Teuira - Etelämeren poika
Alkuteos:
Suomentanut Salme Sadeniemi
Otava, 1937
220 s
Tage seisoi nojaten laivan kaiteeseen. Aluksen nimi oli Vaita, ja sen omisti eräs tahitilainen laivanvarustaja, Mac Donald nimeltään. Tropiikin aurinko oli polttanut melkein valkeaksi Tagen jo luonnostaankin pellavanvärisen tukan, joka tavan takaa valahti hänen otsalleen. Hänen vaaleansiniset silmänsä ahmivat innokkaasti vedenalaisen satumaailman elämää siron kauppakuunarin hiljalleen soluessa yli kristallinkirkkaan veden.
Näin alkaa tämä, lähinnä kai pojille suunnattu, vanha seikkailukertomus. Tage on ruotsalainen poika, joka isänsä tohtori Gernerin kanssa on matkalla Papeeteen. Luettuani ensimmäistä lukua, ajattelin jo jättää kirjan kesken turhautuneena, koska kerronta oli niin epäuskottavaa. Tage näkee meressä doradon, kultamakrillin.
- E, tane sanoi hän. - Ottaa kiinni dorado?
- Yes, very well, vastasi Tage ja hymyili hänkin.
- Catch him. Pyydystä se. Will you help me, Tapu?
Eikä aikaakaan, kun Tapu, Fidziläinen merimies hankkii välineet ja alkaa vedellä kaloja. No, ei siinä mitään, mutta sitten Tage ottaa ongen ja aikansa yritettyään saakin kalan koukkuun. Tage on pulassa voimakkaan kalan kanssa ja sitoo pitkän siiman vyötärönsä ympärille, mutta putoaa mereen.
Kun tilannetta ajattelee, poika on meressä ja yrittää pysyä pinnalla, lannistaa kalan, miten mahtaisi todellisuudessa käydä? Minun nähdäkseni kala ui poispäin vetäen poikaa perässään. Köydenvetotilanne kalan kanssa meressä ei oikein ole uskottavaa. Ja kun tähän tilanteeseen vielä lisätään haiden kerääntyminen ympärille, niin kerronnan uskottavuus lyö hurjempia laineita kuin meri sinällään.
No, Tage pelastuu ja nostetaan laivaan, jota vastaan on jo soudettu rannalta. Tage tutustuu tahilaiseen nuorukaiseen Teuiraan, joka on osaltaan ollut pelastamassa häntä ja jatkossa he joutuvat yhdesä keskelle uutta seikkailua, kun lähtevät pyydystämään patuita ja trooppinen myrsky yllättää heidät. Tage ja Teuira selviytyvät asumattomalle saarelle.
- Kuule, Teuira! Muutamia vuosia sitten minä luin erään hyvin jännittävän kirjan, jonka nimi oli Robinson Crusoe. Hänen laivansa haaksirikkoutui jossain Etelä-Amerikan rannikolla, ja hän ajatui hylynkappaleella asumattoman saaren rantaan. Sen saaren nimi oli Juan Fernandes. Se kirja muuten on hirmuisen kuuluisa yli koko maailman. Minä luulen sitä paitsi, että siinä kerrotaan tositapauksesta, sillä se on kirjoitettu jonkun skotlantilaisen, Selkirk-nimisen merimiehen muistiinpanojen mukaan.
Eräänlainen robinsodi-tarina siis tämäkin. Saarelle ilmaantuu myrskyn mukana kaksi tiedemiestä, englantilainen Crosby ja tanskalainen Jörgen, jotka ovat olleet tutkimassa statosfääriä kuumailmapallolla. Tämä kuumailmapallon kuvauskin on vähän erikoinen ilmatiiviineen lasihytteineen.
Ennen tutkijoiden saapumista pojat ovat löytäneet vanhan mökin rauniot, mökin, jossa on aikoinaan asunut hollantilainen taidemaalari Pieter Van Delt, jonka kadonneiden maalausten arvoitus myös seikkailun lomassa ratkeaa.
Jos ei ota muutamia, hieman epäuskottavia kuvauksia huomioon, on tämä ihan sujuvasti kerrottu tarina seikkailunnälkäisille lukijoille. Kerronta on kaikkitietävää, sisältäen mukavasti paikallisväriä. Joitakin asioita minun täytyi hieman googlailla, kuteni viittaus hitialaiseen Tirau Taneen. Hitia-nimisestä seudusta kun ei ole tietoakaan eikä löytänyt googlekaan. Tämähän on sinällään fiktiivinen tarina, jos tahitin ja etelämeren saariston kieli ja kulttuuri luovat autenttisuutta. Tämä tuli todistetuksi, kun googlasin tämän:
Polynesialainen pöytärukous: Atua inia i te rai, ha maitai faatu maa am na taato tino (Jumala, joka olet taivaassa, anna meidän ruumiimme käyttää hyväkseen se ruoka, jonka syömme)
Googlekäännös tahistista oli: Jumala taivaassa, anna hyvää ruokaa koko ruumiilleni. mikä mielestäni onkin onnistuneempi käännös kuin kirjakielinen suomennos, mutta mene ja tiedä, kuinka monitahoisempi ilmaisullisesti alkuperäinen mahtaisi olla.
Mitä tulee tapoihin ja kulttuuriin, niin en niin ihastunut ollut niihin viittauksiin kannibalismista (tämä ei ehkä ihan herkille lapsille ole suositeltava) tai alkuperäiskansan henkimaailman todellisuuksista, oli ne sitten uskottavia tai ei.
Mikä on hieman mietityttävää myös on maininta paikasta, jossa kasvoi "ananas- ja sitruunapuita". Sitruunathan kyllä kasvavat puissa, mutta ananakset eivät kasva puissa vaan maassa ja hedelmä itsessään on ehkä hieman puumainen.
Mikä myös jäi mietityttämään on kuvaus kalasta, jota kutsutiin meripiruksi ja jonka pyrstön haarojen väli olisi niinkin huimat kuin 8 metriä.
Hieman siis totuudellista ja hieman väritettyä sanoisin tästä tarinasta. Ajan patinaa ja asenteita teoksessa hieman löytyy suhteessa eri kansallisuuksiin. Ei tämä kokonaisuudessaan ihan kehno tarina ollut, jos kohta olisi voinut olla hieman parempikin. Kansikuva, jonka tekijästä ei ole tietoa on mielestäni upea.
Tällä teoksella aloitan Ninnin kirjakimaran Kirjoja ulapalta -lukuhaasteen. Tosin haaste julistettiin vasta nyt, joten en tiedä, jos tähän hyväksytään vain tästä päivästä aloitetut merelliset kirjat. No, ehkä niitä merellisiä kirjoja vielä tulee jatkossakin vastaan. Olkoon nyt vinkkaamassa kivasta haasteesta kuitenkin.
Maailman valloitus kirjallisesti: Tahiti (Ranskan Polynesia)
Helmet 2025 kohta 35: Kirjan nimessä on sana "mies" tai "poika" tai niiden taivutusmuoto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti