Edward S. Ellis: Kiitävä Hirvi!

 

Edward S. Ellis

Kiitävä Hirvi

Alkuperäisteos: Deerfoot in the forest

Suomentanut J. Hautala

Lehtiyhtymä Oy, 1945

"Kiitävä Hirvi on reippaimpia, hauskimpia ja mukaansatempaavimpia kirjoja intiaanien ja valkoisten uudisasukkaiden elämästä, mitä nuorten lukijoiden käsiin voi joutua." (takakansiteksti)

Jaa jaa! Kyllähän tässä on reippaita miehiä ja poikia ja vauhtia ja menoa, mutta mutta - ei tämä minun suosikiksi päätynyt. Teksti on hyvin yksinkertaista kerrontaa ilman suuria elämyksellisiä vivahteita. Sankarit on sankareita ja roistot roistoja. Sanoisin, että tämä on lähinnä 10-vuotiaille pojannaskaleille suunnattu tarina. Itseäni intiaaniaihe toki kinnostaa ja kansikuva vetikin puoleensa, vaikka täytyy sanoa, että jos olisin tiennyt, että tämä tosiasiassa on kirjailijan Nopsajalka-sarjaa, niin ehkä en olisi tätä tullut hankkineeksi, sillä aiemmat Nopsajalka-kirjat, jotka olen lukenut, eivät nekään ole olleet oikein minun makuuni.

Kiitävä Hirvi on nuori shawano-intiaani, kristityksi kääntynyt, mutta kansansa kunnoittama ääri-ihanteellinen, nokkerla ja taitava intiaaninuorukainen,

"Kaikki läsnäolijat tunsivat Kiitävän Hirven ulkonäön ja varsinkin Kentonin ja hänen välillään vallitsi lämmin ystävyys. He olivat astuneet erämaan polkuja yhdessä, kun punaiset miehet olivat sotapolulla ja äiti, joka oli yksinään tuvassa, telkesi oven ja  painoi lasta rintaansa vasten väristen ja rukoillen kuunnellessaan mokkasiinin pehmeitä askelia, sotahuutoja ja tomahawkin jyriseviä iskuja oveen. Kenton väitti niin kauan kuin eli, että jos kenraalit  Harmar ja St.Clair olisivat kuunnelleet Kiitävän Hirven neuvoja, he olisivat välttäneet sen häpeällisen  tappion, jonka he saivat kokea."

Ilmeisesti tarinan taustalla on todella eläneitä ihmisiä, kuten Simon Kenton. Hieman näitä mainittuja nimiä tutkailinkin päästäkseni jyvälle historiallisista taustakytköksistä, vaikka tämä tarina toki on täyttä fiktiota. 

"Pieni Woodvalen kylä, joka siihen aikaan vietti ponnistusten ja vaarojen täyttämää elämää, on jo kauan sitten hävinnyt kartalta, ja sen tilalle on noussut eräs Ohion kukoistavimpia kaupunkeja. Tällä hirsitupien ryhmällä on vaiherikas historia. Se oli kerran uhmannut hyökkääviä intiaaneja, jotka kävivät sen kimppuun kolme päivää ja kolme yötä. Sen väkiluku kasvoi vain hyvin hitaasti aina vuoden 1812 sodan jälkeiseen aikaan saakka, jolloin se alkoi lisääntyä nopeammin - vieläpä varsin nopeasti siihen nähden, että se sijaitsi tässä Yhdysvaltojen perin yritteliäässä osassa."

Tarina sijoittuu siis 1812 jälkeiseen aikaan, Woodvalen kylään ja Ohion metsiin, Suuren Miami-joen (tätäkin täytyi hieman tarkistella ja huomasin, että jokea ei saa sekoittaa samanimieen jokeen Floridassa) varrelle.

Simon Kentonin ohella tärkeitä henkilöitä tarinassa on Bige Shelton ja hänen kaksospoikansa George ja Victor, jotka ovat lähteneet metsästysretkelle ja joita Kiitävä Hirvi lähtee etsimään. Matkalla pojat joutuvat hankaliin tilanteisiin, joista Kiitävä Hirvi heidät pelastaa kerran jos toisenkin.

Ei tämä siis ihan kehno lukukokemus kaiken kaikkiaan ollut, koska sai minut etsimään lisätietoa aikaan, paikkaan ja henkilöihin liittyen (vaikka kuvitteellisessa tarinassa liikutaankin). Jossain määrin kiinnostuin niistä muistakin Nopsajalka-kirjoista, mutta en tiedä. Tämän teoksen luoma kuva intiaaneista on ainakin  kovin yksioikoinen ja herättää erinäisiä kysymyksiä, kuten mikä oli intiaaninen suhde tupakkaan ja polttivatko he piippujaan metsästys- tai sotaretkillä, vapaa-ajan viihdykkeenä, vai oliko kyse enemmän seremoniallisesta tavasta. Teoksessa mainitaan myös kuuluisa Shawnee-päällikkö Tecumseh,  Ilmeisesti tässä tarinassa Shawneista käytetään muotoa Shawano. Kerronnallisesti tämä on kaikkitietävän kertojan lähinnä suorasanallista kerrontaa, jossa dialogia on hyvin vähän eikä kuvauksellistakaan ainesta kovin paljoa Pääpaino on tapahtumissa. Tarina sijoittuu siis 1800-luvun alkuun, mutta kertoja on toisessa, uudemmassa ajassa, kun hän mainitsee lukijoilleen sähkötolpat. Tämä vie vähän pohjaa historiallisesta aspektista.

Kansikuvasta voisin mainita, että kansikuva minussa herättikikin kiinnostuksen tätä kohtaan. Vähän mietin, että voisiko tämä olla kirjailijan yksittäinen teos ilman tuota Nopsajalka-kytköstä, mutta erehdys oli erehdys ja johtui eri nimestä. Kansikuva ei ihan vastaa sitä kuvaa, mikä päähenkilöstä annetaan ja minun on vaikea sijoittaa kansikuvaa tapahtumiin. Sinänsä kansikuva on vahva ja melko tyylikäskin. Harmi, että sen tekijästä ei ole tietoa. 

Mainittakoon vielä, että tämä teos on ilmestynyt myöhemmin nimellä Nopsajalka vaeltava intiaani Kariston kustantamana. Kirjahilla onkin lukenut teoksen aikoinaan Rauni Kanervan suomennoksena ruotsinkielisestä Hjortfot-käännöksestä. 

--

Oletko sinä koskaan lukenut Nopsajalkoja. Kumpi nimi-käännös sinusta on kuvaampi: Nopsajalka vai Kiitävä Hirvi?