Muriel Denison: Susanna ja ratsupoliisit!

Muriel Denison

Susanna ja ratsupoliisit

Tammi, 1953

Alkuteos: Susannah, a little girl with The Mountains

Suomentanut Meri Utrio

185 + 2 s.

"Nimeni on Susanna Elisabet Fairfield Winston ja olen seitsemän vuotta kolme kuukautta vanha. Nyt on sinun vuorosi. Mikä on nimesi?

- James Andrew Patric Angus Montague Douglas, ja olen kahdenkymmenenseitssemän vuoden ja neljän kuukauden ikäinen.

- Olipas siinä nimiä, Susanna sanoi. Miksi itse sanot itseäsi?

- En ole vielä päättänyt, nuori mies sanoi, mutta mitenkähän olisi, jos sanoisit minua Montyksi? Mitäs siitä tuumit?

- Monty, Susanna sanoi. Siitä minä pidän. Kerro lisää. Minne olet matkalla?

Näin alkaa Susannan ja Montyn ystävyys junamatkalla Montrealista  Reginaan, jossa Monty aikoo liittyä ratsupoliiseihin ja Susanna - Niin Susanna, hän on matkalla Dennis-enonsa luokse, koska  hänen kaunis äitinsä ja taitelijaisänsä ovat matkustaneet Intiaan, josta taiteilijaisä on saanut tehtävän tehdä seinämaalaukset maharadjan palatsiin.  Dennis Lyons on Luoteisterritorion Ratsastavan Poliisin kapteeni ja Susanna tulo muuttaa niin hänen kuin koko ratsupoliisiyksikön elämän, sen he tulevat huomaamaan, kun Susanna lopulta saapuu ja ihastuu aivan valtavasti ratsupoliisien punaiseen univormuun. Sellaisen hän haluaa itsekin.

Susanna ja ratsupoliisit on hauska tyttökirja pienestä tytöstä, joka haluaa tulla ratsupoliisiksi. Miten hän siinä onnistuu onkin eri asia, sillä tyttö menee ja tekee ennen kuin ajattelee. Muun muassa piirtää viikset etsintäkuulutetun roiston kuvaan. Ja tästäkös ei ollenkaan tykätä, sillä ei valtion omaisuutta saa turmella. 

Intiaanit:

"Hänen ruskeat kasvonsa olivat vakavat, ja hänen loistavat mustat silmänsä tuijottivat värähtämättä Viki-neitiä, aivan kuin linnulla, Susanna ajattteli. Hänen musta tukkansa oli kammattu keskeltä päätä jakaukselle ja riippui kahtena pitkänä palmikkona olkapäillä. Päässään hänellä oli kaksi kotkansulkaa. Hän oli pukeutunut housuihin ja väljään hirvennahhkapuseroon, joka ulottui lanteille saakka. Puku oli runsaasti koristettu maalatuilla piikkisian harjaksilla,helmillä ja monilla hirvennahkaripsuilla. Hän oli kietoutunut kirkkaanpunaisilla ja sinisillä kuvioilla koristettuun keltaiseen huopaan. Jalassa hänellä oli mokkasiinit. Susannan mielestä  hän oli täydellinen Suuri Päällikkö."

Suuri Päällikkö eli Naurava Pilvi antaa Susannalle nimen Pieni Haukka. Susanna on everstin tyttären Vikin kanssa intiaanileirissä valitsemassa Susannalle ponia. Paitsi Suurta Päällikköä Susanna ystävystyy tämän pojan, Pienen Päällikön kannssa sekä pastori Holmesin tyttären Janen kanssa, joka isänsä kanssa asuu intiaanileirissä.

Edellä lainaamani intiaanipäällikön kuvaus on hyvin autenttinen ja tässä kirjassa intiaanit ovat rauhassa eläviä, Shamonagiksia (Cree-intiaanien nimi ratsupoliiseille) kunnioittavia. Suuren Päällikön heimo elää hevosten myynnillä ja Pikku Päällikkö käy katolista lähetyskoulua Qu'Appellea. Mikä minua hieman häiritsee on se kuva, mikä Pikku Päälliköstä annetaan laiskana poikana, joka ei huolehdi haavoittuneesta hevosesta vaan ajattelee, että tämä kyllä paranee itselläänkin. En voi olla miettimättä, mitä yhteyttä koulunkäynnillä on tämän kanssa? Onko Pikku Päälliköstä tullut laiska koulutuksen myötä?Hevosethan olivat todellisuudessa tärkeitä intiaaneille. Minun on vaikea ajatella intiaania, joka ei olisi pitänyt huolta hevosestaan. Tässä kirjassa annetaan myönteinen kuva intiaanilasten kouluttamisesta ja siitä, kuinka "nuorista intiaaneista kasvatetaan kanadalaisia". Todellisuudesssa tämä siirtyminen preerialta kouluihin ei liene sujunut yhtä hyvin, kuin mitä tässä kirjassa kuvataan. 

Kirjan aikakausi on 1800-luvun loppupuoli. Ratsupoliisiyksikkö harjoittaa ryhmää, jonka on määrä lähteä Englantiin Kuningatar Viktorian riemujuhlan paraatiin. Susannan piti ensin olla Dennis-enonsa luona puoli vuotta, mutta lopulta hänen vierailunsa kestää yli talven. Rohkeutensa  ja eversti Whitesidenkin kunnioituksen Susanna saa, kun hän ottaa kiinni etsintäkuulutetun roiston, jota ratsupoliisit ovat pitkään yrittäneet tavoittaa.

Myös paljon muuta mahtuu tähän kivaan kirjaan, joka aloittaa sarjan reippaan Susannan vaiheista. Hauskasti ja eloisasti kerrottu tarina, jossa silmien eteen avautuvat niin krookuksia  kukkivat niityt kuin tulenpunaiset ja kultapunoksiset univormut.

Pieni Helmet 2018 -lukuhaaste kohta 3: Kirja aloittaa sarjan

---

Tästä teoksesta on tehty myös elokuva, jossa pääosaa esittää Shirley Temple. Löysin tämän elokuvan DVD:nä nettiantikvariaatista ja katsoin sen luettuani kirjan. Olen pettynyt. Odotin elokuvalta paljon, mutta huh huh! Ihan kauheaa repostelua ja kirjan miljöö, aika, teema floppaa pahasti.

Susanna of The Mounties elokuva alkaa, kun ratsupoliisipartio löytää intiaanien hyökkäyksen kohteeksi joutuneet vankkurit, jonka matkaajat ovat kuolleita. Erään tynnyrin alta löytyy piilosta pelästynyt tyttölapsi, Susanna. Partion johtaja Monty ottaa tytön hoiviinsa ja rohkaisee tätä. Susanna ihastuu Montyyn. Ratsupoliisiyksikössä on everstin tytär saapunut ja sen kunniaksi on tanssiaiset, joihin Monty menee. Susanna on kateellinen everstin tyttärelle.

Intiaanit ovat sotapolulla rakennettua rautatietä vastaan. Ratsupoliisit neuvottelevat päällikön kanssa, joka jättää poikansa kasarmille pantiksi siitä, että hänen heimonsa ei ole vankkurihyökkäyksen takana. Pikku Päällikkö ja Susanna ystävystyvät vaikka Susannalle on vaikeaa tulla kohdelluksi squawina eli naisena, jonka tulee kävellä miehen takana ja niin päin pois.

Elokuvassa on siis kaikki päälaellaan ja se on kuin mikä tahansa villin lännen elokuva. Ratsupoliiseista Muriel Denison kirjassa sanotaan, että he eivät ole sotilaita, vaan poliiseja. Elokuvassa heidät kuitenkin kuvataan sotilaiksi. Myös Montyn hahmo on ihan erilainen. Rakastuminen everstin tyttäreen tosin on teemana niin kirjassa kuin elokuvassa. Ja Susana itse. Elokuvassa Susanna on Sue ja sukunimikin ja koko hahmo cowboy-asuineen on ihan eri. Monty joutuu intiaanien vangiksi ja hänet aiotaan surmata, mutta Susanna, joka on tehnyt Pikku Päällikön kanssa verivalan saapuu leiriin ja vaatii päästä Suuren Päällikön puheille. Lopulta hän hyökkää vartioivien intiaanien välistä ja puhuu suunsa puhtaaksi. Elokuva päättyy, kun todellinen sotaa lietsonut intiaani otetaan kiinni. Ratsupoliisit intaanipäällikkö, Pikku Päällikkö ja Sue polttavat rauhanpiippua.

Olen niin niin pettynyt tähän elokuvasovitukseen. Jos ei elokuvan alussa olisi nimenomaan mainittu, että se pohjautuu Muriel Denisonin kirjaan, niin tätä ei  voisi ajatella samaksi teokseksi kuin kirjaa. Niin erilaiset niiden maalma ja teemat ja kokonaiskuvaus ovat. 

Elokuva on kuvattu Mustajalka-intiaanien leirissä ja intiaanit olivat kyllä autenttisen oloisia. Mistä pidin oli Pikku Päällikön ja Suen (Shirley Temple) intiaanitanssi. Siinä oli yhtäaikaa intiaaneihin liittyvää alkuperäistunnelmaa ja hitunen puhdasta huumoria. Muutoin elokuvan huumori oli lapsellista ja minua paremminkin itketti kuin nauratti.

Täytyy sanoa että lukiessani kirjaa ja tietäessäni lukiessani, että tulen katsomaan tämän elokuvana, näin sieluni silmin jo yhden kohtauksen, joka olisi sellaisenaan sopinut Shirley Templelle erinomaisesti. Mutta ei. Elokuvan käsikirjoittajat ja tekijät eivät ole osanneet hyödyntäneet kirjan kohtauksia ja tehdä elokuvaa, joka kunnioittaisi niin alkuperäisteosta kuin sitä maailmaa, jota ratsupoliisit edustavat. Tästä elokuvasta ei ilmene kanadalaisuus sen paremmin kuin brittiläinen imperiumikaan. Amerikkalaista höttöä. Tosin, kun hieman selvittelin Reginan maatieteellisiä oloja tuli vastaani tieto Saskatshewanin kapinasta, jossa intiaanit kävivät kapinaan rautatietä vastaan. Tähän kapinaan olikin elokuvan alussa maininta. Saskatshewanin kapina oli 1885 kun Denisonin kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1896-1897.