Tuula Korolainen
Sara ja kadonneet sateet
Karisto 2020
44 + 2 s.
Kuvitus Meria Palin
Tänään vietämme Sarin, Saaran, Saran, Saritan, Sallin ja Sallan nimipäivää. Onnitteluni
Tuijatan Naistenviikon -lukuhaasteen merkeissä valitsin tämän päivän kirjaksi Tuula Korolaisen Sara ja kadonneet sateet -teoksen. Hieman ironinen tunnelma, sillä tätä kirjoittaessani ulkona sataa ripottaa, vaikka se ei nyt olisi suotavaa, sillä keskellä lukuhaasteponnistusta, pitäisi vielä saada aikaan muuttoruljanssikin tehtyä. Onneksi muuttomatkaa on vain muutama kymmenen metriä, mutta on sitä siinäkin työtä ja vaivaa.
Silloin Sara muisti. Kylän halkeilevat pellot. Tyhjät vesikuopat ja sadevesialtaat. Kuolevat vuohet. Loputtoman kävelyn kuivan aavikon halki. - Sateet, Sanoi sanoi hiljaa. - Sateet eivät tulleet. Ja sitten me lähdettiin kotoa. Sinä päivänä, kun auto toi viimeisen kerran vettä.
Sara ja kadonneet sateet kertoo Sarasta, joka asuu äitinsä Leilan ja enonsa Samuelin kanssa jossain päin Afrikkaa (?). Päivänä, joka auto tuo vettä vain altaan puolilleen, Leila ja Sara lähtevät vaeltamaan kohti kaupunkia. Samuel-eno jää vielä kylään. Sinne jää myös Saran Täplä-vuohi, joka ainakin toistaiseksi on selviytynyt hengissä. Matka on uuvuttava ja vesivarannot tyhjenevät. Matkalla he tapaavat toisen perheen, joka neuvoo heille toisen reitin, mutta nämä kulkevat joutuisammin kuin Leila ja Sara ja katoavat pian näkyvistä.
Sara ja kadonneet sateet on ajankohtainen teos lapsinäkökulmalla ja lapsentajuisesti kerrottuna. Ei pelotellen tai uhkakuvia maalaten, vaan todentuntuisesti, mutta rohkaisevasti. Sara menettää lopulta tajuntansa uupumuksesta, mutta herää sairaalassa.
Kerronnallisesti teos alkaa heräämisestä sairaalassa, jossa Sara alkaa muistella hänen ja äitinsä lähtöä pois aavikoituvasta kotikylästä. Kerronta on kaikkitietävän ulkopuolisen. Meria Palinin kuvitus ei ole teräväpiirtokuvitusta, vaan pehmeää kuin aavikon hiekka, jälki sumeaa kuin auringonpaahteessa väräjävä Afrikan ilmasto. Värikästä kuin elämä itsessään.
Sara ja kadonneet sateet kertoo katastrofista, mutta myös toivosta ja unelmista. Sara tahtoisi opettajaksi, mutta sitten myös sateentekijäksi.
"Ehkä sinusta voi tulla moelmpia. Jos minä olisin saanut käydä enemmän koulua, olisin halunnut tarinankertojaksi. - Mutta sinähän olet jo! Sara sanoo äidilleen.
Ja niinhän äiti onkin. Saran tarina on eräänlainen kehyskertomus, jonka sisällä on kaksi Saran
äidin kertomaa satua, jotka voisi nimetä vaikkapa näin: Satu Auringosta
ja Vedestä sekä Kilpikonna, joka löysi veden.
Teoksen lopussa on tietoisku veden tärkeydestä ja merkityksestä ja mitä voimme tehdä asioiden muuttamiseksi parempaan. Myös aiheeseen liittyvää lastenkirjallisuutta on listattu teoksen viimeisille sivuille.
Naistenviikon lukulistallani on naiskirjailijoiden teoksia, joiden kirjailijoissa tai tarinoiden päähenkilöissä on viikon nimipäiväsankereita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti