Olinhan siellä minäkin - Kirjamessuilla nimittäin!

Gunilla Bergströmin lastenkirjahahmo Alfons on tuttu tv:stä Mikko Mallikkaan nimellä. Hymyilevät jättinuket oli pakko valokuvata hulinan keskellä.

Vuoden kohokohta kirjan ystäville - Helsingin kirjamessut. Olinhan siellä minäkin, yhden päivän, nimittäin lauantain, kun paikkakunnaltani oli linja-automatka järjestetty kiinnostuneille. En tiedä, messut jäivät hieman torsoksi kohdallani, mihin varmaankin vaikutti, että en ollut parhaimmassa mahdollisessa kunnossa. Terveysrajoitteiselle messuhulina ja kävely lavalta toiselle, kiertelyt osastoilla ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Olin ennakolta suunnitellut, mihin suunnistaisin: Senaatintorille ja Joel Haahtelan haastattelua kuuntelemaan. 

Olin kuitenkin hyvissä ajoin ja ehdin kuuntelemaan Juha Hurmetta Kenen Kalevala? -teoksesta ja Anni Kuu Nupposta ja J.S.Merenmaata Tinarinnat -tarinoista. En ole koskaan Kalevalaa kokonaisuudessaan lukenut, mutta kyllähän Kalevala on tuttu jokaiselle, joka on koulua käynyt. Keskustelu oli sinänsä mielenkiintoinen, vaikka ei Kalevalasta olisikaan innostunut. Juha Hurme kuitenkin tuntui perin innostuneelta, vaikka oli ilmeisesti päätynyt siihen, että teos ei olisikaan vain Suomen kansalliseepos, vaan maailmanlaajuisempi juttu. Naisnäkökulmaa Kalevalasta ovat hakeneet Nupponen/Meresmaa, jotka ovat luoneet uusia tarinoita Kalevalan naisista. Kiinnostaisi ainakin hieman vilkaista millainen tarina kaimastani teoksesta löytyisi. Lapsena en pitänyt nimestäni sen kalevalaisuuden takia, enkä nykyisinkään miellä sitä niinkään kalevalaisuudella. 

Joel Haahtela ja Yö Whistlerin maalauksessa oli sitten vuorossa seuraavana.

Minulla onkin tuo teos parhaillaan lainakirjojeni pinossa. Haastattelijan nimeä en tullut laittaneeksi ylös, eikä sitä tunnut löytyvän ohjelmastakaan. Haahtelan kerronta teoksesta oli hyvin harkittua ja avasi teosten taustoja uteliaisuutta herättävällä tavalla. Perhosharrastus, joka on teoksen ytimessä on Haahtelan isän perua. Aika ja Tila -teemat ovat tässäkin teoksessa, niin kuin Haahtelan trilogiassakin olennaisia.

Jos sain yhtään kiinni Haahtelan ajatuksista, niin ihminen tarvitsee tämän hektisen ajan keskellä "paikka ja tilaa, jossa voi hiljentyä ja ajatella." Yö Whistlerin maalauksessa kysytään "autenttisen elämän olemusta". 

Haastattelijan kysymykseen, mitä Rakkaus on, Haahtela ei osannut antaa ontologista vastausta. Hänen teologinen vastauksensa oli "Rakkaus on Jumala. Rakkaus on kauneutta ja Jumala on kauneus." 

Haahtelan jälkeen Senaatintorin ohjelma jatkui Kirjamessujen teeman mukaisella Valta-aiheella. Kirjailijoiden ja kustantajien vallasta keskustelemassa oli Saara Turunen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen, Vesa Rantama ja Salla Vuorikoski. Mitään uutta ja ihmeellistä en keskustelusta saanut, vaikka siinä omat kiinnostavuutensa olikin. Ottaisiko kirjailija mieluummin murska-arvion vain täyden hiljaisuuden vastasi Salla Vuorikoski, että täyden hiljaisuuden. Kirjailijan valta on valtaa kirjoittaa siitä, minkä hyväksi näkee. Kustantajan valta on hyväksyä tai olla hyväksymättä. Lukijan valta - niin lukijalla on valta lukea tai olla lukematta. Se, miten nämä vallat kohtaavat onkin kysymysten kysymys. Ohjataanko meitä lukijoita kustantajien taholta? Jääkö jonkun lukijan toiveet täyttymättä. Siinä kysymyksiä, joita voi pohtia. 

Loppupäivän sitten haahuilin siellä täällä. Kiertelin sitten antikvariaattipuolella, mutta pää meni täysin pyörälle. Ihmispaljous, hälinä sun muu otti todella voimille. Ostin kuitenkin muutaman teoksen, joista kaksi yllätti hinnallaan. Olivat arvioitu perin harvinaisiksi teoksiksi, mutta ostin ne kuitenkin. 

Ratsasta luoteeseen -teos on nuorten kirja, joka sijoituu 1300-luvulle. Hinta oli kolmikon halvin. Kesakko-Timo oli turhan kallis pienuutensa nähden, vaikka harvinainen olisikin. En ehkä olisi ostanut tätä, jos selatessani olisin huomannut hinnan, mutta se jäi näkemättä. Agatha Christen Rikos yhdistää oli kaikkein kallein teos. Myyjä sanoi teoksen olevan harvinaisuus, ja ehkä se sitä onkin. En ole tätä tässä kuosissa aiemmin nähnyt. Tommy ja Tuppence on kuitenkin Christien tuotannossa suosikkini ja siksi tämäkin lähti mukaani. 

Kaiken kaikkiaan kirjamessupäiväni jäi siis hieman vajaaksi anniltaan. Minun oli tarkoitus suunnata päivän päätteeksi vielä Töölänlahteen, jossa Kirjagrammin merkityiksesät kirjailijoille olisi ollut keeskustelemassa muun muuassa Kirjoja ja kakkuja -teoksen Anna Pölkki. Olin kuitenkin niin uuvuksissa ja pää pyörällä, että jätin sikseen ja etsiydyin johonkin, missä saisi vähän hengähtää ennen kotimatkalle lähtöä. Eksyin tai miten sen ottaa, satuin löytämään jossain vaiheessa Kristillisen kustantajien osastolle, jossa muuan nimituttu kysyi, olenko joskus ollut Vaasassa? No, olenhan minä ollut siellä yhden kerran, mutta tästä tapahtumasta on sen verran aikaa, että silloin emme varmasti olleet tavanneet. Ehkä henkilö sekoitti minut johonkin toiseen, mutta hän tuntui niin varmalta, että olemme jostain tuttuja. Tuli sitten myöhemmin mieleeni, että kyllähän me aikoinaan olimme asuneet yhtä aikaa Kuopiossa ja varmaankin nähneet siellä seurakuntayhteyksissä, muttta se kuvio jäi nyt selvittämättä. 

Olisi ollut kiva tavata bloggaajiakin, mutta en tiedä, oliko messuilla tänä vuonna mitään kohtaamispaikkaa bloggaajille. Ihana olisi ollut vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa. En tiedä, mutta tuntui hieman siltä, että hyvin monet olivat messuilla joko ystävän tai perheen kanssa. Onkohan asiasta koskaan tehty tutkimusta, kuinka moni on yksin messuilemassa. 

Tällainen kokemus tällä kertaa. Hakaniemen ja Senaatintorin keskusteluja voi vielä seurata verkon kautta jonkin aikaa. Täytyy katsoa, jos olisi jotain kiinnostavaa. Perjantaina seurasin ainakin Eila Roineen elämäkerran kirjoittajan ja pojan haastattelua ja se oli hyvin kiinnostava. Tuo elämäkerta olisikin kiinnostavaa luettavaa. Myös presidenttien haastattelua ja ajatuksia kirjallisuuden Valta-näkemyksistä oli kiintoisaa kuunneltavaa, puhumattakaan niistä kirjoista, joita he olivat valinneet Goldingin Kärpästen Herrasta Machiavelliin ja Peleponnelaissotien historiaan.