Kate Morton: Hylätty puutarha!

Kate Morton

Hylätty puutarha

Alkuteos:  The Forgotten garden

Suomennos: Hilkka Pekkanen

Bazar, 2014

669v + 3 s.

"Päätös oli kuitenkin Hughin, ja hän oli sen tehnyt. --- --- --- Sitten Hugh johdatti Nellin istumaan kaatuneen eukalyptuspuun rungolle, sileälle ja valkoiselle, istuutui viereen ja kumartui kuiskaamaan tytön korvaan. Hän siirsi eteenpäin salaisuuden, jonka hän ja tytön äiti olivat säilyttäneet seitsemäntoista vuotta.Odotti oivalluksen värähdystä, hienoista ilmeen muuttumista, kun sanoman sisältö menisi perille. Katseli, kuinka Nellin maailmalta putosi pohja ja kuinka se ihminen joka Nell oli ollut katosi yhdessä hetkessä."

Hylätty puutarha on kertomus Nellistä, joka saa kuulla, että hän ei olekaan Hughin ja Lilin lapsi, eikä hänen sisaruksensa olekaan hänen verisiskojaan. Hän saa kuulla olevansa adoptoitu, tai ei oikeastaan edes adoptoitu, vaan löytölapsi. Uutinen vie pohjan Nellin elämältä ja hän alkaa pohtia, kuka hän on, mistä hän on tullut, mihin hän kuuluu?

Hylätty puutarha on Nellin tarina, mutta se on  myös Elizan ja Cassandran tarina. Cassandra on Nellin lapsenlapsi, mutta kuka on Eliza - Kirjailijatar? Tarina ei kulje eteenpäin kronologisesti, vaan polveilee eri vuosikymmenillä ja vuosisadoilla, vuosituhansilla. On  vuosi1913, vuosi 2005 ja vuosi1975, on Australia ja Englanti, Brisbane ja Lontoo,  ja on salaperäinen Blackhurstin kartano ja Rantatalo Cornwallissa.

Hylätty puutarha on tummasävyinen tarina menneisyyden ja tulevaisuuden risteyksessä. Voiko olla tulevaisuutta ilman menneisyyttä? Voiko katsoa eteenpäin, jos ei tiedä, mitä on takana?

Kiinnostukseni tähän kirjaan heräsi Matkalla mikä mikä maan Annan postauksesta, jossa hän tuo esiin intertekstuaalisuuden Frances Hodgson Burnetin Salaiseen puutarhaan.  Hylätty puutarha onkin  sidoksissa kyseiseen teokseen ja silti - ainakin omasta mielestäni - kaukana siitä. Yhdistäviä tekijöitä toki on: salaperäinen kartanomiljöö, orpolapsi, suljettu salaperäinen puutarha, sairaus ja terveys. Yleissävyltään teokset ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Rakastan Burnetin Salaista puutarhaa ja sen elähdyttävää tunnelmaa, jossa tummat sävyt taittuu valoon. Mortonin Hylätyssä puutarhassa  puutarhalla on toki elähdyttävä merkitys, mutta tarinassa on niin sairaita teemoja, että yleissävy vie eri suuntaan. Siinä, missä Burnetin Salainen puutarha on todellinen hyvän mielen kirja on Mortonin Hylätty puutarha vain kalpea varjo, jännittävä, romanttinen kudelma, joka jättää jälkeensä vahvan tunnelman jostain, mikä sekä hyytää että saa huokaisemaan helpotuksesta, kun tarina on loppu.

Ei tämä huono kirja ole. En sitä sano. Hyvin kerrottu, vahvasti lukinsa mukaan ottava, ei kuitenkaan mitään lastenkirjallisuutta. Mitä eniten kummastelen ja mistä olen eri mieltä, on kirjan tarinat, jotka ovat tarinoita tarinassa. Lastensaduiksi niitä tässä teoksessa mainitaan, mutta minusta ne ovat kaikkea muuta kuin lastentarinoita. Paremmin mieltäisin ne allegorisiksi novelleiksi. En ole koskaan oikein pitänyt Grimmin saduista ja Grimmin satujen julmuus ja pelottavuus onkin hyvin vahvasti läsnä Elizan elämässä ja mielikuvituksessa. Se, että pieni tyttö tarinoi Viiltäjä-Jackista ja leikkii pikkuveljensä kanssa tältä nimen saanutta leikkiä on minusta kaikkea muuta kuin lumoavaa satua. Siinä on jotain sairasta ja epätervettä. Eliza ei kuitenkaan ole henkilögallerian sairain ja epätervein. Sairaat ja epäterveet piirteet rasittavat vähän yhtä ja toista kirjan henkilögalleriassa, jos kohta kuitenkin tässä tarinassa on ne "konnat ja sankarit".

EDIT: Jostain syystä minulle tulee tästä kirjasta enemmän mieleen Agatha Christien Väärän vänkyrä talo ennemminkin kuin Burnetin Salainen puutarha. Näin siitä huolimatta, että kyseessä ei ole dekkari eikä varsinaisesti rikoskirjakaan. 

Kaiken kaikkiaan siis tämä teos on ajatuksia herättävä niin hyvässä kuin pahassa. 

Kirjassa on viittauksia moniin kirjailijoihin ja kulttuuripersooniin ja en lukiessani voi olla miettimättä, onko jotkut kirjan henkilöt ehkä todellisia? Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole. Tämä mielikuva todellisuudesta voidaan kuitenkin katsoa kirjailjan taidoksi ottaa lukijansa ja kerronnallisesta lahjakkuudesta.