Helli Kaikkonen: Jumalan musta kukka!

Helli Kaikkonen
Jumalan musta kukka
Kuva ja Sana, 1959
182 s.

Aloitus:

Lounatmäen talo oli siinä osassa kylää, joka sijaitsi järven takana, erillään varsinaisesta pääkylästä. Sen viljelysaukeamat viettivät rantaan päin, mutta melkein talon takana, kylätien toisella puolen, alkoivat suuret metsämaat. Lounatmäki oli yhtä hyvin maanviljelys- kuin metsätila.

Lounatmäki on varakas tila. Sitä hallinnoi vanhamäntä Saara. Hänen miehensä on kuollut Saaralla on kaksi lasta, tytär Helena ja poika Juha. Saara olisi aikoinaan toivonut enemmänkin lapsia ja hän katselee hieman kadehtien naapurin köyhän suutarin perhettä, jossa lapsia on vilisemällä. Kun sitten Juha ilmoittaa kihlautuvansa suutarin tyttären Hellevin kanssa, niin Saara on kauhuissaan. Mitä sekin nyt on. 

Hellevi osaa kyllä tehdä työtä, mutta hän on kuitenkin luonnoltaan toisenlainen kuin Lounatmäen Helena. Hellevi haluaa pois maalta ja on suunnitellut, että hän kyllä kääntää Juhan pään ja saa tämän luopumaan Lounatmäestä ja muuttamaan kaupunkiin.

Kun Juha ei luovu rakastamastaan tytöstä, johon hän on kiintynyt jo lapsuudessa, hyväksyy Saara-äiti lopulta tilanteen. Hän on myös ollut Jumalan puhuttelussa ja kokenut eräänlaisen heräämisen. Hellevikin, Lounatmäkeen tullessaan jotenkin kiintyy Saara-anoppiinsa, laulaa tälle hengellisiä lauluja. Helena, jonka on pitänyt avioitua lykkää omia häitään veljensä takia. Hän pelkää,että Hellevi vie talon tuhoon. 

Jumalan musta kukka on mielenkiintoinen tarina siitä, miten ihmissuhteet lyövät ristiin. Se on tarina haaveista ja pettymyksistä. Hellevi saa lopulta tahtonsa perille. Lounatmäki jää Helenalle ja Juha muuttaa Hellevin kanssa kaupunkiin.

 

Hellevi nautti elämästään. Hän oli nyt saanut kaiken, mitä oli toivonut ja halunnut. Nyt hän ei enää kaivannut mitään.  

Mutta tuoko kaupunki sen onnen, mitä Hellevi on odottanut? Juha ainakin raahautuu kuin painajaisunessa päivästä toiseen ja toteaa, että "oli nöyryyttävää tunnustaa itselleen, että oli nahjus."

Tarina etenee omalla painollaan. Kaikkosen teksti on mukaansatempaavaa, syväluotaavaa, harrasta, mutta ei liian osoittelevaa tai mustavalkoista. Vaikka yhtenä teemana kirjassa onkin maaseutu-kaupunki vastakkainasettelu ei tarinan ydin kuitenkaan ole olosuhteet vaan sisäinen tyytyväisyys ja rauha.

Kaikkosen kertojanlahjat ovat vakuuttavat. Hänen kerrontansa tässä kirjassa on hyvin elämänmakuista, arjen askareiden ja ajatusten tasolla kulkevaa kuvailua ja vuoropuhelua vaihtuakseen loppupuolella kauniiseen ja lumoavan tenhoavaan kuvailuun, jossa proosa vaihtuu  fantasiaan. 

Hieno, tyylikäs ja puhutteleva kirja, josta pidin paljon.

Sananlasku:

"Työssä voimat vahvistuu, laiskan ruumis lakastuu."

---

100 suomalaista kirjaa