Margaret Andrén: Meidän talon jengi!

 

Margaret Andrén

Meidän talon jengi

Alkuteos: Gänget i  22-An

Suomennos Tuomas Huuhka

Artko, 1979

157 s.

 

Kirjan kertoja on 12-vuotias Pia Holm. Hänellä on nuorempi veli Bengt ja he asuvat Tukholmassa, Kungsholmenin kaupunginosassa. Muita jengiläisiä on Tobbe, Göran ja Eva. Eräänä päivänä, kun lapset ovat leikkimässä kuurupiilosta läheisessä puistossa - Kruuniksessa menee Pia pensaan taakse piiloon ja sulautuu keltaisten kukkien joukkoon niin, että häntä ei löydetäkään. Pia jää piiloon muiden huudellessä häntä tulemaan jo pois, mutta Pia vain kököttää pensaassa kunnes jo alkaa hämärtää eikä muita lapsia enää olekaan paikalla. Silloin Pia, juuri kun on aikeissa lähteä kotiin huomaa kaksi nuorta miestä tulevan ja jäävän lähistölle juttelemaan jostain keikasta.

Kun Pia lopulta tulee kotiin hän kertoo hämäristä hepuista kotiväelle, mutta nämä eivät ota tytön puheita tosissaan. Sitten käy niin, että toinen hepuista muuttaa asumaan samaan taloon rouva Larssonin luuokse, joka kehuu nuoren miehen maasta taivaaseen. Sitten eräältä talon asukkaalta varastetaan rahaa ja Göran joutuu siitä vastuuseen, sillä hänet on nähty paikalla. Göran on kuitenkin hakenut vain pallonsa huoneesta, jonka ikkuna on ollut auki. 

Kun Göranin vaivalla hankkima polkupyöräkin varastetaan pistävät lapset vauhtia tutkimuksiinsa saadakseen Rullen (se hämärä kaveri) kiinni, sillä he tietävät, että todellinen syyllinen on tämä ja tämän kaveri Snurre, joka on myös ilmaantunut paikalle.

Keveä lasten salapoliisitarina, joka on siinä toden ja epätodellisen rajalla. Hauskasti ja virkeästi kerrottu, jossa on hyvin tavoitettu 10-12-vuotiaiden arjen elämä aikana, jolloin perhearvot olivat kunniassa ja lapset lapsia. 

Lukemani teos oli painovirhekappale, sillä jotain on jäänyt yhdessä vaihessa pois. Rivit eivät täsmää luettaessa ja jättävät hieman hölmistyneen olon, kun sujuva lukeminen ei enää ollutkaan sujuvaa. Myös Rullen sukunimi Söderlund muuttuu välillä Söderholmiksi. 

Kaunista - Rumaa - Kaunista -vuorottelu

- Niin, mutta todellisessa elämässä me ei saada ksokaan olla mukana missään, sanoi Bengt kateellisena. Juuri silloin me käännyimme omalle kadullemme ja se oli kaunista. Sataa tihutti vähän ja meillä oli melkoinen nälkä.

Saranat narisivat, kun portti meidän yllätykseksemme aukesi ja me kurkistimme sisään pienestä raosta. Me näimme tien, joka johti ylös vuorelle, ja muutamia parakkimaisia rakennuksia. Kaikki oli hyvin rumaa ja likaista. 

Me tulimme vuoren huipulle, järveen laskeutuvan jyrkänteen reunalle. Hämmästyksekseni huomasin, että sieltä oli loistava näköala yli kaupungin. Järven takana meni juuri juna, ja kaupungin katujen liikenne näkyi kuin näyttämöllä. Se oli sekä kaunista että hauskaa katsottavaa.