maanantai 25. syyskuuta 2017

Naisten aakkoset - S!

Jatkampa taas  omalta osaltani tätä  Tarukirjan  liikkeelle laittamaa haastetta, jossa olen päässyt nyt kirjaimeen



1. Kuka on suosikkikirjailijasi? 


Anni Swan, sillä hänen nuortenkirjanssa ovat ihastuttavia ja satunsa suomalaiseen maisemaan hyvin istuvia, koskettavia, herkkiä ja kauniita.

Myös Johanna Spyri ja  Patricia St.John ovat ihastuttaneet tarinoillaan minua suuresti.

2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?


Taiteilija Helene Schjerfbeckin taide on koskettavaa.

EDIT: Voisin myös mainita näyttelijä Romy Scheinerin ja hänen iki-ihanat Sissi-elokuvansa. 

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?


Näyttelijä Maggie Smithiin, jonka roolisuosituksista ainakin Downton Abbeyn Grand Old Lady oli kerrassaan muhevaa.

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?



Tuulen viemän Scarletin, jonka surullinen traaginen elämä ei ole voinut olla itkettämättä kerran jos toisenkin.


Haluaisin myös mainita Pecos Bill sarjakuvista Pikku Suen -hahmon. Pecos Bill -sarjakuvalehti on vaikuttanut hyvin paljon intiaaniharrastukseeni ja nuo vanhat legendamaiset tarinat ovat edelleenkin hyvin kiehtovia. Pikku Sue on tarinoiden romanttinen osapuoli, joka kyllä saa oman osansa seikkailuista.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Paavo Rauskanen: Lunta Kilimanjarolla!

Paavo Rauskanen
Lunta Kilimanjarolla
RV-kirjat, 1989
154 + 1 s.

Kansikuva: Veikko Karvonen












Lunta Kilimanjarolla on tutun kirjailijan nuortenkirja, jonka päähenkilöitä on vaikeat kotiolot omaava Retsi, hontelo nuorukainen, joka on juuri saanut ajokortin ja hommia Kansainvälisen Meteorologian Seuran parista. Pauli Tamminen on puolestaan  17-vuotias lukiolainen, joka voittaa matkan Kilimanjarolle eväinään saksankielen opettajan antama saksankielinen versio Ernest Hemingwayn Kilimandron lumet -kirjasta. Saksankieli ei tosin oikein kiinnosta ja Pauli onkin lukenut vastaisten kysymysten varasta teoksen suomenkielisenä. Matkatoverina Paulilla on tuttu lentäjä, Markku Rautavuori.

Lisäksi tapaamme rikoskomisario Ilveksen eli  Iso Kissan ja rikospoliisit Niemen ja Mäen. 
rikospoliisit Niemi ja Mäki

Tarina etenee vuoroin Retsin, vuoroin poliisikolmikon ja vuoroin Kilimandron matkalaisten myötä. Miljöö on milloin Suomalainen, milloin afrikkalainen. Mikä mielenkiintoisinta jopaomat kotiseudut vilahtavat lukumatkan aikana ohitse huikean takaa-ajokohtauksen aikana.

Paitsi viittausta Ernest Hemingwayhin kirjassa on myös kirjallisuusviittaus Tarzan-kirjoihin, joiden kirjoittaja ei kuulema koskaan käynyt Afrikassa. Tarzan-kirjojen miljöö-kuvaukset ovatkin Paulin mielestä joiltakin osin melko harhaanjohtavia, kun annetaan ymmärtää, että kenyavuoren voisi kiertää päivässä ja saapua Viktoria-järvelle saman päivän aikana, jotenkin noin. En ole lukenut kovinkaan montaa Tarzan-kirjaa, joten en osaa ottaa kantaa tähän yksityiskohtien paikkansapitävyyteen.

Lunta Kilimanjarolla on nuorille suunnattu kristillinen seikkailukirja, jossa pääpaino on laittomien aineiden salakuljetuksessa ja rikollisporukan kiinnisaamisessa. Vaikka tarina alkaa Retsistä jää hän kuitenkin henkilögalleriassa statistin rooliin, kun pääosan vie Ilves sekä Pauli lentäjätoverinsa kanssa. Itse jäin kaipaamaan hieman tiivimpää ja moniulotteisempaa kerroksellisuutta, erityisesti Retsin suhteen. Retsin kohtalo on auki ihan kirjan viime metreille ja ajattelin jo, että jäikö hän tyystin matkasta, mutta kyllähän ne langat tuli lopulta solmituksi. 

Tekstinäyte:
- Avot, sitä varteha mie täss' istun, virnisti Rautavuori. - Okei. Kilimanjaro on Afrikan korkein vuori, aloitti Pauli. - Se on syntynyt kolmesta eri tulivuoresta, jotka laavavirrat ovat yhdistäneet yhdeksi suureksi tulivuoristoksi. Siinä on kolme kraaterikeskustaa. Korkein huipuista, Kibo nimeltään, kohoaa 5895 metrin korkeuteen. Sen huippu on ikuisen lumen ja jään peittämä ja muodostaa henekäsalpaavan näyn kohotessaan korkealle Itä-Afrikan savannien yläpuolelle.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Mielenkiintoisia kirjalöytöjä!

Kävin kirpputorilla ystävän kanssa katsastamassa, josko löytäisi lämpimiä vaatteita syksyn säihin. Kirjat eivät tällä kerralla olleet mielessäkään. Vaatteita ei löytynyt, mutta kirjoja kylläkin.

Katherine Pattersonin nuortenkirja Miksi aina Caroline? kertoo nuoresta tytöstä, joka jää kaksoissisarensa varjoon. Hieman selaisilin teosta ja tarina alkoi kiinnostaa sen verran paljon, että kirja lähti mukaani. Pikavilkaisun perusteella tässä sivuttaisiin sairaanhoitajan ammattia. Tarina sijoittuu nelikymmenluvulle.

Zoa Sheburnen kirja Jennifer herätti kiinnostukseni kansikuvallaan.  Tämä kirja kertoo nuoresta tytöstä, joka muuttaa New Yorkista toisaalle rannikkoseudulle. Jenniferillä on hieman vaikea äitisuhde. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin äidillä on jonkin tason alkoholi- tai terveysongelma, minkä vuoksi Jennifer aina koulusta kotiin palatessa miettii, missä kunnossa äiti on? Paitsi tytär-äiti -suhdetta tämä kirja sijoittuu koululaismaailmaan.

Kyllikki Suortin Tuntun huipulla tuulee on kristillistä kirjallisuutta. Tarina sijoittuu Lapin tuntureille, jonne päähenkilö, nuori tyttö lähtee matkailumajan piiaksi. Lapin tuntureilla puhaltelee myös rakkauden tuulet. 








Nämä kirjat eivät olleet hinnalla pilattuja ja kuulostavat ensivilkaisulla todella mielenkiintoisilta. Odotan innolla lukutuokioita näiden parissa. 

perjantai 22. syyskuuta 2017

Eva Aminoff: Lapsen parhaaksi!

Kuvamanipulaatio
Eva Aminoff
Lapsen parhaaksi
WSOY, 1996

















Voiko tämä olla totta? Mietin, kun luin tämän kirjan. Tuntuu uskomattomalta, että tällaista voisi tapahtua sellaisessa maassa kuin Ruotsi ja vielä 1980-luvun tietämillä.

Eva Aminoffin kirja kertoo siitä, kuinka hänen 10-vuotias poika, Aleksander huostaanotettiin kouluvuoden päätteeksi, juuri, kun Evan ja pojan piti seuraavana päivänä lähteä vuodeksi Boliviaan. Eva on toimittaja ammatiltaan. Evan ja pojan suhdetta kuvataan symbioottiseksi, liian toisiinsa kiintyneeksi. Oliko todellisuudessa näin, vai syynä huostaanotolle jokin muu syy, mene ja tiedä. Evan ja pojan välit kuitenkin katkaistiin täydellisesti. Aleksander eristettiin äidistään ja vietiin lopulta yksinäiseen saareen juopon kasvatusisän ja epätavallista elämää viettävän kasvatusäidin hoiviin. Yhden kerran Aleksander karkasi ollessaan eri paikassa, pääsi Suomeen Lastenlinnaan, josta ruotsalaiset sosiaalit (Evan määritelmä) tulivat hänet hakemaan suomalaisen hoitohenkilökunnan katsellessa ällistyneinä, mutta toimimatta mitenkään.

Toisen kerran Aleksander karkasi saaresta veneellä, kun kasvatusisä nukkui humalaansa ja kun viisi vuotta oli kulunut, pääsi äitinsä kanssa jälleen Suomeen ja erinäisten vaiheiden jälkeen, koko huostaanotto purettiin Ruotsin sosiaalin toimesta, Eva Aminoffin tehtyä kantelun Euroopan ihmisoikeusneuvostoon.

Tämä kirja antaa todella kamalan kuvan ruotsalaisesta lastensuojelutoiminnasta ja huostaanotoista. Erityisesti ulkomaalaisiin kohdistuvia huostaanottoja kuvataan ja syynä mainitaan se, että lapsi ei puhu ruotsia ja niin edelleen. Kirjassa on kuvattu erinäisiä kohtaloita.

Kirja on kirjoitettu tyylillä, jossa on aineksia dekkarista, dokumentista, mutta mitään tyylipuhdasta genreä en osaa sanoa. Kirjassa on valokuvaliite, joka tuo uskottavuuslisää, mutta...tuntuu uskomattomalta, että tällaista voisi tapahtua maassa, joka on sivistysvaltio.

Huh huh! Kirja, joka jättää miettimään syitä ja seurauksia.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Naisten aakkoset - R!


Jospa taas jatkaisin omalta osaltani tätä  Tarukirjan  liikkeelle laittamaa haastetta, jossa olen päässyt kirjaimeen

1. Kuka on suosikkikirjailijasi? 

Rebekka Räsänen jonka tyttökirjoista voisin mainita ainakin Saarisen musta lammas ja Musta lammas lyö päänsä seinään ovat uusintalukulistalla unohtamatta muitakaan hänen teoksiaan. Voisin myös mainita Aino-Marja Räsäsen, jonka teoksista olen lukenut ainakin Yllätyskesän ja jonka teokset kiinnostavat paljonkin. Samasta nimestä huolimatta kirjailijat eivät olle sukua toisilleen.

2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Katriina Viljamaa-Rissanen, jonka 70-luvun kirjankuvitukset ovat jääneet mieleen värikkäinä ja omanlaisinaan. Myös hänen hevosmalauksensa ovat vertaansa vailla olevan ilmeikkäitä ja ihastuttavia.

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?

Rebekka Rowena Randalin, eli Villiruusun samanimisestä tyttökirjasta, jonka on kirjoittanut Kate Douglas Wiggins. Rebekka Rowena on  rakastettavia, ihastuttava runosielu.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Anna-Maija Raittila: Pyhiinvaeltajan päiväkirja!

Anna-Maija Raittila
Pyhiinvaeltajan päiväkirja
Kirjapaja, 1988
332s.









"- Ei meidän ihmisyytemme ole valmis kaava, Anthony sanoi. - Uskonelämämme alkutaipaleella me teemme siitä helposti abstraktion - ja sitten yritämme pakottaa elämämme tähän valmiiseen ihanteeseen. Mutta vähitellen jotain aukeaa. Silmämme alkavat aueta, ja ensimmäinen  todellinen askel kohti Jumalaa on, kun otamme vastaan tämän tosiasian:  alamme etsiä ja löytää omaa ihmisenä oloamme."

Anna-Maija Raittilan pyhiinvaeltajan päiväkirja on matka Taizeen, ranskalaiseen, ekumeniseen yhteisöön. Pyhiinvaeltajan päiväkirja on kutsu hiljaisuuteen, miettimään ja pohtimaan elämää ja sen merkityksiä. Kuinka olla lähimmäinen, vierelläkulkija? Raittilan teksti on yhtäaikaa runollista ja arkista. Se kumpuaa pienistä tapahtumista, eletystä, nähdystä ja koetusta. 

Pyhiinvaeltajan päiväkirjassa avautuu 70-luvun aatemaailma. Kristillisyyttä ei juuri liitetä vasemmistolaisuuteen, mutta minä kuvaisin tätä kirjaa hieman vasemmistolaiseksi, vai pitäisikö sanoa, että kirjassa on vahva sosialistinen näkökulma.  Solidaarisuus, olemme yhtä ihmiskuntaa ajattelu on läsnä. Ekumenian hengessä kirkkokuntarajat ovat häilyvät, luterilaisuus, katolisuus, mitä niitä onkaan, ja ei vain kristityt, vaan myös hindut, muslimit yhdessä miettivät ja kokoontuvat yhteiseen rukousmietiskelyyn. Synkretismiä, ajattelee joku  ja peruuttaa Taizen kirjeen tilaamisen, näin siis Raittila kirjassaan pohtii tunnelmia konsiilien vaikutuksista.

En tiedä. Ei tämä kirja ehkä täysin ja kaikelta osin edusta sitä, mitä minä tunnustan uskovana.Toisaalta tässä oli myös sellaisia seikkoja, jotka kolahtivat ja jotka voin jakaa kirjoittajan kanssa.  Kiintoisa, mieltä avartava ja ajatuksia herättävä matka 70-luvun tunnelmiin ja ajatuksiin tämä lukukokemus silti oli.

Tähän loppuun vielä yksi kolahtanut miete:

"Ilo kumpuaa syvistä pelottomista lähteistä."

tiistai 29. elokuuta 2017

Robin Lee Graham: Kyyhky!

Robin Lee Graham
Kyyhky
Alkuperäisteos: Dove
Suomentanut Eero Mänttäri
Otava, 1972
209 s.














"Monet ovat purjehtineet pitkiä ja vaarallisia matkoja henkilökohtaisen kunnian vuoksi. Toiset ovat purjehtineet kokeakseen seikkailuja. Minä en kuulu kumpaankaan ryhmään. Olen yrittänyt vastata rehellisesti ihmisten kysyessä minulla miksi tein sen - mikä pakotti minut kuusitoistavuotiaana ohjaamaan kahdenkymmenenneljän jalan purjeveneen San Pedron satamasta (se on aivan Long Beachin vieressä) ja sanomaan perheelleni ja ystäävilleni: Aion purjehtia maapallon ympäri."

Dove - Kyyhky on mielenkiintoinen matka Robinin seurassa yli valtameren toiselle puolelle maapalloa ja takaisin. Paitsi purjehduksen tuomaa vapauden tunnetta kirjassa välittyy ne monet haasteet, joita Robin matkaallaan kohtasi, erityiseseti yksinäisyyden, joka kävi välillä pakahduttavaa pakahduttavammaksi, yksinäisyys, jota purjeveneessä mukana olevat kissayksilötkään eivät voineet täysin poistaa. Matkaallaan nuoresta, koulua vieroksuvasta nuoresta pojasta kasvaa aikuinen, joka löytää Fidziltä itselleen puolison, sielunsisaren ja toverin, jonka kanssa purjehdus lopulta vaihtuu Montanan vuoristomaisemiin. 

Mukana maailmanympärimatkalla oli myös tiedelehti National Geographic, joka julkaisi matkasta artikkeleita. Kirjassa on hieno valokuvaliite, joka vahvistaa kerrotun ja tuo tapahtumat lähelle. Tarinassa välittyy upealla tavalla 60-luvun tunnelmat ja aatteet hippityyleineen ja Vietnamin sotineen. Robin aloitti matkansa vuonna 1965 ja eli purjehtijan elämää yhteensä viisi vuotta. 

Paitsi monia pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia maailman eri kulttuureista (kuten puusukeltajista, joiden kuvaus tuo mieleen benjihypyt) tässä teoksessa on monia kirjallisuusviitteitä. Vaikka Robin ei viihtynyt koulussa hän luki matkansa aikana monenlaisia ja monia kirjoja kuten: Micheneriä, Steinbeckiä, Heyerdahlin Kon-Tikiä, Nordhoffin ja Hallin Kapinaa laivassa, Tolkienin Hobbitteja, Ian Flemingiä. Bernardine de Saint-Pierren rakkaustarinan Paulista ja Virginiasta , "lapsista, jotka varttuivat 'tietäen vuorokaudenajat puiden varjoista, vuodenajan siitä miten saivat hedelmiä ja kukkia, sekä vuodet satojen luvusta" koskettaa erityisesti koska se muistuttaa Robinia Patista, tytöstä, jonka hän tapasi Fidzillä ja joka valloitti hänen sydämensä.

Kirjassa on myös muutama mielenkiintoinen ruokaohje, kuten banaanipannukakkujen ohje. Koska kirja kertoo purjehduksesta on teoksessa paljon meri- ja purjehdussanastoa, josta en ymmärtänyt juurikaan, mutta se ei haitannut. Tämä oli todella kiehtova kirja.

Tämä oli kirja purhehduksesta, kirjallisuudesta, maantieteestä, terveydenhoidosta - itse asiassa tämä oli kirja e l ä m ä s t ä.

Kotona on merimies, meriltä palannut,
ja metsästäjä on kotiutunut vuorilta.
- Robert Louis Stevensonin hautakivestä  Samoalla
...
Adventures in Down Under and beyond , koska tässä on myös Australiaa sivuavaa kerrontaa
Muuttoliikkeessä -haaste

lauantai 19. elokuuta 2017

Tracy Leininger Craven: Vaara vuorilla!

Tracy Leininger Craven
Vaara vuorilla
Päivä Oy, 2017
Alkuteos: Alone Yet not Alone
Suomentanut Marja Sevón
138 s.


Syksy 1755 --- --- Kaikki oli kuten oli ollut eilenkin - kaikki lukuunottamatta tummapintaista hahmoa, joka seisoi äänettömänä kuin joentöyräällä kaartuva tammi. Hänen vaatetuksensa sulautui ympäröivään metsään. Hänen läpitunkevat tummat silmänsä seurasivat perheen jokaista liikettä.



Intiaaniaiheisia kirjoja ei ole turhan paljon. Nähdessäni mainoksen tästä teoksesta ajattelin heti, että ihanaa! Tuo minun täytyy hankkkia. Kirja ei ole kovin paksu, mutta sitäkin kiehtovampi. Suomenkielisen teoksen nimi Vaara vuorilla ei kerro kovinkaan paljoa teoksen syvimmästä olemuksesta, jos kohta vaarojakin on. Enemmän kuitenkin teoksessa korostuu vanhan virren sanat, jotka vakuuttavat, että et ole koskaan yksin. Tämä laulu on tärkeä Leiningerin perheelle ja erityisen tärkeäksi se muodostuu Leiningerine perheen tyttärille, 12-vuotiaalle Barbaralle ja 9-vuotiaalle Reginalle.

Eletään vuotta 1755. Englantilaiset ja ranskalaiset sotivat siirtomaaherruudesta ja irokeesit ovat lyöttäytyneet yhteen ranskalaisten kanssa. Leiningerin perhe on muuttanut saksasta ja sijoittunut Blue Mountain -vuoristossa sijaitsevaan laaksoon, lähelle Penn's Creek -jokea. Perhe on saanut asua rauhassa intiaaniheimojen kanssa aina tuohon kohtalokkaaseen syksyyn. 

Leiningerien perheeseen kuuluuu isä, äiti, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Kun äiti ja toinen pojista lähtevät myllyyn jää isä toisen pojan ja tyttöjen kanssa kotiin, jonne pian ilmestyy joukko intaaneja. Isä ja poika saavat surmansa ja tytöt joutuvat intiaanien vangeiksi ja matkan varrella Barbara ja Regina erotetaan toisistaan. Barbara muistuttaa Reginaa äidin laulamasta virrestä, säilytä se aina sydämessäsi, älä unohda sitä koskaan. Vuodet kuluvat ja Barbaran vangitsija Galasko tahtoo Barbarasta puolison itselleen. Barbara ei ole unohtanut perhettään eikä Reginaa. Vaikka rangaistus karkaamisesta on karmea, Barbara suunnittelee pakoa ja vihdoin yhdessä naapurintytön Marien, joka on myös joutunut vangiksi ja kahden pojan kanssa he suuntaavat kohti Fort Duquesnen linnoitusta, jonka englantilaiset ovat valloittaneet ranskalaisilta. Matkaa on useita satoja kilometrejä ja pelko takaa-ajajista siivittää nuorten pakomatkaa.

Vaara vuorilla pohjautuu todelliseen Penn's Creekin verilöylyyn ja Leiningerien perheen sukuhistoriaan. Tracy Leininger Craven kirjoitti ensimmäisen version tästä kirjasta 9-vuotiaana. Teoksessa aistii edelleenkin tietynlaisen lapsen näkökulman olematta silti lapsekas. 

Kirjan kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen joka kertoo tarinaa Barbaran näkökulmasta.  Kerronta on kuvailevaa, dialogiaa ei ole kovin paljon, mutta sen verran ,että kerronta ei käy puuduttavaksi tai yksitoikkoiseksi. 

Vaikka tarina siis eteneekin Barbaran ja näin ollen siirtolaisnäkökulmasta puhumattakaan kristitty-pakana -näkökulmaa, niin intiaaneja ei kuvata pelkästään negatiivissävytteisesti, vaan heissä nähdään myös inhimillisyyttä ja myönteisiä. Nämä intiaanien arkielämän kuvaukset ovatkin mielenkiintoisia.

Sen jälkeen kun maissinkorsi murtautuu maasta esiin ja kurottuu kohti taivaita, kylvämme jokaisen korren tyven ympärille papuja ja kurpitsoita. Siinä ovat "kolme sisarta". Ne auttavat toinen toisiaan kasvamaan vahvoiksi ja tuottamaan paljon satoa. Maissi kutsuu papuja kasvamaan ylös pitkää varttaan, ja kurpitsan rönsyilevä kasvusto tukahduttaa rikkaruohot. Maissi ja pavut antavat ravintoa mullalle ja auttavat sisartaan kurpitsantainta kasvamaan isoksi ja vahvaksi.

Vaara vuorilla on kertomus huikeasta pakomatkasta halki erämaiden ja lujasta uskosta, joka kestää vaikeuksienkin keskelläkin. Se on myös tarina löytämisestä ja siitä, kuinka vanha laulu voi herättää muistijäljet, jotka ovat kauan sitten hautautuneet ja kadonneet.

Pidin paljon tästä kirjasta, jonka voisin lukea hetimmiten uudelleenkin. Täytyy kuitenkin mainita, että kaipasin hieman ja syvällisempää tarinan käsittelyä. Esimerikiksi tässä jäi täysin pois, mitä tapahtui intaanileirissä, kun huomattiin, että nuoret olivat karanneet. Toisaalta kirjailija on kertonut tarinan oman sukunsa  perimätiedon pohjalta ja ottanut näkökulman siltä pohjalta. 

-
Googlaamalla löytää lisää tietoa Barbaraan liittyen, ainakin englanninkielellä, muun muassa tämän.

---
Kirjallinen USA:n osavaltiovalloitus: Pennsylvania
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 26 sukutarina
Muuttoliikkeessä haasteeseenkin tämä sopii.


Kirsti Kormu: Nepalin jalokivet!

Kirsti Kormu
Nepalin jalokivet
Päivä.  Oy, 1970
121 s.







Lähdin Nepaliin keväällä 1963. Vajaan viiden työvuoden jälkeen palasin jälleen Suomeen. --- --- Vaikka nyt lähes kolme vuotta olen ollut kotimaassa, en silti ole ehtinyt käydä tervehtimässä kaikkia teitä, jotka olette kiinnostuneita lähetystyöstä Nepalissa. Juuri sellaisia ihmisiä ajatellen olen koonnut nämä muutamat sivvut, kuin tervehdyksenä sieltä vuorten huipuilta.

Näin esittelee lähetysveteraani Kirsti Kormu tämän pienen teoksensa lukijalleen.

Muistan lukeneeni tätä kirjaa joskus lapsena, juuri tuolloin seitsytluvun alkuvuosina. Varsinainen lastenkirja tämä ei kuitenkaan ole ja mielikuvani erityisesti nepalin lapsista jäi vain mielikuvaksi. Kirjassa on kahdeksantoista lyhyehköä lukua, jotka käsittelevät eri näkökulmista arkista elämää Nepalissa niin lähetin kuin alkuperäisasukkaiden osalta. Kormu itse työskenteli Nepalissa lähetyssairaalassa sairaanhoitajana.

Kerran heillä ollessani isä avasi pienen kaapin ja kutsui minut katsomaan sen sisään. Hämmästyksekseni näin siellä suomalaisen joulukortin kehyksissä. Kortti esitti Jeesus-lasta seimessä. - Pidämme tätä teidän Jumalaanne täällä kaapissa ja usein katselemme sitä, kertoi mies minulle.

Evankeliumin ydinsanoman tuominen ymmärrrettäväksi hinduyhteiskunnassa ei aina ollut helppoa, jos se ei ole helppoa länsimaisessakaan kulttuurissa.Minua henkilökohtaisesti tämä tekstiote paitsi hymyilytti myös kosketti erityisesti.

Nepal sijaitsee Himalajan kupeessa. Sen alueella sijaitsee kahdeksan kymmenestä maailman korkeimmasta vuoresta ja teos alkaakin Mount Everestin ja sen valloituksen kuvauksella. Se, mitä kuvataan kulttuurisena kokemuksena matkasivustolla avautuu tässä kirjassa toisella tavalla. Otetaan vaikka esimerkiksi elävä lapsijumalatar Kumari. 

Pieni tyttö erotetaan kodistaan, sisaruksistaan ja ennen kaikkea äidin huolenpidosta. Hänet siirrettään temppeliin, josta tulee hänen lapsuutensa asuinsija

Ja miten tämä jumalatar valitaan, lapsi viedään hämärään huoneeseen, jossa hänen on  yksin kuljettava huoneen läpi puhvelien päitten kaameassa ilmapiirissä pappien seuratessa tarkkaavaisina tytön ilmeitä osoittautuuko niillä pelkoa tai kauhua.

Nepalin jalokivet on mielenkiintoinen kurkistus nepalilaiseen kulttuuriin. Vaikka kirjan kirjoittamisesta on kulunut aikaa, niin vaikuttaa siltä, että se on silti hyvin ajankohtainen kirja. Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista, jossa yhä, muutostuulista huolimatta,  elää vuosisataisest perinteet, kuten voimme lukea uutisistakin
...
Kirjallinen maailmanvalloitus: Nepal
100 suomalaista kirjaa

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Herge: Kultasaksinen rapu!

Herge
Kultasaksinen rapu
Tintin seikkailut 7
Otava, 1975
62 s.

Alkuteos: Le crable aux picces d'or
Suomentanut Jukka Kemppinen



Seikkailu saa alkunsa, kun Milou löytää roskiksista rapusäilyketölkin. Miloun pää jää purkkiin kiinni. Tinteissä mielenkiintoista onkin, ei vain nuoren lehtimiehen seikkailut, vaan rinnalla saattaa kulkea myös Miloun ajatukset ja tekemiset. Asioita katsotaan ei vain ihmisten vaan myös eläimen näkökulmasta.

No rapusäilyketölkki ja sen repeytynyt etiketti johdattavat Tintin laivaan nimeltä Karaboudjan. Ksraboudjanilla Tintti tutustuu ensimmäistä kertaa kapteeni Haddockiin, joka on laivan kapteeni, mutta joutuu syöstyksi vallasta. Myös Tintti joutuu vangituksi. 

Tintti ei juo alkoholia, mutta kapteeni Haddock sitäkin enemmän ja tämän takia kapteenin toilailut aiheuttavat monia vaaranpaikkoja, kuten tämä, kun kapteeni Haddock ympäripäissään sytyttää veneeseen nuotion lämpimikseen.






 
Mereltä Tintti joutuu erinäisten vaiheiden jälkeen Saharan erämaahan.

Tintti ja kultasaksinen rapu on ihan jäntevä seikkailu, jossa on paljon humoristisia kohtauskia. Piirrosjälki on mainion vaihtelevaa ja kuvauksellista.




Valitettavasti minun joskus kirpparilta löytämästäni teoksesta puuttuivat sivut sivvut 57-60, joten se, mitä tapahtui sen jälkeen, kun Dupondin ja Dupontin haastattelivat erästä henkilöä ja ottivat  hienovaraisesti selvää asioista ja salaovi yllättäen avautuu ja sitten ollaankin jo selvitty roistoista, eli juuri ne ratkaisevat hetket puuttuvat. Harmillista!


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Heimo Pihlajamaa: Mimosa!



Heimo Pihlajamaa

Mimosa
Otava, 1976
126 s.

Unikieli, unologiikka; kun se tärähtää rikki, kuva on pilalla, jäljellä on valveen tarkennettu arki, poissa kohdunlämpö--- ---




.
Mimosa on yhden päivän tarina Jane-nimisestä naisesta. Hänen miehensä Rex on kuollut. Onko hän kuollut juuri äsken, niin, että Jane on heränyt kuolleen miehen viereltä, vai onko Rex kuollut auto-onnettomuudessa vai onko kuolemasta jo kauemminkin aikaa, en oikein päässyt jyvälle. Niin tai näin, niin kuoleman läsnäolo on kaiken aikaa taustalla ja Jane pohtii asioita  tätä taustaa vasten. Ajatuksenvirtana tätä ennen kaikkea pidän, sillä Janen ajatukset kulkevat asiasta toiseen ja poukkoilevat milloin mihinkin suuntaan.

On taustalla kuitenkin myös kronologinen eteneminen, yö hiljaisuudesta, unesta herääminen, aamu, lasten kouluunlähtö, kaupungille kävelylle, onnettomuuden näkeminen baarin ikkunasta, paluu kotiin, illalla nukkumaan.

Vaikeaselkoista ja kuitenkin teoksessa on myös oivalluksia, jotka sykähdyttävät kuten:

Kirjahyllyt, Jane, jos vielä vähän aikaa jaksat ajatella. Oletko koskaan ajatellut että ovat täynnä eläviä tai kuolleita ihmisiä jotka elävät siitä mekaanisesta liikesarjasta jota näppäimien etsiminen kirjotiuskoneesta on. Ja jos se onnistuu, jos löytäminne ja kirjaimien peräkkäin järjestäminen onnistuu, kirjahylly elää.

Minä en jaksa ajatella, siksi en tiedä, kuinka elävä tämä blogipostaus on, mutta toiset kirjat saavat ajatukset kulkemaan, kun taas toiseet jäävät hieman latteammiksi kokemuksiksi. Samoin on  kirjahyllyjen laita, toiset ovat kiinnostavampia kuin toiset, minua ne ovat kiinnostaneet aina - kirjahyllyt meinaan. Hyvä kirja voi olla seuraavaa lainausta soveltaen, kuin sydämen hyväily.

Kenen kanssa voisi kävellä puistossa tuntematta oloaan yksinäiseksi? Silti on niin paljon hetkiä, tänäänkin, jolloin elämä todella hipaisee läheltä niin kuin hyväily sydäntä, siten että sen tuntee, niin että se lämmittää.

Ja lopuksi vielä pari lainaa, jotka kolahti ja saivat mietteliäiksi:

Jos eläisi, eikä niin vähästä kuolisi.

Kuolema on maailman inhottavin aviorikos.

Kansi on minusta kaunis. Mimosa-nimeä jäin hieman miettimään, en oikein saavuttanut ideaa sen taustalla. Punainen väri on hehkuva, jännitteinen.  Löysin tämän kirpputorilta ja takakannen ilmoitus yhden päivän romaanista sai minut kiinnostumaan, sainhan kuitattua Helmet lukuhaaste 2017 kohdan 19 yhden päivän romaani.

tiistai 8. elokuuta 2017

Poul Nörgaard: Leenan joululoma!



Poul Nörgaard
Leenan joululoma
K.J.Gummerus OY, 1958
Alkuteos: Lykkes jul paa Ravnstrup
Suomentanut saksankielisestä painoksesta Aarno Peromies
112 s.
Kuvitus ?


Leena on juuri 13-vuotias tyttölapsi, joka asuu isänsä kanssa Kööpenhaminassa. He ovat köyhiä. Leena saa isänsä kanssa kutsun ystävänsä Kirstenin luo Wingeneille, Ravenstrupin kartanoon joululoman ajaksi. Leena tulee kartanoon ensin yksin, isä sitten myöhemmin.

Yhdessä Leena ja Kirsten kokevat seikkailun talvisessa maastossa, kun he lähtevät jakamaan joululahjoja kartanon alustalaisille. Tulee lumimyrsky ja tytöt eksyvät hevosineen, kun Kirsten päättää oikaista peltojen halki. Onneksi Kirstenin koira Flax on noutamassa jo apua.

Kartanon mailla on myös salametsästäjiä ja varkaita. Varkaudesta syytetään kenkamaakarin poikaa Viggoa. Kun Bent, eräs kylän pojista pättää hakea isoäitinsä kihtiin apua kirkon suntion neuvojen mukaan menemällä täyden kuun aikaan kellotapuliin ja ottamalla kirkonkellosta ruostetta lähtevät Leena ja Kirsten myös mukaan ja joutuvat pahaan paikkaan, varkaat ovat myös tulossa kirkontorniin. 

Leenan joululoma on herttainen vanhanajan tyttökirja. Kirjassa on mukava kuvitus, jonka tekijästä ei tosin ole mainintaa. Kirjan fontti on mielenkiintoinen. Luin kirjaa illalla ennen nukkumaanmenoa ilman silmälaseja lähietäisyydeltä ja minusta fontti näytti ihan kuin se olisi vanhan ajan kirjoituskoneella kirjoitettu. Nyt silmälasien kanssa päivänvalossa teksti näyttää ihan normaalilta. Hassua! 

Hassumpi välipala lukupinosta ei ollut tämä, lähinnä tytöille suunnattu tanskan maaseudulle sijoittuva kirja.

Tekstilaina:

--- kukaan ei voi riistää meiltä unelmiamme. Joskin vain harvat meistä voivat toteuttaa unelmansa, niin auttavvat juuri ne meitä pysymään hyvillä mielin onnettomina aikoina ja antavat rohkeutta.