Hiljaisuuden lapsi
Alkuteos: Deaf like me
Suomentanut Maija Mäkinen
WSOY, 1980
321 + 1 s.
Hiljaisuuden lapsi on kertomus Spradleyn perheestä, johon kuuluu isä, äiti Louise, poika Bruce ja tytär Lynn. Louise on odotusaikana sairastanut vihurirokon, joka tiettävästi aiheuttaa alkuraskauskuukausien aikana sikiön vammautumista. Abortti ei kuitenkaan tule kysymykseen. Lynn syntyy ja hänet todetaan myöhemmin kuuroksi.
Tuolloin 60-luvulla kuurojen koulutuksessa oli vallalla niin sanottu oralistinen ajattelu, eli kuurot oppisivat kyllä puhumaan kuin "vettä vain", kun heille vain puhuttaisiin, puhuttaisiin ja puhuttaisiin. Huuliltalukutaidon lisääntyessä puhekin alkaisi sujua.
- Toiseksi haluan varoittaa teitä viestinnän helpottamiseksi käytetyistä oikoteistä. Hän piti pitkän tauon kuin antaakseen vaaran suuruuden painua mieliimme. - Älkää antako johtaa itseänne harhaan. Jotkut vääriä tietoja saaneet ihmiset tulevat ehkä sanomaan teille, että teidän pitäisi käyttää viittomista huuliltaluvun apuna. Viittominen saattaa estää lastanne koskaan oppimasta puhumaan. Jos elehditte, lapsenne alkaa ajatella elein.
Spradleyt uskovat mitä heille sanotaan, mutta vähin erin he alkavat miettiä kommunikointia. Mitä se on? Onko todella niin kuin heille on sanottu, että viittomakieli ei ole mikään kieli vaan alkeellinen elehtimistapa? Lynn on kuitenkin jo viisivuotias, kun .alkavat miettiä olisiko pannassa pidetty viittomakieli sittenkin parempi vaihtoehto. Vanhemmat etsiytyvät ryhmään, jossa viittomakieltä käytetään ja alkavat tutustua viittomiin. Ahaa-elämys on valtava niin vanhemmilla kuin Lynnillä, kun tämä hiljaisuudessa elänyt tyttö vihdoin pystyy ilmaisemaan itseään.
Spradleyt alkavat vähitellen ymmärtää, että kieli on enemmän kuin puhumista. Kieli on sääntöjä ja symmboleja, joilla ajatukset voidaan ilmaista. Kieltä ilmaistaan kyllä puheella, mutta sitä voidaan ilmaista myös elein.
Hiljaisuuden lapsi on kirja, joka vie syvälle kuurojen maailmaan. Se on koskettava, vavahduttava kertomus siitä, kuinka tärkeää on tulla ymmärretyksi ja pystyä ilmaisemaan itseään.
Olen itse jonkin verran opiskellut viittomakieltä, vaikka kuurous ei kosketakaan itseäni. Viittomakieli on minulle kuitenkin mukava harrastus ja olen erään kerran ollut ainakin vähän avuksi sillä taidolla. Tahtoisin oppia sitä enemmänkin kuten yleensä kieliä.
Hiljaisuuden lapsi on ensisijaisesti yhdysvaltalainen tarina. Suomenkielisessä teoksesssa on kuitenkin loppuun liitetty Eino Savisaaren lyhyt tiivistelmä miten Suomessa on suhtauduttu kuurouteen. Se ei ole ollut kovinkaan erilaista meillä kuin rapakon takana. Liitteenä on myös järjestötietoa kuuroihin liittyen sekä kirjallisuusluettelo suomenkielisestä kuuroille tai kuuroudesta kiinnostuneille suunnatusta kirjallisuudesta.
...
Aistittavat kirjat -lukuhaaste, kuuloaisti
Viittomakieltä olisi minustakin kiva oppia. Tuo onkin hyvä määritelmä kielelle, että se on sääntöjä ja symboleita. :)
VastaaPoista