Vilho Rantanen
Pako Lapin erämaassa
Päivä Oy, 1988
178 s.
"Olipa kerran - siitä on jo yli kolme vuosikymmentä - pieni, mutta onnellinen koti kaukana Inkerinmaalla."
Näin alkaa kertomus Juho Tuomen perheestä. Inkerinsuomalaisesta perheestä, jonka isä on maallikkosaaarnaaja ja jonka perheeseen kuuluu äiti Mari ja tyttäret Tyyne, Tiina ja Tarja. Tyyne on 6-vuotias ja Tarja 9-vuotias. Tarja on myös sairastanut lapsihalvauksen ja hänen toinen jalkansa on rampa.
Eräänä heinäkuun päivänä Juho tulee kotiin sananjulistusmatkalta Leningradista ja kertoo, että hänet on perheineen määrätty poistumaan kotoaan kymmenen päivän kuluessa. Minne, sen saa hän itse päättää, mutta ei Moskovaan eikä 100 km lähemmäksi raja-aluetta. Jos tänä aikana ei poistu, niin sitten lähdetään viemään pakolla ja valita ei saa.
Juho Tuomi pähkäilee asiaa vaimonsa kanssa ja he päätyvät matkustamaan Muurmanskiin, sieltä voisi mahdollisesti päästä pakenemaan Suomeen. Vaimon veli asuu jo Suomessa.
Muurmansk, kaupunki jäämeren rannalla on hyvin toisenlaista seutua kuin kotiseutu Inkerissä. Jo junamatkalla perhe saa nähdä, millaisiin oloihin he ovat matkalla.
"Inkerimaalla --- oli tasankoa, laajoja kaalisarkoja, vihertäviä peltoja. Täällä taas aavaa suota, kituliasta männikköä, rämeistä korpea."
Muurmanskiin saapuessa sisin järkyttyy.
"Siellä kotona nuokkuivat omena- ja päärynäpuut ihanien hedelmiensä painosta, valmistuivat porkkanat ja perunat, paisuivat täydet kaalinkerät; täällä oli kiveä ja karukkoa, autiota rantaa."
Muurmanskissa perhe asettuu ensin asumaan erään kalastajan saunarakennukseen, erinäisten kieltojen jälkeen isä Juho saa työpaikan Muurarina ja elämä asettuu jälleen uomiinsa. Sitten Juhosta aletaan kysellä ja Juho päättää, että on tullut aika lähteä pakomatkalle.
He ovat saaneet jo asunnon toisaalla ja kertovat talon emännälle, että lähtevät marjastamaan.
Pako Lapin erämaassa on todellisuuspohjainen kertomus siitä, kuinka Inkerinsuomalaisia vainottiin 1930-luvun Venäjällä tai siis siloisessas Neuvostoliitossa. Jotkut, kuten Tuomen perhe pääsi pakenemaan. Kirjan kerronta on suurimmaksi osaksi kuvausta tundraolosuhteista ja maastosta, jossa perhe kulkee isän kartan ja kompanssin avulla. Eväiden loppuessa syödään marjoja ja sieniä ja uupumus valtaa mielen. Lisäksi isä Tuomi ei tiedä,että Lapin tuntureilla kompanssi ei näytä oikeaa suuntaa magneettisuuteen vaikuttavan rautapitoisuuden takia. Perhe eksyy lopulta ja ja alkaa kulkea harhaan, kunnes he lopulta päätyvät erään Lapinmiehen savuille.
Olisin kaivannut kerrontaan hieman monipuolisuutta. Nyt kerronnassa ei ollut lainkaan takaa-ajoa. Yhden kerran perhe kuuli koiranhaukuntaa ja valitsivat sen takia toisen reitin. Jos ei ota lukuun sitä, että joukossa oli yksi rampa ja nuorin oli vain 6-vuotias ja että perheen äiti kaiken lisäksi odotti vauvaa, ja silti piti kulkea monta kymmentä kilometriä päivässä niin pako tuntui kovin "helpolta". Toisaalta kirjan teema on hengellinen ja painopiste Jumalan huolenpidossa. Perheen isän usko siihen, että Jumala pitää huolen ja vie perille on vahva (no, kyllä se välillä hieman horjuu ja perheneäidin usko enemmänkin). kaikkein vavahduttavimmalta kerronnassa olin, kun tytöt alkoivat kitistiä uupumuksen keskellä, niin isä Juho otti yhden tytön puhutteluun eikä se tainnut olla vain puhuttelua, että nyt ei saa kitistä vaan kuljettava on, vaikka väsyttäisikin. Ei pakomatka siis helppo ollut, ääriolosuhteet olivat karut ja veivät voimia niin henkisesti kuin fyysisesti.
Kerronta on sujuvaa, yksinkertaista ja maalailematonta. Siksi itselläni kerronnan lomasta pyrähti kuin lintuna lentoon tämä runollinen ilmaisu:
"Yö tuli hiljaisin askelin kuin erämaan ilves."
--- --- ---
Kirjankansibingo: metsä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!