James Vance Marshall: A River Ran Out of Eden!

James Vance Marshal

A River Ran Out of Eden

Heinemann Educational Books, London, 1984

55 s.

Pieni, kouluja varten lyhennetty teos on tarina Jim ja Taniasta. Jimiä kuvataan rumaksi mieheksi, hänellä on arpi kasvoiss. Jim on amerikkalainen, hyvä metsästäjä. JIm asuu Dutch Harbour -nimisessä paikassa, jossa hän tapaa Tanian. Tania  työskentelee baarissa ja hän on aleutti. Tania on miestään paljon nuorempi.

Sitten Jim ja Tania muuttavat Unimakiin, lähelle Alaskaa. Jim haaveilee saalistavansa tarunomaisen kultaisen hylkeen, jonka turkki maksaa jopa 2000 dollaria. Silloin kaikki tunnustaisivat hänet suureksi metsästäjäksi.

Jim ja Tania asuvat Unimakissa, he saavat kaksi lasta Ericin ja Jessin.

Eräänä päivänä puhkeaa myrsky.

Jim ja Tania ovat Ericin kanssa olleet rannassa raivaamassa kalasumppuja turvaan, kun Eric sanoo että hänen päätään särkee. Jim käskee hänen mennä suoraan kotiin, mutta Eric jääkin vähän matkan päähän kiikaroimaan merelle.

Kun myrsky saavuttaa paikan Jim ja Tania selviävät mökkiinsä, mutta Eric - missä on Eric. Eric on selvinnyt myrskysuojaan hänkin ja myrskysuojassa on myös kultainen hylje kahden poikasensa kanssa.

Myrskyn raivotessa Jim ja Tanian mökkiin saapuu myös Howard Hamilton Crafford, joka hänkin haluaa pyydystää kultaisen hylkeen.

A river Ran Out of Eden on hieno pieni tarina perheestä ja totuudesta. Siinä on kolmiodraaman aineksia, mutta tässä lyhennelmässä tämä teema jää hieman sivuun lapsinäkökulman taakse.

Pidin paljon tästä tarinasta, jota sävyttää  Trevor Parkin upea mustavalkokuvitus. Toivoisin voivani jossain vaiheessa lukea sen lyhentämättömänkin version.

...

Tundran lumoissa -haaste

Yhdysvallat-lukuhaaste teema 4: alkuperäiskansat osana kirjaa

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaste kohta 23: lue kirja, jossa on alle sata sivua

James Oliver Curwood: Ihmismetsästäjän salaisuus!

James Oliver Curwood
Ihmismetsästäjän salaisuus
Suomentanut Aito Kare
WSOY, 1957 (4. painos)
167 s.

Alku: His Majesty Royal Northwest Mountedin poliisi Conniston ja henkipatto Keith olivat kasvoiltaan sekä ruumiinrakenteeltaan hämmästyttävän samannäköisiä.

Olen pitänyt Curwoodin kirjoista ja niiden erähenkisyydestä. Tämänkin kirjan perusjuoni on ihan kiinnostava. Kuninkaallinen ratsupoliisi Conniston ajaa takaa murhasta syytettyä Johnny Keithiä, kunnes tavoittaa hänet jossakin tundralla, jään ja lumen keskellä. Conniston on kuitenkin sairastunut ja hänen keuhkonsa ovat kylmässä turmeltuneet. Hän ei selviä takaisin ihmisten ilmoille. Hän saa päähänsä ajatuksen ja kun tietää loppunsa tulleen, hän huomaa mieltyneensä Keithiin, joka on hoivannut häntä ja sanoo tälle, että hei, pue minun vaatteet yllesi ja ala elää minuna.

Toisena eläminen ei kuitenkaan ole sanottu ja tehty. Keith saa huomata sen, kun hän ilmoittautuessaan Connistonina Connistonin kuoleman jälkeen Connistonin päällikölle saa kohdata myös teräväkatseisen kiinalaisen, Shan Tungin, joka kerran ihmisen nähtyään ei unohda tätä vaan tunnistaa tämän yksin tein. Shan Tung ei kuitenkaan ilmaise poliisipäällikölle kuka Keith oikeastaan on, vaan sanoo tämän olevan Conniston. Shan Tungilla on siihen omat syynsä.

Syy, miksi en oikein tykännyt tästä kirjasta oli paitsi juonen liika ennalta-arvattavuus, niin erityisesti kiinalaisiin kohdistunut stereotypia ja yksipuolinen kohtelu rikollisina. Kansikuvakaan ei ole tässä suhteessa oikein hyvä. 

Tarina sijoittuu Kanadan puolelle Saskatchewaniin, mutta unelmat kohdistuvat Jumalan maahan - rajan toiselle puolelle.  Ajallisesta aspektista en osaa tarkalleen sanoa mitä aikaa eletään. Puhelin on kuitenkin jo käytössä ja vuosi 1908 mainitaan, mutta aikakausi ilmeisesti on hieman myöhäisempi kuitenkin. Kerronnallisesti tässä ei kovin ihmeellsiä ratkaisuja ole. Pidin kuitenkin kuvauksellisena sanayhdistelmää "hiiltyneeseen sieluunsa". Se olikin miltei ainoa kuvaavampi ilmaisu, mikä tekstistä nousi esille. Suomennoksella voi olla oma vaikutuksensa. Alkulausekin sen kertoo, kun jotain on jätetty suomentamatta.

Kyllähän tämän luki, mutta hieman nahkea maku tästä jäi.

Charlotte Rørth: Tapasin Jeesuksen!

Charlotte Rorth
Tapasin Jeesuksen
Kriittinen toimittaja selittämättömän äärellä
Tanskankielinen alkuteos: Charlotte Rorth: Jeg Modte Jesus. Bekendelser fra en modvilligt troende
Suomentanut Jänis Louhivuori
Minerva, 2018
270 s.
.

Jo Shakespeare aikoinaan kirjoitti jossain näytelmässään, kuinka "jotain mätää Tanskan maassa" . Hieman samoilla linjoilla olen tämän kirjan suhteen. Jotain tässä on, mikä ei ihan natsaa, mikä hämärtää, saa epäilemään, tapasiko toimittaja todella Jeesuksen?

Tarina siitä, kuinka kriiittinen tanskalaistoimittaja, jonka kasvatus oli  ei uskonnollinen ja koulutus ateistissävytteinen, kokee jotain selittämätöntä marraskuisena päivänä etelä-espanjalaisessa Baezan kaupungissa kyläjuhlan aikana. 

"Äkkiä pyöreähkö mustapukuinen nainen matalissa kengissään ja huivi kädessään työntyy väkijoukosta sysien ihmisiä tieltään, kunnes seisoo aivan edessäni. Hän on niin lyhy, vain alle puolitoista metriä,e ttä joutuu katsomaan minua ylöspäin huottaessaan kuuluvasti. - Sinut on valittu, hän sanoo ja tarttuu hengästyneenä käsiini painaen ne lujasti rintaansa vasten. --- ---- -Hyvä, hyvä, bien bien ja taputtelee käsiäni kuullessaan sanan toimittaja periodista. - Siksi sinut on siis valittu, hän sanoo. - Sinun täytyy kertoa muille oman aikasi tärkein tarina, joten kuuntele minua,   escchame, hän jatkaa, ja hänen huivinsa kuumenee käsiemme välissä. - Maailma loppuu, ja vain ne jotka uskovat, pelastuvat. Sinun täytyy kertoa se kaikille."

Charlottesta ei kuitenkaan tule maailmanlopun saarnaajaa, vaan hänen kirjaansa sävyttää ennen kaikkea rakkaus. Aivan erityinen rakkauden kosketus ja tunne valtaa hänet, kun hän myöhemmin palaa Espanjaan ja näkee Jeesuksen úbedan La Sacra del Salvador -kirkon sakastissa. Jeesuksen, joka on yhtäaikaa sakastissa hänen edessään, mutta 2000 vuoden takaisesssa Israelissa. "Mies seisoo soratiellä, mutta näen silti klinkkerilaatat hänen jalkojensa alla." 

Kirkossa koettu näky ei ole  ainoa selittämättömyys Charlotten elämässä. Hän on hieman aiemmin kokenut kummallisen valoilmiön ja tässä samaisessa kirkossa hän on aiemmin jämähtänyt paikalleen pystymättä liikahtamaan ja alkanut hehkua, kuten opas Charlottelle kertoo.

Charlotte alkaa miettiä kokemaansa. Onko hän tullut hulluksi? Hän käy aivokirurgeilla, neurologeilla saadakseen tieteellisen selityksen kokemalleen, mutta ei. Charlotte ei ole sairas. Hänellä ei ole epilepsiaa eikä muutakaan, mikä voitaisiin lääketieteellisesti selittää. 

Charlotte alkaa tutkia henkisyyttä, hengellisiä asioita toimittajan rutiinilla. Hän tutkii niin idän kuin lännen uskontoja, kristinuskoa kuin ei kristillisiä uskontoja. Ja tässä on se ristiriita, jonka itse koen. Kun puhutaan chakroista ja kundaliiniharjoituksista niin puhutaan muusta kuin kristillisestä symboliikasta ja sanastosta, puhutaan enemmänkin Idän uskonnoista, budhalaisuudesta, hinduismista. 

Minulle tämä kirja edustaa osin New Ages -kulttuuria, jossa "kaikki tiet vievät Roomaan". Otetaan jotain sieltä, jotain täältä, Raamatun teksti jää sivuun, vaikka Charlotte sitten ottaa myös tämän kirjan käteensä.

Oikeastaan tämän tarinan syvin olemus löytyy jo tuosta  La Sacra del Salvador kirkosta itsestään. Charlotte Rørth kertoo sen arkkitehtuurista ja rakentamisesta, kuinka sen kuvasymboliikassa ja sisustuksessa yhdistyy kristinuskon ja pakanalliset symbolit, kuten kreikan muinaistarusto. Ja silti tässä tarinassa on jotain aitoa, vilpitöntä. Tässä on etsintää. Yritystä ymmärtää. Tässä on rakkauden kosketus, sillä rakkaus on kristinuskon ytimessä. Mutta mikä minua myös hämmentää on se, että tästä puuttuu kärsimys. Kristuksen arvet. Ja se on myös kristillisyyden ydintä.

Charlotte Rørth Tapasin Jeesuksen on kirja, joka jättää mietteliääksi. Oikeastaan kyse on matkakirjasta ja matkalla olosta.

En tiedä, en osaa sanoa, tapasiko Charlotte todella Jeesuksen. Tuo näky kuitenkin jätti häneen vahvan vaikutuksen.

Kundaliiniharjoitukset, aurat ja healingit jäävät sivuun. "Olen päättänyt jatkaa tavallista elämää ja torjunut siksi osan kokemuksistani- silllä minussa ei vain ole tilaa kaikelle." Charlotte yrittää olla ajattelematta tapaamistaan Jeesuksen kanssa, hän ei halua että tuo kokemus  valtaa koko hänen elämänsä. Kuitenkin Charlotte kokee, että hän "voi saada rauhan vain, jos kannan Jeesusta mukanani kaiken aikaa". "

Charlotte Rørth Tapasin Jeesuksen on teologista pohdintaa, jossa kysymyksiä herää enemmän kuin saa vastauksia. Jotain jää mysteeriksi, selittämättömäksi.

"Täällä Israelissa ymmärrän viimein, ettei minun tarvitse enää jakaa aikaani Espanjan ja Tanskan välillä. Kun seison tässä kummallisen näköisten leveiden ruohonkorsien päällä, minussa lujittuu ymmärrys siitä, etä kannan sitä tapaamista sisälläni aina riippumatta siitä, missä olen. En pysty pyyhkimään sitä pois. Että me tapasimme. Hän ja arkipäiväinen minä."

Kirjan typografiasta voisin mainita, että teksti on helppolukuista, luvut selkeästi jaoteltuja. Jokaisen luvun alussa on kirjalaina Pablo Nerudasta Edith Södegraniin johdattelemassa lukijaa, syventämässä tekstiä. Kansiratkaisu tukee tarinaa, joskin henkilökohtaisesti en ole järin ihastunut kuvaan.
...
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 56 lue kirja, jonka kannessa on rakennus.

Robert Specht: Tisha - erämaakoulun opettajatar!

Robert Specht
Tisha - A Story of  a Young Teacher on Alaska Wilderness
Tisha - Erämaakoulun opettajatar
Suomentanut Auli Hurme
Uusi kirjakerho, 1974
302 + 1 s.

"Kello oli tuskin ehtinyt kahdeksaan ja aurinko oli juuri nousemassa, mutta suunnilleen koko Eaglen kylä oli ilmaantunut saattamaan kuormavaljakkoa" 

Näin alkaa nuoren, 19-vuotiaan Anne Hobbsin tarina  opettajavaiheistaan alaskalaisessa Chickenin kylässä tai kaupungissa, vaikea sanoa näin suomalaisesta näkökulmasta. Eletään vuotta 1927, Chicken on entinen kullankaivuupaikka, jota asuttaa joukko omanlaistaan väkeä. On vanhoja kullankaivajia, kapakan tai krouvinpitäjä Maggie, joka kuuluu koululautakuntaan, on rääväsuinen, väkeviin menevä Angela Barret ja herra Vaughn, jotka myös kuuluvat koululautakuntaan. On Cab, joka omistaa alueen nopeimman koiravaljakon ja Fred Purdy. Molemmilla miehillä on tunteita Annea kohtaan. Ja on yhdeksän pientä koululaista. Lisäksi on joukko alkuperäiskansan edustajia, jotka elävät köyhyydessä tosi surkeissa oloissa. Anne, joka on kotoisin USA:n puolelta, Oregonista, on myös saanut perintönä intiaaniverta, hänen isoäitinsä oli Kentuck-intiaani.

Anne aloittaa koulun ja ottaa oppilaiksi myös Chuckin, intiaanpojan ja sitä ei katsota hyvällä.  Chickenin väki kirjoittaa kirjeitä opetushallituksen väelle ja Anne saa kuulla kunniansa. Anne rakastuu Frediin, joka on puoliverinen ja sitäkään ei sulateta.Lopulta tilanne kärjistyy kuumimmilleen, kun Chuckin ja hänen pikkusiskonsa äiti kuolee ja isä ei välitä lapsista, vaan on viemässä lapset intiaanileiriin, johon lapset Chickenin väen mielestä kuuluu, mitä siitä, että lapset tuskin säilyisivät hengissä niissä oloissa.  Chickenin väki ei edes puhu lapsista lapsina', vaan 'niinä'. Anne haluaa lapset itselleen ja hän saa heidät, mutta kylän väki hautoo toimenpiteitä.

Jos joku haluaa tietää, mitä on todellinen rasismi niin kannattaa lukea tämä kirja. Tässä sitä lajia riittää. Onneksi kaiken vastavoimana on rakkaus ja todellinen aito välittäminen.

Tämä tarina pohjautuu todelliseen elämään.

....

Tundran lumoissa -haaste 

Pieni Helmet 2018  -lukuhaaste kohta 18: Kirjan kannessa on kulkuneuvo. Koiravaljakko, hevosreki ja lumisukset voidaan kaikki luokitella kulkuneuvoiksi.

 

Timo Malmi: Ihmisten maa!

Timo Malmi

Soren Sorensen .  Kristian Olsen Aaju

Ihmisten maa

Menneskenes Land

Inuit Nunaat

Atena, 2000

64 s.

Ihmisten maa - Inuit Nunaat on runoteos, joka on suomalaisen runoilijan Timo Malmin rakkaudenosoitus paitsi omille juurilleen Tampereen Welaatassa myös Grönlannille, Luojan esikoiselle, niin kuin hän asian näkee, maalle, jossa "kaikki tunnistavat Jumalan ihmiseksi".

Malmin runot eivät avaudu helpolla, niitä täytyy makustella, purra, mietiskellä, mutta niissä soi tuulen ja jään sinfoniset soinnut, milloin hiljenneinä, milloin jylisten.

Soren Sorenssen on kääntänyt runot tanskaksi ja Kristian Olsen Aanu grönlanniksi. Näin teos on katsaus kolmeen kulttuuriin, jonka keskiössä ihminen hiljentyy luonnon majesteetttisuuden äärellä.

Seuraan ensimmäistä ajatusta

kysymättä. Opettelen

elämään ilman päämäärää kuin

lapsi lohijoella virran

partaalla vatsallaan

kalastaa käsin, sieppaa lohen

kuin sinä kaksi kalaa.

Mursit leivän, luonnon liitit

maan ja jään,

ilman ja ihmisille annoit sydämen.

  Me mielen teimme sinua vastaan.

                      - Timo Malmi

---

Maailmanvalloitus kirjallisesti: Grönlanti

..

Tundran lumoissa -lukuhaaste

Runohaaste 2018

Kirjankansibingon kooste!

Kolme bingoa, kolmetoista kirjaa.

1.BINGO

Kukat: Eira Pättikangas, myöhään kukkivat kukat 
Sininen ja Vihreä: Eira Pättikangas, Olkileijona murisee 
Veden olomuoto: Ngaio Marsh, Odottamaton onkimies
Metsä: Vilho Rantanen, Pako Lapin erämaassa
Loma: Paula Laaksonen: Sannan yllätysleiri

2.BINGO

Kukat: Eira Pättikangas, myöhään kukkivat kukat 

Keltainen ja oranssi Jaqueline  Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate 
Nostalgia: Laura Ingalls WilderL, ittle town on the prairie
Kesä: Laura Ingalls Wilder, Pioneer girl
Perhe: Sonja Hedberg, Pappilan lapset opintiellä

3.BINGO

Kaupunki: Katarina Eskola: Tyttö pitkänsillan molemmin puolin
Keltainen ja oranssi: Jaqueline  Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate 
Valokuva: Aino Hagner,  Pitää olla ihmisiksi
Seikkailu: Stig Ericson, varokaa punanahkoja
Hieno fontti: Runa, Sif Randal

Kaksi niin tyystin erilaista kirjaa!

Stig Ericson

Varokaa Punanahkoja

Alkuteos: Akta er frö röskin

Kuvittanut Nils Stödberg

Otava, 1980

70 s.

Stig Ericsonin lastenkirja kertoo Ruotsalaisesta siirtolaisperheestä, joka asettuu uudisraivaajiksi Minnesotaan. Perheeseen kuuluu isä, joka ei laulele juuri koskaan ja äiti, joka taas  tykkää laulella, sekä Pikku-Jussi erotuksena isoisä Johanista (Jussi) joka on jäänyt Ruotsiin. Jussi on 10-vuotias.Vapaalan uudistilaa ympäröi metsä ja metsissä asuu intiaaneja, Chippewoja. Eräänä päivänä, sinä samana, jona Pikku-Jussi on luvatta koskenut isän pyssyyn, joka riippuu tuvan oven päällä, tulee kylän pastori käymään. Pastori varoittaa intiaaneista ja kertoo neljä vuotta aiemmin tapahtuneesta sioux-intiaanien tekemästä verilöylystä, jossa kristitty veri vuoti. Pastorin lähdettyä Jussi saa isältä k.orvapuustin, kun isä on huomannut, että ase on laitettu väärinpäin paikoilleen, eli siihen on koskettu, vaikka on kielletty. Jussi karkaa suutuksissaan metsään.

"Metsä tulvi outoja ääniä. Hän jatkoi matkaa. Nyt hän oli jo melkein varma tiestä. Hetken päästä hän tuli pienelle aukiolle. Se ei ollutkaan oikea tie! Hän pysähtyi ja katseli ympärilleen. Aukion reunalla näkyi kasvavan vattuja. Hän oli yhä peloissaan, mutta edelleen myös nälissään ja niin hän meni vattupensaita kohti, istahti pensaan juureen matalalle kivelle ja popsi kauan marjoja. Hän ahmi vadelmia ja seuraili pikku hyönteisiä ruskeiden kasvinvarsien lomassa. Eikä enää pelottanutkaan niin. Silloin kuului ihan läheltä heikko ääni. Hän vilkaisi ylös - ja aivan muutaman jalan päässä seisoi kuin seisoikin intiaani."

Pieni nopealukuinen kirja, jonka sanoma on yksinkertainen. Kaikki me olemme samanlaisia - ihmisiä, joiden suonissa virtaa yhtälainen veri. Intiaani siinä missä siirtolainenkin voi olla hyvä tai paha. Pikku-Jussi kohtaama intiaani Kio-Sey johdattaa Pikku-Jussin turvallisesti kotinurkille.

---

Kirjankansibingo: seikkailu

 

Runa

Sif Randal

WSOY, 1920

157 s.

Nimimerkki Runan taakse kätkeytyy satukirjailija Elsa Beskow. Sif Randal kertoo nuoresta miehestä, Sten Bärmanista, joka on tehnyt loistavan väitöskirjan, mutta epäonnistuu väitöstilaisuuden puolustuksessa, koska hänen sanallinen suuantinsa ei ole samaa luokkaa kuin kirjalliset kyvyt. Vastaväittäjästä Dosentti Sverker Randalista tulee hänen vastustajansa, jota vastaan Bärman taistelee lehtimiehenä. Sitten Bärman tapaa Sif Randalin, Dosentti Randalin nuoren vaimon, ja tämä loistaa kuin aurinko hänen maisemansa yllä. Bärman tietää kuitenkin, että hänen on mahdotonta saada Sifiä eikä voi kuin kaukaa palvoa häntä.  Tämä palvominen käy kuitenkin Bärmanille kalliiksi. Hän näivettyy ja sairastuu ja menettää elämänhalunsa.

Teoksessa on vahva kristillinen sanoma ja rukouksen merkityksestä ja anteeksiannosta. Teos on jatkoa Runan aiempiin Valkolilja ja Valkoliljan tytär -teoksiin. Valkoliljan olenkin lukenut, mutta Valkoliljan tytärtä en. 

Ei hassumpi teos.

Kummastus:

"oli kömpinyt Jobin-ystävään" 

Mikä on Jobin-ystävä, johon voi kömpiä?

Elämänviisaudeksi tätä voisi kutsua:

"lihan ylivalta tylsyttää hengen"

 ---

Kirjankansibingo: Hieno fontti

3. BINGO!

Margrit Hauser: Conny matkustaa Israeliin!

Margrit Hauser
Conny matkustaa Israeliin
Alkuteos: Conny reist nach Israel (1965)
Suomentanut Maija-Liisa Isojärvi
Gummerus,  1966
216 s.

Päähenkilö Constanze Bloch eli Conny on 16-/17-vuotias nuori, joka ei oikein tiedä, mihin hän ryhtyisi. Ylioppilastutkinto ei kiinnosta, kauppaopisto ei innosta. Conny on keskimmäinen perheen tyttäristä ja hän kokee olevansa jollain lailla väliinputoaja, isosisko Mirjamin, joka lukee biologiaa ja aikoo ilmeisesti kemistiksi ja pikkusisko Sonjan, jota nuorimpana hemmotellaan välissä. Isoveli asuu Englannissa. Perheenisällä on vakuutustoimisto, äiti on kotiäiti. Blochit ovat juutalaisia.

Conny on sveitsiläinen ja asuu Zurichissa. 

Ystävältään Clairelta Conny saa neuvon, kun hän valittaa, että 

"haluaa pois. En kestä enää kotona oloa. En voi iänkaikkisesti olla Mirjamin ison siskon, ja Sonjan, pikkusiskon välissä. En voi, käsitätkö?"

 "Kun tahdot pois, niin lähde toki, Conny-kulta" 

vastaa Claire ja ehdottaa Israelia. Claire, joka on hugenotti-äidin ja juutalaisisän tytär ymmärtää tätä taustaa vasten välissäolemisen kivun. 

Conny miettii asiaa ja tekee suunnitelman. Hän tietää, että isä ei niin vain sulata hänen ehdotustaan lähteä Israeliin. Conny kirjoittaa tädilleen Marthalle, joka on muuttanut Israeliin jo ennen sen itsenäistymistä ja asuu Tel Avivissa ja pyytää, että tämä kirjoittaisi heille ja kutsuisi Connyn Israeliin, mutta ei mainitsisi mitään hänen kirjeestään ja niin tapahtuu. Kirje saapuu ja Conny saa kutsun Tel Aviviin.

Conny matkustaa Israeliin on ilmestynyt aikana,  jolloin kibbuzielämä houkutteli nuoria. Tarina oli ihan mielenkiintoinen. Kerronnallisesti tämä jättää minuun hieman jännän vaikutelman, jota lisää kieliopilliset ratkaisut. Esimerkiksi raamattu kirjoitetaan pienellä, kun itse kirjoitan sen isolla, mikä ratkaisu tuo kirjaan "ei uskonnolisen säväyksen". Jumalasta puhuttaessa on yleensä pieni alkukirjain, paitsi muutamissa kohdin, joissa on iso kirjain, jolloin tämä saa miettimään puhujan uskonnollista vakaumusta. Uskonnolliseksi kirjaksi tätä ei kuitenkaan voi sanoa. Tämän tarinan idea on on lähtöisin juuri kibbuzi-aatteen herättämässä mielenkiinnossa kuusikymmenluvulla. Israelin olosuhteita kuvataan jonkin verran, mutta mihinkään kovin syvälliseeen ei päästä. Kuvaus esimerkiksi asumisoloista on hyvinkin eurooppalaista. Taustalla kuitenkin häälyy juutalaisen kansan kärsimykset ja holokaustin varjo, toivo rakentaa parempaa.

Conny matkustaa Israeliin, auttaa jalkansa loukannutta tätiään, tekee tuttavuutta naapuruston kanssa, ystävystyy vanhan puolanjuutalaisen herra Czernon kanssa, auttaa yläkerran perhettä, jonka pieni lapsi saa umpisuolentulehduksen ja rakastuu palavasti Jesaja Jermiin, nuoreen hopeaseppään, jota Martha-täti ei voi sietää, mutta joka pelastaa  Connyn, kun tämä on auttamassa tätinsä matkamuistokaupassa ja sinne tulee ryöstäjiä.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, ensin on Connyn elämä Zurichissa ja pähkäilyt, mihin ryhtyisi, toinen osa keskittyy elämään Tel Avivissa ja kolmas osa tuo Connyn takaisin Zurichiin ja saamaan siunauksen isältään tulevaa avioliittoa varten. Seikka, jonka Conny tietää olevan vaikea saavuttaa.

Karmealta kuulostava mielipide:

 

"Israel on kodittomia, karkotettuja varten, joista ei pidetty niissä maissa, joissa he tähän asti asuivat."

 Isä Blochin näkemys irtisanoutuneelle sihteerilleen, joka oli lähdössä kibbuzille Israeliin. Isä Bloch, joka on itsekin juutalainen, miten hän voi ajatella oman kansansa ihmisistä tällä lailla. Puistelen päätäni moiselle näkemykselle.

Määritelmä:

 

Sandwich-lapsi (keskimmäinen, muiden  välissä oleva lapsi)

Sanoista ja niiden käytöstä:

"Kantakoon sanasi Jumalan korviin." Tämän, kirjan mukaan hyvin juutalaisen sanonnan olen lapsena kuullut tai lukenut muodossa "suustas Jumalan korviin, lapsparka". Taikauskoa tai ei, olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että joskus on hyvä varoa sanojaan, harkita sanomisiaan, sillä "Se, mikä on sanottu, on ilmassa ja siitä voi tulla totta", kuten Martha-rouva Connya varoittaa.

Vielä yksi ajatus, joka nousi kerronnan lomasta:

"Kotimaa on koulutie. --- --- Kotimaa on lapsuu, äidinkieli, kehtolaulu, kotimaa on maisema, johon on syntynyt."

John Steinbeck: Helmi!

John Steinbeck
Helmi
Alkuteos: The pearl
Suomentanut Alex Matson
Tammi, 1971
117 + 1 s.













Alkulause:"Kun Kino heräsi, oli vielä melkein pimeätä."
Loppuulause: "Ja helmen laulu aleni kuiskaukseksi ja kuoli."

Steinbeckin pienoisromaani tai novelli, miten tätä nyt kukin määrittelee on tiivis pieni kertomus Kinosta ja Juanasta ja heidän pienokaisestaan Coyotitosta. He asuvat jossain Yhdysvaltain rannikkoseudulla ja ovat köyhiä. Kun Coyotitoa puree skorpioni he yrittävät saada apua lääkäriltä, mutta tämä ei ota heitä vastaan, koska kuilu rikkaiden ja köyhinen, valkoisten ja alkuperäisasukkaiden välillä on suuri ja ennen kaikkea lääkäri ajattelee vain rahaa.

Kino on helmenkalastaja ja hän lähtee sukeltamaan löytääkseen kyllin hienon helmen ja saadakseen rahat, joilla ostaa lääkärin palvelu ja hän löytääkin helmien helmen. Ja samalla kun hän löytää sen, on pienokainenkin tervehtynyt.

Kino alkaa kuitenkin haaveilla paremmasta elämästä.

Kun tieto löydöstä kiirii  ympäri seutua saa Kino kuitenkin huomata, että kaikkialta alkaa kuulua "pahanenteistä laulua". Yksi ja toinen haluaa helmen itselleen, muun muassa lääkäri, joka nyt tulee muka auttaakseen pienokaista, joka on jo täysin terve.

Helmi on hieno teos, mutta surullinen sellainen. Niin kauniina kuin Helmi kiilteleekin ja lupailee rikkauksia ja kaikkea hyvää, saa Kino huomata, että loppujen  lopuksi onni on jotain muuta kuin raha ja rikkaus. Rikkauksia ympäröi aina kateus, valta ja omanvoiton pyynti.

..

Helmen on lukenut myös Paula, joka miltei pidätti henkeään eläytyessään tarinan henkilöiden asemaan,  Suketukselle Helmen lukeminen oli puhdasta iloa, samalla kuitenkin se toi palan kurkkuun ja väristytti. Jokke huomioi puolestaan vivahteikkaan kerronnan ja sen tosiasian, että alistettu yksilö pysyy läävässään potkaisee häntä onni tai onnettomuus.

Pieni Helmet 2018 kohta 11: Surullinen kirja

Sonja Hedberg: Pappilan lapset opintiellä!

Sonja Hedberg
Pappilan lapset opintiellä
Gummerus
211s.

Pappilan lapset: Heikki, jota kutsutaan Ukkeliksi on vanhin lapsista, musiikillisesti lahjakas poika, joka tykkää viulunsoitosta. Jontte ja Maija ovat kaksosia, joiden "kekseliäisyydellä ei ole rajoja". Kirsti, käytännöllinen kodinapulainen, jolle matematiikka tuottaa vaikeuksia sekä Barbro, jota kuitenkin kutsutaan Nisseksi.

Vielä on pikkuinen sylivauva, äidin nuorimmainen, jonka syntymän jälkeen Äiti on sairastunut ja vaaatii hiljaisuutta ja lepoa. 

Isot lapset lähetetään kaupunkiin kouluun, ja ainoastaan Nissen pitäisi jäädä kotiin, mutta siitäkös syntyy itku ja parku ja lopulta Nissekin pääsee koulunpenkille istumaan.

Pappilan lapset saavat kortteeripaikan Uimosen perheessä, jossa ei ole omia lapsia.

Vuoden aikana lapset ehtivät koulun ohella monenlaiseen. Heikki-Ukkeli muun muassa pelastaa pikkuveljensä hukkumasta heikkoihin jäihin tietämättä pelastaessaan lasta, että kyse on hänen pikkuveljensä. Pikku Nisse tekee tuttavuutta sokean vanhan miehen kanssa ja Maija riitaantuu heti ensimmäisenä koulupäivänä luokkatoverinsa Elsan kanssa, joka nauraa hänen kengilleen.

Lopulta kouluvuosi kuitenkin päättyy ja kesän alkaessa on Pappilan lapset ehtineet hankkia Uimosille ottolapsenkin, pienen orvoksi jääneen pojan, jonka he löysivät vanhasta myllystä.

Hauska vanahan ajan nuortenkirja, joka on jatkoa Pappilan lapset -teokselle ja johon on myös jatkoa Pappilan Kaisa ulkomailla, mutta tuota Kaisa-nimeä ihmettelen, kun ei tässä suomennoksessa lapsista kukaan ole Kaisa. Tekisi kyllä mieleni lukea nämäkin teokset.

---

Kirjankansibingo: perhe ja BINGO!

Laura Ingalls Wilder: Pioneer girl!

Laura Ingalls Wilder Pioneer Girl

The Annotated Autobisograph 

Toim. Pamela Smith Hill 

 South Dakota Historical Society Press,

Pierre,  2014

400 s.

Laura Ingalls Wilderin kirjasarja  lapsuudestaan ja uudisraivaajaelämästä on yksi niistä kirjoista, jota ovat saaneet minut aivan täpinöihini siitä alkaen, kun ensimmäisen kerran avasin Luumujen poukama -kirjan. Mikä ihmeellinen, kiehtova maailma minulle avautuikaan.

Tämä kirjasarja on kuitenkin näennäisesti Lauran omaelämäkerrallinen, joskin Laura on tahtonut fiktonaalisen Laurankin kautta tuoda esiin sen fyysisen, tunneperäisen ja kulttuurisen puolen, mikä noina aikoina ilmeni ja oli. 

"She wanted her books to reflect accurately the historical spirit of her time." 

"Wilder once wrote to her friend Aubrey Sherwood,editor of the De Smet News,that her novel By the Shores of Silver Lake 'is not a history but a true story founded on historical fact'."

Pamela Smith Hillin toimittama teos Lauran alkuperäisestä Pioneer girl -teoksesta on ainutlaatuinen ja valaiseva teos kirjasarjan taustoista ja todellisen Lauran elämästä. 

Teos jakautuu esittelyosioon, jossa kerrotaan niistä eri vaiheista, joissa Pioneer girlistä muodostui 9-osainen kirjasarja, joista tosin viimeinen jäi keskeneräiseksi. Näissä vaiheissa on nähtävissä,että Lauran tyttärellä Rose Wilder Lanella oli oma vaikutuksensa, mutta Laura piti kyllä puolensa omissa näkemyksissään Rosen ujutusyrityksistä huolimatta.

Esittelyosan jälkeen seuraa alkuperäinen Pioneer girl tutkijan lisätiedoin varustettuna. Typografialtaan tämä osio on hieman vaikealukuisempi. Itse Lauran teksiosuus on ihan luettavaa kokoluokkaa kirjaimiltaan, mutta sivujen laidoissa, marginaalissa oleva teksti vaati ainakin minulta suurennuslasia. Nämä marginaalien avaavat tutkimukselliset huomiot tuovat lisävaloa ja elävöittävät tekstiä tuoden todelliset ihmiset ja elämän esille tekstin takaa.

Kirjassa on monia karttoja ja valokuvia tuon ajan elämästä, olosuhteista ja ihmisistä.

Pioneer girlin jälkeen on faximile-esitys Juvenile Pioneer girl -käsikirjoituksesta, joka sekään ei ollut se lopullinen kustannussopimusta saanut versio.

Teoksen lopussa on vielä muutama käsikirjoitus, jotka ovat lisäystä joihinkin Pioneer Girlin versioihin, mutta joissa ainakin yhden totuuspohja on kyseenalainen. Tämä onkin hyvin erilainen luonteeltaan kuin Lauran muu kerronta ja koskee erittäin brutaalia joukkomurhaa, joka tapahtui Kansasissa, alueella, jossa Laura lapsena asui, mutta jona aikana Lauran perhe oli jo lätenyt Kansasista takaisin Wisconsiniin.Tutkimuksellisesti onkin arveltu,että Rosella, Lauran tyttärellä olisi ollut kauhansa mukana tässä sopassa. Rose ainakin itse omassa julkaistussa novellissaan käytti tätä aihetta.

Lopussa on vielä kirjallisuusluettelo ja henkilöhakemisto. 

Kaiken kaikkiaan kiehtova ja avartava kirjallisuushistoriallinen läpivalaisu Lauran elämästä ja kirjoittamisprosessista.

Itselleni tästä teoksesta nouse kuvauksena esille tapaus, jossa intiaaniheimo nousi 'kapinaan'. Eräs henkilö oli nähnyt puuhun ripustetun korin, jossa oli muumioitunut vauvan ruumis. Hän otti sen ja lähetti lähikaupungin museoon tutkittavaksi, miten muumioituminen oli syntynyt. Intiaaniheimo, jolla oli tapana haudata  kuolleensa puissa oleville lavoille vaati saada ruumiin takaisin, ja lopulta se haettiin takaisin intiaanien protestoinnin seurauksena. Laura kuvaa, että kaupunkilaiset olivat levottomia, mutta kuvauksen mukaan mitään sen suurempaa konfliktia ei syntynyt.

Tämä kertomus nousi kerronnan lomasta siksi, että minua intiaanien elämä kiinnostaa ja myös siksi,  koska Lauran kirjoja on kritisoitu rasistisina. Tässä muistelussa ei ollut kuitenkaan mitään rasistisuutta, kerrotiin vain mitä oli tapahtunut ja mitä siitä seurasi. Ei mitään arvostelua ja syyttelyä, ellei sitten sitä kohtaan, joka oli muumion vienyt. Mielenkiintoinen yksityiskohta Lauran alkuperäismuistelmissa, jota ei löydy hänen kirjasarjastaan.

...

Pieni Helmet -lukuhaaste kohta 12: Kirja kertoo paikasta, jossa en ole käynyt

Kirjakansibingo: kesä

Paula Laaksonen: Sannan yllätysleiri!

Paula Laaksonen
Sannan yllätysleiri
Uusi Tie, 1991
150 s,

Sannan yllätysleiri on jatkoa tarinaan Sanna ja esteratsun arvoitus. Sanna on 14-15-vuotias tyttö, ei vielä rippikoulua käynyt, mutta juuri sen alla elävä koululainen. Sanna on hevoshullu, kuten hänen pikkusiskonsa Jonnakin. Sannalla on oma hevonen Madanga, jolla hän on ajatellut ottaa osaa esteratsastuskilpailuihin. Sitten käy kuitenkin niin, että Madanga  loukkaa jalkansa eikä tiedä, onko siitä enää hyppääjäksi. Kaikki puhuvat, että Sannan pitäisi hankkia Madangalla varsa, mikä ei oikein innosta Sannaa. 

Koulun alkuun on enää muutamia viikkoja aikaa. Ratsastuskoulun opettaja pyytää Sannaa avukseen leirille pitämään huolta peruskurssilaisista ja Sanna suostuu. 

Jotain hämärää on leirillä kuitenkin liikkeellä, sillä yhtäkkiä mitä säysein tuntihevonen alkaa pukitella. Mistä oikein on kyse?.

Sannan yllätysleiri on ihan napakka hevostarina. Paitsi hevosia Sanna joutuu miettimään suhdettaan poikaystäväänsä Murtsiin ja uskovaisten juttuihin. Pikkusiskokin kun on lainannut kirjastosta Uuden Testamentin, mitä Sanna ei oikein sulata, niin uskovaisen pojan kanssa kuin tykkää seurustella.

Täytyi tarkistaa:

Suomalainen raha, jossa on Chydeniuksen kuva? 

Minulla tuli Chydeniuksesta mieleen vain säveltäjä Kaj Chydenius ja ihmettelin,että mitä. Ei kai hänen kuvaansa missään rahassa ollut. Mutta sehän oli valistuksen ajan suomalainen vaikuttaja  Anders Chydenius, jonka kuva oli tuhannen markan setelissä silloin aikaa ennen euroja. 

Alkulause: Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä tapahtuu.

Lopetus: Nyt mentiin, poika! sanoin sille hiljaa. - Otetaan voitto kotiin!

....

Kirjankansibingo: loma

Tähän olisi käynyt kyllä tuo kesäkin, mutta päädyin lomaan, koska Sannan kesäloman viimeisistä viikoista tässä kuitenkin oli ajallisesti kyse, vaikka hän ne käyttikin  niin sanotusti kesätöissä. Ja tällä sain kokoon täyden rivin,eli BINGO!

Vilho Rantanen: Pako Lapin erämaassa!

Vilho Rantanen

Pako Lapin erämaassa

Päivä Oy, 1988

178 s.

"Olipa kerran - siitä on jo yli kolme vuosikymmentä - pieni, mutta onnellinen koti kaukana Inkerinmaalla."

Näin alkaa kertomus Juho Tuomen perheestä. Inkerinsuomalaisesta perheestä, jonka isä on maallikkosaaarnaaja ja jonka perheeseen kuuluu äiti Mari ja tyttäret Tyyne, Tiina ja Tarja. Tyyne on 6-vuotias ja Tarja 9-vuotias. Tarja on myös sairastanut lapsihalvauksen ja hänen toinen jalkansa on rampa.

Eräänä heinäkuun päivänä Juho tulee kotiin sananjulistusmatkalta Leningradista ja kertoo, että hänet on perheineen määrätty poistumaan kotoaan kymmenen päivän kuluessa. Minne, sen saa hän itse päättää, mutta ei Moskovaan eikä 100 km lähemmäksi raja-aluetta. Jos  tänä aikana ei poistu, niin sitten lähdetään viemään pakolla ja valita ei saa.

Juho Tuomi pähkäilee asiaa vaimonsa kanssa ja he päätyvät matkustamaan Muurmanskiin, sieltä voisi mahdollisesti päästä pakenemaan Suomeen. Vaimon veli asuu jo Suomessa.

Muurmansk, kaupunki jäämeren rannalla on hyvin toisenlaista seutua kuin kotiseutu Inkerissä. Jo junamatkalla perhe saa nähdä, millaisiin oloihin he ovat matkalla.

"Inkerimaalla --- oli tasankoa, laajoja kaalisarkoja, vihertäviä peltoja. Täällä taas aavaa suota, kituliasta männikköä, rämeistä korpea."

Muurmanskiin saapuessa sisin järkyttyy. 

"Siellä kotona nuokkuivat omena- ja päärynäpuut ihanien hedelmiensä painosta, valmistuivat porkkanat ja perunat, paisuivat täydet kaalinkerät; täällä oli kiveä ja karukkoa, autiota rantaa."

Muurmanskissa perhe asettuu ensin asumaan erään kalastajan saunarakennukseen, erinäisten kieltojen jälkeen isä Juho saa työpaikan Muurarina ja elämä asettuu jälleen uomiinsa. Sitten Juhosta aletaan kysellä ja Juho päättää, että on tullut  aika lähteä pakomatkalle.

He ovat saaneet jo asunnon toisaalla ja kertovat talon emännälle, että lähtevät marjastamaan. 

Pako Lapin erämaassa on todellisuuspohjainen kertomus siitä, kuinka Inkerinsuomalaisia vainottiin 1930-luvun Venäjällä  tai siis siloisessas Neuvostoliitossa. Jotkut, kuten Tuomen perhe pääsi pakenemaan. Kirjan kerronta on suurimmaksi osaksi  kuvausta tundraolosuhteista ja maastosta, jossa perhe  kulkee isän kartan ja kompanssin avulla. Eväiden loppuessa syödään marjoja ja sieniä ja uupumus valtaa mielen. Lisäksi isä Tuomi ei tiedä,että Lapin tuntureilla kompanssi ei näytä oikeaa suuntaa magneettisuuteen vaikuttavan rautapitoisuuden takia. Perhe eksyy lopulta ja ja alkaa kulkea harhaan, kunnes he lopulta päätyvät erään Lapinmiehen savuille.

Olisin kaivannut kerrontaan hieman monipuolisuutta. Nyt kerronnassa ei ollut lainkaan takaa-ajoa. Yhden kerran perhe kuuli koiranhaukuntaa ja valitsivat sen takia toisen reitin. Jos ei ota lukuun sitä, että joukossa oli yksi rampa ja nuorin oli vain 6-vuotias ja että perheen  äiti kaiken lisäksi odotti vauvaa,  ja silti piti kulkea monta kymmentä kilometriä päivässä niin pako  tuntui kovin "helpolta". Toisaalta kirjan teema on hengellinen ja painopiste Jumalan huolenpidossa. Perheen isän usko siihen, että Jumala pitää huolen ja vie perille  on vahva (no, kyllä se välillä hieman horjuu ja perheneäidin usko enemmänkin). kaikkein vavahduttavimmalta kerronnassa olin, kun tytöt alkoivat kitistiä uupumuksen keskellä, niin isä Juho otti yhden tytön puhutteluun eikä se tainnut olla vain puhuttelua, että nyt ei saa kitistä vaan kuljettava on, vaikka väsyttäisikin. Ei pakomatka siis helppo ollut, ääriolosuhteet olivat karut ja veivät voimia niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kerronta on sujuvaa, yksinkertaista ja maalailematonta. Siksi itselläni kerronnan lomasta pyrähti kuin lintuna lentoon tämä runollinen ilmaisu:

"Yö tuli hiljaisin askelin kuin erämaan ilves."

--- --- ---

Tundran lumoissa -haaste

Kirjankansibingo: metsä

Aino Hagner: Pitää olla ihmisiksi!

Aino Hagner
Pitää olla ihmisiksi
AIHA (omakustanne), 2017
331 s.

"Vieno itketti. Ei hän ääneen itkenyt. Oli vain apea ja surullinen. Miksi äiti oli mennyt taivaaseen? Isä vakuutti, että tuo uuden äidin, mutta Vieno oli nähnyt, kuinka arkku laskettiin hautaan. Miten äiti voisi olla uusi?"

Lukijan sydänalaa raastaa pienen Vienon elämäntarina. Äiti on kuollut tuberkuloosiin, isä avioituu Mantan, työteliään naisen kanssa, josta hän on kuullut hyvää ja josta hän ajattelee saavansa hyvän äidin lapsilleen. Vienon lisäksi perheessä on myös pieni rintalapsi, joka on naapurien hoivissa, mutta kuolee pian hänkin. 

Vienon ja Mantan suhteet eivät kuitenkaan luonnistu. Manta pitää Vienoa tuhmana, laiskana. Hän itse on työhön tottunut ja hänen mielestään lasten tulee totella ja olla ahkeria, kuulla kaikki heti ensi sanasta. Vieno kuitenkin menee ja haaveilee eikä aina muista aikoja. Jos ruokapöydässä ei olla ajoissa, niin sitten jää ilman ruokaa. Manta pitää ruokakomeron tiukasti hallussaan.

Isä on paljon poissa, metsänmyyntihommissa tienestejä ja torpanlunastusrahoja hommaamassa. Hän kuitenkin rakastaa Vienoa hyvin paljon, on herkempi tajuamaan asioita ja sävyisämpi luonnoltaan. Hän hankkii Vienolle kortteerin kyliltä, jossa Vieno saa aloittaa koulunkin ensin kuunteluoppilaana ja sitten ihan ekaluokkalaisena.

Vienon ja Mantan suhteet on paranemaan päin, kun Manta saa oman lapsen, Siirin. Sitten kuitenkin tapahtuu traagisia. Siiri hukkuu kaivoon ja Manta syyttää Vienoa. Syyttämistä on vielä lisäämässä Mantan sisko Lyyli, joka on taikauskoinen ja mieleltänsä vähän epävakainen.

Vieno kulkee monta päivää ihan nälkäkurkena, kunnes isä saapuu taas kotia ja laittaa tytön kortteeripaikkaan asumaan - lopullisesti. Ei sillä, että isä lapsena hylkäisi, ehei. Hän vain tajuaa, etttei Vienon ja Mantan yhteiselosta tule  mitään. Parempi lapsen on olla kortteerissa.

Pitää olla ihmisiksi on paikallishistoriaa oman kotiseutuni lähistöltä. Eletään 1920-lukua. Elämä on alkanut asettua uomiinsa kansalaissodan jälkeen. Kiintoisa ajankuva jossa lapsen näkökulma tulee esille koskettavana ja syvälle käyvänä.

..
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 15: Lue kotimaakuntaasi sijoittuva kirja

Kirjankansibingo: valokuva

Laura Ingalls Wilder: Little Town on the Prairie!

Laura Ingalls Wilder
Little Town on the prairie
Puffin Books, 1976
223 s..

Kirjan aloitus on hieman erilainen kuin aiempien. Kirja alkaa keskustelulla, jossa isä Ingalls kysyy Lauralta, mitä tämä ajattelisi työskentelystä kaupungissa? Sitten kerronta siirtyy takaumaan, jossa kuvataan kaupungin kasvua pitkän talven jälkeen ja kevään heräämistä. Kunnes sitten jälleen jossain vaiheessa tullaan tuohon ydinkysymykseen. Mitä, Laura ajattelisit työskentelystä kaupungissa?

Työ, jota isä on Lauralle ajatellut on ompelimoapulaisen työ. Laura inhoaa nappien ja napinläpien tekoa, mutta ajatellessaan, että hän voisi ansaita rahaa, jotka auttaisivat sokeaa Mary-siskoa pääsemään sokeainkouluun saa hänet myöntymään, ja niin hän kulkee aamuisin isän seurassa kaupunkiin ja ompelee, vaikka kesä on kauneimmillaan.

Laura asuu De Smetin kaupungissa, johon on alkanut virrata väkeä. Kouluun tulee uusi opettaja neiti Wilder, joka ei oikein saa kuria luokkaan. Laurakin varomattomuuttaan hymyilee väärässä paikassa ja siitäkös sitten soppa syntyy. Laura joutuu opettajaneidin hampaisiin samoin kuin tämän pieni ja heivereöinen pikkusisko Carrie (suomalaisessa käännöksessä Leena). Tytöt lähetetään kesken koulupäivän kotiin.

Neiti Wilderin opettajakausi jää lyhyeksi ja yhden välikaisen opettajan jälkeen Laura saa opettajan, jota hän arvostaa suuresti. Tämä opettaja järjestää uuden koulun aikaan saamiseksi erityisen esittelypäivän, jossa koululaiset esittävät taitojaan ja oppimistaan. Laurakin pitää yhdessä ystävänsä Idan kanssa esitelmän USA:n historiasta, mistä on seurauksena, että hänelle tarjoutuu mahdollisuus saada ensimmäinen opettajanpaikka, vaikka hän ei ole vielä kuuttatoista täyttänytkään.

Myös paljon muuta uutta ja  ei niin arkistakaan hetkeä Lauran elämään mahtuu.

Olen viime aikoina lukenut myös teosta Pioneer girl, jossa on taustoitettu teoksen syntyä ja aikakautta. Sen suhteen on vielä paljon jäljellä, mutta jo nyt voin sanoa, että tämä Annontated Autobiografy on erittäin kiintoisa teos ja tuo lisävaloa Lauran kerrontaan. Vaikka nämä Pieni talo preerialla -kirjat siis ovatkin todellisuuteen pohjautuvia on ne dramatisoituja teoksia todellisuudesta.

Pidän tästä sarjasta silti paljon enkä voi ymmärtää sitä polemiikkia ja sitä rasistisuuden leimaa mikä viime aikoina näidenkin kirjojen suhteen on syntynyt. No, onhan näissä joitakin pieniä yksityiskohtia esimerkiksi intiaanien suhteen, joita voi katsoa stereotyyppisiksi, mutta en minä ainakaan näe niitä erityisesti rasistisina. Nämä kirjat on ensisijaisesti kirjoitettu uudisraivaajanäkökulmasta ja uudisraivaajaelämän arjesta.

Ja sitäpaitsi, jos aletaan arvottaa kirjoja joidenkin pienten yksityiskohtien mukaan, niin kohta pitäisi Dickensinkin teoksetkin (puhumattakaan monista muista klassikkoteoksista) pistää pannaan, koska niiden juutalaiskäsitys on ainakin joissakin kohdin todella pöyristyttävä.

Lauran itsenäisyyspäivän mietteitä:

"She thought: Americans won't obey any king on earth. American are free. That means they have to obley their own consciences. No king bosses pa; he has to boss himself. Wy (she thought), when I am a little older, Pa and Ma will stop telling me what to do, and there isn't anyone  else who has a right to give me orders. I will have to make myself be good.
Her whole ming seemed to be lighted up by that thought. This is what is means to be free. It means, you have to be good. 'Our father's God, author of liberty -' The laws of Nature and of Nature's God endow you with a right to life and liberty. Then you have to keep the laws of God, for God's law is the only thing that gives you a right to be free."

...

Kirjankannsibingo Nostalgia

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 44: lue kirja, jossa opiskellaan