lauantai 18. marraskuuta 2017

Jakov Damkani: Siionin poika!

Jakov Damkani
Sionin poika
Uusi Tie, 1997
Alkuteos: Why me?
Suomennos: Heljä Meuronen ja Hannu Viinikainen
261 s.







"Kirjat Shemona, 1964 - pieni kaupunki Golanin kukkuloiden juurella lähellä Libanonin rajaa. Kun Isarelin lippua laskettiin puolitankoon, me oppilaat seisoimme asennossa pitkissä suorissa riveissä katseet kohdistettuina juutalaisvaltion omaan tunnukseen. Tänään en enää kykene muistamaan kaikkia niitä ylistyspuheita, joita rehtori ja vanhemmat oppilaat pitivät tuosssa tilaisuudessa. Joka tapauksessa he puhuivat mahtipontisesti ja spartalaiseen sävyyn julmuuksista, joita natsirikolliset olivat tehneet juutalaisille jossakin kaukaisessa maassa nimeltä Saksa. Milloin toinen maailmansota tarkalleen ottaen alkoi? Kymmenen vuotta sitten? Tuhat vuotta sitten? KUka tietää! Juutalaisten koko historiahan suorastaan tulvii tällaisten julmuukisen selostuksia."

Jakov on 12-vuotias kun kaikki kertomukset jat tarinat, vainot, kärsimykset ja pahat teot sekoittuvat yhdeksi massaksi Hän ihailee 1. maailmansodan aikaista sotasankaria Josef Trumpeldoria, josta on tullut Israelissa maanpuolustuksen henkilöitymä . Jakovin elämä kulkee kuitekin toisia latuja. Hänestä tulee seitsemänkymmenluvun hippinuori, joka laiskottelee Eilatin rantahietikoilla tuottaen häpeää vanhemilleen ja sisaruksilleen. Hän myös uusien ystäviensä neuvoja noudattaen hankkii itselleen vapautuksen armeijasta. Jakob muuttaa lopulta, ensin Bahamalle, Freeportiin ja sieltä Yhdysvaltoihin päätyen lopulta New Yorkiin, jossa perustaa koruliikkeen. 

New York muuttaa Jakovin elämän. Hän tutustuu kristittyyn Jeffiin, joka kertoo hänelle Jeesuksesta, joka on myös juutalaisten Messias. Jakov ei ensin ihastu. mutta alkaa sitten tutkia Raamattua, niin juutalaisten Tenachia (kristittyjen Vanha-Testamentti) kuin Uutta Testamenttia ja vastarinta alkaa murtua. Jakovista tulee messiaaninen juutalainen. 

Kääntymyksensä jälkeen hän kiertää ensin Yhdysvalloissa, taistelee omia huonoja taipumuksiaan vastaan ja lähtee sitten takaisin Israeliin kertomaan omalle kansalleen evankeliumin ilosanomaa. Jeesus kuuluu myös juutalaisille. Israelissa hän myös yrittää päästä armeijaan, koska katsoo,että hänen nuoruudessaan tekemä huijaus pitää jotenkin korjata, mutta kuulustelujen jälkeen häntä ei edelleenkään hyväksytä armeijaan.

Siionin poika on Jakovin tarina, mutta se on myös juutalaisen kansan historiaa ja kulttuuria. Se on myös kertomus evankeliumin anteeksiantavasta voimasta. Kirjassa on jonkin verran paatoksellisuutta, mutta myös elämämakua ja koskettavuutta. Valokuvaliite tuo  lisämakua kuvaukseen.

"Varhaislapsuudestani asti
minut kasvatettiin rakastamaan Trumpeldoria.
Valmistin vereni
ja sieluni tulen
juutalaisen kansani parhaaksi.
Mutta Jumala kätki minulta kasvonsa,
ja toisten lailla
kysyn itseltäni:
"Mitä merkitsee olla juutalainen?"
Ja vastaus, jonka sain,
oli sanoma ylhäältä:
Veri oli jo vuodatettu! Liitto solmittu,
iänkaikkinen rauha Jumalan kanssa tehty!
Ei  enää kivileijonaa, kuollutta,
Juudan Leijona elää!
Hänessä on iänkaikkinen elämä.
Hänelle kunnia, ylistys ja kiitos!"'

- Jakov Damkani 
----
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 40: Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Muuttolikkeessä -lukuhaaste

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Elina Aro: Villien tyttöjen koulu!







Elina Aro
Villien tyttöjen koulu
WSOY, 1948
157 s.
 Kansi: Maija Karma

- Nakula!
- Bambiina!
Sillä hetkellä kun kaksi tyttöä astui kynnyksen yli, muuttui yhteiskoulun viidennen luokan innokas puheensorina riemukkaaksi mylvinnäksi.

Näin alkaa Elina Aron, lähinnä tytöille suunnattu nuortenkirja. Kirjan päähenkilö on Nakula, oikealta nimeltään Annamaija Laakso. Nimi Nakula juontaa lapsuuteen, jolloin tyttö oli nakellut sanoja kuin vasaralla nauloja nakuttaen. Nakulan paras ystävä on Bambiina. Nakulan kirjallinen hengenheimolainen on DonQuijote. 

Nakulan isä on rovasti, eli hän on papintytär, mitä ei kyllä käytöksestä voi päätellä. Nakulalla on aina kujeet mielessä ja tempperamenttia vaikka muille jakaa. Villi ja poikamainen tytönviikari, vaikka onkin jo kuudentoista.

Kun koulu syksyllä alkaa, joutuu Nakula heti vastakkain luokkatoverinsa Paven kanssa,tappelun lomassa luokan ovi tempautuu saranoiltaan ja eräs opettajista jää sen alle. Nakula erotetaan koulusta. Isä ja isoveli neuvottelevat ja Nakula lähetetään täti Agathan kouluun, joka on 'vaikeasti kasvatettavien tyttöjen' oppilaitos. 

Niin poikamainen ja raisu kuin onkin, Nakula tahtoisi opiskella sairaanhoitajaksi. Täti Agathan koulussa hän pääseekin tutustumaan niin lastenhoitoon (josta hän ei oikein pidä) kuin sairaalaelämäänkin. Sairaanhoidon lisäksi vuoden kestävään kurssiin kuuluu talousopetusta, käsitöitä ja urheilua. 

Koulussa Nakula saa huonetoverikseen Merimiehen, tytön, joka on päättänyt tulla merikapteeniksi. Myöhemmin joukkoon tulee Leija, jota Nakula ja Merimies ensialkuun vieroksuvat ja sitten seuraa yllätys, kun huoneen neljänneksi tulee "hermoheikko tyttö", joka osoittautuukin Bambiinaksi, joka ei ole voinut elää ilman ystäväänsä, vaan on järjestänyt myös itselleen paikan laitoksessa.

En tiedä. Olen hieman pettynyt tähän kirjaan. Olisin pitänyt tästä kirjasta paljonkin, ellei se luku (ja vähän muutkin asiat) jossain määrin muistuttaisi Saralle lähettämääni Luostarikoulun tyttöjä (ja myös St.Ursula koulun tyttöjä). Kysyn vain, eikö kirjailijat keksi mitään muuta keinoa, jolla kurmuuttaa huonetoveria, joka sellaista tarvitsee, kuin salatieteet ja paranormaalit ilmiöt. Ilman kyseistä lukua tämä olisi ihan mukiinmenevä kirja, jos kohta juoni onkin tyypillinen, ja se omintakeisuus, jos ei ihan kadoksissa, niin voisi sitä olla hieman enemmänkin.

Paitsi koululaiselämää on tässä myös se tyttökirjojen romanttinen aihio, tässä tapauksessa Sadetakkinen mies saa Nakulan sydämen lyömään epätahdissa. Ei sillä, että hän välittäisi Sadetakkisesta, mutta kun Bambiina alkaa lyöttäytyä Sadetakkisen seuraan, niin siinä onkin sulattelemista. 

Parasta tässä kirjassa oli henkilöiden nimet ja omintakeisin persoona henkilögalleriassa on kyllä Merimies, tuo tyttö, joka haluaa merikapteeniksi.
...
100 suomalaista kirjaa

Helli Kaikkonen: Jumalan musta kukka!

Helli Kaikkonen
Jumalan musta kukka
Kuva ja Sana, 1959
182 s.


Aloitus:

Lounatmäen talo oli siinä osassa kylää, joka sijaitsi järven takana, erillään varsinaisesta pääkylästä. Sen viljelysaukeamat viettivät rantaan päin, mutta melkein talon takana, kylätien toisella puolen, alkoivat suuret metsämaat. Lounatmäki oli yhtä hyvin maanviljelys- kuin metsätila.

Lounatmäki on varakas tila. Sitä hallinnoi vanhamäntä Saara. Hänen miehensä on kuollut Saaralla on kaksi lasta, tytär Helena ja poika Juha. Saara olisi aikoinaan toivonut enemmänkin lapsia ja hän katselee hieman kadehtien naapurin köyhän suutarin perhettä, jossa lapsia on vilisemällä. Kun sitten Juha ilmoittaa kihlautuvansa suutarin tyttären Hellevin kanssa, niin Saara on kauhuissaan. Mitä sekin nyt on. 

Hellevi osaa kyllä tehdä työtä, mutta hän on kuitenkin luonnoltaan toisenlainen kuin Lounatmäen Helena. Hellevi haluaa pois maalta ja on suunnitellut, että hän kyllä kääntää Juhan pään ja saa tämän luopumaan Lounatmäestä ja muuttamaan kaupunkiin.

Kun Juha ei luovu rakastamastaan tytöstä, johon hän on kiintynyt jo lapsuudessa, hyväksyy Saara-äiti lopulta tilanteen. Hän on myös ollut Jumalan puhuttelussa ja kokenut eräänlaisen heräämisen. Hellevikin, Lounatmäkeen tullessaan jotenkin kiintyy Saara-anoppiinsa, laulaa tälle hengellisiä lauluja. Helena, jonka on pitänyt avioitua lykkää omia häitään veljensä takia. Hän pelkää,että Hellevi vie talon tuhoon. 

Jumalan musta kukka on mielenkiintoinen tarina siitä, miten ihmissuhteet lyövät ristiin. Se on tarina haaveista ja pettymyksistä. Hellevi saa lopulta tahtonsa perille. Lounatmäki jää Helenalle ja Juha muuttaa Hellevin kanssa kaupunkiin.
 
Hellevi nautti elämästään. Hän oli nyt saanut kaiken, mitä oli toivonut ja halunnut. Nyt hän ei enää kaivannut mitään.  

Mutta tuoko kaupunki sen onnen, mitä Hellevi on odottanut? Juha ainakin raahautuu kuin painajaisunessa päivästä toiseen ja toteaa, että "oli nöyryyttävää tunnustaa itselleen, että oli nahjus."

Tarina etenee omalla painollaan. Kaikkosen teksti on mukaansatempaavaa, syväluotaavaa, harrasta, mutta ei liian osoittelevaa tai mustavalkoista. Vaikka yhtenä teemana kirjassa onkin maaseutu-kaupunki vastakkainasettelu ei tarinan ydin kuitenkaan ole olosuhteet vaan sisäinen tyytyväisyys ja rauha.

Kaikkosen kertojanlahjat ovat vakuuttavat. Hänen kerrontansa tässä kirjassa on hyvin elämänmakuista, arjen askareiden ja ajatusten tasolla kulkevaa kuvailua ja vuoropuhelua vaihtuakseen loppupuolella kauniiseen ja lumoavan tenhoavaan kuvailuun, jossa proosa vaihtuu  fantasiaan. 

Hieno, tyylikäs ja puhutteleva kirja, josta pidin paljon.

Sananlasku:
"Työssä voimat vahvistuu, laiskan ruumis lakastuu."
---
100 suomalaista kirjaa


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut!


Aili Somersalo
Mestaritontun seikkailut
WSOY, 1951
143 s.
Kuvittanut Onni Mansnerus

Oli yö. Satumaan kuninkaanlinna nukkui vanha Mestaritonttu vain valvoi. Hän istui ypöyksinää linnan laajassa eteisessä suuri kultainen avain polvillaan ja vartioi linnaa. Näin oli hän vartioitunut jo ka yö jo monta sataa vuotta. Siinä istuessaan Mestaritonttu katseli eteisen katossa kimaltelevaa helmeä, joka loisti kuin lyhty. Se oli ihmeellinen helmi, sen oli Merenkuninkaan poika kerran antanut Satumaan Päivikille lahjaksi, mutta Päivikki ei siitä silloin huolinut, vaan antoi sen Mestaritontulle, ja hän oli ripustanut sen eteisen kattoon yölyhdykseen.

Näin alkaa Aili Somersalon satu, joka on jatkoa Päivikin sadulle. Päivikin satu on itselleni tärkeä lapsuuden kirja, Mestaritontun seikkailuja en muista aiemmin lukeneeni. Mestaritonttu, joka on siis ikänsä kaiken vartioitunut Satumaan kuninkaalinnaa saa eräänä nuhteet kuninkaalta ja päättää, että nyt saa riittää. Minä jätän nämä hommat ja lähden maailmalle. Ja niin hän tekee. Matkalla Mestaritonttu tapaa noita Sammaleisen, ja päätyy hänen kanssaan yksinäiselle saarelle. Mestaritonttu ei kuitenkaan viihdy noidan mökissä, vaan pistää oman asumuksensa läheiselle kummulle, suuren kiven ja kuusen varjoon. Kuultuaan, mihin tonttu on asettunut ei Sammaleinen tunnu oikein pitävän ratkaisusta, mutta jättää sanomiset sanomatta.

Mestaritontulle selviää, että kiven sisällä on vangittuna Aamuruskonmaan kuninkaantytär Saraste, jonka paha peikko on sinne vanginnut kutomaan hääviittaa kultaisista hiuksistaa. Kaikenlaista muutakin Mestaritontulle selviää ja hän kutsuu avuksi Yönsilmän. Sarasteella on veli, Aamuruskonmaan kuningas, joka oli kuusena vartioinut sisarensa vankikiveä. Kun Mestaritonttu ja Yönsilmä ovat poistaneet pahan lumouksen ja palanneet Satumaahan, lähtee Aamuruskonmaan kuningas puolestaan pelastamaan Päivikkiä merenkuninkaan hovista.

Mestaritontun seikkailut on  mielenkiintoinen satu. Siinä on pieniä loogisuusongelmia ja jäntevyys hieman notkahtelee loppupuolella, jossa ollaan meren valtakunnassa, mutta pitkästyttäväksikään sitä ei voi sanoa eikä tylsäksi. Onni Mansneruksen kuvitus on vahvaa ja puhuttelevaa. 

En ole kovin innokas tonttufani ja noidat ja muut velhot jätän omaan arvoonsa. Tässä kirjassa minua kiinnosti ennen kaikkea Päivikin kohtalo. Jäikö hän meren valtakuntaan vai millainen oli kohtalo hänellä? 

En lähde loppuseikkailun juonenkäänteitä sen enempiä setvimään, kerron vain, että päällimmäiseksi tunteeksi sadusta jäi, ei niinkään itse tarina, kuin symboliikka, joka tuli erityisesti esille, kun Aamuruskonmaan kuningas lähtee hakemaan meren mustasta syvyydestä surunyrttiä.  

Mestaritontun seikkailut ilmestyi ensimmäisen kerran 1919. Kirjasta on otettu monia painoksia ja ilmeisesti sitä luetaan jopa enemmän kuin Päivikin satua. Itselleni kuitenkin Päivikin satu on edelleen se tärkeämpi kirja.



...
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 3: Suomalainen klassikkokirja
100 suomalaista kirjaa

EDIT: Mestaritontun seikkailuista on lukenut myös Elina Luettua elämää -blogista. Hän on kiinnittänyt huomiota sadun moniin valtakuntiin ja kielen rikkauteen ja vanhoihin ilmaisuihin. Itse vierastin kemu-sanan käyttöä, joka oli hieman poikkeava muusta sanastosta. Myös Lumomena on kiinnittänyt sanaan huomiota.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Marian Hostetler: Pelkoa Algeriassa!


Marian Hostetler
Pelkoa Algeriassa
RV-kirjat, 1983
124 s

Alkuteos: Fear in Algeria
Suomentanut Ulla Pajula
Kuvittanut James Converse




Päähenkilö:  Zina, 14-vuotias  tyttö, joka on syntynyt Algeriassa, mutta asuu vanhempiensa kanssa  Amerikassa. Ei siis ole varsinaisesti Algerialainen.

Miljöö: Algerialainen yhteisö

Teema: Tutustuminen syntymämaahan ja sen kulttuuriin. Lähetystyö. Islam.

Muita tapahtumia: Karkoitus. Koiranpurema. Vesikauhu. Rokotus.

Pelkoa Algeriassa on kirja, jossa ei tapahdu kovin paljon ja silti tapahtuu paljonkin. Zina lähtee yksinään Algeriaan tutustumaan syntymämaahansa. Hänen vanhempansa ovat aikoinaan olleet siellä lähetystytössä. Zinaa vastassa on Lilian-täti, jonka kanssa Zina lähtee kohti maaseutua. Matkalla hän tutustuu Algerialaiseen kulttuuriin. Ensin hän kuitenkin vierailee kristillisessä nuorten tapahtumassa, joka päättyy yllättävästi:

Zina herää aamulla ja lähtee etsimään uusia ystäviään.

- Onko - onko täällä ketään? huusin heikosti. Ei ollut ainuttakaan ihmistä. Ei missään.
Saattoivatko he olla ulkona puutarhassa kävelemässä? Olin kylläkin varma, etteivät he olleet, mutta miten sitten voi neljäkymmentä ihmistä kadota kuin maan nieleminä? Tuntui kuin olisi ollut vain hetki siitä, kun he olivat olleet siinä laulamassa ja soittamassa, ja seuraavassa hetkeässä he olivat poissa.

Zina huomaa olevansa yksin eikä tiedä , mitä tekisi, kunnes hän saa yhteyden Palmeraiekin seurakunnan työntekijään, joka tulee hakemaan häntä, mutta portilla on poliisivartio ja Zina huomaa, että kaikki ei olekaan kovin yksinkertaista.

Lopulta Zina kuitenkin pääsee jatkamaan matkaa takaisin Lilianin luokse huomatakseen, että joku varjostaa heitä. Lopulta muös Lilian karkoitetaan ja Zina jää yksi herra Wardin kanssa.

Kirjan loppuhuipennus on se, että Zina ja herra Wardkin karkoitetaan, mutta ennen maasta poistumista Zinaa puree valkoinen koira, jolla epäillään olleen vesikauhu. Sallivatko viranomaiset heidän jäävän maahan siksi, kunnes asia selviää?

Pelkoa Algeriassa on ihan mielenkiintoinen nuortenkirja, jossa, vaikka puhuukin lähetystyöstä, sisältää enemmän kuin kristillistä tematiikkaa, algerialaisen kulttuurin ja elämäntavan kuvailua. Jännitystä ilmapiiriin tuo matkalaisia varjostava mies ja vesikauhuinen koira.
...
Kirjallinen maailmanvalloitus: Algeria

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

KIRJAMESSULAUANTAI!

 

Lauantai 28. lokakuuta suuntasin aamulla aikaisin junalle ja Pasilan asemalle, josta otin taksin (niin niin, matka oli lyhyt, mutta Pasilan asema minulle outo ja lisäksi satoi vettäkin) ja messukeskukseen, jossa oli odotettu ja jo perinteeksi muodostunut kirjamessutapahtuma. Ja kyllä siellä hulinaa olikin. 

Kun olin hakenut bloggaripassini lehdistökeskuksesta ja virkistäytynyt suuntasin askeleni messuhalliin ja suuntasiin Eino Leinon lavalle, jossa oli päivän eka tärppitapahtuma kello yhdeltätoista.




Kaj Aalto haastatteli Markku Toimelaa kirjan Salakahvilla Pohjois-Koreassa tiimoilta. Pohjois-Koreahan on ollut viime aikoina paljonkin uutisissa. Haastattelu oli ihan kiintoisa ja humoristinenkin. Toisin kuin uutiskuvista voisi luulla, myös Pohjois-Koreassa on huumoria. Toimela kertoi pari esimerkkitapausta tilannekomiikasta, jollainen on aiheuttanut aivan hulvattoman naurureaktion pohjoiskorealaisissa.  

Salakahvilla Pohjois-Koreassa on kirja, joka kiinnostaa hyvinkin paljon, ehkä saan sen jossain vaiheessa käsiini ja luettavaksi. Mitä itse kysyin Toimelalta oli, eikö ollut vaarallista kirjoittaa tällaista kirjaa, mihin Toimela, että  eihän hänellä ole ollut mitään syytä kirjoittaa kirjaa, joka pilaisi maan mainetta. 

- Onko kirjassa mitään salaisuuksia? 

Vastauksesta päätellen salaisuudet ovat rivien välissä ja aavisteltavissa, mutta luulen, että viittaus salaisuuksiin on vain uteliaisuutta herättämässä. Kirja on kirjoitettu avaamaan näkymät "elämään, joka on vienyt sellaisiin paikkoihin, joihin toimittajat ei pääse".

Tämän haastattelun jälkeen suuntasin askeleeni vieressä avautuville antivariaattisiin osastoihin ja kirjahyllyjä ja pöytiä vaeltaessa ja kirjakasoja katsastaessa tunnit vierähti niin, että ajankulu täysin unohtui. Olin ajatellut, että kello12.30 alkanut Henri Alénin Suomi-Brändi ja miten se rakennetaan olisi mielenkiintoinen, mutta näytöskeittiön etsiskely viime minuuteilla oli liian turhauttavaa, joten jäin jatkamaan kirjakasojen penkomista. Löysinkin muutaman mielenkiintoisen kirja.




Armas J Pullan Jeanne D'Arc - Neitsytsoturi, olen pitkään katsellut nettiantikvariaateissa, mutta en ole sitä tohtinut hankkia, kun en ole tiennyt, millainen se olisi. Nyt se tuli vastaan ja kun vaikutti yhtä kiintoisalta kuin nimensä eikä hintakaan ollut hirvittävä, niin täytyihän se ostaa.

Aino Kallaksen Ants RAudjalk, virolainen tarina on silmäilyn perusteella samaa vahvaa ja vaikuttavaa tekstiä, kuin aiemmin häneltä lukemani kirjat Katinka Rabesta Barbara von Tisenhuseniin.

Nämä kirjat ovat päältäpäin vaatimattoman näköisiä, mutta uskon niiden sisällön olevan todella antoisat.



Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut oli kallein kirja, jonka ostin. Sain siihen kyllä kolmen euron alennuksen, kiitos siitä! En ole mikään erityisen innokas tonttufani, mutta  Aili Somersalon Päivikin satu on lapsuuteni tärkeitä tarinoita ja tämä on jatkoa siihen, joten siksi ajattelin ostoksen kannattavan. Miten Päivikin kävi - täytyyhän se selvittää. Huomasin sitten, että tästä on ilmestynyt uusiakin painoksia, mutta onhan tässä vanhemmassa painoksessa oma viehätyksensä - ajan patina, kuten sanotaan.



Elina Aron Villien tyttöjen koulu on kirja, jota juuri ennen messuja katselin nettiantikvariaatissa ja mietin, että tilaanko vai enkö tilaa. En sitten tilannut, kun ajattelin, että ehkä se tulee vastaan messuilla ja olipa yllätys, kun sen sitten hyllystä löysinkin. Tämä kuulostaa todella kivalta kirjalta.

Olisihan niitä kirjoja ollut, mutta ei varoja kaikkeen siihen, mitä olisi tehnyt mieli. Jokin raja täytyi hankinnoissa pitää.

Sitten olikin jo aika suunnata johonkin , jossa voisi levähtää ja nauttiaa jotain pientä hiukopalaa.Suuntasin Fazerin kahvilaan jonne oli melkoinen jonotus. Vihdoin pääsin lepuuttamaan jalkojani ja istahtamaan ihanan  lohikeiton äärelle. Kuinka taivallisen hyvältä se maistuikaan tuhdin leipäviipaleen kera eikä hintakaan ollut ihan taivaallisen korkea. Kyllä annos oli hintansa väärti.


Loppupäivä menikin sitten vielä uuden kiertelyn parissa ja Boknäsin pisteellä, jossa ilokseni tapasin muutamia blogeista tuttuja bloggaajia. Tässä istahdin Hyönteisdokumenttia kirjoittavan Reijon ja Yöpöydän kirjat -blogin Niinan  seuraan. Heidän monipolvista ja rönsyilevää keskusteluaan oli ilo seurata, minun, joka olen hiljaisempi ja enempi kuuntelijatyyppi enkä kovin suulas suustani (no, riippuu kyllä tilanteesta).


Mukava oli myös tutustua kasvoihin Tarukirjan takana ja tutustua Hurjaan Hassuun Lukijaan muista bloggaajista puhumattakaan. 

Lopulta kello alkoikin olla niin paljon, että oli suunnattava kohti linja-autoa ja kohden kotiseutuja. Hetken kiertely oli kyllä koitua kohtalokseni, kun ne antkivariaatit olivat niin kiintoisia. Onneksi kuitenkin päädyin tarkistamaan ajan ja ehdin kuin ehdinkin autolle ihan hyvissä ajoin.

Nyt on messut messuiltu ja aika jatkaa arkista aherrusta ja tarttua niihin lukemattomiin kirjoihin siinä aherrusten lomassa.

Oikein hyvää syystalven jatkoa. Sitä ollaankin jo ihan normiajassa.

EDIT: Ai niin, ostinhan minä muutaman postikortinkin. Tässä kuvaa vanhimmista.


 

lauantai 21. lokakuuta 2017

Arvotaan kaksi lippua Helsingin kirjamessuille! LIPUT ON ARVOTTU JO!



Olen saanut kaksi ylimääräistä lippua Helsingin kirjamessuille ja arvon ne kiinnostuneiden kesken. Liput ovat sähköisessä muodossa, joten lähetän ne voittajille sähköpostilla, joten ottaaksesi osaa arvontaan tarvitsen vähintään sähköpostiosoitteesi.

Olet mukana arvonnassas jättämällä kommentin tähän postaukseen ja antamalla toimivan sähköpostisoitteen. Roskapostiviestit eivät ole mukana arvonnassa.

Arvon liput  (kaksi kappaletta) lauantaina 21.10 illalla kello 21.00.

EDIT: Liput arvottu!
Arvoin liput satunnaisnumerogeneraattorilla. Voitot osuivat seuraavasti:

Lippu 1 numerolle 8, kahdeksas kommentti oli Nooran
Lippu 2 numerolle 7 , seitsemäs kommentti oli Eevan.

Huom! Jos satunnaisnumerogeneraattori olisi osunut toisen kerran numerolle kahdeksan, olisin pyöräyttänyt generaattoria uudemman kerran,  sama henkilö ei siis olisi voinut voittaa molempia lipppuja.

Laitan liput sähköpostiin. Kiitän kiinnostuksesta ja toivotan hyviä luku- ja messuhetkiä!


perjantai 20. lokakuuta 2017

Ans Muiderman: Rohkeutta Onneen!







Ans Muiderman
Rohkeutta Onneen
Osakeyhtiö Valistus, 1968
Alkuteos: De derde roos
Suomentanut Marjatta Kureniemi
206 s.


- Ihanaa, huomenna on sunnuntai!
Mutta äidillä ei ollut vapaapäivää koskaan. Edes niin pientä työtä kuin astioiden pesua hänen iso tyttärensä ei voinut suorittaa.
- Mikä huokaus! isä sanoi ja nosti katseesna kirjasta. Mikä hätänä? Onko sinulla ikävä?
 - Ei... Sonny vastasi.
Kuinka isä edes saattoi kysyä! Niin hyvä kuin hä olikin, Sonnyn asemaan hän ei voinut asettua. Mikä hätänä? Kyllä, kyllä on hätä, hän olisi voinut huutaa. Minä olen onneton, olen yhdeksäntoistavuotias tyttö, invalidi, en voi kävellä niin kuin muut. Niin se on ja anna minun edes joskus huoata.

Sonny on sairastunut nuorena polioon, ja sen seurauksena hänen jalkansa ovat halvaantuneet. Sonnyllä ei ole intoa tarttua haasteseen, voimistuttaa jalkojaan. Hän säälii itseään ja räpiköi olossaan. Sonnyn paras ystävä on Jos, joka on kontttoristina jossain toimistossa. Sitten Jos tutustuu poikaan,
Nicoon, joka on töissä samassa firmassa kuin hän, mutta eri osaltolla ja tuo Niconvieraisille Sonnyn luokse, tai oikeastaan Nico seuraa Jossia Sonnyn luokse. Nicolla on ideoita ja Nico saa Sonnyn ajattelemaan uudella tavalla. Nicon myötävaikutuksella Sonny kiinnostuu uudestaan opiskelusta ja lähtee leirille, jossa on muitakin eri tavoin invalidisoituneita nuoria.

Paitsi nuoren kipuilua sairautensa kanssa on tässä kirjassa myös se nuorten kirjallisuuden ikiteema rakkaus. Nico on rakastunut Jossiin, mutta Jos rakastuu päätä pahkaa Brunoon, saksalaiseen nuoreen mieheen, joka tulee Nicon tuttujen luokse serkkunsa kanssa kylään. Brunon serkku seurustelee Nicon tuttavan kanssa ja on ihan reilu, mutta Bruno osoittautuu toisenlaiseksi . Jos joutuu pettymään tunteisssaan. Se, miten käy hänen ja Nicon välisen ystävyyden jää kirjassa hieman avoimeksi. Sonny puolestaan miettiin onko hänellä mahdollisuuksia onneen ja seurusteluun poikien kanssa saa puolestaan ystävän Fredistä, jonka Nico on hankkinut hänelle kyytimieheksi, kun hän aloittaa uudessa työssä, mutta ei pysty kulkemaan linja-autolla kävelyongelmien vuoksi. 

Olen lukenut tämän kertaalleen aiemmin, mutta en muistanut kovinkaan paljoa tarinasta. Kirja oli ihan mielenkiintoinen. Ei liian romanttinen eikä siirappinen. Hyvinkin elämänmakuinen ja lämminhenkinen tarina kaiken kaikkiaan.
---
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 30: Kirjan nimessä on tunne. Eiköhän rohkeus ole tunnetila...

maanantai 9. lokakuuta 2017

Annie Wawrinsky: Vastahakoinen sydän!





Annie Wawrinsky
Vastahakoinen sydän
Alkuperäisteos: Ett motsträvigt hjärta
Suomentanut E.Lyly
Kuvittanut Marjatta Vihma
Kirjokansi Oy, 1946
236 s.

Sinun on todella aika saada uusi äiti, ja toivonpa, että hän olisi oikein ankara, jotta oppisit siistiksi etkä tuhrisi kaikkea tuolla tavoin, sanoi Inkeri katsellen moittivasti vuoroin suurta, valkoisella pöytäliinalla olevaa hillotahraa, vuoroin nuorempaa Yrjö-veljeään.

Näin alkaa tarina Inkeristä, 14-vuotiaasta tytöstä, jolla on 10-vuotias pikkuveli ja alta kouluikäinen pikkusisko Vieno. Inkerin äiti on kuollut muutama vuosi aiemmin. Äidin kuolemasta on kulunut vasta kaksi vuotta, kun Inkerin isä ilmoittaa, että hän menee uusiin naimisiin.

Uusi aviopuoliso on nuori ja viehättävä leski, jolla on tytär Hillevi. Hillevillä on skolioosi eikä tytön terveys ole  oikein hyvä.

Inkeri ei oikein sulata uutta äitiään, hän ei suostu kutsumaan tätä äidiksi vaan kutsuu täti Riitta-tädiksi.Kaiken lisäksi hän pakenee ullakolle eikä tule tervehtimään tätä, kun tämä vihdoin saapuu. Sitä vastoin Inkeri ihastuu Hilleviin.

Kaasuside. Millaisestahan aparaatista, lääkinnällisestä taitoksesta mahtoikaan olla kyse?

Teki kauhean kipeätä, kun lääkäri ompeli haavan kiinni, mutta en päästänyt ääntäkään, Yrjö sanoi tehdäkseen itsensä tärkeäksi. - Todellisuudessa hän ei ollut tuntenut lainkaan tuskaa, sillä hänet oli paikalliskuoletettu.

Hmm. Paikalliskuoletettu. No, kyllähän sen ymmärsi, eikä tämä kirja muutoin niin vanhahtavaa tekstiä ollut, nämä pari esimerkkiä vain nousivat muun tekstin lomasta ajankuvana ja siitä, miten sanat ovat muuttuneet sitten nelikymmenluvun.

Vastahakoinen sydän on ihan mukava ja viehättävä tyttöjenkirja, jonka teemana on uusioperhe ja suhde äitipuoleen. Myös niitä normaaleja nuoruuteen liittyviä tekijöitä käsitellään, kuten koulunkäynti, ystävyyssuhteet.  Mikä tekee tästä hieman erilaisen tyttöjenkirjan on tieteellinen elämänkatsomus, jota sivutaan Inkerin kiinnostuttua isänsä avaruutta ja tähtitiedettä käsittelevistä kirjoista. Kuitenkin tässä on pieni ristiriita, kun loppupuolella kuitenkin mainitaan lasten iltarukoushetki. Mutta viittaus Darvwiniin siis on maininta, jota en ole tyttökirjoissa juuri nähnyt.

Sen, kuinka Inkeri saa suhteen äitipuoleen korjattua jätän kertomatta. mutta ilman draamaa ei siitä selvitä.

Kansikuvasta voisin vielä mainita sen verran, että pidän kansikuvituksesta paljon. Se vetää puoleensa ja tarinaan sisälle ja on suht koko lailla kertomuksen mukainen kohtauskuvaus, ei "hatusta vedetty" piirros.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kyllikki Suortti: Tunturin huipulla tuulee!




Kyllikki Suortti
Tunturin huipulla tuulee
Kansan raamattuseura, 1959
159 s.

Alkulause: Tallustelin väsyneesti kotia kohti.
Loppulause: Ovi sulkeutui rapsahtaen.
Päähenkilö:Elsi
Miljöö: Lapin tunturit
Tapahtumahtuma-aika: Heinä- elokuu viisikymmenluvulla

Tunturin huipulla tulee on raikas kertomus nuoresta Elsi-tytöstä, joka on joutunut lopettamaan koulunkäynnin kesken saadakseen toimeentulon itselleen, sisaruksilleen ja äidilleen. Elsin isä on kuollut. Kuolemaan liittyy selvittämättömiä piirteitä. Kevään mittaan ja kesän korvalla Eslistä on tullut väsynyt ja sulkeutunut. Hän saa ystävältään ehdotuksen lähteä apulaiseksi Älläkälle, Lapin tuntureilla sijaitsevalle majalle, jossa pidetään jonkinlaisia kursseja. Mistä kursseistta on kyse, ei tarkemmin kerrota. Tunturinmökin emäntä, Katriina on kuitenkin uskovainen nainen. Mitenkään uskonasioita tuputtava teos tämä ei kuitenkaan ole, vaan uskoa sivutaan vain sivulauseissa ja rivien välissä.

Elsi siis saa lomaa töistä ja lähtee Lapin tuntureille, missä hän tutustuu paitsi Katriinaan, myös lähiseudun asukkaisiin, majalle myöhässä tulleeseen kurssivieraaseen Käkkärään, jonka puheliaisuus saa Elsin välillä hakeutumaan yksinäisyyteen, sekä myös Ruhtinattareen, joka  vaikuttaa Elsin elämään arvaamattomalla tavalla. Tunturiloma tuo Elsille myös viestin hänen kymmenisen vuotta aiemmin kuolleelta isältään, jolle tunturit ovat olleet tuttuja. Myös vanha koulukaveri Esko ilmestyy tuntureille kaverinsa Heikin kanssa, joten hitunen romantiikkaakin on luvassa kaiken puuhalun ja vaeltelun keskellä.


Tunturin huipulla tuulee aina, sanoi ruhtinatar juhlallisesti. 
Sen vuoksi tunturi olikin niin karu, tuuli pyyhki pois kaiken turhan, ei ollut mitään liikaa, vain kylmää, rauhallista yksinäisyyttä täällä avaran näköalan yllä. Tuntui kuin tunturinäkymien kauneus olisi todellisempaa ja aidompaa kuin mikään muu, mitä olin tähän asti nähnyt.
- Tuolla näkyvät Aakenus, Olos ja Ylläs, ruhtinatar viittasi etelään.
- Ylläs seestyy, jos sen ansaitset, sanoin hiljaa.
- Mitä tarkoitat, kysyi toinen neitosista.
Lausuin Kailaan runosta sen, mitä muistin:

"Kunhan itsestäsi luovu et,
valo, ilma tulee elämäksi.
Ylläs seestyy, jos sen ansaitset."

....
100 suomalaista kirjaa


torstai 5. lokakuuta 2017

Kirjamessut lähenee!


Helsingin kirjamessut lähenevät. No, onhan tässä vielä aikaa muutama viikko, mutta hyvä olla ajoissa asialla. Olen parina vuonna ollut mukana paikalliskirjaston järjestämällä messumatkalla. Tällä kerralla olen ollut hieman kahden vaiheilla lähteäkö vai ei messuilemaan? Syynä tähän on se, että olen opiskelemassa Keuruulla ja kyytijärjestelyt autottomalla on aina hakusalla. 

Olisi kuitenkin kiva tavata teitä blogin myötä tärkeiksi tulleita bloggaajia ja päädyinkin ratkaisuun, että jos suinkin vain ei tule mitään ylivoimaista estettä, niin tulen jo aamulla junalla Helsinkiin ja palaan sitten tutun kirjastoväen kanssa takaisin omalle paikkakunnalle.

En ole vielä kovin paljon ehtinyt messuohjelmaa katsastaa, mutta lauantaina on ainakin yksi erityisen kiinnostava haastattelu, johon tahtoisin päästä mukaan. 

Katsotaan nyt, ja toivotaan parasta, että kaikki asiat ja kyydit lutviintuu.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Mollie Faustman: Raijan päiväkirja!



Mollie Faustman
Raijan päiväkirja
Ruotsinkielinen alkuteos: Renees Dagbok
Suomentanut Anja Elenius-Pantzopoulos
Kuvitus Marjatta Vihma
Kustantaja Kirjokansi Oy, 1946
166 s.


"Tästä kirjasta tulee päiväkirja. Siinä ei ole lukkoa, niin kuin päiväkirjassa oikeastaan pitäisi olla, mutta niinpä se ei sitten olekaan maksanut mitään, löysin sen kirjojen takaa äidin kirjakaapista. Hyvä, ettei se ole maksanut mitään, meidän on oltava kovin säästäväisiä, elämämme on aika tiukkaa."

Näin aloittaa Raija-tyttö päiväkirjansa, on sunnuntai tammikuun 31. päivä.  Raija kertoo olevansa perheen musta lammas ja että hänellä on isoveli, joka on viisi vuotta vanhempi ja hyveen esikuva. Pienenä Raijallakin oli kuulema kunnianhimoa, mutta ilmeisesti ei siis enää. Raija on 13-vuotias ja hänellä on ehdot matematiikassa. Raija vanhemmat ovat eronneet ja isällä on uusi perhe.

Vaikka en tähän mennessä ole ollut kovin innostunut päiväkirjapohjaisista kaunokirjoista, niin tämä oli ihan mukava lukukokemus. Kerronta oli mukavan sutjakkaa ja luonteikasta ja sitä täydensi humoristinen kuvitus. Muutenkin tarina on kerrottu pilke silmäkulmassa.

Tarina etenee niin, että Raija törmää erääseen taiteilijaan, herra Sorviin ja saa aloittaa hänen opastuksellaan piirustuskoulun, kunhan muu koulutyö ja ehdot tulee suoritettua. 

Kirjassa on monenlaista pikku tapahtumaa piirustuksen opettelun lisäksi, on tanssiaisia, äidin sairastumista ja "melkein vankilaan joutumista", josta Raija kirjoittaa, että on hyvä, "ettei aamulla tiedä, mitä päivän mittaan tapahtuu".

Pieni mukava löytö kaiken kaikkiaan.
...