Mirja Vesanen: Mustekala!

Mirja Vesanen

Mustekala

Otava, 1954

219 s,

Vuokko alkoi selailla kirjaansa. Hui, kuinka kurjan näköinen se oli! Jokainen lehti oli irti siihen saakka kuin Vuoko oli sitä lukenut. Lisäksi siihen oli kirjoiteltu ja piirrelty kaikkiin mahdollisiin kohtiin. Joukossa oli sentään sievästi kirjoitettuja muistiinpanojakin. Ne olivat niiltä ajoilta, jolloin Sinikka oli kirjaa käyttänyt. Mutta hän olikin koulun priimus.

Vuokon harmi alkoi vähitellen sulaa. Hänen eteensä aukeni sivu, jossa oli pallon kuva. Siihen hän joskus oli piirtänyt silmän, nenän ja suun. Nyt hän sai halun parannella töitään. Pallon ympärille muodostui lonkeroita, ja kuvasta syntyi vähitellen mustekala. Vuokko teki siitä julman ja pelottavan näköisen. Lonkerot olivat pitkät ja kiemuraiset. Jokaiselle hän antoi nimen. Yksi oli algebra, toinen geometria, kolmas fysiikka, neljäs Sinikka...

Vuokko on kesää vaille viidentoista. Nuori, väärinymmärretty ja siistin, järkevän sisarensa Sinikan varjossa kulkeva neitonen, jota aina moititaan ja väheksytään. Kun Sinikka lähtee serkusjoukon kanssa kesäiselle huviretkelle ja jättää Vuokon lukemaan matematiikan ehtoihin on Vuokko sydämistynyt. Taas hänet jätetään. Elämä näyttää uhkaavalta mustekalalta. Vuokolla on kuitenkin ystävä Ilmi, nuori leski, jolla on viisi lasta. Heidän luokseen Vuokko matkaa, kun ei matematiikka houkuta. Samalla hän pistäytyy omassa tyyneyden paikassaan kirjoittamassa päiväkirjaansa koko nuoren sydämensä tunnelmat - sen ensirakkauden heräämisenkin.

Mustekala on kesäinen kertomus Vuokon ja serkusjoukon elämästä. Siihen mahtuu niin iloisia kuin traagisiakin hetkiä, kun Vuokko unohtaa kaupunkikodissa käydessään (joka sijaitsee suuren sairaalarakennuksen siivessä) silitysraudan päälle ja syttyy tulipalo. Samassa tohinassa sairaalasta katoaa halvaantunut kamereeri Sjöman. Ja Vuokko saa  saa torut niskaansa, niin, että hän vankilan pelossa karkaa kotoa.

Kaikki kuitenkin selviää ja päättyy onnellisesti ja kesän päättyessä, kun vietetään Vuokon 15-vuotisjuhlia, joissa Sinikka leijailee kuin itse olisi synttärisankari, on Vuokko kasvanut himpun verran ajattelevaisemmaksi. 

Vesasen teksti vie mukanaan. Sinikan ja Marja-serkun lukiessa salaa Vuokon päiväkirjaa tulee minulle halju tunne, syyllinen olo itsellekin, kun luen tekstiä, joka on siis kerronnallisesti Vuokon päiväkirjatekstiä. Miksi tunnen syyllisyyttä? Tämähän on kirja. Enhän minä kenenkään todellisen henkilön salaisia tekstejä lue. Syyllisyys, se kumpuaa eläväisyydestä, uppoutumisesta tekstiin ja tarinaan. Niin sen on oltava.

Outo sana: eideettinen

Kansanuskomuksia:

Juomaan taipuvainen  Lunkviska kertoo kumman tarinan Kuningaskäärmeestä, joka oli suuri ja mahtava, vaaleanpunainen juomu selässä ja kruunu päässään hän oli sen metsässä nähnyt. Mitähän se tietää? Jotain erikoista se tietää. 

Ja kyllähän se Lunkviskan mielestä tiesikin, kun kaikki tulipalot ja muut seikkailut olivat ohitse.

Mustekala on tyttökirja sanan varsinaisessa merkityksessä, onhan sen pääosassa tyttö ja romantiikkaakin, nuoruutta. Tyypillisiä seikkoja tyttökirjoissa on myös matematiikan vieroksuminen. Kuinkahan monessa kirjassa onkaan harmiteltu sen vaikeutta. Mieleen tulee ainakin Anni Swanin joku kirja ja Montgomeryn punatukkainen Anna. Montgomery on ollut varmaan jonkinlaisena vaikuttajana tässäkin kirjassa. Tosin ei päähenkilö ole punatukkainen, mutta erikoinen ja jännä yksityiskohta on se, että Vuokon ihastuksen kohde  Arvi on punatukkainen ja vihreäsilmäinen. Mutta punatukkaisiin liittyvä tulinen luonto ei Arvia kuvaa. Arvi tuntuu olevan aika tyyni poika tukanväristään huolimatta, vaikka kyllä hänenkin sisimmässä tunteet liikahtelee. Löytyyköhän muuten sellaista tyttökirjaa, jossa ei olisi yhtään punatukkaista henkilöä?

100 suomalaista kirjaa