisen saamaan aikaan, sanoo Alli, että hän tekee motit yhdessä pojan kanssa, joka mottien tekoon on velvoitettu.

Tylsillä sahoilla ja kirveillä Alli menee yhdessä Vihtori-pojan kanssa metsään ja  saa huomata, että teko ei ole yhtä kuin kultakirveen omistajan uho.

Alli ei kuitenkaan anna periksi. Hän menee teroittuttamaan välineet metsässä asustelevan erakkomiehen luokse, johon on tutustunut ja motti jos toinenkin alkaa lopulta syntyä.

Alli alkaa myös suunnitella vesijohtoa, jonka avulla emännän ei enää tarvitsisi kantaa vettä purosta taloon, tämä suunnitelma ei kuitenkaan suju ihan yhtä onnistuneeesti. Talon sotamiespoikakin saapuu lomalle, ja emännän sukulaistyttö, joka on kihloissa sotamiespojan kanssa samaten selvittelemään välejään, mutta silloin Alli on poistunut talosta.

Pääsiäisestä Helluntaihin kertoo nimensä mukaisesti noin neljästäkymmenestä päivästä joiden aikana herää niin luonto kuin tunteet, Purolan Vihtorikin, tuo hieman jälkeenjäänyt poika herää hänkin eloon ja se tossun alla oleva isäntä, niin, hän osoittaa,että kyllä hänkin osaa viimeisen sanan sanoa.

Kerronta on mukavaa ja varsinkin aloitus otti mukaansa virkeällä tavalla. Sanontoja mukavia, näkökulmia ja sanoja sattuvia, jos kohta vieraita ja outojakin kerrontaan mahtuu. Ei yhtään hassumpi löytö.

Kansikuva on mainio ja herätti erityisesti lukuhaluni. Valitettavasti kansipaperi on repeytynyt enkä näin ollen tiedä, olisiko siitä löytynyt kuvittajan signeerausta.

"Henkinen sukulaisuus hypähtelee suorempia teitä. Se on kuin kesäinen aurongon säde, kuin päivän pilkahdus ullakkokamarin ikkunaruudussa. Ajatuksen nopeudella se rientää peltojen ja metsien, vuorienkin ylitse. Kunnen  --- --- tapahtuu pysähdys, nopean etsijän levähdys. Rientävä valo keskittyy, lämpenee. Pikkuinen ruutu herää, säteilee. Syntyy tähti, pieni valospektri, joka heijastelee kirkasta valoaan, sähköistää nukkuvan ympäristön. Tuulen henki suhahtaa, linnut heräävät laulamaan. Lukemattomat kastepisarat välkkyvät puidenn lehdillä. Keväisen päivän uusi riemukas elämä herää."