30 joulukuuta 2019

Menään metsään -lukuhaasteesta! KOONTIPOSTAUKSET TÄNNE, KIITOS!

https://sheferijm.blogspot.com/2019/01/mennaan-metsaan-lukuhaaste-2019.html

Oma lukuhaasteeni tälle vuodelle oli Mennään metsään. Itse luin seitsemän kirjaa, joissa metsä oli enemmän tai vähemmän merkityksellinen tarinan kannalta.Kirjat olivat:
1. Erkki Hynönen: Olupandu
2. Nils Taranger: Ihmeen odotuksessa
3. Donja Rosén: Metsä oli ystäväni
4. Tom Hill: Davy Crockett
5. Jerry B. Jenkins: Syöksy ihmissyöjälaaksoon
6. Jaakko Sahimaa: Suvun savut
7. Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Seitsemällä kirjalla saavutin Lähimetsän hiiviskelijän arvon ja se tuntuu ihan hyvältä. Lähimetsässä on ihan hyvä kuljeskella, siellä ei eksy tieltä. Joskus tosin haluaisi mennä vähän syvemmällekin metsään, samota tuntemattomia, kulkemattomia polkuja ja löytää uusia näkymiä. Metsät ovat tärkeitä kasvuympäristöjä.

Sinä, joka olet myös hiiviskellyt tai kulkenut rymistellen metsäisissä lukumaisemissa, niin linkitähän postauksesi tähän postaukseen viimeistään Loppiaisena 6.1.2020  niin olet mukana arvonnassa. Muista jättää linkki, josta sinut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi. Kokoan tähän myös haasteeseen luettua kirjallisuutta.

Haasteeseen luettua:

Jean Giono Jean: Mies, joka istutti puita
KuronenVille : Ei kuu kuule, ei päivä näe
Lewis C.S: Velho ja Leijona
Li Qing - Shinrin Yoku: Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet 
London Jack: Klondyken kuningas
Marryat: Uudenmetsän lapset
Myllymäki Mia & Korpinen Anu (toim.): Metsän kronikka
Takarczuk Olga: Styr din blog över de dödas ben



Arvonnassa mukana:

Jokke
Suketus
Mervi
Riitta K.
Niina T.

Kuinka onnistuin lukuhaasteissa!

Tänä vuonna lukuharrastustani on rajoittanut opiskelut, jotka on vienyt voimia ja rajannut lukemista. Ehdin kuitenkin lukea ihan rentoutuaksenikin melko mukavasti. Lähinnä luen illalla sängyssä ennen nukahtamista ja joskus yön tunteina, kun kivut valvottavat tai en muuten saa unta.
Runo 2019 -haasteeseen luin kaksi runoteosta, jotka olivat: 1. Vladimir Brenjojevin  runoja sekä 2. Johanna Venhon  Saaren runot. Teokset olivat hyvin erilaiset luonteeltaan, toisaalta molemmissa oli paljon vaikeaselkoisuuttakin omalla tavallaan.   

Montgomery-lukuhaaste päättyi jo marraskuun lopussa ja siihen ehdin lukea vain yhden teoksen:1. Annan jäähyväiset

Samoin Kirjoja Ulapalta -haasteeseen ehdin lukea vain yhden teoksen: 1. Astrid Lindgren: Saariston lapset

Maailman ympäri 80-päivässä oli kiintoisa haaste, johon minun piti alunperin katsoa kirjapinkka valmiiksi ja edetä järjestyksessä, mutta kuinkas kävikään. Ehdin lukea vain kaksi teosta, mutta niiden avulla sain kuittenkin selvitettyä ison joukon Phileas Fogggin matkakohteista. 1. Kenzie Mourad: Kuolleen prinsessan puolesta   ja 2. Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
... 
Yritin myös Pieni Helmet -lukuhaastetta, mutta en ihan ehtinyt saavuttaa tavoitetta saada kaikki kohdat plakkariin. Yritys hyvä kymmenen, kuitenkin.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
 
4. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
 
5. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
6. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
    Jostein Holmedahl: Alfa 3 kutsuu
 
7. Kirjassa on kaksoset
8. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Et pidä kirjan nimestä
 
10. Kirja käsittelee sinulle vierasta kulttuuria
11. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
 
12. Sokkona hyllystä valittu kirja
 
13. Kirja kirjailijalta, jonka kirjoja et ole lukenut aiemmin
14. Kirja, jota näet jonkun lukevan
 
15. Kirjassa nähdään unia
      Mikael Sand: Pikku Lallin maapallo 
 
16. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
17. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
18. Kirjassa ollaan yksin
      Oiva Paloheimo: Tirlittan 
 
19. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
      Astrid Lindgren: Saariston lapset
 
20. Kirja sijoittuu jollekin toiselle aikakaudelle
21. Kirjailijan nimi viehättää sinua
 
22. Kirjan nimessä on kieltosana
 
23. Kirjassa on alle 100 sivua
24. Vuonna 2019 julkaistu kirja
      Lytton Strachey: Kuningatar Viktoria 

25. Opettajan tai kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
      Edvin Jonasson: Pojat seikkailevat'

Luin myös kirjoja oman lukuhaasteeni Mennään metsään puitteissa. Siitä kuitenkin erillispostaus.

Aino-Marja Räsänen: Elefanttitalo!

Räsänen Aino-Marja
Elefanttitalo
WSOY,1968
135+1 s.
Kuvitus: Leena Puranen


Aino-Marja Räsäsen Elefanttitalo on hieman erilainen  nuortenkirja. Sen päähenkilö on suomalainen 18-vuotias Heljä, joka on naimisissa ranskalaisen Soson kanssa. Soso on diplomaatti ja hän on saanut paikan Singaporessa, jonne he muuttavat Saigonista, jossa Heljä on ensin olettanut olevan heidän toimipaikkansa.

Singaporesssa nuori pari asettuu asumaan Mount Elisabethiin Elefanttitaloksi kutsuttuun rakennukseen, joka on saanut nimensä vahvoista kulmapalkeista, joilla talo seisoo.

Heljä odottaa ensimmäistä lastaan.

Hieman eloa Heljän elämä saa, kun lentokentältä soitetaan,että heillä on kolme suomalsista lasta, jotka ovat matkalla Formosalle (nykyinen Taiwan) lähetyssaarnaajavanhempiensal uokse, mutta jumittuneet Singaporeen, kun Formosalle ei pääsekään matkustamaan. Heljä ja Soso ottavat lapset hoiviinsa, kunnes heidän matkansa vanhempiensa luokse saadaan järjestymään.

Suurimmat seikkailut koetaan kuitenkin tarinan lopussa, kun Singaporen malaiji-/muslimiväestö alkaa kapinoida paastojuhlan jälkeen. Heljä joutuu pakenemaan auatolla takaa-ajajia ja Soso joutuu myös juoksemaan pakoon väkijoukkoja, jotka polttavat hänen autonsa. Soso joutuu lopulta jättämään paikkansa Ranskan lähetystössä ja palaamaan Pariisiin Heljän jäädessä pakkaamaan tavaroita.

Luettuani teoksen, minun täytyi ihan tutkia Singaporen historiaa. Minkä maan kaupungista lopulta puhutaan ja mistä historiallisesta tapahtumasta tässä puhutaankaan. Päädyin siihen, että tarina sijoittuu aikaan, jolloin Singapore kuului Malesiaan. Nykyään Singapore on itsenäinen maa, jonka pääkaupunki Singapore on. 

Elefanttitalo on toki lapsille tai nuorille suunnattu tarina, aihepiiriltään tarina on kuitenkin hieman epätavanomainen. Pidin tästä tarinasta sen erilaisuuden takia. Tosin minua kuitenkin häiritsi tarinan alkupuolella maininta 'vinosilmäisistä' kiinalaisista, joka toi kerrontaan hieman rasistisen leiman, samoin kuin maininta perheen kokin 'apinankasvoista'. Kuitenkin tarinan edetessä kansallisuuksia ei erityisemmin leimallisesti kuvata, vaan niin lapset kuin aikuiset elävät hyvissä ja läheisissä tunnelmissa. Riven välistä ja lopun tapahtumia ajatellen kuitenkin rotujen väliset jännitteet ovat olemassa, erityisesti kiinalaisten ja malaijien välillä.

Kirjassa on mukava mustavalkokuvitus, joka on Leena Purasen käsialaa. Pidän erityisesti kuvasta, jossa kiinalainen A-Ing leikkii suomalaisen Pallu-tytön kanssa sulassa sovussa.


Ikävää, etttei lapsia voi ottaa mukaan. No, minä järjestän heille siksi illaksi omat pikku kestit. He saavat kutsua Tam Ween lapset seurakseen.
-Saahan A-ingkin tulls? kysyi Pallu ja hypisteli onnellisena koreita kirjekuoria, jotka Heljä oli hänelle antanut. - Totta kai. Ja Taina saa olla kutsujen emäntänä. Tam Wee leipoo teille varmasti vadillisen hunajamunkkeja. Ja saatte syödä niin paljon kuin jaksatte niitä hedelmiä, joita kuningatar Viktoria parka ei saanut koskaan maistaan.
Tainaa nauratti. He olivat pari päivää sitten syöneet yhdessä Tam Ween lasten kanssa pihalla ison korillisen aitoja kaakkoisaasialaisia hedelmiä, sinipunervia, appelsiinin kokoisia mangostaneja, jättiläismansikkaa muistuttavia litsejä ja vaaleita mangoja. Kaut-song kertoi silloin kuulleensa opettajaltaan, että Englannin kuningatar Viktoria lupasi aikoinaan palkkion sille, joka toisi hänen nautittavakseen näitä tropiikin herkkuja. Mutta siihen aikaan matka kesti niin kauan, että hedelmät ehtivät aina pilaantua ennen kuin ne saatiin Englantiin. Ja niin vanhaksi kuin Viktoria elikin, hänen täytyi mennä hautaan maistamatta  litsejä tai mangostaneja.

---

 Kirjallinen maailmanvalloitus: Malesia, Singapore




29 joulukuuta 2019

Johanna Venho: Saaren runot!


JohannaVenho
Saaren runot
Palladium Kirjat, 2018
72 + 8 sivua















En sano, että ymmärtäisin näitä runoja. Nämä ovat hyvin luontevia sanaketjuja, joissa ei ensisilmäyksellä tunnu olevan päätä eikä häntää, mutta jostain nousee mieleen ajatus yksinäisyydestä ja muistoista. Sanoissa kaikuu niin lasten kuin luonnon äänet. Niissä soi nykyisyys, menneisyys - elämän virta ja keinunta.

En sano, että ymmärtäisin, mutta jostain nousee jotain tuttua. Ajatus kulkee omaan lapsuuteen, muistoihin, kauniisiin ja hyviin hetkiin, kun isän kanssa olimme vetämässä verkkoja. Kiitos Venho, runosi, tämä muisto lämmitti mieltä.

Syy runoon
           on kala
                      joka karkaa soutuveneestä
heinäkuun 12. päivänä vuonna 1981 aamutyynellä Barönsalmella.
Maankohoamasaaren kupeessa karikon luona ahdinpartaa ja
rakkolevää, levän sekaan solahtaa tummakylki.
            Soudan, tyttö takkutukka, vaari kokoaa verkon ...

Johanna Venhon runosta Saaliit: 2.

---
Runo19 -lukuhaaste

26 joulukuuta 2019

Maailman ympäri 80 päivässä lukuhaasteen koonti!







Hemulin kirjahyllyssä oli kiva lukuhaaste Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä -teoksen hengessä.

Syksy meni kuitenkin niin tiukasti opiskelujen tahtiin, että en ehtinyt paljoakaan muuta lukemista miettiä. Ihan ohi haaste ei kuitenkaan päässyt, sillä sain kuitattua ainakin muutaman Phileas Foggin pysähdyspaikoista.

1. Kenize Mouradin Kuolleen prinsessa puolesta teos vei minut Intiaan ja Bonbayhin.
2. Lucinda Rileyn Keskiyön Ruusun myötä saavutinkin sitten jo useamman matkakohteen:
    Bonbay, Kalkutta, New York ja Lontoo.

Joten ei tämä ihan huonosti mennyt, vaikka en ihan maailman ympäri -tavoitetta saavuttanutkaan enkä järjestyksessä edennyt, kuten alkujaan olin ajatellut.

Kiitos Hemulille tästä hienosta haasteesta.

24 joulukuuta 2019

Edvin Jonasson: Pojat seikkailevat!






Edvin Jonasson
Pojat seikkailevat
Suomen kansakoulunopettajain liitto, 1948
Alkuteos: ?
Suomentanut Esteri Paalanen
153 s.

Kalle on 16-vuotias, kaverinsa Jussi 14-vuotias. He ovat ihan tavallisia pojankoltiaisia pienessä maaseutuyhteisössä nimeltä Rissle. Vaan sitten, kun pojat kuulevat radiosta, että muutaman peninkulman päässä Risslestä, Österlyckessä on tehty postiryöstö alkaa tapahtua. Pojat tietävät, että ryöstäjien täytyy kulkea Risslen halki, ei ole muuta tietä ja Kalle saa loistoidean. Hän pähkäilee päässään suunnitelman, kuinka he ottavat ryöstäjät kiinni ja niin he tekevät.

Pojat seikkailevat sisältää neljä lyhyttä kertomusta. Paitsi postiryöstäepisodia pojat selvittävät salapolttajien ja hevosvarkaiden tapauksen. Kaikkein pisin ja useamman luvun verran seikkailaan vakoojien keskellä ja siinä Kallelle on käydä kehnosti.Hän selviää lopulta hypättyään laskuvarjolla yön pimeydessä, mutta vakoojia ei koskaan saatu kiinnni ja tapaus jäi lopullisesti selvittämättä.

Pojat seikkailevat on perinteistä poikakirjallisuutta seikkailuineen. Salapolttajien tapaus sekä hevosvarkaiden juttu ovat kaikkein luonnollisimmat, siis sellaiset, että ne olisi hyvin todellisuudessakin mahdollisia, mutta postiryöstöjuttu sisältää pieni yksityskohtia, kuten ryöstäjien sulkeminen kuorma-auton hyttiin suopungilla menee vähän yli. Vakoojajutussakin on hieman ylivirittyneisyyttä joiden kuvausten suhteen.

Yksityiskohdista huolimatta tämä oli ihan mukava lukukokemus ja tyttökirjojen vastapainoksi ihan hauskaa ja tasapainottavaa. Kirjassa on myös hauska ja kiintoisa mustavalkokuvitus, jonka on tehnyt Tauno Pulkkinen.

Ajankuvaa:

"Ei - mutta Jussi---! Kalle pysähtyi ihmeissään keskelle tietä. Hän mykistyi. - Katsos tuota! Tuollainen pitäisi olla! Kiiltävä, tummansininen auto oli pysäköity kahvilan viereen. Jäähdyttimen edessä oli puukaasutinlaite, joka oli maalattu samanväriseksi kuin itse autokin.  Pojat tiesivät, että tuo oli hienoin ja kallein kaasutin, mitä oli saatavissa." 

Outous: Suostuntalautakunta

 Muuta kerronnasta ja kielellisistä ratkaisuista eroava ilmaisu:

"Puikkikaa autoon"
....

Pieni Helmet 2019 lukuhaaste kohta 25: Opettajan tai kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Katson, että koska tämän on aikoinaan julkaissut Suomen kansakoulunopettajain liitto, voidaan tätä pitää opettajan suosittelemana, ainakin aikoinaan.


Kirjabloggaajien joulukalenteri 24.12.2019




Olen ensimmäistä kertaa mukana Kirjabloggaajien joulukalenterissa. Kiitos Oksan hyllyltä blogistille, joka kutsui minut mukaan. Joulukalenteri alkoi 1.12.2019 Oksan hyllyltä blogista ja on jatkunut eri blogeissa, eilen joulukalenteriluukun avasi Kulttuuripohdintojen Tuijata ja niin, nyt ollaan siis Jouluaatossa ja sain kunnian avata viimeisen kalenteriluukun. 


Hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa toivotan teille kera tämän joululehtikavalkadin ja tunnelmien entisaja, jonka toivoisi olevan tätäkin päivää!




Joululahja on Otavan julkaisema vanha lasten joulujulkaisu. Toimittajina on ollut Helmi Krohn ja  Arvid Lydecken. Tämä numero on vuodelta 1950. Kuvittajia ei mainita, mutta kirjoittajia tässä numerossa ovat olleet muun muassa Verneri Liinamaa, Ester Ahokainen ja Aili Konttinen. Jälkimmäisen tarina Kultakuoriaisen Joulu kertoo kovakuoriaisesta, vihreästä ja kimaltelevasta Cetoniasta, joka oli itseään ja kauneuttaan täynnä ja toivoi, että kaikki pitäisivät hänestä, kunnes hän eräänä päivänä kuulee puhuttavan joulusta ja hänen mielessään toive: Joulu... Sen minä haluaisin nähdä. Ja ihme tapahtuu, joulun tullen lapset näkevät joulukuusen oksilla jotain kimaltelevan kaunista. 

Saavu, Joulu

Kuule, kuinka sävel kkaikaa,
joulukellon malmi soi!
Tuhatäänin laulu raikaa,
sulosoinnut huminoi.
Maata saartaa sävelvyö,
saapuu pyhä jouluyö.

Juhlasoinnut jouluvirren
hartautta mieliin tuo,
sulattelee sydänkirren,
tyytymystä sieluun suo.
Vihannoiva joulupuu
onnestamme uneksuu.

Saavu joka kotiin Suomen,
saavu, Seimen Lapsi, oi!
Tuo'os tullessasi huomen,
jolloin joulun kellot soi!
Sydäntemme särje jää,
anna kaunis, kirkas sää!

- Atte Ennala






Kuva: Kirsti Liimatainen


  Hyvä Sanoman joulunumero 1964. Kansikuvan tekijästä ei tietoa.


Joulukiireitä

On kohta joulu jälleen,
ja siks' on kiire meillä.
Käy joulun tuntu kurkistellen
kujilla ja teillä.

Me teemme ahkerasti
nyt yhtä sekä toista.
Niin sievän koltun, essunkin
ja muuta monenmoista.

Saa sisko kirjokankaat
ja veikko uudet sukat.
Ja siistit puvut tarvitsevat
Liisan nukkerukat.

On kiire kyllä tosin,
vaan mieli on niin hyvä.
Ja rinnan täyttää aavistellen
joulun rauha syvä.

- Helli Kaikkonen
(Hyvä Paimen 11-12/1975) 


Kiireet ovat nyt ohitse, on aika levähtää. Kaikkeaa hyvää ja siunausta sinulle. Valoa kohti kuljemme, kohta kevät koittaa. Tähän vielä lopuksi tahdon jättää sinulle sadusta Kultakuoriaisen joulu säkeet, joita kultakuoriainenkin hyräili:

"Kauneinta maailmassa, kauneinta maailmassa... ja hyvää ja hyvää..."


1970-luvun tunnelmaa Hyvä Paimen -lehtien kansissa

HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUNAIKAA!

... ... ... ...

Kansi kevättalvelta 1961

Kirjabloggaajien joulukalenteriin vuonna 2019 ovat osallistuneet nämä bloggaajat:
1.12.2019 Oksan hyllyltä
2.12.2019 Kirjasähkökäyrä
3.12.2019 Elämä on ihanaa
4.12.2019 Hemulin kirjahylly
5.12.2019 Bibbidi Bobbidi Book
6.12.2019 Anun ihmeelliset matkat
7.12.2019 Kirjakko ruispellossa
8.12.2019 Aarrekirjasto
9.12.2019 Kirjojen kuisketta
10.12.2019 Luettua ja maistettua
11.12.2019 Kartanon kruunaamaton lukija
12.12.2019 Kirjan jos toisenkin
13.12.2019 Kirsin Book Club
14.12.2019 Kirjakaapin avain
15.12.2019 Kirjailuja
16.12.2019 Kirjaluotsi
17.12.2019 Kirjan pauloissa
18.12.2019 Kirjarouvan elämää
19.12.2019 Kulttuuri kukoistaa
20.12.2019 Yöpöydän kirjat
21.12.2019 Nannan kirjakimara
22.12.2019 Mrs Karlsson lukee
23.12.2019 Tuijata.Kulttuuripohdintoja
24.12.2019 Sheferijm – Ajatuksia kirjoista




22 joulukuuta 2019

Gitta Von Cetto: Suukko vuodessa!

Gitta Von Getto
Suukko vuodessa!
Alkuteos: Eis Kuss pro Jahr
Suomentanut Salla Kivimaa
Otava, 1968
192 s.

"En ole varsinaisesti sairas, keuhkoissani ei ole mitään vikaa ja sydämeni on kunnossa. Mutta minulla on liian paljon valkoisia ja liian vähän punaisia verisoluja eikä aineenvaihduntani toimi niinkuin sen pitäisi."



Florentine on noin 16-vuotias tyttölapsi. Hänellä on täydellisen kaunis ja sivistynyt isosisko Anna ja isoveli Otto, joka pistää perheen mullin mallin lopettamalla opiskelut ja menemällä yllättäen ja vastoin vanhempiensa toiveita naimisiin ja saamalla tyttölapsen.

Florentine, joka on pyörtynyt jälleen kerran koulussa kesken kaiken lähetetään vuoristoon Magnus-sedän ja tämän puolison Ilsen luokse. Magnus-sedän luona Florentine ihmettelee Struppin kohtaloa. Strup on koira, joka kyllä saa kaiken sen, mitä koira elääkseen tarvitsee, paitsi rakkautta. Struppille ei puhuta mitään eikä sen kanssa leikitä eikä sitä silitetä, eikä sen kanssa seurustella. Syynä on perheen tyttären traaginen kuolema, josta Struppia syytetään.

Florentine pistää omalla virkistävällä tavallaan kuntoon paitsi oman terveytensä, myös vanhempiensa suhteen Otto-pojan perheeseen kuin Magnus-sedän perhekuviot. Sydämenasioissa taas Florentine ei saa järjestystä aikaan. Florentinea ei voi kuitenkaan unohtaa eräs nuori mies, jonka Florentine on yrittänyt tehdä mustasukkaiseksi amerikansukulaisen kautta.

Kirjan kertojaminä on Florentine ja kerronta on jälkikäteen kerrottua päiväkirjamaista, 'elämänkerrallista' kerrontaa. Kirja sijjoittunee 50-luvun lopulle tai 60-luvun alkuun. Suomeksi kirja on ilmestynyt -68, mutta alunperin jo 1962. 

Florentine käy tyttökoulua, mutta varsinaisesti tämä ei ole koululaiskertomus, perinteinen tyttökirja kuitenkin, jossa on ihmissuhdekiemuroita, hieman seikkailua ja jännitteitä. Pidin tästä, erityisesti alkumetreillä, loppua kohden kerronta kuitenkin hieman jämähti, ei ollut enää niin virkeää kuin ensi alkuun. Ajallisesti tarinaa viedään eteenpäin vuoden parin verran. Hieman ihmettelen tuota kirjan nimeä. Se viitannee yhteen ainoaan saatuun suukkoon jälkeen lumivyöryn, joka on koitua Florentinen tuhoksi. Florentinen, joka on kovin epävarma itsestään ja pienuudestaan. Hän haluaisi, että joku näkisi hänet muunakin kuin funny-facena.
--
Kirjassa mainitaan monia saksalaisia kaupunkeja, kuten Dusselforf, Frankfurt, Essen, Hannover, Munchen sekä muutamia muita ulkomaiden kaupunkeja, kuten Bangkok ja Genova ja Saltzburg. Florentine on kotoisin Reininmaasta ja Jimmy, tuo nuori mies, jonka avulla  Florentine on yrittänyt saada Lorenzia ilmaisemaan tunteitaan, ostaa baijerilaisen puvun.
..
Ihan luonnikas lukukokemus. Tutustuisin mielelläni kirjailijan muihinkin teoksiin, niitä ei vain taida olla suomennettu. Löytyisiköhän englanninkielisinä?

19 joulukuuta 2019

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu!






Lucinda Riley
Keskiyön ruusu
Alkuteos:The Midnight Rose
Suomentanut Hillkka Pekkanen
Bazar, 2016
671 s.








Tiiliskiven verran rakkautta ja romantiikkaa ryyditettynä rikoksilla ja juonitteluilla. Siinä tämän teoksen läpileikkaus lyhyesti. Itse kiinnostuin tästä kirjasta takakannen maininnan perusteella, jossa oli viittaus sisäoppilaitoselämään. No, kovin paljoa ei tässä ollut sisäoppilaitoselämää, mutta pidin paljon lapsielämän kuvauksesta ja miljöö oli kiehtova: Intia maharadjoineen ja kulttuurivivahteineen, josta siirryttiin englantilaiseen kartanomiljööseen.

Teoksessa oli useita kertojaääniä, joista mainittakoon päähenkilön, intialaisen Anahitan elämäntarina, jonka hän on kirjoittanut pojalleen Mohille. Mohin sanotaan kuolleen 3-vuotiaana, mutta Anahita ei usko tätä. HÄn antaa lapsenlapsenlapselleen Arille tehtäväksi selvittää Mohin kohtalo.

Ajallisesti tarinassa liikutaan ennen ja jälkeen toisen maailmansodan 1920-luvun molemmin puolin sekä tällä vuosituhannella.

Jossain määrin kiehtovaa kerrontaa, toisaalta jättää lukujäljen, hieman järisyttävän.Tarinassa kirjallisuudella on vahva merkitys. Se ilmenee ei vain Anahitan elämäntarinassa vaan myös muissa kertojanäänissä. Rudyard Kiplingin runoon Jos viitataan ja minun täytyikin etsiä runo netin syövereistä. Luettuani sen ymmärsin myös tätä tarinaa hieman paremmin. Itsekunnioitus, itseluottamus ovat tärkeitä arvoja.

"Edessäni Harrodsin kirjaosastolla oli loputtomia rivejä niitä samoja kirjoja, joita olin himoiten atsellut Cooch Beharin palatsin kirjaston lasiovien takaa, Siinä ne olivat hyllyillä vapaasti otettavissa. Otin käteeni kirjan toisensa jälkeen ja hyväilin niiden kultaupotuksisia kansia. - Valitse ihan mitä haluat, Anni, Indira sanoi yhtä kärsimättömänä vierelläni uin minä olin ollut naistenvaateosastolla. Kerrankin kävi niin etten pannut vastaa, vaan valitsin kolme kirjaa: Charles Dickensin Kolean talon, Charlotte Broten Kotiopettajattaren romaanin ja Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Kun lähdimme Harrodsilta, puristin niitä rintaani vasten ja jaksoin hädin tuskin uskoa että omistin ne ja ettei minun tarvinnut luopua niistä."


En sanoisi tätä maailmoja syleilevän hienoksi  teokseksi, mutta tarina piti kyllä otteessaan ja kirjailjalla on taitoa kutoa hyvä ja jäntevä tarina, luoda tunteita ja herättää niitä lukijassa. Täytyy kuitenkin mainita, että muutama pieni yksityiskohta tässä teoksessa jäi mietityttämään. Kirjailja on kyllä tehnyt hyvän taustatutkimuksen intialaiseen kulttuuriin, mutta kuvaus siitä, kuinka Anahitan ystävä Indira avioituu Ranskassa intialaisen ruhtinaan kanssa menee minusta hieman pois kulttuurisesta aspektista. Teoksessa mainitaan aiemmin, että intialaisen surunväri on valkoinen, ei musta. Kuitenkin Indira pukeutuu länsimaisittain valkoiseen. Tosin Indira on saanut aika vapaamielisen kasvatuksen, mutta hän ja hänen prinsssinsä noudattavat kuitenkin muita kultuurisia säädöksiä, vaikka karkaavatkin vihille vastoin Indiran vanhempien tahtoa. Lisäksi maininta, että Varunilla on jo vaimo niin vihkiminen erityisluvalla kaupungintalolla luo hieman ristiriitaisen vaikkutelman, vaikka ottaisikin huomioon hindukulttuurin mahdollisuuden useampaa vaimoon. Lisäksi tarinan loppupuolella Astburyn kartanon taloudenhoitajan rouva Trevathanin nimi vaihtuu hetkeksi rouva Trefusiksi, mikä nimi kuului kylän lääkärille. Pieni virhe sinänsä, mutta olisi ollut myös helppo yksittäisenä korjatakin.

Ajattelin, että tämän lukeminen venyisi yli joulun, mutta huomattuani, että saan tällä kuitattua Maailman ympäri 80 päivässä -lukuhaasteen muutamat kaupungit, luin tätä viime yönä aamuyön tunneille ehtiäkseni postata tästä ennen kuin haasteaika umpeutuu.

--
Maailman ympäri 80 päivässä -lukuhaaste: Bombay, Kalkutta, New York, Lontoo




16 joulukuuta 2019

Sairaanhoitajattaren tarina!





Sairaanhoitajattaren tarina
Kustannusosakeyhtiö Mantere, 1953

155 s.


Kirjankansi on puoleensa vetävä vahvoinen väreineen. Sairaanhoitoteema myös kiinnostaa minua erityisesti. Tarina puolestaan - no, omanlaisensa. Lähinnä kioskikirjallisuutta, jossa ripaus romantiikkaa, ja rikostarinaa.

Tarinan kertoja on nuori sairaanhoitaja Anne Hallard, joka on pestautunut afrikkalaiseen sairaalaan johtavaksi hoitajaksi. Annella on kaksoisveli Jimmy, joka on töissä puufirmassa, myös Kultarannikolla ja Kurumissa, missä sairaala sijaitsee. 

Anne rakastuu piankin tohtori Ralf Templetoniin, jonka hän tapaa laivamatkalla Las Palmasista Kurumiin. Kurumissa puolestaan Anne tutustuu toiseen sairaanhoitajaan Corinneen, jota hän vei voi sietää vaan alkaa tuntea mustasukkaisuutta tätä kohtaan.

Koko mustasukkaisuusdraama päättyy murhaan, josta Corinne joutuu syytetyksi.

"Minä kuljin edellä. Corinnella oli yllään sininen kotitakki ja hän ponnahti ylös minut nähdessään, mutta hän ei voinut piilottaa naista, joka seisoi hänen takanaan - suuri keski-ikäinen neekerinainen, jonka pää oli kiedottu punapilkulliseen turbaaniin, ja jonka silmissä näkyi selvä syyllisyydentunto."

Laitoin tämän otteen tähän siksi, että minua ihmetytti tuo neekerisanan käyttö tässä yhteydessä. Se oli ainoa kerta, kun sana tarinassa esiintyi. Muutoin puhuttiin alkuasukkaista tai viitattiin muutoin afrikkalaistaustaan. Mietinkin, onko sana tässä yhteydessä jotenkin laatusanamerkityksesssä kuvaamassa naisen asemaa, joka ei ollut oikein arvostettu.Siis jonkinasteinen rasisminleima tässä yhteydessä viriää, vaikka naisen ammatinharjoittaminen oli se, mitä ei pidetty arvossa koulutetun sairaalaväen keskuudessa, ei rotu sinänsä. Siisjuuri kun ajattelin, että tämäpä kirja, jossa ei n-sanaa esiinny,niin putkahtipa se sittenkin esiin.

Tämä on siis lähinnä kioskikirjallisuutta, ei mitään korkealentoista tai kielellisesti rikastuttavaa. Tarinassa onkuitenkin  luettavissa se, että ennakkoluulot ovat vaarallisia ja voivat viedä harhaan, eikä mustasukkaisuus ole hyvästä.

Kansi on kuitenkin upea. Kuvittajasta ei ole tietoa sen paremmin kuin tarinan kertojastakaan. Erikoinen tapaus kaiken kaikkiaan.

---
Mainittakoon, että Kultarannikko tunnetaan nykyään Ghanana.


15 joulukuuta 2019

Tuomi Elmgren-Heinonen: Ann-Mari Italiassa!






Tuomi Elmgren-Heinonen
Ann-Mari Italiassa
WSOY, 1933
186 s.

Alku: "Nyt me emme todellakaan enää voi odottaa, sanoi Marjatta harmistuneena. Ann-Mari myöhästyy nykyään aina."

Marjatta, Eila ja Ann-Mari ovat nuoria ylioppilaskokelaita. Heidän kokoontumisensa saa kuitenkin yllättävän suunnnan, kun Ann-Mari vihdoin viimein saapuu paikalle ja ilmoittaa lähtevänsä Italiaan. Ann-Marilla on ollut Eeva-niminen tyttö soitto-oppilaana.Erään kerran Ann-Mari ihmetttelee, kun Eeva on kovin surullinen ja saa kuulla ihmeellisen tarinan. Eeva on asunut Amerikassa ja selvinnyt isänsä kanssa haaksirikosta, mutta hänen siskonsa ja veljensä eivät ole olleet yhtä onnekkaita. Sitten Evan isälle on tullut kuin ihmeen kaupalla kirje Italiasta, jossa hukkuneeksi luuultu tytär Elina kertoo, että hänestä ollaan tekemässä nunnaa, tulkaa pelastamaan minut. Isä ei voi lähteä, hän on sairas. Hän on pyytänyt Eevaa antamaan kirjeen tädilleen, jotta tämä yrittäisi selvittää asiaa. Tilannetta onkin selvitelty konsulaatin kautta, mutta tilanne on kovin epäselvä.

Ann-Mari kysyy Eevalta, tuntisiko tämä sisarensa, jos näkisi hänet. Ann-Mari on saanut kummiperintöjä ja asunut Saksassa ja hän saa päähänsä,että lähtee Italiaan Eevan kanssa, joka on 10-12-vuotias (en nyt muista tarkkaa ikää) etsimään Elinaa.

Ann-Mari Italiassa on ihan viehättävä ajan entisen tyttökirja. Seikkailuhenkinen ja romantiikalla maustttu. Tarinassa on pieniä epäuskottavuusongelmia, kuten se, kuinka Ann-Marin annetaan noin vain lähteä itseään puolta nuoremman tyttölapsen kanssa kahdestaan Italiaan ilman vanhempia.

Italiassa Eeva kuitenkin osoittautuu älykkkäämmäksi kuin Ann-Mari, joka haksahtaa hetimmiten junassa lipeväkielisen miesmatkustajan johdateltavaksi ja olisi joutumassa 'surman suuhun', jos Eeva ei alkaisi ihmetellä asioita. Tapauksesta selvittyään Ann-Mari on hitusta viisaampi ja vähemmän sinisilmäinen.

Italiassa Ann-Mari tapaa Eljaksen, nuoren muusikonalun, joka opiskelee musiikkia Pariisissa, mutta on nyt siis Italiassa. Ann-Mari itse on kiinnostunut tanssista. Yksi kiintoisimpia seikkoja onkin Ann-Marin ja Eevan voimisteluhetket Italian alppimaisemissa. Myös suomalaisuusaate on vahvasti läsnä, erityisesti musiikillisin aspektein. Jossain määrin, tarkemmin kun ajattelee, niin tässä voi rivien välissä näkyä 30-luvun aatemaailma ja ilmapiiri. Fasistit mainitaan muistaakseni kertaalleen, joskin lyhyesti.

Ei tämä täysin huono kirja ollut, vaikka odotukseni olivatkin hieman korkeammat. Kerronnassa oli kauniita vivahteita jos kohta hieman erikoisempiakin vivahteita. Minua esimerkiksi hätkähdytti, kun kerronassa äkkiä mainittiin tietty suomalainen paikannimi, joka jotenkin kesken kaiken teki jännän kontrastin kerronnassa, toi tarinan ikään kuin maanpinnalle.Italialaisista paikannimistä mainitaan ainakin Firenze ja Intra.

Kuinka Elina lopulta löydettiin ja mistä jätän kertomatta, jotta uteliaisuus säilyisi. Eihän tiedä, jos joku kiinnostuu tästä kirjasta ja haluaa tutustua tarinaan tarkemmin. 

Lopetuksesta voisin sen verran sanoa, että viimeinen sivu on aivan turha, ja sen olisi hyvin voinut jättää pois, ilman että tarina olisi siitä kärsinyt.


Muutama huomio kielellisistä seikoista:

Hatsis pönpölö? Huudahdus, joka on kuin aivastus, vaikka sillä ei olekaan mitään kyseisen ilmiön kanssa tekemistä.

Kombineesi? Liittyy ilmeisesti vaatetukseen, mutta millä tavalla, ei ole aavistustakaan.

14 joulukuuta 2019

Unkarilaisia satuja!


Unkarilaisia kansansatuja
Suuomentanut Anni Swan
WSOY, 1945
156 + 3 s.

"Minä rakastan rakasta herra isääni, niinkuin puhdasta, valkoista suolaa." 

Sanoo isän lempitytär isälleen sadussa Hylätty tytär. Vaan mitä tekee isä? Hän suuttuu ja ajaa tyttären tiehensä. Vaan kuinka käykään. Kolme päivää ja kolme yötä vaeltaa tyttö yksin, kunnes hän kohtaa vanhan ukon, joka neuvoo hänelle tien kreivin linnaan. Kreivin poika rakastuu tyttöön ja vietetään häät, johon myös tytön isä kutsutaan. Hääaterialla isälle tarjotaan lientä ilman suolannokarettakaan ja isä tajuaa, kuinka väärin hän on tytärtään kohtaan tehnyt.

Unkarilaisia kansansatuja sisältää 15 persoonallista satua. Minulle näissä saduissa on ehkä hieman liikaa kuolemaa, vaikka onnellista loppua tavoitellaankin. Näissä on saduille epätyypillisiä piirteitä niiden tyypillisten piirteiden lomassa, sillä näissä on yhdistelmää satujen fantasiasta ja arjen tarinankerronnasta.

Satujen alut ovat lystikkäitä. Numeroilla tuntuu olevan oma osansa.

"Olipa kerran valtamerten tuolla puolen, seitsemänkymmenenseitsemän valtakunnan takana, hajonneen uunin hajonneella sivulla, vanhan piian hameen seitsemännessäkymmenennessäseitsemännessä laskoksessa valkoinen kirppu." 

Tämä alku löytyy tarianasta Satu kuninkaanpojasta, joka halusi kuolemattomuutta. Valkoisella kirpulla ei ole sadussa muuten osaa eikä arpaa kuin tapahtumapaikkaa määriteltäessä. Toinen  samanmoinen alku on sadussa Kaksi veljestä.

"Kaukana, kaukana, siellä missä rautaa kuivataan ja varpuselle hevosenkenkiä taotaan, eli ennen kaksi veljestä."

Saduissa on myös melkoista hyperbolaa: "Sitten vietettiin sellaiset hääkemut, ettei maalla mointa. Ei sitä ihmistä valtakunnassa, joka ei syönyt, juonut ja tanssinut; yksinpä sairaat ja äskensyntyneet lapsetkin hyppivät. 

Tämä satu  "Terveydeksenne" saa minut muuten hieman haukkomaan henkeä, sillä siinä on myös saduille epätyypillistä ristiriitaisuutta,  vastakkainasettelua onnellisuuden ja onnettomuuden välillä, kun kuningas, paistinviipaleita jakaessaan aivastaa väkevän piparjuuren takia. "Terveydeksenne, huudahti silloin paimen ennen kaikkea muita vieraita, ja siitä kuningas niin riemastui, että ilosta siihen paikkaan henkensä heitti."

Näitä yllättäviä ja hämmentäviä kuolemantapauksia saduissa on enemmänkin.

Kerronnallisesti saduissa on mukavaa värikkyyttä, kuten sadussa Prinssi Juhana ja prinsessa Tuulahdus.

"Niinpä vaelsivat nyt kaikki kuusi toverusta vuorien, laaksojen yli, kulkivat senkin maan läpi, missä lyhytsaparoinen porsas maata tonkii, astuivat tältä puolen rajaa tuonnepäin ja tuolta puolen tännepäin."


Paitsi kerrontaa saduissa on myös persoonallinen kuvitus.Tässä malliksi yksi kauneimmista.Kuva on sadussa Onnen onni. Myös kansikuva on kaunis. Kansikuvitus vie ajatukset kyllä Unkariin ja Pustalle. Mitä satujen kauneuteen tulee, niin nämä eivät niinkään ole kauniita kuin hieman kujeilevia ja vallattomia ja ehkä hiukan ironisiakin.





11 joulukuuta 2019

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen!

Johanna Venho
Ensimmäinen nainen
WSOY, 2019
261 + 1 s.

"Omasta painavuudestaan taipuneen tähkäpään viisautta on kaikissa, jotka elämässään jotain tosiarvokasta ovat aikaansaaneet"
- Sylvi Kekkonen, Kiteitä





Johannan Venhon kaunokirjallinen eläytymismatka Presidentti Urho Kekkosen puolison Sylvin elämään ja ajatuksiin on kiintoisaa luettavaa. Se on kuvaus naisesta, joka on yhtäaikaa hauras kuin munankuori ja kova kuin kivi. Jotain sellaista, mistä ei pysty saamaan otetta, vain aavistuksen. Teos on kirjoitettu monologimuotoon, jossa kirjan päähenkilö Sylvi puhuu kuolleelle ystävälleen Marja-Liisa Vartiolle Katerman mökillä, metsän suojassa, muistoistaan, ajatuksistaan, elämästään. Mitä on olla nainen, äiti, presidentin puoliso - kirjailija. Lisäksi teoksessa vuorottelee Sylvin toinen ystävä, taiteilija Essi Renvall, joka puhelee yksikseen vaikeudesta tehdä Sylvistä muotokuvaa, 'pystiä' hyllyyn, kuten hän on tehnyt Kekkosesta.

Johanna Venhon teksti on kaunista, runollisen herkkää, saaden voimakkaampia sävyjä Renvallin osioissa ja loppua kohden muutenkin. Kielikuvien ilmaisuvoima on vahvaa:
"Pimeä oli kuin paksua liejua".

Mikä minua sykähdytti erityisesti oli luontokuvaukset ja metsä. Metsä on minulle rakas elementti, rentoutumis- ja levähdyspaikka, jossa saa huolet heittää menemään. Sellainen se tuntui olevan Venhon kuvaamalle Sylvillekin.

"Metsässä kierrän rinteen taakse siihen, missä on vähän tallattu polku. Kävelen, polun vierellä on isoja kaatuneita puita ja vanhojen puitten juuret korkealla, suuntaviittoina. Isa hyppää kaatuneen rungon yli, jää odottamaan, kun minulla kestää. Kuulen lintujen laulun, näen miten puunlatvojen välistä tuleva valo tekee polulle valolätäköitä kuin voisilmiä, elokuun aurinko on täydempi kuin alkukesän. Välillä näen ympärilleni ja sitten taas ajatus kulkee johonkin suuntaan ja kuluu hetiä mitään näkemättä. Metsässä unohdan velvoittet, kukaan ei pyydä mitään. Kuljen vain tätä kaatuneitten puitten ja korkeitten juurien pokua, omaa tahtiani."

"Metsän vihreä uumen on molemmmilla puolillani ja kumartuu suojelevasti kohti."

Tyylillisesti tätä voisi verrata Sanna Tahvanaisen romaaniin Kuningatar, joka kertoo Englannin kuningatar Viktorian elämästä kaunokirjallisen fiktion keinoin. Toki molemmissa teoksissa, niin Venhon kuin Tahvanaisenkin on käytetty faktoja eivätkä ne ole täysin irti todellisuudesta. Venhon teos jättää hieman unenomaisen vaikutelman, mutta piirtää kuitenkin sen verran vahvan kuvan Sylvistä, että taitaisin mielelläni lukea hänestä enemmän, jokin tietopohjainen elämänkerta olisi mukava lukea.

Mainittakoon, että teoksen kansi on upean kaunis. Mietin, kuka sen on suunnitellut ja löysin kansiliepeestä tiedon, jota olinkin uumoillut tekstiin nojautuen: Kyseessä on Essi Renwallin piirros Sylvi Kekkosesta. Kannen on muutoin suunnitellut Satu Kontinen.

Kiitos Leena Lumin, jonka kirjankansiäänestyksessä olin onnekas ja sain tämän kirjan omakseni. Kirjaa on varmaan luettu paljon ja tullaan lukemaan, onhan teos yksi Finlandia-ehdokkaista, vaikka ei voittajaksi päätynytkään.

---

Tällä mukana Mennään metsään -lukuhaasteessani.

07 joulukuuta 2019

Hanna Kalter Weiss: Scuds!

Hanna Kalter Weiss
Scuds
Devora Publishing
2006
396 s.


Who may think ahead? Today you breathe. For all you know, tomorrow might never come. Unlike the moles, she is new to this game for survival. So are all the other refugees. -A'm getting used to being refugee, Hanne tells the darkness. Full of defiance. - That's not true, her mind rebels. No, she'll never get  used to it. Not in a million years.



Hanne on 14-vuotias saksalainen vuonna 1939, marraskuun 9.  päivä. Päivänä, jolloin hänen  maailmansa särkyy. Hanne on juutalainen, ja Kristalliyönä tunnettu päivä keikauttaa hänen elämänsä ylösalaisin. Hanne ja hänen pikkusisarensa Ruth kuljetetaan pakolaisina Hollantiin. Hannen vanhemmat ovat muuttaneet Ruotsiin ja yrittävät saada lapsetkin sinne.

Tarinan keskiössä on nuoren teinitytön ajatukset ja toiveet. Hanne unelmoi filmitähdistä, sellaisista kuin Claudette Colbert tai Greta Garbo. Hän pitää Zarah Leanderin musiikista, vaikka tietää, tämän olevan natsien kanssa. Hollannisssa Hanne asuu ensin perheessä, mutta joutuu sitten orpokotiin, kun perheen äiti syyttää tätä väärin saippuan varastamisesta, saippuan, jonka hän oli saanut  edellisessä perheessä. Orpokodissa Hanne ja Ruth pääsevät jälleen yhteen. Hannella on vähän ristiriitainen suhde sisareensa. Pikkusisar tuntuu hänen mielestään olevan niin täydellinen. Hän Hanne, vaikka on vanhempi, on enempi haaveilija Ruthin ollessa enemmän jalat maassa.

Hanne opiskelee taidekoulussa, hän tutustuu Bert-nimiseen poikaan ja heistä tulee ystävät. Kun saksalaiset sitten valtaavat Hollannin ja natsivirasto tulee aivan orpokotia vastapäätä, tahtoisi Bert piilottaa Hannen. Hanne ei kuitenkaan halua tulla piilotetuksi osin siskonsa takia. Päivänä, jolloin Hanne saa Ruotsista kirjeen, jossa kerrotaan, että heille ollaan antamassa Ruotsin kansalaisuus, natsit tulevat ja vievät juutalaislapset Westerborkin kokoamisleirille. Siellä Hanne ja Ruth toimivat sairaanhoitajina, joiden tehtävä on valmistaa ihmisiä matkustuskuntoon, junamatkalle kohden tuntematonta. 


-I wonder about that. We wait for patients to get well before sending them off. But these? - I wonder about the entire hospital set-up.  We nurse them back to healthy because only healthy people can work. But they send children, the feeble, the blind, oldsters. - Makes you wonder, doesn't it?

Miksi, miksi he vievät lapsia?  Vanhuksia? Eiväthän he pysty töihin?


Lopulta Hanne saa jälleen viestin. Hänet ja Ruth vapautetaan. He pääsevät muuttamaan Ruotsiin. Eletään vuotta 1943. Vielä viime metreilläkin tarinaa Hanne lähtee seikkailemaan. Eräs poika on karannut Westerborkista ja Hanne auttaa hänet piiloutumaan Bertin kanssa, jonka hän on taas tavannut odottaessaan virallista lähtölupaa vapaudessa. (Matka Ruotsiin ei suju yhdessä päivässä, vaan Hanne ja Ruth joutuvat tarkkaan seuraamaan ohjeita).

Hanne, ja Ruthin tie vie Hollannin Arnheimista takaisin Saksaan Berliiniin, missä heidän on tarkoitus nousta junaan, joka veisi heidät Kööpenhaminaan. Hanne tapaa hotellilla, jossa he asuvat, saksalaisen nuoren miehen, Fritzin, joka ei tiedä, että Hanne on juutalainen. Fritz pyytää hänet kanssaan yökerhoon. Siellä Hanne paljastaa että hän on juutalainen. Silloin paikkaan tulee ratsia. Paljastaako Fritz hänet? Toivottavasti ei, Hanne ajattelee. Hanne ei usko Jumalaan, mutta hän rukoilee silti.

Löysin tämän kirjan 'saa ottaa' -laatikosta. Englanninkielisenä tämä oli hieman haasteellinen lukukokemus. Mikä jäi päällimmäisenä mieleen oli se, että tarinassa polveili Hannen muistot ja ajatukset kronologisen etenemisen kanssa. Tarinassa tuli erityisesti esiin nuoren tytön ajatukset ja toiveet, se, millaista on olla pakolaisena vieraissa oloissa. Jossain määrin tarinan kerronnassa ilmenee, että tarina on kirjoitettu 'jälkikäteen'. Hannen ajatuksia kuvataan, ikään kuin hän olisi ollut tietoinen mitä kaikkea taustalla tapahtuu, mutta olisiko hänellä voinut olla siitä tietoa, sitä jään miettimään. Ajassa liikkumista siis mietin, se on hieman erikoinen eikä kulje kerronnallisesti aina preesensissä.

06 joulukuuta 2019

Viljo Kajava: Suomen kuuset!






Suomen Kuuset
kirjoittanut Viljo Kajava

Ylitse jäisen maan, ylitse jäisen veen
nään kuuset kotomaani ylväät puut,
nuo tuiman totiset kurkoittuneet ikuiseen:
päin kohtaloa, missä taittuu muut.

Puut ajan tuulta soineet sotasaäin,
te miten kukittekaan vihrein kynttilöin,
kun uudet lehvät soi kuin lehdespäin
maan toivon-keväin, suurin suven öin!

Ja miten kumarrutte taistelijan luo
kun uupuu hän - noin kiertyy kypärään
Kunnian seppel, jonka kuusi suo:
voittajan seppel puhtaan pojan pään!

Te tuimat puut, te suorat Suomen puut,
osanne kansan kohtalossa olla lie:
kotien puina, joissa helkkyy kultasuut,
ja hautain puina, hautain havutie.

Ylevä kuusi, mustaa yötä päin
yhäti loitos avaruuteen aukeaa,
lehväisi seppel, tähtiin ylettäin,
ikuisesti, jonka kohtaloissa keinuu Maa;

ja sieltä ankarasta yöstä tuo
humusi viestin: kyllä kansa jää.
Kun juurtui juuriin kansas juuret nuo,
ajaton armo kiireellä sen kimmeltää.


Viljo Kajava
Hellyys
Runoja
Otava,  1944