Hanna Kalter Weiss
Scuds
Devora Publishing
2006
396 s.
Who may think ahead? Today you breathe. For all you know, tomorrow might never come. Unlike the moles, she is new to this game for survival. So are all the other refugees. -A'm getting used to being refugee, Hanne tells the darkness. Full of defiance. - That's not true, her mind rebels. No, she'll never get used to it. Not in a million years.
Hanne on 14-vuotias saksalainen vuonna 1939, marraskuun 9. päivä. Päivänä, jolloin hänen maailmansa särkyy. Hanne on juutalainen, ja Kristalliyönä tunnettu päivä keikauttaa hänen elämänsä ylösalaisin. Hanne ja hänen pikkusisarensa Ruth kuljetetaan pakolaisina Hollantiin. Hannen vanhemmat ovat muuttaneet Ruotsiin ja yrittävät saada lapsetkin sinne.
Tarinan keskiössä on nuoren teinitytön ajatukset ja toiveet. Hanne unelmoi filmitähdistä, sellaisista kuin Claudette Colbert tai Greta Garbo. Hän pitää Zarah Leanderin musiikista, vaikka tietää, tämän olevan natsien kanssa. Hollannisssa Hanne asuu ensin perheessä, mutta joutuu sitten orpokotiin, kun perheen äiti syyttää tätä väärin saippuan varastamisesta, saippuan, jonka hän oli saanut edellisessä perheessä. Orpokodissa Hanne ja Ruth pääsevät jälleen yhteen. Hannella on vähän ristiriitainen suhde sisareensa. Pikkusisar tuntuu hänen mielestään olevan niin täydellinen. Hän Hanne, vaikka on vanhempi, on enempi haaveilija Ruthin ollessa enemmän jalat maassa.
Hanne opiskelee taidekoulussa, hän tutustuu Bert-nimiseen poikaan ja heistä tulee ystävät. Kun saksalaiset sitten valtaavat Hollannin ja natsivirasto tulee aivan orpokotia vastapäätä, tahtoisi Bert piilottaa Hannen. Hanne ei kuitenkaan halua tulla piilotetuksi osin siskonsa takia. Päivänä, jolloin Hanne saa Ruotsista kirjeen, jossa kerrotaan, että heille ollaan antamassa Ruotsin kansalaisuus, natsit tulevat ja vievät juutalaislapset Westerborkin kokoamisleirille. Siellä Hanne ja Ruth toimivat sairaanhoitajina, joiden tehtävä on valmistaa ihmisiä matkustuskuntoon, junamatkalle kohden tuntematonta.
-I wonder about that. We wait for patients to get well before sending them off. But these? - I wonder about the entire hospital set-up. We nurse them back to healthy because only healthy people can work. But they send children, the feeble, the blind, oldsters. - Makes you wonder, doesn't it?
Miksi, miksi he vievät lapsia? Vanhuksia? Eiväthän he pysty töihin?
Lopulta Hanne saa jälleen viestin. Hänet ja Ruth vapautetaan. He pääsevät muuttamaan Ruotsiin. Eletään vuotta 1943. Vielä viime metreilläkin tarinaa Hanne lähtee seikkailemaan. Eräs poika on karannut Westerborkista ja Hanne auttaa hänet piiloutumaan Bertin kanssa, jonka hän on taas tavannut odottaessaan virallista lähtölupaa vapaudessa. (Matka Ruotsiin ei suju yhdessä päivässä, vaan Hanne ja Ruth joutuvat tarkkaan seuraamaan ohjeita).
Hanne, ja Ruthin tie vie Hollannin Arnheimista takaisin Saksaan Berliiniin, missä heidän on tarkoitus nousta junaan, joka veisi heidät Kööpenhaminaan. Hanne tapaa hotellilla, jossa he asuvat, saksalaisen nuoren miehen, Fritzin, joka ei tiedä, että Hanne on juutalainen. Fritz pyytää hänet kanssaan yökerhoon. Siellä Hanne paljastaa että hän on juutalainen. Silloin paikkaan tulee ratsia. Paljastaako Fritz hänet? Toivottavasti ei, Hanne ajattelee. Hanne ei usko Jumalaan, mutta hän rukoilee silti.
Löysin tämän kirjan 'saa ottaa' -laatikosta. Englanninkielisenä tämä oli hieman haasteellinen lukukokemus. Mikä jäi päällimmäisenä mieleen oli se, että tarinassa polveili Hannen muistot ja ajatukset kronologisen etenemisen kanssa. Tarinassa tuli erityisesti esiin nuoren tytön ajatukset ja toiveet, se, millaista on olla pakolaisena vieraissa oloissa. Jossain määrin tarinan kerronnassa ilmenee, että tarina on kirjoitettu 'jälkikäteen'. Hannen ajatuksia kuvataan, ikään kuin hän olisi ollut tietoinen mitä kaikkea taustalla tapahtuu, mutta olisiko hänellä voinut olla siitä tietoa, sitä jään miettimään. Ajassa liikkumista siis mietin, se on hieman erikoinen eikä kulje kerronnallisesti aina preesensissä.
