Martta Piili: Kohtalona Siperia!

 

Martta Piili

Kohtalona Siperia

Neljätoista vuotta pakkotyövankina

LIKE, 2021

176 s..

"Eräänä syksyisenä päivänä 1939 olin yksin kotona,  kuten olin joutunut olemaan usein ennenkin. Mieheni oli mennyt saamulla työhönsä, 10-vuotias Eila-tyttäremme oli koulussa ja hänen vanhempi sisarensa Sirkka paimentamassa ainoaa lehmäämme, jotavielä myöhäissyksyllä käytimme laitumella."

Näin alkaa Martta Piilin (Piilikangas) tarina, joka on alkujaan ilmestynyt 1957 nimellä Pakkotyövankina Siperiassa. Martta asuu perheineen  Koivistolla menetetyssä Karjalassa kun talvisota syttyy. Lapset lähetetään sukulaisten luokse evakkoon ja eräänä päivänä perheen isäkin lähtee tapaamaan tyttäriään, mutta syystä tai toisesta Martta ei halua lähteä evakkoon. Kun väki lähtee  sodan edetessä Martta jää odottamaan,että häntä tultaisiin lupauksien mukaan noutamaan, mutta näin ei käy, vaan noutajat tulevat toiselta suunnalta. Martta yrittää karkuun suksilla, mutta pakomatka päättyy ja Martta kuljetetaan erinäisten vaiheiden jälkeen kauas Siperiaan pakkotyöhön, ensin viideksi vuodeksi, mutta kun Martta suivaantuneena sanoo, mitä ajattelee asioista saa kymmenen vuotta lisää.

En tiedä, onko Martta itse kirjoittanut tämän, vai onko joku kirjoittanut tämän Martan suusanallisen kertomuksen pohjalta. Tähän antaisi viitteitä Erkki Vettenniemen teokseen kirjoittamat jälkisanat, mutta mene ja tiedä. Annettu kuvaus jää hieman epäselväksi ja hämäräksi. Kerronnallisesti tämä ei ole mitenkään laveaa. Tarinaan jää paljon aukkoja joko tietoisesti tai ymmärrettävästi vaikean ajan ja tilanteen takia. Nämä aukot jättävät kuitenkin kysymyksiä ja saavat pohtimaan miksi kävi niin kuin kävi? Kerronnallisesti tässä on myös joitain loogisuusongelmia, jotka ilmentävät jälkikäteistä muistelua ja aikaa, jolloin teos on ilmestynyt. Esimerkiksi kun Martta on vielä kotimaisemissa Koivistolla ja puhuu Suomeen pääsystä, niin jään pohtimaan, oliko Karjala jo menetetty ja osa Neuvostoliittoa. Martta ainakin puhuu ikään kuin tämä olisi tuossa hetkessä totta, vaikka se tosiasiallisesti oli totta vasta sotien jälkeen. Tarkoitan siis, että tapahtuma-ajan olot ja kerronta-ajan tilanne menevät ristiin..

Kerronta ei ole pelkkää kurjuuden ylistystä, vaan Martta kohtaa myös inhimillisyyttä ja ystävällisyyttä, varsinkin loppupuolella, kun hän pääsee varsinaisesta vankeudesta vapauteen, vaikka ei vielä Suomeen. Myös usko ja luottamus Jumalaan pitävät toivoa yllä. Venäläinen kulttuuri vodkamaljoineen ja suolakurkkuineen tulee tutuiksi ja rivien välissä kulkee sosialistinen aatemaailma. Martta selviää vaikeuksistaan ja monen mutkan kautta takaisin Suomeen. Tarina päättyy junamatkaan kohti Helsinkiä, kohti kotia, kohti länttä.

Hieman hyperbolaa muuten tavanomaisen kerronnan lomassa:

"Minulta riisuttiin kumisaappaat, ja silloin näin, että jalkapohjissani oli nauriiden kokoisia vesirakkuloita."

---

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 5: lue kirja, jonka kannet on sävyltään siniset

Unto Kunnas - Jaakko Tuovinen: Muuttolinnut!

Unto Kunnas -  Jaakko Tuovinen

Muuttolinnut

RV-kirjat, 1982

236 s.

Muuttolinnut jatkaa Oliko hangella verta? -kirjasta tutun Hujasen Antin ja  perheensä tarinaa. Antin ja Kertun maanviljelijäperhen lapset Hannu ja Anneli ovat juo nuoria teinejä. Anneli, joka on viidentoista hujakoilla alkaa kaivata pois maaseutumiljööstä ja alkaa puhua vanhemmilleen elämän uudelleen suuntaamisesta johonkin kevyempään. Maanviljely ei ole enää kannattavaa.

Itse maaseudun lapsena ja pienviljelijän tyttärenä voin pahoin, kun puhutaa nurjasti maaviljelystä ja kuinka kaupungissa olisi paremmat olot. Ilman maata ja sen suomia mahdollisuuksia ei olisi elämää. Ei silti kaikkien tarvitse olla maannviljelijöitä, mutta kunnia heille, joille se kuuluu ja arvonanto.

No tarinaan takaisin. Isä Antti ei kuitenkaan ole kovinkaan innostunut tyttärensä puheista - ainakaan ensialkuun. Sotavuosina tutuksi tullut kapteeni Saarinenkin tulee kuvioihin metsäkaupoilla. Mies ei ole kovin paljon muuttunut sotavuosista vaan juonet on entiset. Sitten hän joutuu onnettomuuteen ja on vähällä kuolla, onneksi paikalla on kuitenkin Antti, joka joutuu pohtimaan omia hengenasioitaan tapauksen äärellä lähtiessään kuljettamaan Saarista järven yli lääkäriin.

Isä Antti saa kirjeen Australiasta vanhalta sotakaverilta ja kutsun muuttaa itsekin Australiaan, jossa  töitä riittää. Kuinka ollakaan perheen isovanehmpien kuoltua, muutto alkaakin näyttää todelliselta. Perhe muuttaa kuin muuttaakin Australiaan. Asioita selvitetään, tila laitetaan myyntiin, kieltä opiskellaan, ainakin lasten osalta. Mutta ei se niin helppoa ole ummikkona lähteä maailmalle. Sen Hujaset saavat kokea ennen kuin he Australiaan selviytyvät, ja sielläkin on omat vaikeutensa.

Muuttolinnut on herätyskristillistä kirjallisuutta, jossa  hengelliset pohdinnat kulkevat arkielämän rinnalla. 

Muuttolinnut on ihan sujuvaa kerrontaa ja kuvausta sotien jälkeisen Suomen jälleenrakentamisesta, maanviljelykulttuurin murroksesta ja 60-luvun maailtapaosta siirtolaisuudesta puhumattakaan. Tarinalla lienee todellisuuspohjansa, joskin ei suoranaisesti elämänkerta olekaan.

Satunnaisotos kerronnasta:

- Johan tämä nyt on kumma! Ihmetteli isä Antti, kun he jälleen seisoivat asemasillalla kaikkine tavaroineen. - Tähänkös meidän matka nyt sitten päättyikin, kun mikään juna ei meitä huoli. - Muistatteko, kun mummo sanoi kuullessaan meidän matkapuuhistamme silloin alussa, että ei pidä lähteä laajalle huonona aikana? äiti sanoi surullisena.

 

---

Kirkko ja kaupunki-lehden lukuhaaste kohta 2: Kirja, jossa joku kuolee.

Coffman Elaine: Viides tytär!

 

Elaine Coffman

Viides tytär

Alkuteos: The fift daughter

Suomentanut Pasi Punnonen

378 + 1 s.

Viides tytär on varakreivi Strathmoren tytär, josta hän ei halua tietää mitään. Syynä se, että varakkreivin puoliso on kuollut synnytyksessä ja lapsi ei ollut, niin kuin mustalainen oli ennustanut - poika. Viides tytär neljän aiemman tyttären isälle on liika kova pala, varsinkin, kun mies kaiken lisäksi kokee tunnontuskia. Lääkäri oli ilmoittanut, että ei voi pelastaa sekä äitiä että lasta, joten varakreivin oli valittava ja hän valitsi: pelastakaa poikani, joka siis ei ollutkaan poika vaan tytär. 

Varakreivi jättää kartanonsa Yorkshiressa ja muuttaa neljän tyttärensä kanssa Lontooseen jätten juuri syntyneen lapsen Augusta-serkun hoiviin. Lapsi saa nimen Maresa Äitinsä nimeä Maria Teresaa mukaillen. Lapsi kasvaa villinä ja vapaana. Hän saa ystävän naapurikartanon Percystä. 

Maresa kaipaa isäänsä ja kaipaa rakkautta, hyväksyntää. Hän kihlautuu yhden jos toisen kanssa purkaakseen kihlauksen kohtakin. Suhdetta Percyyn hän pitää vain hyvän ystävyyssuhteena.

Sitten isä käskee Maresan muuttamaan Lontooseen. Hän aikoo naittaa Maresan. Maresa haluaa kuitenkin lähteä Italiaan, Toscanaan äitinsä sukulaisten luokse, sillä hän on italialaista sukua. Hän saakin luvan lähteä vuodeksi, mutta jos hän ei ole vuodessa hankkinut itselleen miestä, niin hänen olisi palattava Lontooseen ja mentävä naimisiin sen kanssa, jonka isä hänelle hyväksi näkee.

Viides tytär on romanttista viihdekirjallisuutta. Tarina sijoittuu 1700-1800-luvun vaihteeseen. Napoleonin valtapyrkimyksillä ja sodilla on oma osansa tarinaa. Ei tämä ihan kehno tarina ollut. Jossain mielessä minulla tuli Maresasta mieleen Scarlett ja Tuulen Viemää, mutta yhtäläisyydet ovat kuitenkin aika vähäiset. Maresa oli aika uppiniskainen, mutta myös peräänantamaton. Toisin kuin Scarlett, joka ymmärsi onnensa liian myöhään, Maresa havahtuu ja lähtee ranskalaisten vangiksi ottamaa Percyä Korsikalta. Onnellinen loppu on hyvä, mutta lopetuksessa oli kuitenkin jotain, mistä en tykännyt. Se ei ollut tarpeeksi naseva ja rehti. Pieni epämääräisyyden piikki jäi kaivelemaan. Eikä ne elämänneuvotkaan lopussa niin syvällisiä olleet.

Utelaisuuttaa herättää  maininta Ann Radgliffen teos Italialainen, jota Maresa lukee muiden lähtiessä Firenzeen.

Loppulause: Ja aina kannattaa nauraa ahkerasti - ja rakastaa kitsastelematta.

Tarinan rakenteesta voisin manita sen verran, että jokainen luku alkaa jollakin rakkauteen liittyvällä säkeellä Byronista Napoeloniin ja Emily Brontesta Shakespeareen. Tämä menee ehkä vähän yli, sillä säkeet jäävät ainakin minulle hieman irrallisiksi tarinan juoneen nähden. Parempi ratkaisu olisi ollut valita yksi osuva säe teokseen alkusivuille, kun viljellä lainasäkeitä joka välissä. Aika hyvä olisi ollut tämä Emily Bronten säe, joka näin ystävänpäivän kunniaksi tässä mainittakoon. Rakkauden ja ystävyyden välimaastossa tämäkin teos seilaa.

Rakkaus on kuin villiruusu, 

Ystävyys piikkipaatsamaa muistuttaa, 

Paatsama on väritön,

 kun ruusun kukka hehkein,

 vaan kumpi lakkaamatta kukoistaa?

- Emily Bronte

----

 Porin lukuhaaste kohta 9: kirjan nimessä on numeraali

Kaarlo Nuorvala:Laulajatyttö kiertueella!

Kaarlo Nuorvala

Laulajatyttö Kiertueella

Tyttöromaani

Kansankirja, 1946

Kirjan alkulause: Elämä on perin merkillistä

Kirjan loppulause:Aulikki hymyili onnellisena

Kirjan päähenkilö: Aulikki on nuori koulua käyvä neitonen. Ikää ei mainita. Hän asuu isänsä kanssa, joka ilmeisesti on jonkinlainen taiteilija. Äidistä ei puhuta mitään. Aulikki haaveilee taiteilijan urasta, ei taidemaalarin, vaan laulutaiteilijan urasta. 

Aika: Eletään sotavuosia. Aulikki käy laulamass sotilaille järjestetyissä juhlatilaisuuksissa.

Kerronta: Tarinan kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen, joka johdattelee tarinaa eteenpäin, milloin pienellä vakavuudella, milloin ylenpalttisella huumorilla, niin että tämä lyö välillä hieman yli ja koen tilannetta lukiiessani itseni jo hieman vaivautuneeksi.  

Miehekästä ja naisellistako? miehekkään älyttömään mutta tyttömäisen riemastuneena

Miljöö: Kerronnassa on monia manintoja todellisiin taiteilijoihin ja kirjailihihin.  Miljöökuvauksessa eletään Helsingin kaduilla, kulkien muun muassa Turuntietä Taka-Töölöön tai Seurasaarentielle.

Tapahtumista: Aulikki siis käy laulamassa sotilaille, siinä ohessa hän auttaa koulutoveriaan, joka haaveilee tanssijanurasta, mutta jonka perhe on köyhä. Perheen isä on sairaalassa ja tytön äiti ja isosisko elävät kuin eivät köyhiä olisikaan. Tämä perheenauttamisjuttu taas on kuin satua. Näin hyvin ja onnellisesti (surun keskellä onnellisesti) voi käydä vain kirjoissa.

Elämänohje: Arvostaan huolehtiva ja kunniastaan kiinnipitävä tyttö ei koskaan alistu olemaan pelkkänä leimasintyynynä, jota kuka tahansa saa käyttää.

Silti, koska tämä on vain yksi osa moniosaisesta Laulajatyttö-sarjasta voisin lukea niitä muitakin osia, ihan vain uteliaisuudesta. Tämän resukappaleen sain blogiystävältä muiden vanhojen kirjojen kera. Kiitokset siis hänelle, sillä ei tämä ihan kehno kirja ollut, tässä oli takana kuitenkin ihan hienoja ajatuksia ystävyydestä ja reiluudesta ja siitä todellisesta elämän onnesta.

---

Kirjan Kannet Auki -lukuhaaste kohta 15: Lue kanneton kirja

Pariisi - Dacar -kirjarallin koontipostaukset! ARVONTA suoritettu!

EDIT 11.2.2021 klo 12.25 Arvonta on nyt suoritettu. Sääntöjen tarkistuksen jälkeen kisaan  otti osaa neljä onnistuneesti suoriutunutta, eli he olivat lukeneet vähintään kaksi kirjaa kahdesta eri kohteesta. Arvonnassa olivat siis mukana: Marika, Henna, Paula ja Suketus. Mielelläni olisi ottanut Mervinkin mukaan arvontaan, ilmeisesti hän  halusi jättäytyä pois arvonnasta.

Arvonta suoritettiin näin: arvontaan osallistujien nimet kirjoitettiin lipukkeille, jotka taiteltiin tikuiksi, joista sitten onnettarena toiminut  opiskelijatoverini veti voittolipukkeen, jossa lukee  Paula! 

 

Onneksi olkoon ja kiitos kaikille mukana olijoille. Otan yhteyttä voittajaan ja katson, mitä hänelle löytäisin aiheeseen sopivaa. Siinä voi mennä hetkinen aikaa.

--- --- ---

HUOMIO HUOMIO! Annan tähän haasteeseen lisäaikaa tammmikuun loppuun asti, jos jollakulla on tiedossa jokin haasteeseen sopiva kirja, jota ei aivan ole  ehtinyt lukea tämän vuoden puolella. Odotan linkityksiä ja koontipostauksia tähän postaukseen 10. helmikuuta asti, jonka jälkeen katson arvontatilanteen. 

Vuosi on lopuillaan ja Pariisi - Dacar -kirjaralli sen myötä. Itse jäin haasteessani turvatarkkailijaksi kolmella kirjalla ja mikä erikoisinta kuljin vastavirtaan Dakarista (Senegal)  Parsiisiin (Ranska).

1. Asta Särs Hiekka kukkii

2. Satu Prusti: Tahdon herättää aamuruskon (teos sijoittui Ranskaan)

3. Peter Englund: Kuningatar Kristiina -Tyttökuningas (Kerronnassa liikuttiin myös Pariisissa ja Ranskassa)

Aloitin kyllä lukea Projekti Gutenbergista löytämääni englannninkielistä kirjaa Travels in the interior of Africa, joka kertoo Mungo Parkin tutkimusmatkasta Afrikan sisämaihin ja Nigeriin, mutta en ehdi sitä enää lukea loppuun.

EDIT: Koska jatkoin hieman lukuaikaa ehdin saada tähän vielä yhden kirjan, jonka sattumalta löysin kirpputorilta. 

4. Jatkoajalla luin: Kaija Löytty: Papukaijanvihreät aurinkolasit

Tähän postaukseen voi siis jättää linkin koontipostaukseen tai ilmoittaa muuten haasteeseen lukemansa kirjat. Jos osanottajia on kolme tai enemmän arvon heidän kesken jotain aiheeseen liittyvää, mitä, sen saa aika näyttää.

Mukana olivat:

Marika Oksanhyllyltä

Suketus

Mervi (ei arvonnassa)

Henna

Paula

Selma Van de Perre: Nimeni on Selma!

 

Selma Van de Perre

Nimeni on Selma

Juutalaisen vastarintataistelijan muistelmat

Alkuperäisteos: Mijn naam is Selma

Suomentaja: Mari Janatuinen

Tammi, 2021

Emme enää koskaan nähneet heistä ketään. Usein sattumanvarainen, sekunneissa tehty päätös ratkaisi jäivätkö ihmiset henkiin vai kuolivstko. Isäkin oli puhunut Sveitsiin pakenemisesta, mutta sen jälkeen, mitä Arie-sedälle ja hänen perheelleen tapahtui, hän ei enää uskaltanut siihen ryhtyä. Emmekä edelleenkään tienneet, mitä Itä-Eurooppaan kuljetetuille ihmisille tapahtui. Luulimme vieläkin, että he menivät sinne työleireille.

Kirjoittaja aloittaa tarinansa prologilla 6.syyskuuta 1944, jolloin hän istuu karjavaunussa matkalla Vughtissa tietämättä minne hän on matkalla.  Hän saa joltain palan paperia, jolle hän kirjoittaa kirjeen ystävälleen Greetille ja sujauttaa sen vaunun raosta ulos. Kirje päätyy kuin päätyykin kuin ihmeen kautta saajalleen.  ystävällisen "herra Zoetin" kautta. 

 

Varsinainen tarina alkaa puolestaan Lontoossa, jossa kirjoittaja katselee valokuvaa, jossa hänen äitinsä, sisarensa ja hän itse on Sara-tädin puutarhassa Amsterdamissa. Sota on ohi, ,jäljellä perheestä vain kaksi veljeä. Isä, äiti, sisar on murhattu natsien keskitysleireillä ja monet ystävät, tuttavat myös. Selma itse on selviytynyt paitsi"ei juutalaisen ulkonäkönsä" vuoksi myös onnekkaiden sattumien kautta aina siihen hetkeen asti, kun hän joutuu kohtaamaan kiinnijäämisen yhdessä vastarintataistelijatoveriensa kanssa. Sillä Selma on vaihtanut identiteettiä ja alkanut vastarintaan valloittajia kohtaan. Hän selviää vankeudessa, koska hänen ei tiedetä olevan juutalainen. Eikä hän uskalla puhua elämästään, perheestään mitään, jotta hän ei puhuisi unissaan ja paljastuisi. Ja kun hän lopulta Ravensbruckin leiriltä vapauduttuaan pääsee Ruotsiin ja uskaltautuu mainitsemaan että ei hän olekaan Margareta Van Der Kuit vaan Selma Velleman hän miettii, tekiköhän hän oikein. Oikean nimen maininta auttoi Selman kuitenkin löytämään veljensä tai paremminkin veli löysi hänet.

Nimeni on Selma on erilainen holokaustikuvaus. Tässä ei niinkään keskitytä kuvaamaan keskitysleirien oloja ja kauhuja juutalaisesta näkökulmasta, vaikka toki sitäkin sivutaan. Tämä on enempi henkilökohtainen selviytymistarina ja perheen tarina. Kirja ei myöskään paljonkaan kuvaa itse vastarintatoimia, jota olin nimen perusteella odottanut, jotain kuitenkin. Tarinan kerronnallinen poikkoilevuus ja tietynlainen ajelehtiminen on ymmärretävissä, onhan kirjoittaja lähestulkoon 100-vuotias kirjan ilmestymisaikaan. Kirjoittaja kertoo siis perheensä tarinan ja  oman sotakokemuksensa ja selviämisensä muistikuviensa pohjalta, jotka eivät etene kronologisesti.  Mikä tekee tästä kiintoisan on ne  pienet yksityiskohdat, jotka avaavat historian pieniä yksityiskohtia, kuten mikä merkitys ruotsalaisilla oli sodan aikana? Kirjassa viitataan Ruotsin Punaisen Ristin toimintaan ja Folke Bernadotteen, jonka toimia juutalaisten pelastamiseksi on vähempi tullut vastaan lukemissani holokaust-kuvauksissa, mutta josta olen kuullut muissa yhteyksissä. 

Tämä ei ehkä ole vaikuttavin holokaust-kuvaus, jonka olen lukenut, jos kohta kiintoisa ja paikkaansa kerrottujen tarinoiden joukossa puoltaakin. Oikeastaan olen sitä mieltä, että jokaisen natsien surmaaman ja tuhoaman perheen ja yksilön ääni kuuluisi tulla kuulluksi.

Tämä kirja todistaa taistelustamme epäinhimillisyyttä vastaan, Toisen maailmansodan julmuudet ja niitä uhmanneiden ihmisten rohkeat teot eivät saa koskaan unohtua. Toivon,että kirjani auttaa pitämään heidän muistoaan yllä.

... 

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 46: Kärsimyksestä kertova kirja

Alvilde Prydz: Luvattu maa!

 

Alvilde Prydz

Luvattu maa

Alkuteos:

Suomentanut: Hilja Walldén

WSOY, 1919

274 s.

 

 

 

 

 Alku:

Siintävänä ylenee tunturi tunturin takana, mahtavain porrasten tavoin johtaen ylätasangolle - - - tuonne, missä syvänne kimmeltää vihreän jään peitossa, vaan josta huiput kohoavat toinen toistaan korkeampina taivaan kirkkauteen. Ylhäällä hohtaa kylmä iäisyyden loiste. Rajaviivat haihtuvat häikäisevään valoonn. - Kaukainen loistava seutu siellä houkuttelee, ihmismaailmasta eristettynä.

Alempana on nummi. .....

Luvattu maa ei nimestään ja joistain kristillispainotteisista viitteistään huolimatta ole hengellinen teos. Paremminkin kyseessä on psyloginen avioliittoromaani, jossa kuljetaan itsetuntemuksen ja elämän merkityksellisyyden, unelmien ja toiveiden monipolvisessa maastossa.

Teoksessa on paljon kaunista ja eteeristä luontokuvausta, myös hieman mystistä uskoa keijuihin ja maahisiin, metsänneitoihin. Päähenkilö on rouva Thora Thammersen, joka jo aikuisten lastensa, tyttären ja pojan kanssa majoittuu kesäksi alussa kuvaamani tunturin kupeessa olevaan parantolaan, jossa on joukko erilaisia kesäasukkaita. Thora-rouva kävelee mieluusti yksinään nummella. Hänellä ei ole mitenkään läheiset välit lastensa kanssa, joiden ajatusmaailma ja elämänasenne on erilainen. Thoran painolastina on myös nuoruuden rakkauden kohde jonka hän on jättänyt tai en oikein tiedä, oliko se Thora, joka jätti, vai mies, joka jätti Thoran. Thora on mennyt naimisiin miehen kanssa, joka "on aina iloinen" ja Thora ei ole kokenut avioliittoaan onnnelliseksi. Kuinka ollakaan, Thoran nuoruudenrakkaus on myös parantalossa, ja saanut lempinimen Omar Pasha.

Luvattu maa on aika vaikeaselkoinen teos. Se  sijoittuu yli sadan vuoden takaiseen norjalaiseen yhteiskuntaan. Teoksen lukemista ja ajatuksen selkeyttä häiritsee myös monet katkot ajatusviivoin. Aika työläästi jaksoin tämän lukea loppuun. Teoksessa oli kuitenkin myös jotain suvantopaikkoja ja hienoja ajatuksia. Myös ihmiskuvauksissa oli syvällistä tarkkanäköisyyttä ihmisluonteiden eroavuuksista. Erityisesti erään naishenkilön kuvaus oli karikatyyriydessään kuvaava luonnekuvaus.

Kaunis siunauksen toivotus:

"Löytäköön jalkasi tien sinne, missä sinun on hyvä olla"

 Jos tämä muuten oli työläs lukea, niin loppu oli kaunis ja pidin siitä paljon.

Hiljaa ja huomaamatta oli kuu ilmaantunut taivaalle. Se oli alhaalla taivaanrannassa ja loi vaaleata hopeanhohdetta. Säteet väreilivät - kuin soittimen kielet soittoniekan niitä käytellessä. Tuuli oli viileän puhdas, kuin tulisi se iäisyyden mailta. --- ---- ---- Taivas oli hehkunut  kultaisin liekein,, jotka leimusivat ja sammuivat. Ja sitten tulvahti esiin punertava valomeri, vaihdellen tummimmasta purppurasta hennoimpaan ruusunhohteeseen. Ikuinen lumi hehkui tulessa, nummi peittyi veripunaan. Mutta tunturien ja harjujen yläpuolella vallitsi häikäisevä kirkkaus. Heistä oli kuin olisivat he saaneet ohi tähtien luoda katseen loppumattomaan iäisyyteen. Ja siellä liiteli ihmeellisiä, hienoja kukkasia, joiden väreille ei kukaan ole keksinyt nimeä. Oli kuin näkisivät  he valkosiipien välkkeen ... lähetin kirkkauden mailta! ... Vavahdus kävi läpi Thoran olennon. Ihanan haaveen vallassa hän kuiskasi: - Samuel! Äitisi on avannut meille tien luvattuun maahan.

---

 Kirjan Kannet Auki -lukuhaaste kohta 8: Lue kirja, jonka kannet alkavat irrota liitoksistaan.