Pojan miustivihko
Tammi, 1960
Alkuteos: Pamietnik Dawida Rubinowicza
Suomennos tanskankielisestä käännöksestä Tuomas Anhava
114 + 1 s.
David Rubinowicz juutalainen poika Puolan maaseudulta. Hän oli kolmentoista vasnha aloittaessaan kirjoittaa näitä muistiinpanojaan ja tuskin ehtinyt täyttää viisitoista, kun hän kuoli - Treblinkassa.
Pojan muistivihko on autenttista luettavaa sodan vuosilta. Kerronnassa on luettavissa nuoren pojan kasvu lapsenomaisesta ajattelusta vakavampaan. Teoksen kiinnostavuutta lisää myös se, että kirjoittajana on nuori poika, päiväkirjat kun yleensä liitetään tyttöjen elämään ja enempi olen lukenutkin tyttöjen kirjoittamia kirjoja tästä aihepiiristä.
1. Merkintä 21. maaliskuuta 1940
Aikaisin aamulla minä kuljin tämän kylän läpi, jossa me asutaan. MInä näin kaukaa jonkun kuulutuksen kaupan seinässä, minä menin heti lukemaan. Uudessa kuulutuksessa luki, että juutalaiset eivät enää saa ajaa kärryillä (junalla ajaminen kiellettiin kauan sitten).
Mahdollisesti elämänpiiriin tulleet muutokset ovat olleet se sysäys, joka on saanut Davidin kirjoittamaan ajatuksiaan - mene ja tiedä. Vuoden 1940 merkinnöistä voi kuitenkin lukea, että kaikissta vastuksista huolimatta, joita juutalaisiin oli alettu kohdistaa, David oli nuori poika pojan ajatuksineen.
12. huhtikuuta hän kirjoittaa:
Isä antoi luvan, että minä saan opetella ajamaan pyörällä. Minä menin yhden pojan luo, jolla on pyörä että hän opettaisi, ja hän lupasi.
Vuoden 1940 merkinnät ovat lyhyitä, lauseen tai parin sisältäviä merkintöjä. Vuonna 1941merkinnät pitenevät ja ajattelu syvenee.
14.huhtikuuta David kirjoittaa:
Nyt ollaan jo toukokuuun puolivälissä eikä kevättöitä ole edes vielä aloitettu. Päivä päivältä tulee kaikki kaikki kalliimmaksi, ennen maksoi leipä 5 zlotyä, nyt se maksaa 10, sillä tavalla kaikki tulee kalliimmaksi niin ettei rahalla enää saa mitään mistään. Tästä tulee kallis sota.
Vuosi myöhemmin David kirjoittaa vieläkin pidemmin ja ajatuksiaan syventäen. Todellisuuden ja unelmien välinen ero käy vavahduttavaksi.
14. huhtikuuta:
.--- Taas minä kuvittelin, että minä vähän ajan perästä käännyn kotiin meidän vanhaan taloon, että minun Ysä ja äitiovat siellä, että kaikki ovaat siellä, mutta se häipyi taas kohta. Kun tulin takaisin, ei isä ollut siellä, niin minä paistoin itselleni pari perunaa ja odotin Isää. Minä istunut siinä kauan kun minua rupesi jotenkin ottamaan oikein pahasti ja minun täytyi mennä ulos tai muuten minä olisin ruvennut itkemään. ---
Viimeisen merkinnän viimeinen lause 1.kesäkuuta 1942:
Juutalainen poliisi ajoi heti hakemaan heidät haudattavaksi kirkkomaahan. Kun kärryt tuli takaisin ne olivat kokonaan veren peitossa. Mikä
Teos sisältää Tuomas Anhavan jälkisanat, missä hän valottaa suomennosmetodiaan. Jälkisaoista selviää myös, että ilmeisesti pojan päiväkirjasta on revitty sivu/sivuja pois.
Viimeinen lause, keskenjäänyt, valillinainen kuvaa kuitenkin hyvin Davidin ja monen muun keskenjäänyttä elämää ja väkivaltaista kohtaloa.
Pojan päiväkirja ei ehkä ole kaunokirjallisesti huippuluokkaa, elämänkuvauksena se on kuitenkin vaikuttavaa ja vaikka teoksessa onkin muutamia viitteitä, jotka osoittavat sen "toimitetuksi" on siinä yhä tunnettaivssa ja aistittavissa nuoren elämän tunnot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti