Oili Tainio
Sisar Kaarinan läppävika
Kustannusosakekyhtiö Kirja, 1930 (2. painos)
149 s.
Naistenviikko lähenee loppuaan, ja niin alkaa lukuhaastekin olla kohta plakkarissa. Tänään on Oilin ja Olgan nimipäivä, onnea kaikille päivänsankareille. Itselleni tuotti iloa, kun löysin tämän päivän haastelukemisekseni Oili Tainion kirjoittaman Sisar Kaarinan läppävika -teoksen, sillä Oili ja Olga tuntuvat olevan kovin harvinaisia nimiä niin kirjailijoissa kuin kirjan henkilöhahmoissakin. En kuitenkaan olisi tähän teokseen tarttunut pelkän Oili-nimen perusteella, kiinnostus heräsi kansikuvasta, joka oli vastustamaton. En tiedä, kenen tekijän käsialaa se on, mutta hieno se on ja jollain tasolla teoksen kujeellista otetta kuvaava.
Ihminen voi tuntea olonsa mukiinmeneväksi missä tahansa ulkonaisista olosuhteista riippumatta, kun hän vain ymmärtää mukautua ympäristöönsä.
Kaarina saa viran Janalan kunnansairaalasta. Vaikka Viipuri on ihan todellinen paikanimi Helsingistä puhumattakaan, joka teoksessa mainitaan, Janala lienee keksitty paikkakunta, sillä googlaus toi lähinnä ulkomaista elokuva-ainesta, kun uteliaisuuttani halusin asiaa selvitellä.
Sairaalan kuvaus oli kiinnostava ja herätti kyllä erinäisiä ajatuksia.
Meillä on 12 sairassijaa kummallakin osastolla; jos tarvitaan, voimme sijoittaa 30:kin potilasta, mutta silloin on jo ahdasta. Täällä on vain oikeita, kunniallisia tauteja sairastavia potilaita, eikä niinkuin kaupunkien sairaaloissa, joka lajia sairautta, mitä lääketiede tuntee. En sano tätä janalaisten kunniaksi, sillä ehkä täälläkin on huonoa verta, vaikk'eivät he tule sitä tänne hoidattamaan, vaan menevät vieraan palveltaviksi.
Erityisesti maininta oikeista ja kunniallisista taudeista ja huonosta verestä pisti mietteliääksi.
1. tri Robert Tuomi. 41-vuotias ylilääkäri, johon 2. taloudenhoitaja neiti Karoliina Järvelä on iskenyt silmänsä ja pitää tätä omanaan, vaikka mies tunnu lotkauttavan asiaan juuta eikä jaata. "Hän puhuu harvaan ja kolealla äänellä; hänen sanansa putoilevat kuin multakokkareet ruumisarkulle.
3. Sairaanhoitaja Elsa Vaaranto Tunnollinen ja hyväntuulinen alihoitajatar ja sitten 4. harjoittelija Eeva Vuori, vallataon kuin metsäkauris.
Teoksen päähenkilö ja samalla minäkertoja on siis Kaarina, joka kertoo lähinnä rakkaushuolistaan. Lähdettyään aikoinaan Viipurin sairaanhoitokoulusta, hän jätti sinne rakastamansa miehen, Lääketieteen Kantin (kandi) Hannes Koivun, keskikokoisen, sopusuhtaisen vartalon omaavan, ruskeatukkaisen miehen, jolla oli - neitsyen silmät.
Tässäkin tuo neitsyen silmät kuvaamassa miehen silmiä on erikoinen määritelmä. Silmät ovat luonteen peili, sanotaan, ja ehkä tohtorin silmistä sitten kuvastui - neitsyys. Kaarina ihailee miestä ja hänen sydämensä saa ikuisen läppävian, jota hän ei kuitenkaan paljasta vaan pitää salaisuuden omanaan, sillä Nainen voi salata rakkautensa, mutta ei mustasukkaisuuttaan.
Naistunnot
"Minäkin kaipaan hetkiä, jolloin saisin hyväillä hänen ruskeata tukkaansa, jolloin saisin tuntea hänen läsnäolonsa suloisuuden tietän silloin olevani myöskin nainen, joka rakastaa, eikä vain palveleva sisar."
Voi meitä naisraukkoja! Miksi emme kulje yksinämme ilman heitä? Sanotaan, että luonnon laki määrää naisen ja miehen kulkemaan kaksittain ja - mikä pahinta naiselle - että me kaipaamme tuota n.s. rakkautta enemmän kuin miehet. Nainen rakastaa koko sydämestään, aivan kirjaimellisesti katkismuksen mukaan; mies sanoo myös tekevänsä niin, ja onhan muutamia, jotka koettavat parhaansa.
Miehet, nuo oman onnensa sepät, eivät voi ymmärtää, kuinka nainen rakastaa; kaikkein vähimmin he käsittävät, miten hän kärsii silloin, kun hänen rakkautensa heitetään sivuun kuin särkynyt ruukku.
Nainen on omituinen rakkaudessansa
Toinen rakkaudesta huokaileva on sairaalan taloudenhoitajatar Karoliina Järvelä, jota kutsuttiin tohtorinnaksi, vaikka hänellä ei ollut kuin harjoittelukokemusta sairaanhoidosta. Karoliina puhui harvaan ja kolealla äänellä; hänen sanansa putoilevat kuin multakokkareet ruumisarkulle. Karoliina on iskenyt silmänsä ja tunteensa sairaalan johtajalääkäriin Tohtori Robert Tuomeen, tavalliseen, hyväluontoiseen mieheen, joka on elänyt arvossa ja ylhäisessä yksinäisyydessä jo lähes 41 vuotta. Robert ei sano Karoliinan unelmiin juuta eikä jaata. Karoliina ei kuitenkaan salli kenenkään viedä tohtoria häneltä, vaan vartioi mustasukkaisena henkilökuntaa.
Kun Robert lähtee eräässä vaiheessa lomalle tulee sijaiseksi, kukas muu kuin Hannes Koivu ja Kaarinan läppävika alkaa taas oirehtia pahemman kerran.
Sisar Kaarinan läppävika on aikansa romanttista viihdekirjallisuutta, hieman kujeellinen, humoristisella otteella kirjoitettu teos, joka vilisee kristillistaustaisia sanontoja, joilla ei ole kuitenkaan tarkoitus tuoda kristillistä sanomaa esille, vaan ovat vain kuvaamassa tilanteita ja tunteita, siis tietynlaisia metaforisia ilmaisuja, joita nykysanomalehdistössäkin joskus näkee. Tosin nykyisin ihmiset eivät välttämättä tajua, että ilmaus on raamatullista perua. Kuitenkin kaikitenkin kristillisyys on pidetty mielessä kaiken hupsuttelun lomassa.
Huumorinäyte:
Ihminen on syntynyt taistelemaan. Jokaisella on oma ristinsä, niinkuin entisellä miehellä konttoristinsä.
Ihan hauska lukukokemus tämä oli, kevyttä viihdettä ajoilta menneiltä, kaukaisilta.
Mainittakoon vielä, että minua pikkaisen häiritsi teoksen uskottavuus eräässä detaljissa:
.... huonon lastenhoidon tavallinen seuraus, riisitauti. Kuinka ikävää onkaan, etteivät äidit ehdi kunnollisesti hoitaa eivätkä pitää puhtaina lapsiraukkojansa, joiden sen johdosta täytyy paljon kärsiä.
Hmm. Riisitautihan johtuu vitamiinien tai hivenaineiden puutoksesta, erityisesti D-vitamiinin ja kalsiumin eikä syy siihen aina ole huonossa hoidossa, syy voi olla geneettinenkin. Mutta lääketiedehän on kehittynyt sitten tämän teoksen kirjoittamisen paljonkin. Puhtaus on puoliruokaa, myönnetään, mutta ajatus, että riisitauti johtuisi huonosta hygieniasta on tietojeni ja kokemukseni mukaan väärä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!