Yü Miri: Uenon asema
Alkuperäisteos: Jr Ueno-Eki Koen-Guchi
Suomennos Raisa Porrasmaa
Sammakko 2023
152 s.
Sinäkin päivänä satoi. Kumarsin pääni väistellen kylmää sadetta, katselin märkien kenkieni ympärillä kiehuvan tempura-öljyn lailla räpsähteleviä sadepisaroita, työnsin hartioitani eteenpäin sateen läpi astellen...
"Kaikilla oli elämänlankakuvioiset kesäkimonot"
"Nykynuoret eivät yakataa pidäkään"
"Kyllä jotkut vielä pitävät. Se on kaunista."
"Ostan joka vuosi kaksi elämänlangan taimea, mutta jos ne haluaa saada kukkimaaan kunnolla, on nähtävä hieman vaivaa. Asagao on eteläinen laji, se täytyy laittaa aurinkoiseen paikkaan. Jos lehdet alkavat roikkua kuin koiran korvat, annan sadevettä tai riisin pesusta jäänyttä vettä. Kesälomalla nypin kuihtuneet kukat pois ennen kuin ne tekevät siemeniä, ja saan syyskuun puolivälissä viimeisinä kukkivista kukista siemeniä seuraavaksi vuodeksi."'
Uenon asema on ulkonaiselta asultaan pieni ja kaunis teos. Kannet on suunnitellut Eva Monchecourt ja mistä erityisesti kiitän, on se, että sisäkansiin on kiinnitetty huomiota. Neidon hiuspuun (?) viuhkat sinisellä pohjalla täydentävät taiteellisen ilmiasun. Sisällöllisesti taas tässä on sekä kauneutta että rujoutta.
Teoksen minäkertoja on aaveeksi jäänyt, itsemurhan tehnyt mies, joka on elänyt viitsen vuotta kodittomana Uenon asemalla. Hän käy läpi elämäänsä ja Japanin historiaa, kulttuuria, elämää vuoden 1964 Tokion Olympialaisista vuoden 2011 Tsunamiin ja Fukusiman ydinvoimalaonnettomuuteen. Kirjailija itse on kotoisin Fukusimasta, jossa hän pitää kirjakauppaa. Kerronta ei ole mitenkään järjestäynyttä. On vaikea päästä täysin selville siitä, mikä on historiaa, elettyä elämää ja mikä aaveena seurattua. Aikanäkemys onkin hyvin tärkeässä osassa teoksen tematiikkaa.
Päähenkilö on ollut avissa, tehnyt töitä. Hänellä on puoliso Setsuko, kaksi lasta Koichi ja Yoko. Sitten Koichi kuolee ja kun yllättäen kuolee Setsukokin jää päähenkilö Yokon tyttären Marin valvontaan, jota hän ei kuitenkaan halua taakoittaa, vaan jättää lapun pöydälle ja lähtee Tokioon, muuttuu asunnottomaksi muiden asunnottomien seuraan Uenon asemalle, kunnes lopulta päätyy sukeltamaan junan alle.
Välillä pidin teoksesta paljonkin, ja erityisesti japanilainen luonto, elämä ja kulttuurivivahteet ovat kiinnostavia. Myös kohtaus ruusukuvien taidenäyttelyssä avaa ruusujen terälehtien kuvioita ja värisävyjä kiehtovalla tavalla. Teos jättää kuitenkin kokonaisuutena jotenkin lohduttomaksi, ja viimeisen lauseen jälkeen jäljelle jää todellakin lohduttomuus, jonkinlainen budhalainen fatalismi, jota en pysty jakamaan.
Kaunokirjallisilta ansioiltaan ja kerronnallisesti hyvinkin filosofinen ja erikoinen teos, jossa on ansionsa. Typografisesti olisin kuitenkin joissain kohdin käyttänyt erilaista fonttiratkaisua täydentääkseni teoksen taiteellisen laadukkuudeen.
Pieni, ulkonaisesti kaunis teos, sisällöllisesti koskettava teos, joka pistää kyllä ajattelemaan moninaisia. Esimerkiksi kuvaus Tokion ilmapommituksista 1945 järkyttää. Joitakin päiviä sitten, 6. elokuuta vietettiin Hiroshiman muistopäivää. Tätä taustaa vasten tällä teoksella on paljonkin sanottavaa, vaikka ei Hiroshimassa eletäkään.
"Parissa tunnissa satatuhatta ihmistä menetti henkensä. Tokion alueella ei ole yhtäkään virallista ilmapommitusten tai sotauhrien museota, saati sellaista rauhan puistoa kuin Hiroshimassa ja Nagasakissa."
--
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!