13 tammikuuta 2024

Tuomo Kuitunen: Kaakkurin huuto!

Tuomo Kuitunen

Kaakkurin huuto

WSOY, 2009

247 s.


Sade hakkasi ulkona ikkunanpuitteita ja kohisi pehmeästi katolla. Mika nousi seisomaan kiun kokeillakseen, olisiko hänellä lupa lähteä. Mies ei liikahtanutkaa, tuijotti vain  käsiään. Mika siirtyi kohti ovea, mutta palasi sitten pöydä ääreen kuin narun vetämänä. Mies ei edelleekään puhunut mitään, mutta jokin asia oli muuttunut. --- --- Mahlottoman kova sale! Miehen murahdus tuli kuin ukkosen jyrähdys. --- --- Minkähä tählen sää tulit?

Mika on 13-vuotias, koulukiusattu nuorukainen. On kevään viimeiset koulupäivät ja kesä edessä. Syksyllä siirryttäisiin ala-asteelta yläasteelle. Tytötkin, erityisesti muuan Meri on alkanut kiinnostaa, mutta sukset menevät ristiin, ja Mika saa syyt niskoilleen. Isä-suhdekin hiertää. Isä on niin tiukka ja vaatii kohtuuttomia. 

Huhtikuussa Mika on pyöräilemässä ja kuulee metsikön takaa outoa kaklatusta. Kaa, kaa, ka, ka, ka... Pohtiessaan, mikä äänen on saanut aikaan Mika päätyy metsäiselle suolammelle ja tutustuu vanhaan erakkoon, Karlsoniin. Karlsonista ja Mikasta tulee hyvät ystävät ja kaklattajakin selviää. Kyseessä on Kaakkuri, harvinainen, rauhoitettu lintu, jonka pesintää Mika alkaa seurata Karlsonin opastuksella.

Kaakkurin huuto on kiintoisa, vahvasti kerrottu tarina nuoren pojan kasvutarina. Luonto on teemana vahvasti läsnä, samoin elämän realiteetit. 

Kerronta on mutkatonta, kaikkitietävä kertoja johdattelee lukijaa Mikan matkassa suppien ja suolampien kautta ihmissuhteiden viidakkoon. Välillä näkökulmaa otetaan lintujen kautta. Paitsi Mikaa ja Karslonia, vahvana toimijana teoksessa on Kaa, kaakkuri, jonka näkökulmasta kerrotut osiot luovat kontrastia realistiselle kerronnalle. 

Kerronnallisen, suorasanaisen tekstin ohella teoksessa on mukavasti dialogia. Dialogi on erityisen kiintoisaa Mikan ja Karslonin välillä. Mikan nuoren pojan puhetapa ja Karlsonin murre täydentävät toinen toistaan. Karlsonin murretta mietinkin ja hieman pengoin aihetta. Ilmeisesti Karlsonin ällä-voittoinen murre viittaa Kymenlaakson länsimurteisiin. Teoksessa ei mainita mitään erityistä paikkakuntaa, johon tarina sijoittuisi, puhutaan kuitenkin Päijänteen ympäri pyöräilystä, jota Mikan isä suunnittelee kesälomaksi, mutta joka jää toteutumatta. 

Kaakkurin huuto on jäntevä tarina, jonka kerronta huipentuu loppua kohden. Erilainen nuortenkirja, joka korostaa elämän jatkuvuutta ja moniulotteisuutta. Vaikka lintunäkökulma on vahva, luontoarvot vastakkainasetteluineenkin korostuvat. 

---

Pieni Helmet 2024 kohta 5: . Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi 

Seinäjoen kaupunginkirjastojen lukuhaaste Tunteet -haaste kohta 1. Anteeksianto. Tämä sopisi kyllä aika moneenkin kohtaan, katkeruus, suru, toivo ... Tunteita löytyy kyllä laidasta laitaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä roskaa!