perjantai 9. joulukuuta 2016

Crying Wind: Itkevä tuuli!




Crying Wind
Itkevä Tuuli
RV-kirjat, 1980
Alkuteos: Crying Wind (1977)
Suomentanut Oili Aho
200 s

Crying Wind eli Itkevä Tuuli on puoliverinen Kickapoo-intiaanityttö, joka asuu kansasilaisessa reservaatissa isoäitinsä kanssa. Isäänsä hän ei ole nähnyt ja äiti hylkäsi hänet lapsena. Crying Windiä kiusattiin koulussa ja siksi koulunkäynti jäi. 

Itkevällä Tuulella on kaksi enoa Pilvi ja Kivi sekä hevonen Ukkoskavio. 

Itkevä Tuulen elämä ei ole helppoa. Yhdessä isoäitinsä kanssa hän tekee helmitöitä ja myy niitä läheiselle kauppa-asemalle.

Sitten hänen isoäitinsä kuolee. Isoäiti on polttanut jalkansa ja siihen tulee kuolio. Hän ei kuitenkaan halua kuolla jalattomana, eikä anna amputoida jalkaansa. Itkevä Tuuli jää yksin asumaan pientä mökkiään. Lähellä asuvat enot pitävät huolta siinä sivussa. Itkevä Tuuli on 15-vuotias. Intiaanien mittapuun mukaan nainen, ei enää pikkutyttö.

Sitten kuolee hevonen. Itkevä Tuuli löytää sen verisssään piikkilankaan sotkeutuneena.

Itkevä Tuuli on muutoksen edessä. Pilvi, hänen lempienonsa kertoo muuttavansa pois reservaatista, Kivi on kaupungissa töissä. Itkevä Tuuli muuttaa kaupunkiin, saa asunnon ja alkaa etsiä töitä.

Hän tuntee kuitenkin yksinäisyyttä, juurettomuutta ja levottomuutta. Intiaanien tarut, kickapoo-heimon  uskomukset ja valkoisen väestön elämä luovat ristiriitoja.

Itkevä Tuuli on kertomus  nuoresta intiaanitytöstä kahden kulttuurin välissä, hengellisestä etsimisestä ja löytämisestä.  Ajallisesti tämä tarina sijoittunee 70-luvulle ja on todellisuuspohjainen (olettaisin). Wounded Kneen intiaanivalloitus vuodelta 1973 mainitaan historiallisena tapahtumana. 

Kirjallisuusviite:
Robert Louis Stevensonin runo tuuleen liittyen.

Itkevä Tuuli valottaa Kickapoo-heimon historiaa, uskomuksia ja arkielämää. Se luo henkilökohtaisella tasolla perspektiiviä intiaanien uskonnon ja kristinuskon välille. Mitä on uskoa henkiin ja mitä on uskoa yhteen ainoaan elävään Jumalaan? Välillä tämä kirja on aika hyytävä, loppua kohden valoisa. 

Olen lukenut tämän kirjan aiemmin juuri tuolloin 80-luvun alussa, kun kirja ilmestyi. En muistanut paljoakaan tarinasta. Muistikuvat herätti runo, Henkien hevonen, jonka Itkevä Tuuli eli Crying Wind itse on kirjoittanut. Runo löytyy kirjasta sekä englanniksi että suomennettuna, mikä on suomentajalta erikoinen, mutta onnistunut ratkaisu. 

Tänä yönä en saa unta,
Tuuli itkee ja kuu on kirkas.
Sinä tulet luokseni silloin,
kun kuu on hopeinen ja tuuli vapaa.
- Crying Wind

---
Helmet lukuhaaste 2016 kohta 5: Kirjasta voi tehdä kirjanaaman (katso kuva alussa)
Kirjallinen USA:n osavaltiovalloitus: Kansas

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyydelle ja tulevaisuudelle!

Hulmahda tuuleen, siniristi Suomen,
liehu liki taivasta, nouse päivää päin!
Kirkkaampi eilistä kansamme on huomen ...


Yrjö Jylhän runonsäkein niin toivon, sitä rukoilen. Oikein hyvää ja siunattua Itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Emmy v. Rhoden: Neiti Uhkamieli!

Emmy v. Rhoden
Neiti Uhkamieli
WSOY, 1918
Saksankielestä suomentanut Esteri Haapanen
258 s.








Lokakuulla, kun olin kirjamessuilla tapasimme Saran kanssa ja vaihdoimme ajatuksia tyttökirjoista. Sara oli hankkinut antikvariaattiosastolta muutamia tyttökirjoja, joista Neiti uhkamieli oliko se nyt morsiamena vai rouvana kirja kiinnosti erityisesti. Sara mainitsi ensimmäisen sarjan kirjoista, joka sijoittui tyttökouluun, ja jota Sara kovasti toivoi luettavakseen. Minulla oli ilo löytää kirja hänelle ja myös itselleni ja toden totta, tämä oli mitä ihastuttavin löytö. Kiitos siis Saralle vinkistä. 

Neiti uhkamieli kertoo Ilse-nimisestä tytöstä, joka on kasvanut puoliorpona ja isänsä hemmottelemana täysin vailla kasvatusta ja rajoja Moosdorfin maatilalla.  Ilsen äiti on ilmeisesti kuollut synnytyksen yhteydessä. Myöhemmin isä on avioitunut uudelleen. Ilsen äitipuoli, Anne, ei ole perinteinen satujen ilkeä äitipuol. Hän tahtoisi kovasti auttaa Ilseä ja olla hyvissä väleissä tämän kanssa, mutta Ilse pitää päänsä, eikä anna rajoittaa itseään. Ilse ei kuitenkaan sinällään ole ilkeä luonne, hän rakastaa eläimiä, mutta itsepäinen ja omatahtoinen nuori tyttö hän kyllä on.,

Anne-äiti saa avukseen kylän pastorin. He saavat Ilsen isän miettimään tyttärensä kasvua ja lopulta Ilse lähetetään Neiti Raimarin pitämään tyttökouluun. Ilse yrittää salakuljettaa kouluun rakasta koiraansa ja sammakkoaankin. Koira joudutaan lähettämään pois kun taas sammakkoparan kohtalo on surkea.

Ilse saa huonetoverikseen englannista tulleen Nellien, joka on täysorpo ja kouluttautumassa opettajaksi, jotta voisi hankkia elantonsa.

Klassillisuudesta:

Klassillinen- sanaa käytetään kirjassa useissa yhteyksissä viitatessa milloin minkin asian klassillisuuteen. En oikein osaa aina yhdistää sanankäyttöä asiayhteyteen, mutta mielestäni se sopii erinomaisen hyvin kuvaamaan tämän kirjan luonnetta. Neiti Uhkamieli on tyylipuhdasta klassillista tyttökirjallisuutta.

Tytöt versus pojat -asetelma:

Lapsen täytyy voida pyytää anteeksi! Ja ennnenkaikkea tytön.

Täh! Ettäkö tyttöjen vain pitäisi osata pyytää anteeksi. Olen kyllä eri mieltä. Kyllä se kuuluu yhtälailla pojille ja miehille.

Tyttökoulussa tyttöjä kaitaan lujalla kädellä. Tanssia he saavat lähikimnaasin poikien kanssa vain valvotusti. Kuvia kuitenkin vaihdetaan salaa, vaikka se joidenkin tyttöjen mielestä on sopimatonta. 

 Sopeutuminen:

Ilse sopeutuu alun kankeuksien jälkeen erinomaisesti tyttökoulun arkeen, minusta hieman liiankin nopeasti. Vuoden aikana, jonka Ilse koulussa viettää, ehtii sattua ja tapahtua monenlaista. Tyttöjen välinen ystävyys saa vahvat siteet ja myös yhdestä opettajasta neiti Gussovista tulee tärkeä persoona, jolla ei olekaan mikään vähäpätöinen  merkitys tarinan juonen kannalta.

Tämä on ihan hyvin rakennettu tarina, mutta ei kovin monisyinen kuitenkaan, sillä ennalta-arvattavuuttakin löytyy. Kommelluksia, ihastumisia ja rakkautta niitä tässä kirjassa löytyy, mutta myös surua ja välinpitämättömyyttä. Pikkuisen Lilli-tytön vaiheet ovat koskettavimmasta päästä ja en voi olla ihmettelemättä äitinsä asennetta, niin kylmä, itsekeskeinen nainen, että ihan pahaa tekee. Tai, jos ei ihan tunteeton ja itsekeskeinen, niin ajattelematon kuitenkin, mikä ilmenee kirjeessä, jonka Lilli-tytön äiti kirjoittaa johtajattarelle. Huh huh. Ihan pahaa tekee.

Pidin tästä kirjasta, joka on saanut jatkoa, mutta eri kirjoittajien kynistä. En oikein tiedä, mitä ajattelisin niiden jatkojen suhteen. Toisaalta kiinnostaa, toisaalta en ole oikein ihastunut kirjoihin, jotka on kirjoittanut joku muu jatkoksi alkuperäiskirjoittajan aiheeseen. Esimerkkinä vaikkapa Eleonor H.Porterin Pollyanna-kirjat. Kolme ensimmäistä ovat ihan hyviä, mutta sitten taso alkaa vähän lipsua. Kaksi ensimmäistä Pollyannaa on alkperäiskirjoittajan, kolmannesta alkaen kirjoittaja on eri, ja vaikka pidän paljon vielä siitä kolmannesta Pollyanna-kirjasta, niin neljännessä jo on havaittavissa pientä onttoutta. Iki-ihanaan Tuulen Viemään toivoin aikoinaan jatkoa, ja kun se sitten tuli, niin minä en tykännyt ainakaan siitä tv-filmatisoinnista, joka siitä tehtiin. Kirjaa en olekaan lukenut kuin vähän vilkaissut.

Mutta nyt minä lipsuinkin jo tyttökirjallisuudesta muihin tyylisuuntiin.

Neiti Uhkamieli on kaiken kaikkiaan raikas ja mukava kirja. Vaikka teos kuvaakin aikaa mennyttä, on ajankuva mitä kiinnostavin ja kerronta ihan onnistunutta ja luettavaa pienistä vanhahtavista vivahteista huolimatta. Vanhahtavuus ei ole kuitenkaan silmiinpistävää. Erityisen onnistuneena pidän suomennosta, jossa tulee hyvin esille Nellien huono "saksankielentaito". Ensin ajattelin, että kyseessä olisi painovirhe tai vanha puhekielisyys ennenkuin oivalsin, että kyseessä on kirjailijan keino tuoda esiin englantilaisen tytön puhe, kun hän ei puhu äidinkieltään. Mieleen tulee Yoda Star Wars-trilogiasta. Kiva kuvitus on omiaan lisäämään teoksen viehätystä. Kuvittajaa ei ikäväkseni mainita. On vain lyhennys kuvissa. w.pi (l?)
---

Anni Korpela: Hyvästi näkinkenkäranta!

Anni Korpela
Hyvästi näkinkenkäranta
Päivä Oy, 1996
148 s.








Hyvästi näkinkenkäranta on Anni Korpelan viimeiseksi jäänyt teos. Se kertoo Hilmasta, lempinimeltään Himmi, joka nuorena puotityttönä on avioitunut Haukkavaaran Eljaksen kanssa. Himmillä ja Eljaksella on kaksi poikaa, Markus ja Uolevi. Uolevi on kehitysvammainen ja hukkuu järveen Himmin pestessä mattoja. Hyvästi näkinkenkäranta ei ole kuitenkaan ainoastaan Hilman tarina. Se on myös tarina Hannasta, Eljaksen isosiskosta, joka on joutunut pitämään huolta niin isästä kuin Eljaksesta 15-vuotiaasta alkaen, jolloin hänen äitinsä ja pikkusiskonsa ovat kuolleet traagisessa onnettomuudessa, kun linja-auton jarrujen pettäessä se oli suistunut lossista järveen. Hanna oli joutunut luopumaan rakastamastaan miehestä, joka ei jaksanut jäädä odottelemaan. Kutienkin naiseus palaa Hannankin kovan kuoren alla "kuin tuli suljetun luukun takana".

Himmi ja Hanna ovat hyvin erilaisia luonteista. Himmi on uneksija, Hanna uuttera, tomera ja kova, jollaiseksi elämä on hänet tehnyt.

Eräänä päivänä Haukkarantaan tulee kulkija, Kuisma Tiira, joka kysyy lupaa jäädä retkeilemään järvenrantamaisemiin. 

Hyvästi näkinkenkäranta on hengellinen teos. Siinä puhutaan syyllisyydestä ja armosta. Hengellisen aspektin ohella teoksessa on vahva naisnäkökulma. Eljas jää hieman syrjään nahjusmaisena tyyppinä, mutta saa hänkin tarinan edetessä hieman pontta. Tarina jää hieman vajaaksi, mutta ei häritsevästi. 

Anni Korpelan teksti on vanhakantaista, mutta ei vanhahtavaa. Ajankohtaa tarinalle on vaikea asettaa.Maaseutuyhteisössä kuitenkin eletään ja ehkä ei kuitenkaan ihan nykypäivää. Kuitenkin ajattomista aiheista on tämä tarina kummunnut.
--
Helmet lukuhaaste 2016 kohta 33: Kirjailijan viimeiseksi jäänyt teos

lauantai 3. joulukuuta 2016

Wordsworth and Coleridge: Lyrical Ballads!


Wordsworht and Coleridge
Lyrical Ballads
1798 and 1802
Oxford World's Classics
Oxford University press, 2013


These were indeed days ' of dereliction and despair'' lainaa Fiona Standford Wordsworthin sanoja esittelytekstissään . Sanat tuovat vahvasti mieleeni Dickensin Kaksi kaupunkia. Wordsworth eli aikana, jolloin Ranskan vallankumous roihahti liekkeihin ja Dickensin Kaksi kaupunkiahan kertoo samaisesta ajasta. 

Wordsworthin ja Coleridgren "Lyyriset Balladit vuodelta 1798" on täynnä kohtalonomaista kärsimystä. On vilua ja nälkää, sairautta, mutta myös voimaa uhkuvaa luonnonkuvausta, mikä kumpunee Wordsworthin elinolosuihteista, Englannin järviseudun maisemista.

Englanninkieli tuotti minulle hieman hankaluuksia runojen syvimpään olemukseen päästäkseni, mutta joitain sävähdyttäviä hetkiä kuitenkin koin näitä tavatessani. Mikä minua hieman häiritsi oli se, että en runoja lukiessani tiennyt, olivatko runot Wordworthin vain Coleridgen kirjoittamia, mutta onneksi lopussa ollut viitelista toi selvyyttä asiaan. 

Runoista muutama vavahdutti erityisesti, mainittakoon Samuel Coleridgen kirjoittama aavemainen tarina The Rime of the Ancyent Marinere, jonka hyytävä tunnelma löi läpi kehon,  Wordsworthin tunnelmallinen ja koskettava We are seven (pienen lapsen näkemys siitä kuinka monta heitä onkaan) sekä The complain of a forsaken Indian woman, jonka intiaaniteema oli erityisesti minua kiinnostava. 

Before I see another day,
Oh let my body die away!
In sleep I heard the northern gleams,
The stars they were among my dreams;
In sleep did I behold the skies,
I saw the crackling flashes drive;
And yet they are upon my eyes,
And yet I am alive.
Before I see another day,
Oh, let my body die away!
- William Wordworth

Jossain yhteydessä olen kuullut mainittavan, että revontulet pitäisivät ääntä, .Kuolemaan jätetty intiaanivaimo revontulten tanssia kuuntelemassa ja katselemassa, kaivaten poisotettua pienokaistaan on vaikuttava.

Tämä painos, jonka tulin hankkineeksi sisältää sekä 1798 että myöhemmin ilmestyneet  ja muokatut versiot Wordswothin ja Coleridgen, noiden kahden ystävyksen runokokoelmasta. Luin kuitenkin vain tuon 1798 osion (sekä esittelyn, että viittauksia), ja sain tällä kuitattua Helmet lukuhaaste 2016 kohdan  21: 1700-luvulla kirjoitettu kirja.

Paljon mahdollista, että vielä luen ja syvennyn sanakirjan avulla tarkemmin Wordworhtin ja Colerigren poetiikkaan.

torstai 1. joulukuuta 2016

Rauha S. Virtanen: Virva Seljan yksityisasia!



Rauha S. Virtanen
Virva Seljan yksityisasia
WSOY, 1960

- Yksi johtolanka meillä siis jo on, sanoi Margarita. - Mies on tumma.
Jos tämä lause oli tarkoitettu pelästyttämään Reaaa niin vaikutus oli sataprosenttinen. Rea kääntyi salamannopeasti ja tuijotti Margaritaa. - Kuinka niin, mies? Mitä sinä tiedät, Rita?
- En sen enempää kuin te muutkaan, saoi Margarita. - Käytän vain järkeäni.
- Hyvä luoja, mutisi Rea huolestuneena. - Muuten, tytöt, onko Virva kertonut teille kenellekään, että hän on tilannut itselleen lääkärin?
Kaikki katsoivat häneen hölmistyneenä. - E-ei, kuului joka taholta. Isä laski lehden pitkien sääriensä varaan. 
- Mitä ihmettä? hän sanoi. - Lääkärin?
Maitokaupassa kysyttiin, onko Virva sairas, selitti Rea. --- ---

Seljan perheeseen kuuluu kirjailijaisä Riku Selja, sairaanhoitajapuoliso Rea, jolla on kaksospojat Aki ja Kai, sekä Rikun neljä tytärtä aiemmassa aivoliitosta, Kris, Margarita, Virva ja Dodo. Margarita tosin on adoptoitu ja meksikolaista syntyperää. Margarita tahtoo tanssijanuralle, Virvalla on kirjallisia taipumuksia. Krisiä en oikein osaa luonnehtia, mutta Dodo on pikkutyttö, joka pistää viisaita ajatuksia tai pikkunenänsä vähän joka asiaan.

Siitä on kauan, kun olen Selja-kirjat viimeksi lukenut. Pieniä yksityiskohtia on jäänyt mieleen, mutta tästä kirjasta en juurikaan muistanut mitään.

Virtasen kirjoista pidän eniten kirjasta Luumupuu kukkii. Seljan perheen koen hieman vieraammaksi. Kuitenkin kaikitenkin olen ajatellut, että Selja-kirjat voisi lukea kaikkikin jossain vaiheessa uudelleen, sillä ei nämä kehnoja ole. Virtasen kirjoissa  käsitellään paljon yhteiskunnallisia ilmiöitä, ja niissä on sosiaalinen aspekti. Selja-kirjoissa tosin myös kulttuurielämä on vahvasti läsnä. Erinäisiä kirjallisuusviitteitä löytyy Virva Seljan yksityisasioistakin, erityisesti Dostojevskia ylistetään.

Ajallisesti Selja-kirjat sijoittuvat 50-luvulle ja näin ollen niiden kuvaama miljöö on suuresti muuttunut. Koulunkäynti on tasapuolistunut eikä enää jaotella yhtä suuressa määrin kuin aiemmin sitä, onko nuori käynyt ammattikoulun vai lukenut ylioppilaaksi. Penkinpainajaiset tosin ovat säilyneet näihin päiviin asti.

Virva Seljan yksityisasia keskittyy Seljan perheen keskimmäisiin Margaritaan ja Virvaan. Margarita on sotajajalla Rean kanssa, koska hänen mielestään häntä ei huomioida vaan aina kaikessa ajetaan vain kaksosten asiaa. Virva puolestaan on tutustunut polion sairastaneeseen poikaan, jota käy salaa tapaamassa. Pojan, Jussin isä on alkoholisti ja äiti katselee toisaalle. Virva joutuu sovittelijaksi kolmiodraamaan.

Näissä on siis vahva yhteiskunnallinen ja kantaaottava, tai ehkä ei kantaaottava, mutta en nyt keksi parempaa sanaa, ote.  Silti näitä on vaikea sijoittaa poliittisella kartalla oikealle tai vasemmalle. Rea on minusta hieman snobi perheenäiti, isä kulttuurimies. Kaiken kaikkiaan näitä kirjoja voisi kuvata valveutuneiksi. Se, se oli se sana, mitä hain. Valveutuneisuus.

Ihan mukiinmenevää luettavaa nämä ovat.

Mitä kuitenkin minun on kritisoitava on sanan rullatuoli käyttö. Jussi, joka on siis invalidi, kulkee kirjiljan sanojen mukaan rullatuolilla. Rullatuoli on kuitenkin tuoli, joka on käytössä toimistoissa, työtuoli, jossa on rullat alla ja jolla voi siirtyä ilman nousemista. Ihmiset, jokta eivät voi syystä tai toisesta käyttää jalkojaan käyttävät pyörätuolia, jota kelataan eteenpäin.

Näiden tuolien välillä on huomattava ero. Seljoista on kai otettu uudempiakin painoksia. Lieneeköhän tähän asiaan kiinnitetty kustantajan taholta huomiota?

Myös tuosta alun näytetekstistä minun sanottava, että kovin on ollut potilaan tietosuoja hakusalla 50-luvulla. Miten on mahtanut Virvan lääkärinajan tilaus kiirinyt maitokauppaan asti?

---
Tällä taas uusi kasvi kirjaherbariooni: Selja (sambucus)
Myös saan kuitattua Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 22: Kirjassa mukana Marilyn Monroe. 

Päivää tytöt. Mitä kuuluu?
- Kiitos hyvää, sanoi Virva. - Odotamme tässä juuri penkinpainajaisautojen tuloa. 
- Ai niinkä? Jokosteistä tytöistä joku on ajamassa?
- Kris, sanoi Margarita. - Hei, tuolla ne jo tulevat. Voi noita iskulauseita: 'Piukat paikat meillä ja Marilynillä'.

Sanottakoon, että vaikka pidänkin paljon Marilynistä valovoimaisena näyttelijänä, niin Piukat paikat ei ole minun suosikkini hänen elokuvistaan.

AIKA TÄHÄN ARVONTAAN PÄÄTTYNYT!

Tarjolla oli ihan monipuolista ja kivaa luettavaa, mutta jostain syystä ei tämä pieni arvontani saanut oikein tuulta purjeisiin. Ainoastaan yksi henkilö kiinnostui tyttökirjapaketista. Tämän vuoksi ei arvontaa suoritettu.
Laitan kuitenkin tyttökirjapaketin siitä kiinnostuneelle. Postitan ne niin pian kuin se käytännön syistä on mahdollista!

1. INTIAANIPAKETTI

Sisältää Ulf Ullerin Haukansilmä ja Othmar Franz Langin Joki peittää jäljet -teokset. Kirjat ovat siistejä kirpputorilöytöjä.  Mainittakoon, että Joki peittää jäljet on yksi hienoimmista intiaaniaiheisista kirjoista, jotka olen lukenut. Se pohjautuu todellisuuteen.

2. Tyttökirjapaketti 

Sisältää teokset: Sinikka Soila: Lissen kesätoverit, Toini Lehtinen Palme: Irmeli järjestää kaiken. Merri Vik: Lottapa tietenkin. Lottakirja on kirjaston poistomyynti, kaksi muuta kirpputorilöytöjä.

3. Aikuispaketti

Sisältää teokset: Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus (kirpputorilöytö)  ja Helena Liikanen-Renger: Maman Finlandaise (arvostelukappaleena saatu. Kirjat ovat siistejä ja hyväkuntoisia.

Olet mukana arvonnassa, kun toimit seuraavasti: Lähetä minulle viesti yhteydenottolomakkeella (löytyy vasemmasta sivupalkista) ja kerro, minkä paketin arvonnassa haluat olla mukana sekä yhteystietosi. Näin siksi, että minun täytyy voida saada yhteys osanottajaan, jos voitto osuu kohdalle. Voit olla, niin halutessasi mukana kaikkien pakettien arvonnassa.

Kirja-paketit arvotaan kuukauden vaihtuessa.

Arpajärjestys:

Tyttökirjapaketti:

1. Anniina

tiistai 29. marraskuuta 2016

Leena Valmu: Veera tiellä!

Leena Valmu
Veera tiellä
WSOY, 2010
291 s.









Veera on 10-vuotias, roihuvanpunaiset hiukset omaava, yksinhuoltajatoimittajaäidin ainoa lapsi pääkaupunkiseudulta. Kun äiti sairastuu syöpään ja sitten kuolee, jää Veera enojensa vastuulle. Toistaiseksi hän asuu Kari-enonsa luona ja nukkuu yöt serkkunsa Ellin huoneessa lattialla patjan päällä.

Serkku nukahti pian, mutta Veera ei saanut unta. Olohuoneessa jatkui veljesten ja heidän vaimojensa neuvonpito. Äänet kovenivat lause lauseelta ja Veera päätteli aikuisten avanneen viinipullon. Aluksi puhe kuulosti Veeran korvissa muhennokselta, mutta pian sanat ja lauseet alkoivat saada muotoja ja puhujat hahmoja.
- Ei minun mielestä tämmöistä tänään tarivtse pohtia, kuului Artun valittava ääni. - Koska sitten? kuului Serenan liian kiivas kommentti. - Täytyyhän tytön huoltajuudesta joku tolkku saada! Ei se voi olla ainainen pyhä puheenaihe, jota ei saa koskaan kosketella. Me olemme tässä asiassa samassa veneessä kaikki ja siellä ihan just nyt ja parhaillaan! 
- Odottakaan hetki. Käyn katsomasa, että tyttö varmasti nukkuu, sanoi Pirkko-täti, jonka askeleet lähestyivät lastenhuoneen ovea. Kun ovi avattiin, Veera painoi silmänsä kiinni ja alkoi hengittää tasaisen puuskuttavasti serkkuaan matkien. Hetken kuluttua hän kuuli oven sulkeutuvan ja tätinsä askelten loittonevan. - Unessa on.
Kaikesta tästä näkee, Pirkko, miten luontevasti sinä tämän Veeran asian hoidat, kuului Serenan imelletty ääni. - Eiköhän se ole lähes itsestään selvää, että Veeran kuuluu kasvaa täällä samanikäisten tyttöserkkujen kanssa ja sinun hyvässä hoidossa. ----

Kuinka minulla tuleekaan tätä enojen ja vaimojen keskustelua lukiessa mieleeni Montgomeryn Emilia ja tämän salakuuntelua tätien ja muiden sukulaisten pohtiessa kuka Emilian ottaisi. Myös se, että Emilian äiti oli toimittaja on yhtenevää Emilian kanssa, sillä olihan tämän isäkin toimittaja ja Veeran  tarinan edetessä tulee vielä yksi seikka, mikä antaa vaikutelman siitä, että Montgomeryllä on ollut vaikutuksensa, sillä siinä, missä Emilia kirjoitti kirjeitä kuolleelle isälleen, kirjoittaa Veera päiväkirjaa osoittaen sanansa äidilleen 'pilvien päällä'.

No, muuta yhteistä ei Veeralla ja Emilialla sitten olekaan. Kuunnellessaan sukulaistensa keskustelua nämä valittavat sitä, että Maria vei tiedon Veeran isästä hautaan. Kukaan ei tiennyt, kuka Veeran isä oli - paitsi Veera itse ja siitäpä hän sai ajatuksen.

Veera karkaa ja lähtee etsimään isäänsä, josta tietää, että hän asuu Lapissa.

Veera suunnitttelee pakomatkansa hyvin ja on hänellä vähän onneakin matkassa. Keski-Suomeen saapuessaan hän saa matkaseurakseen koiran, jolle antaa nimeksi Saana. En voi olla ajattelematta, että Koira on kuin enkekli, joka on lähetetty suojelemaan yksin taivaltavaa sinnikästä tyttölasta vaaroilta.

Tämä oli tosi hauska ja mielenkiintoinen tarina, jota luki ihan ilokseen. Hieman minua kuitenkin häiritsi seikkailun ja todellisuuden välinen pieni ero, voisiko 10-vuotias tyttö noin vain olla karkuteillä ilman,  ett' asiasta tehtäisiin lastensuojeluilmoitus? Tässä kirjassa ei ole sanaakaan lastensuojelusta. Poliisitkaan eivät tunnu olevan kovin huolissaan heti alkuun katoamisesta, lapsia katoaa ihan tarkoituksella ja he palaavat yleensä parin päivän kuluttua. Vasta kolmen päivän kuluttua katoamiaesta poliisit alkavat toimia vauhdikkaammin. 

Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan vauhdikas ja mukava kirja.

--
Tällä sain uuden kasvin kirjaherbariooni: Valmu on vanhan kansan nimi unikolle (papafer somniferum.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Jaber Hala: Lentävällä matolla Bagdadiin!

Hala Jaber
Lentävällä matolla Bagdadiin
Haluan pelastaa nämä lapset"
Tammi, 2009
Alkuteos: The flying Carpet to Bagdad One Woman's Fight for Two Oprhans of War
Suomentanut Tuija Tuomaala
262 s 





Kun tassuttelimme desinfioitua käytävää pitkin, pahojen aavistusten aallot kasvoivat vatsassani ja levisivät pamppailevaan sydämeeni. Kyse ei ollut  vain huolesta, ehtisimmekö takaisin hotelliin ennen ulkonaliikkumiskiellon alkamista. Valmistauduin sokkiin, joka minua osastolla odotti. Koko ruumiini oli jännittynyt, kun seurasime lääkäriä käytävän päässä olevasta ovesta. Näin tytön heti: pikkuruinen hahmo valtavassa huoneessa, siteisiin käärittynä kuin pienoiskokoinen muumio. Hän nukkui kyljellään yllään viltti joka oli levitetty tunnelinmuotoisen ristikon pääle, jotta se ei osuisi hänen ihoonsa. Lapsi ei ollut tietoinen muissa sängyissä makaavien palaneiden naisten kivuista, mutta jokin häntä häiritsi. Hän nukkui ja hänen kalpeat silmäluomensa värähtelivät niin kuin pikkulasten luomet silloin, kun he näkevät painajaisia. Hän vaikersi hiljaa, aivan kuin olisi liiaksi kärsimystensä uuvuttama itkeäkseen ääneen. Vuoteen vieressä seisoi hänen isoäitinsä, joka leyhytteli häntä pahvinpalalla. Kyyneleet valuivat vanhuksen poskia pitkin. Hän näytti siltä kuin olisi itkenyt kellon ympäri päiväkausia.

Hala Jaber on libanolinainen toimittaja. Hän on naimisissa brittiläisen Steven kanssa. Steve on lehtivalokuvaaja. He ovat töissä brittiläisellä sanomalehdellä. Sanomalehden päätoimittaja pyytää Halaa etsimään lasta, joka voisi olla moottorina ssanomalehden järjestämälle varainkeruukampanjalle Irakin sodassa kärsiville lapsille.

Lentävällä matolla Bagdadiin on tairna äitiydestä. Toivosta tulla äidiksi ja pettymyksestä, kun lasta ei olekaan tulossa. Paitsi äidittömyyttä Lentävällä matolla Bagdadiin on myös ketomus siitä, kuinka Irakain kansa vapautettiin diktaatttoristaan ja siitä, mitä sitten seurasi. Lentävällä matolla Bagdadiin sijoittuu Tuhannen ja yhden yön kaupunkiin, satujen valtakuntaan, mutta tämä tarina ei ole satua. Tämä  tarina on totta kaikessa raakuudessaan, mutta myös rakkaudessa.

Lentävällä matolla Bagdadiin on tarina paitsi Halasta ja hänen urastaan, toiveistaan, taistelusta epätoivon ja kyynisyyden keskellä myös tarina 3-vuotiaasta Zahrasta , joka  menetti vanhempansa ja viisi sisarustaan palavassa autossa matkalla pois räjähtelevästä Bagdadista. Lentävällä matolla on myös kertomus Hawrasta, pienestä vauvasta, joka pelastui samaisesta autosta äitinsä heittäessä hänet palava auton ikkunasta ulos tien varteen.

Hala Jaberin kirjoittama tarina elävästä elämästä on tarina Bagdadin kansasta, sen kärsivistä lapsista sodan keskellä. Sodan, joka ei  lähes pariakymmentävuotta myöhemminkään näytä laantuneen.

Koskettava vaikuttava teos, jonka kauniit kannet vetivät puoleensa kirpparilla.
...
Helmet lukuhaaste 2016: kohta 42: 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
Kirjallinen maailmanvalloitus: Irak 

lauantai 26. marraskuuta 2016

Helen Wells: Cherry Ames Jungle Nurse!

Helen Wells
Cherry Ames Jungle Nurse
Springer Puplishing Company, 2007
212 s.








Cherry Ames, suomalaisittain Ursula on ollut henkilökohtaisena sairaanhoitajana Englannissa. Nyt Ursula (käytän postauksessa tätä nimeä, koska se on tutumpi kuin Cherry) on palaamassa kotiin Yhdysvaltoihin yhdessä hoidokkinsa kanssa, kun hän yllättäen tapaa vanhan tutun, tohtori Bob Bartonin. Bob työskentelee eräässä terveyteen liittyvässä hyväntekeväisyysjärjestössä ja pyytää Ursulan mukaansa Afrikaan. Kenialaisessa kylässä on syntynyt unitautiepidemia.

Koska Ursulan ei ole enää pakko pitää huolta Martha Loganista, jonka kanssa hän kiertänyt Englannin maaseutua vaan tämä voi palata yksinkin Yhdysvaltoihin, tulee Ursulasta sairaanhoitaja Bobin projektiin.

Afrikassa Ursula ja Bob perustavat klinikan Ngogon-kylään ja joutuvat seikkailuun, jossa Ursula joutuu todelliseen vaaraan. Ursulan tarkka rikosvainu on päässyt timanttien salakuljetusjengin jäljille.

Cherry Ames Jungle Nurse teosta ei ole suomennettu. Tämä ei ollut yhtään hullumpi sarjan teoksista. Tarina oli ihan jäntevä ja sairaanhoitoakin sivuttiin.

I had probably better refresh you about this typanosomiasis bug. As you know, it's a parasite that's introduced into the body by the bite of a tsetse fly. The definie diagnosis is made by finding the parasite in the blood. That's what I'm going to do tonight - 

Itseäni jäi hieman mietityttämään luontokuvauksessa pieni antilooppi, joka kuulema ainoana antilooppina maailmassa pystyy uimaan veden alla. Todellako sellainen on olemassa? Täytyypä tutkia asiaa. 

Kiehtova erilainen miljöö tässä teoksessa.

EDIT: Mainittakoon, että tämän teoksen lopussa on myös pätkiä kahdesta muusta Cherry Ames -kirjasta muistuttamassa nokkelan sairaanhoitajan muista vaiheista ja innostamassa niidenkin pariin.



perjantai 25. marraskuuta 2016

Satu Heimonen: Suokaislan suloinen Cecilia!

Satu Heimonen
Suokaislan suloinen Cecilia
Mäkelä, 2014
165 s.








Kaikille kissojen ystäville omistettu kirja kertoo 10-vuotiaasta Milkasta, joka rakastaa eläimiä. Milkan vanhemmat ovat eronneet. Hänellä on isoveli Mikko sekä pikkuveli äidin uudesta suhteesta. Milkan isä Sami on ammatiltaan näyttelijä, isäpuoli taisi olla insinööri. Sami on asioihin suinpäin sukeltava tuuliviirityyppi, joka saattaa yks kaks matkustaa muille maille ja kiivetä vaikka kellotorniin. Ilpo taas, jota Milka kutsuu villasukaksi äitinsä miesluonnehdinnan takia Villasukaksi päinvastainen tyyppi, harkitseva, säntillinen, luotettava.

Milka on pitkään toivonut itselleen lemmikkiä ja saa sen isältään ennakkosyntymäpäivälahjana. Lemmikki on ihana valkoinen ragdoll-kissa Suokaislan Cecilia. Isä ei ole keskustellut lemmikkiasiasta Milkan kanssa ja siitä tulee sitten polemiikkia. Saako Cecilia jäädä taloon, taloon, jonka omistaja on Ilpo. Tuo vakaa ja harkitseva, eikä niin mieltynyt pitkäkarvaisiin kissoihin, joiden karvat saattavat päättyä Aapo-vauvan suuhun.

Paitsi lemmikinpidosta ja vastuusta eläinten hyvinvointiin tämä kirja kertoo ystävyydestä. Milkan parhaat kaverit on kaksostytöt Venja ja Viivi. Miksikähän tytöt, varsinkin Venja on alkanut olla niin kummallinen sen jälkeen, kun Milka sai Cecilian? Kuvioihin astuu myös uusi tyttö, Heini, johon Milka tutustuu koulun näytelmäkerhossa.

Lainasin tämän kirjan kirjastoautolta, sillä saan tällä taas uuden kasvin kirjaherbariooni. En tiedä, olisikonko tullut kuitenkaan tätä lainanneksi, jos olisin selannut kirjaa enemmän ja huomannut mikä on Milkan 11-vuotissyntymäpäiväjuhlien teema. Ei ihan minun juttuni ollut nuo juhlat ja se verotti lukunautintoa aika lailla.
...
Kirjaherbario: Kaisla (Scirpus)

tiistai 22. marraskuuta 2016

Madame de La Fayette: Clevesin prinsessa!

Madame de La Fayette
Clèves'in prisessa
WSOY, 1964
Alkuteos: La Princesse de Clèves
Suomentanut Aarne Anttila

- Onko mahdollista, sanoi prinssi hänelle, 'etten voisi olla onnellinen kanssanne avioliitossa?  Niin on kuitenkin asian laita. Te tunnette minua kohtaan vain jonkinlaista hyvyyttä, joka ei voi minua tyydyttää. Te ette ole kärsimätön, ette rauhaton ettekä surullinen. Rakkauteni ei liikuta teitä enempää kuin jos kiintymykseni perustuisi vain teidän rikkautenne aiheuttamiin etuihin, eikä oman olemuksenne viehätysvoimaan.
- Teette väärin ollessanne tyytymätön, mademoiselle de Chartres vastasi. - En käsitä mitä voitte toivoa vielä sen lisäksi mitä teen, eikä minun mielestäni ole sopivaa tehdä enempää kuin teen.

Clèvesin prinssi on rakastunut mademoiselle de Chartresiin. De Chartresin äiti on kasvattanut tyttärensä hyveelliseksi ja varoittanut tätä hovielämän kunnianhimosta, kevyistä rakkaussuhteista ynnä juonitteluista. 

Kolmantena päähenkilönä on Nemours'n herttua.

Kirjoittaja pyörittää kertomustaan kuin ainakin pahinta saippuaoopperaa aina loppumetreille, jolloin tarina huipentuu. Tapahtumat sijoittuvat 1500-luvun ranskan hoviin. Sivuhenkilöinä on muun muassa prinsessa Maria Stuart. Kertomus vilisee niin herttuoita, kuninkaita kuin prinsessoja hovineidoista puhumattakaan niin suurin joukoin, että en enää pysynyt, pääkolmikkoa lukuunottamatta, perässä. 

Kyseessä on tavallaan kolmiodraama. Kirjan takakannessa puhutaan psykologisesta romaanista, mutta minusta tämä oli aikamoista saippuaoopperaa. Tosin kyllä kai sitä psykologiaakin tästä löytyy. Minä vain ihmettelentätä mademoiselle de Chartresia, joka menee naimisiin Clèvesin prinssin kanssa tuntematta lainkaan rakkautta tätä kohtaan. Voiko siitä tulla mitään? Voiko, niin kuin prinssi toivoo, rakkaus herätä vähitellen?

En tiedä, ehkä tämän kirjan voisi lukea uudelleenkin jossain vaiheessa, vaikka välillä lukeminen olikin aika puuduttavaa puhumattakaan siitä, että oli ihan hämmenyksissään siitä historiallisesta viitekehyksestä, johon tarina sijoittuu. Kuka prinsessa Elisabeth saateltiin Espanjaan, kuka kuningatar, mikä on konnetaabeli?

Sinänsä mielenkiintoinen teos 1600-luvun naiskirjailijalta.
---
Läpi historian: 1600-luku (kirjailijan mukaan)
..
Erittäin avartavan ja hienon analyysin teoksesta löytää Tea with Anna Karenina -blogin Nooralta. Vaikka Noorankin mielestä kirja välillä tuntui "tasaisen puuroista luettavaa" on hän löytänyt kirjasta paljon oleellista sanottavaa. Noora varoitti tekstissään tästä suomennoksesta ja suosittelee joko vanhempaa tai uudempaa käännöstä.