Helen Wells: Cherry Ames Companion nurse!

 

Helen Wells

Cherry Ames Companion nurse

Springer Publishing Company2008

176 s (212)

Suomessa Cherry Ames tunnetaan Ursulana, joten käytän tässä postauksessa tätä nimeä. Ursula on sairaanhoitaja, alan pätkätyöläinen, sillä hän on töissä milloin missäkin. Sairaanhoitajan toimensa ohella Ursula joutuu mukaan salaperäisiin tapahtumiin ja seikkailuihin, joissa hänen nokkeluuttaan ja älyäään koetellaan. 

Tällä kertaa Ursula matkustaa kirjailijja Martha Loganin kanssa Englantiin ja Skotlantiin. Mrs Logan on telonut kätensä, joka on kipsissä ja oikeastaan hänen ei pitäisi matkustaa lainkaan, mutta Ursulan avun turvin se onnistuu. Mrs Logan on uuden kirjansa tiimoilta kiinnostunut englantilaisista taidekokoelmista, erityisesti yksityisestä Carewen taidekokoelmasta, jonka turvatoimet ovat mittavat ja johon sovittua tapaamista hän ei halua jättää käyttämättä, niin vaikea sellaista kun on saada.

Lentokoneessa Ursula ja Mrs Logan tekevät tuttavuutta herra Hazardin kanssa, joka tuntuu tietävän taiteesta aika paljonkin. Muitakin tuttavuuksia matkan varrella ilmaantuu, myös muuan Peter, joka on oppilaineen vierailemassa Edinburghissa, jonne matkalaisten päämäärä suuntautuu. 

Ursula ei olisi Ursula, jos hän ei tälläkin matkalla joutuisi salapoliisiksi, tällä kertaa kansainvälisen taidevarkauden tiimoilta. 

Ursulat on ihan mielenkiintoisia. Harmi, että näitä ei kaikkia  ole suomennettu. Olisi niin paljon helpompi lukea omalla äidinkielellä, kuin vieraalla kielellä, vaikka alkuperäisväriä ja joitakin kulttuuripiirteitä voikin olla vaikea kääntää suomeksi. Esimerkiksi tässä teoksessa sellainen voisi olla Jaywee, nuorista koostuva ryhmä, joka auttaa Ursulan kotipaikkakunnan sairaalassa vapaaehtoisina. Hieman jäin myös miettimään faktan ja fiktion rajaa, kun juonen kannalta Shah Liddy vierailee Englannissa, mutta ilmeisesti kyse on kuitenkin puhtaasta  fiktiosta, sillä en löytänyt ketään todellista shaahi Liddyä englantilaisine puolisoineen.

...

Mainittakoon, että teoksen lopussa on luku sarjan toisesta Cherry Ames staff nurse -teoksesta, mistä johtuu tuo sivumääräero. Tätäkään teosta ei ole suomennettu.

Tapani Sopanen: Pyörätuolisuperi!

 

Tapani Sopanen

Pyörätuolisuperi

Aikamedia, 2022

112 s.

Kansikuva: Pekka Rahkonen

Metka ja hieman lennokas kesäinen seikkailutarina, jonka päähenkilö on auto-onnettomuudessa loukkaantunut Timi. Timin paras kaveri on Roki. Rokin pikkusisko Isla on myös menossa mukana.

"Timi huokaisi ja tuijotti kesäisen taivaan  syvään siniseen. Vaikka hän oli jo hyvin hyväksynyt tapahtuneen, silloin tällöin haikeus ja ikävä täyttivät mielen. Kyynel vierähti poskelle eikä hän pyyhkinyt sitä pois. Kaiken lisäksi hän ikävöi pientä sisartaan."

Kesästä tulee kolmikolle ja heidän koirakamulleen Smigulle kuitenkin kaikkien aikojen kesä, kun he pääsevät Rokin isovanhempien mökille ja retkelle läheiselle Kotkavuorelle. Timi on nähnyt öisen unen, jossa hän on lentänyt pyörätuolilla yhdessä uljaan Kotkan kanssa ja Kotka sanoo, että hänellä on tärkeä tehtävä. Kotkan sanat siitä, kuinka ne, "joilla on puhdas sydän ja oikeudenmukainen mieli voivat kaiken" tulee  lapsille voimalause ja Timi saa ystävältään, jolle hän on kertonut unen lempinimen Pyörätuolisuperi.

Retkillään lapset näkevät mustan auton kaartelevan kylätiellä tummenetuin lasein ja lisäksi pari prätkillä ajelevaa poikaakin kuljeksivat kolmannen nuoren kanssa metsissä kysellen lähistöllä pesivästä kotkaemosta. 

Kun lapset lopulta pääsevät itse Kotkavuorelle ovat he keskellä elämänsä seikkailua mafiamiesten ja munanryöstäjien kanssa. Yllättävintä on kuitenkin poliiseille, jotka saapuvat paikalle vain keräämään "noukitut hedelmät" on mahtava Kotka, joka istuu rauhallisena Timin pyörätuolin käsinojalla.

Tapani Sopanen on tuttu kirjailija, joka kirjoitti ensimmäisen nuortenkirjansa noin 16-vuotiaana ja on sen jälkeen kirjoittanut niin faktaaa kuin fiktiotakin. Pyörätuolisuperi on hengellissävytteinen kirja, jossa hengelliset asiat kulkevat arjessa mukana luonnollisena osana elämää ilman saarnaamista ja rautalangasta vääntelyjä. Pyörätuolisuperi yhdistää aineksia lasten ja nuorten todellisuudesta, elävästä elämsätä eli todellisuudesta pieneen annokseen fantasiaa. Kerronta on sujuvaa ja sukkelaa ja tarinaan pääsee hyvin sisälle, se ottaa matkaan mukaan eikä ole tylsää. Vanhemmalle lukijalle kerronnassa on kuitenkin pieniä hyppäyksiä ja uskottavuusongelmia, ei kuitenkaan niin suuria, etteikö seikkailusta voisi silti nauttia. Oikeastaan ystäväkolmikon vaiheista jää odottamaan, josko saisi lisääkin. Unessa asioita näkevä ja pyörätuolilla lentävä pikkupoika on kiintoisa päähenkilö, jonka vaiheita olisi kiva lukea enemmänkin, vaikka tapahtumat sinänsä pysyvätkin ihan maanpinnalla. 

--

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 20. Kirja liittyy sukupuuttoon tai uhanalaiseen lajiin

Bongataan lintuja -lukuhaaste: Kotka, Aquila chrysaetos

George Eliot: Daniel Deronda!

 

George Eliot

Daniel Deronda

Suomentanut Alice Martin

WSOY 2019

928 s.

 

No, jopa oli luettavaa kerrakseen. Olen kyllä näin mittavia tarinoita lukenut aiemmin, mainittakoon vaikka Charles Dickensin David Copperfiel tai Kolea talo, mutta en mitään näin hitaasti vyöryvää juttua. Olen kuitenkin iloinen, että luin teoksen loppuun ja kahlasin selityksetkin, vaikka jälkikäteisesti, lävitse.

Takakansitekstin mukaan Daniel Deronda kuvaa viktoriaanista yhteiskuntaa ja sen henkilöitä lämpimän ironisesti. Ironia on vaikea laji, ja ehkä siksi minä en tuota ironiaa oikein huomannut, Dickensin ironia on paljon selvemmin huomattavissa. Lisäksi takakansi kertoo, että Daniel Deronda haastaa lukijan  nykyaikanakin pohtimaan juutalaisten asemaa ja ajattelua, mikä oli syynä siihen, että minä tämän teoksen kirjastoreissullani mukaan otin.  Minua on nimittäin aina mietityttänyt se tapa, millä klassinen kirjallisuus esittää juutalaiset (myös rakastamani Dickens). Oikeastaan Walter Scotin Ivanhoe on ollut ainoa lukemani klassinen teos, jossa juutalainen on esitetty myönteisessä valossa ja sankarin asemassa, vaikka sankariksi yleisesti siinäkin mielletään jokin muu kuin  Rebekka. Tältä osin Geeorge Eliot on siis tehnyt huomattavan kulttuuriteon ottaessaan teoksensa kantavaksi teemaksi suhtautumisen juutalaisuuteen.

Daniel Derondassa on toisiaan peilaava kahtiajakautuneisuus, mikä ilmenee päähenkilöissä. On erikoista, että kun teoksen nimenä on Daniel Deronda, niin hänet mainitaan lyhyesti teoksen alussa, mutta muuten kirjailija valottaa monen sivun verran teoksen toista päähenkilöä Gvendolen Harlethia, joka on kaikkea muuta kuin miellyttävä päähenkilö, ennen kuin vaihtaa näkökulmaa ja siirtyy Derondan vaiheisiin. Gvendolen on kaunis, pöyhkeä, hemmoteltu seurapiirineitonen, jonka luonnetta alkukappale kysyy: onko hän hyvä vai paha, miksi hän tekee niin levottoman vaikutelman Daniel Derondaan, joka sivusta katselee tämän rulettipeliä. Gvendolenin luonne ja kasvuprosessi suhteessa Daniel Derondan vaikutukseen hänen luonteensa kehitykseen, on juutalaisuuden ohella toinen teoksen teema. Gvendolen jää kuitenkin minulle jollain tavalla taustalle kokonaisuudessa ja jollain tavalla keskeneräiseksi, vaikka onkin keskeinen hahmo.

Daniel Deronda taas on rikkaan aatelisen hoivissa kasvanut nuorukainen, joka ei tiedä syntyperäänsä. Hänestä annetaan kuvaus, jonka mukaan "Varhain herännyt herkkyys js mietteliäisyys oli kehittynyt hänessä monitahoiseksi myötätunnoksi, joka uhkasi estää häntä noudattamasta mitään johdonmukaista linjaa". 

En lähde teosta sen enempää avaamaan, sillä en tosiasiassa osaa sitä tehdäkään. Elliotin tyyli kuvata henkilöitään ja heidän ajatuksiaan, yhteiskunnallista asemaa ja elämää ajassa on hyvin omanlaisensa. Kuten alussa sanoin, olen lukenut monipolvisia ja pitkiä tarinoita aiemminkin, mutta en mitään näin hitaasti etenevää. Suomentaja onkin jälkisanoissaan avannut tätä hieman tuodessaan esiin, että hän joutui suomentaessaan lukemaan jotkin lauseet useamin kuin kolmeen kertaan voidakseen ymmärtää, mitä kirjailija on tarkoittanut. 

Tämä ei vaikuttanut minuun yhtä järisyttävästi kuin Dickensin teokset tai jättänyt samanlaista miellyttävää jälkimakua kuin Jane Austenin muutamat teokset. Jään pohtimaan jaksaisinko lukea tämän uudelleen, kuten olen tehnyt David Copperfieldin kanssa, Kuitenkin uudelleen luettuna tähän voisi saada  paremman otteen, aivan kuin opetellessaan kutomaan sukkaa tai virkkaamaan. Ensin silmukat tuntuvat sotkeentuvan, mutta harjoittelulla työn tulos paranee. Ehkä sama kävisi lukemisenkin kanssa. 

Hyllystäni löytyy George Elliotin mylly joen rannalla, jota muistelen joskus muinoin aloitelleeni, mutta kyllästyneenä jättänyt jo alkuunsa kesken. Tarkoitus olisi kyllä lukea sekin jossain vaiheessa ja katsoa, josko jähmeys olisi voitettavissa. 

Mainittakoon, että Daniel Derondaa lukiessa ja pidemmälle päästessä, mielessä häilyi muistikuvia jostain tv-sarjasta, josta olisin nähnyt joitain pätkiä ja totta tosiaan, tästä tehty minisarja on kyllä esitetty joskus taannoin YLE:llä.

Erityismaininta tälle sanonnalle:

Mistä lapsi saa hyvyytensä? Ei parasta vehnäjauhoa torajyvistä saa.

Hyvä muistaa nykyaikanakin:

Kansa voi olla siunattu ainoastaan, jos neuvonantajilla ja itse kansan paljoudella on tahto noudattaa oikeuden ja rakkauden lakeja. 

---

Viisitoistavuotisjuhla-arvonta! ARVONTA SUORITETTU!

EDIT 21.8.2022 klo 13.06

Arvonta suoritettiin seuraavasti:

Mukana arvonnassa olivat kaikki ne, jotka pystyin varmuudella identifioimaan ja joihin pystyi ottamaan yhteyden.

Nimet kirjoitettiin lipukkeille. Lipukkeet taiteltiin ja suljettiin peltipurkkiin. Ravisteltiin ja naskalilla seivästettiin voittolipuke. Jos lipuke tipahti noukkien useamman lipukkeen tehtiin uusi ravistelu ja seivästys.

Voittolipukkeessa (lipuke pysyi naskalissa yksittäisenä) lukee Riitta K. Otan yhteyttä. 

 

EDIT 2. klo 14.31.  Riitta valitsi kolme kirjaa, mutta vielä jäi kirjoja, joten arvottii vielä toinen voittaja jäljellejääneiden keskuudesta samoin menetelmin kuin ensimmäinen. Toisessa lipukkeessa lukee Mai L. Otan yhteyttä.

Edit 3: klo 18.48 Koska edellisten jälkeen on vielä kirjoja jäljellä päätin arpoa vielä yhden voittajan jäljellä olevien keskuudesta. Kolmas voittolipuke oli Ketjukolaajalle. Otan yhteyttä.

...

Heinäkuun 29. päivä tuli täyteen viisitoista vuotta kirjabloggausta. Osin sen kunniaksi, osin siksi, että hyllyt pursuavat,  ajattelin pistää taas kirjoja kiertoon. Kirjat ovat vähintään kertaalleen luettuja,siistejä ja hyväkuntoisia.

Arvontaan voi ottaa seuraavasti.

Jätä viesti tähän postaukseen. Muista jättää linkki (toimiva sähköposti tai blogiosoite),  josta voin sinut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi. . Roskapostit poistetaan eivätkä ole mukana arvonnassa. HUOM! Anonyymit, myös ne, jossa on vain nimi eivät ole mukana, ellei minulla ole entuudestaan tietoa siitä, keneen nimi viittaa.

Voittaja saa valita oheisista kirjoista niin monta teosta kuin haluaa. Jos kirjoja vielä jää, arvon toisen voittajan, joka saa valita jäljelle jääneistä. Jos teoksia vielä jää jäljelle pistän ne kiertoon valitsemallani tavalla.

 Osanottoaika sulkeutuu 21.8. ja siitä ilmoitetaan vielä erikseen.

Mukana:

Mai L

Anneli A.

Margit

Kirjarikas

Ketjukolaaja

Riitta K.

 

Eero Ojanen & Timo Jantunen: Zacharias Topelius - Suomalaisten satusetä

Kahvin ystävän iloksi. Kahvin historiaa ja reseptejä kahviin liittyen.

Tracey Bateman: Wildrose (englanninkielinen, nidottu)

 

 

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Joan Lingard: Pako Latviasta

 

Annika Thor: Saari meren keskellä + jatko-osat (yht. 4 kpl)

Tyyne Maija Salminen: Laitakaupungin tyttö 

Margaret McKay: Poika Delfiinin selässä

Katherine Lasky:The Royal Diaries. Elisabeth I (englanninkielinen)

 

 

Carolyn Keene:The clue of the  rusty key (englanninkielinen)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

David Baldacci: Wish you well (englanninkielinen, nidottu)

 

 

Taina Pyysaari: Yhden Een kesä!

Taina Pyysaari

Yhden Een kesä

Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys (SRK), 2016

123 s.

Emmi ja Ellu ovat parhaat ystävykset. Ovat olleet leikkikoulusta alkaen. Ellu on sanavalmis tyttö, joka saa ystäviä helposti. Emmi taas hiljaisempi, harkitsevampi. Emmi ei ystävysty helposti ja oikeastaan hänellä ei ole ketään muuta ystävää kuin Ellu. Tytöt ovat peruskoulun viimeisellä luokalla. Kohta alkaisi kesäloma. Miten he sen viettäisivät. No, ainakin Suvikseen he menisivät. Yhdessä Emmiä ja Ellua kutsutaan kahdeksi Eeksi.

Alkava kesä kuitenkin muuttaa tyttöjen elämän. Ellu on menossa Ahvenanmaalle töihin ja Emmi jää yksin. Emmi alkaa pelätä. Ystävyys alkaa tuntua menneisyydeltä, ainakin siihen on tullut sävyjä, joita Emmi ei ymmärrä. Lisäksi Emmin terveys alkaa horjua. Paitsi, että häntä on vaivannut migreeni jo monta vuotta häntä alkaa huimata, hän pyörtyilee. 

Emmi on ison perheen toiseksi vanhin lapsi. Hänellä on kuusi veljeä.  

Kuinka Emmi selviää kesästä? Entä syksy ja lukion aloitus? Kesän lopulla Ellu ilmoittaa lähtevänsä Ruotsiin töihin.

Taina Pyysaaren tiivistunnelmallinen tyttökirja kertoo nuoren kasvusta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä, mutta myös niistä tunteista, mitä kasvu tuo tullessaan. Emmi huomaa kiinnostuvansa veljensä kaverista Topiaksesta. Onko tässä jotain, vai eikö ole, hän pohtii. Olenko minä ylimääräinen vai kuulunko joukkoon? Ystävyys voi joskus yllättää tai syntyä hyvinkin jo puhevasti. Sen Emmikin saa huomata.

Yhden Een kesä oli hauska lukukokemus ja mukava kontrasti Essi Ihosen Ainoa taivas -teokselle. Siinä, missä Ainoa taivas ei uskon suhteen suonut toivoa ja lohtua, tässä teoksessa usko Jumalaan kantoi. Myös päähenkilön isä-/äitisuhde toimi. En tiedä paljoakaan eri lestadiolaissuuntauksista, mutta ilmeiseseti näissä kahdessa teoksessa on eri suuntaukset kyseessä. Essi Ihosen teos nousee esikoislestadiolaisuudesta, Pyysaaren teos sijoittuu ilmeisesti vanhoillislestadiolaisuuteen (Viittaus Suviseuroihin ja kiinnostavasti  todellisuutta kuvaavasti maininta oman kotiseutuni kansanopiston Opistoseuroihin.

Teoksen graafinen suunnittelu (Maija Holmin käsialaa) on onnistunutta ja lisää luettavuutta, mistä kiitokset. Kansikuva tukee tarinaa erinomaisesti.

Erikoismaininta tälle kuvaukselle:

Kodin turvallisuus kääriytyy ympärille kuin lämmin huopa

--

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 7: Kirja kertoo ystävyydestä 

Bongataan lintuja: Tässä teoksessa bongattiin myös lintuja ja nähtiin: Silkkiuikku, härkälintu ja mustarastas

Essi Ihonen: Ainoa taivas!

 

Essi Ihonen

Ainoa taivas

WSOY, 2018

239 s.

Aloitus: Raamattu ei ollut esine, se oli Kirja. Näin isä oli opettanut.

Lopetus: Hiljaisuus pysyi, kukaan tai mikään ei liikahtanut, en edes minä. Toistin sanan uudestaan. Jokaisella kerralla sana aleni sanaksi, se ei ollut Kirja, vaan kirja, pienellä koolla.

Essi Ihosen Ainoa taivas kertoo kirjallisesta kaimastani, Ainosta. Aino elää tiukan uskonnollisessa perheessä. Lestadiolaisuutta ei mainita, mutta rivien välistä voi lukea, että kyse on lestadiolaisuudesta. Toki tarinan uskonnollisen yhteisön voi toki liittää johonkin muuhunkin kontrolloivaan yhteisöön.

Ainon suhde vanhempiinsa on huono. Ainon isä on reilusti vanhempi kuin puolisonsa, voisipa jopa olla tämän isä. Ainolla on vuoden vanhempi sisko Suvi, joka on menossa naimisiin ja kotoa pois muuttanut veli, Valo, joka on avioitunut ulkopulisen Leenin kanssa. Valo on Ainolle turva ja tuki.  Isän paasaama Jumala oli saanut Ainossa aikaan täydellistä avuttomuutta, jatkuvaa pelkoa, ahdistusta ja epäilyä. Hän haluaisi uskoa Jumalaan, mutta ei voi uskoa. Lopulta hän Valon lailla jättää kodin, kadottaa uskonsa ja alkaa elää omaa, itsenäistä elämää.

Essi Ihosen  kerronta on notkeaa, ilmavaa, nuoren aikuistuvan naisen kasvusta itsenäisesti ajattelevaksi naiseksi. Luin tämän ihan mielelläni, joskin sisimmässäni hieman pyristelin teoksessa huokuvaa jumalakielteisyyttä vastaan, toki siinä, missä "uskonnollisessa pihdissä" olemistakin vastaan. Minusta on surullista, että usko, joka voisi olla elämän pohja ja perustus nähdään vain uskonnollisuutena tai käsitys Jumalasta on tiukka sääntöjä seuraava despootti. Itselleni hän on ennen kaikkea Kauneus, Valkeus, jossa ei ole mitään pimeyttä. 

Ainoa taivas oli ristiriitainen lukukokemus, mikä ei tarkoita että se olisi ollut huono. Ristiriita nousee juuri tuosta oman uskon ja teoksen esittelemän uskonnollisuuden välisestä erosta. Voin ymmärtää teoksen päähenkilön kipuilua ja kaipausta vapauteen, kaipausta vanhempien hyvksyntään ja rakkauteen, jota ilman hän jää.  Voin ymmärtää senkin, miksi Kirja  lopulta muuttuu kirjaksi, vaikka itselleni Raamattu on paljon enemmän kuin sääntöjä ja rajoituksia, enemmän kuin kirja pienelllä. 

Muutama yksityskohta teoksesta nousi esille. Teoksen kieli oli soljuvaa ja kevyttä, ilmaisullisesti vahvaa ja koskettavaa, arjesta noussutta elävää elämää. Kuitenkin mietin muutamissa kohdissa, kuinka elämänmakuista, todenmukaista tämä kerronta on. Kun sanotaan: Hikinen lämpö ajoi minut syvemmälle uneen tulee mieleeni viime ajan helteiset yöt, kun yritän hikisenä saada unen päästä kiinni. Ainakaan minua ei hikinen lämpö saa uneen. Mietin myös teoksen kuvaamia uskonnollisessa yhteisössä kasvaneita nuoria, jotka eivät tienneet, mitä hääyönä tapahuu. He olivat kuitenkin koulua käyviä nuoria. Voiko suomalaisessa yhteiskunnassa vielä tänä päivänä olla tällaisessa "viattomuudessa" eläviä nuoria. 

Omintakeinen kielikuva:

Linnut virkkasivat sanojaan

Erityismaininta tälle kuvaukselle:

Pupun läsnä olo oli muistuttanut siitä, että maailmassa oli hyvyyttä niin kauan kuin oli pieniä poikia, jotka rutistivat pehmolelujaan.

Seikka, joka sai minut miettimään etiikkaa:

Kaivoin kihlasormukseni taskusta ja laitoin sen roskiin. Metalli kilahti metallia vasten ja upposi pimeyteen. Pidn naurun sisälläni, patosin sen kohteliaaseen hymyyn ja askeliin, jotka veivät minut täältä kauas pois. 

Itse olisi palauttanut sormuksen antajalleen, olisi ollut reilumpaa.

---

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 5; Kirja sijoittuu suljettuun yhteisöön