Jaakko Sahimaa: Suvun savut!

Jaakko Sahimaa

Suvun savut

Ristin Voitto,1972

269 s.

Kansikuva: Tuntematon

Kirjailijan aloitus Lukijalle:

"Kun tällainen uskonnollinen romaani ilmestyy markkinoille, tiedustelevat vakavamieliset lukijat heti todellisuuspohjaa. Romaaninkirjoittajan tarkoituksena ei kuitenkaan useimmiten ole historian kirjoittaminen tapahtuneista, vaan hän haluaa sanoa jotain kansalle kirjansa kautta. Siksipä hänelle on suotu suuri liikkumavapaus, kunhan vain kerrotut tapahtumat pysyttelevät mahdollisuuksien rajoissa." 

Sahimaan teos Suvun savut sijoittuu Kainuuseen, Kirokorven taloon ja naapurustoon. Kirjailjan sanoin, tarina koostuu "kaikesta näkemästäni ja kuulemastani kuitenkin niin, että jälkiäni lienee vaikea seurata."

Tarinan pääosassa on siis Kirokorvella asuva Tuomas ja Lyyli Juntunen sekä heidän pojanpoikansa Heikki. Tarina sijoittuua ajalliseti 60-/70-luvuille. Heikki on palaamassa armeijasta kotiseudulleen ja miettii, mihin ryhtyä. Jatkaako asumista kotitalossa, seudulla, jossa  elämisen mahdollisuudet ovat kaitaset ja kovan työn takana ja asukkaat vähenemässä, vai ryhtyäkö armeijan palvelukseen, vai kenties muuttaa amerikoihin, johon naapurustosta on lähdössä väkeä.

Lisäksi Heikkiä mietityttää Kirokorven historia, jossa on monenlaista rankkaa tapahtumaa sotavuosilta koettu. 

Teos on vahvasti hengellisiin asioihin paneutuva, ja erityisesesti helluntailaisesta näkökulmasta. Aluksi ajattelin, vaikka itse helluntailainen olenkin, että kylläpä on ajastaan jäljessä tämä kuvaus, mutta mitä pidemmälle luin, sitä ajankohtaisemmaksi sanoma ja teksti alkoi käydä eikä ajasta jäljessä olemiselle  enää ollutkaan sijaansa. Tietysti tarinassa kuvastuu 60-luvun elämä ja tavat ja maaseutuyhteisö. Paitsi hengellistä ulottuvuutta tämä teos on kunnianosoitus suomalaiselle talonpojalle. Sahimaan kerronta on kansanomaista, juurevaa ja maanläheistä. Murresanoja löytyy siellä täällä kerronnan lomassa. Mainittakoon esimerkiksi sana kontu, joka itselleni merkitsee seutua, maata, paikkaa, kuten kotikontu, mutta tässä se tarkoittaakin eläinten rehuja. Enpä olisi tuota tiennyt ,ellei sanaa olisi alalaidassa selitetty.

Teoksessa on muutamia kirjallisuusviitteitä, kuten Runebergin Vänriki Stoolin tarinat ja Kainuussa kun ollaan, niin Kiannon Nälkämaan laulua ei voi ohittaa. Tuo kotiseutulaulu on minulle rakas ja läheinen, vaikka en Kainuusta olekaan. Sen sanat ja sävel jotenkin kolahtaa ja solahtaa minun mieleni väreihin.

Mikä tässä teoksesa on erityisen mielenkiintoista on se, että kirjailja on saanut tämän kirjoittamiseen Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston apurahan vuonna 1971. 

Kansipaperien kuvitus on mielestäni hieno. Kuvittajasta ei ole mainintaa, mieleeni tulee kuitenkin, että kuvitus hieman muistuttaa Osmo Omenamäen tyyliä. Lieneekö sitten hänen vai jonkun muun, se jää arvoitukseksi.

---

Tällä mukana Mennään metsään -haasteessa. Metsissäkin tässä kuljetaan karhunkaadossa ja vähän muissakin puuhissa.

"