sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Åke Holmberg: Itsepäinen Gritt!


Åke Holmberg
Itsepäinen Gritt
Alkuteos: Gritt
Suomentanut: Helvi Katajavuori
WSOY,  1953
156 s.


Aloituslause: 
Jos kuljetaan Drottningholmin tietä länteen yli Tranebergin sillan, tullaan vähitellen alueelle, jonne on rakennettu pieniä huviloita riveihin.

Loppulause: Nyt hän on poissa.

Siinä välissä: 
Koko asia oli arkaluontoinen. Veljesten perheet olivat "liukuneet erilleen", viime vuosina ei ollut oltu missään kanssakäymisessä. Syitä voi olla useita, mutta Margaretan näkökannalta katsoen koko vika oli Ida-tädissä.

Tarinan päähenkilö on siis Margareta, nuori tyttö, joka jää orvoksi ja jota kutsutaan lyhyesti Grittiksi. Gritt on juuri muuttanut uuteen kotiin isänsä kanssa, kun isä kuolee. Huvila joudutaan myymään ja Gritt muuttaa setänsä Axel Strandin luokse. Gritt ei kuitenkaan viihdy sedän perheessä, hän hankkii itselleen työpaikan ja muuttaa omilleen.

Myydystä huvilasta on löytynyt maalaus, josta Gritt tiedustaa huvilan entiseltä omistajalta, jolta hänen isänsä on huvilan aikoinaan ostanut. Hän saa vastauksen, että Gritt saa pitää maalauksen oli se sitten minkä arvoinen onkaan.

Maalauksessa on signeeraus Vincent. Grittistä tulee tyttö, joka omisti Vincent Van Goghin maalauksen. Mutta oliko maalaus todella  aito Vincent?

Asuttuaan jälleen vähän aikaa rikkaana tyttönä setänsä kodissa Gritt muuttaa jälleen pois. Tällä kertaa kotiapulaiseksi erään vanhemman pariskunnan luokse ja löytää oman kohtalonsa.

Nuorein tytön kasvutarina. Ihan kiva. Hieman jähmeä alku, mutta kokonaisuus ei yhtään hassumpi.  Kerronta ei ihan tavanomaista, siinä aistii jotain psykologista. Myös kerronnan näkökulma on erikoinen. Välillä kerronta on Margaretan päiväkirjamaista minä-kerrontaa joka äkkiä vaihtuu ulkopuoliseen kaikkitietävään joka ikään kuin lainaa Margaretan ajatuksia.

...

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 13: Lue ennen syntymääsi julkaistu teos

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Judith Pella & Michael Phillips: Vallankumouksen varjo!

Judith Pella & Michael Phillips
Vallankumouksen varjo!
Alkuteos: Travail and triumph
Suomennos: Eeva Saarimaa
Aikamedia, 2008
392 s.















Vallankumouksen vuosisata teossarjan kolmas osa jatkaa palvelustyttö Anna Bureninin ja Fedortsenkon aatelisperheen tarinaa. Miljöö ja aikakausi on 1880-luvun kuohuva Venäjä. Tsaari Aleksanteri II murhataan pommiattentaatissa, jota on ollut valmistelemassa myös Anna Jevnova Bureninin veli Pavel, joskaan itse tapahtumassa ei olekaan läsnä. Katarina Fedortsenko on avioitunut Dmitri Remizovin kanssa ja muuttanut omaan kotiin. Avioliitossa on kuitenkin omat ongelmansa. Taustalla häärii myös kostoa janoava Basil Anitskin ja vallanhimoinen poliisipäällikkö Vlasenko. 
Fedortsenkon poika Sergei on joutunut vastoin toiveitaan rintamalle, josta on traagiset seuraukset - hänet karkoitetaan Siperiaan.

Vallankumouksen varjo on astetta tummempisävyinen kerronnaltaan kuin aiemmat osat. Surut ja murheet varjostavat nuorten onnea ja toiveita. Kerronta on sujuvaa ja helppolukuista. Suoemnnos tuntuu toimivalta, joskin yksi lause ponnahtaa kerronnassa esiin.

"Kesä päättyi Kaakkois-Siperian joutomailla yhtä nopeasti kuin se oli lyhyt aika sitten alkanut." 

Luen lausetta useampaan kertaan ja makustelen. Jokin tässä ontuu, vaikka sen ymmärtääkin - Kesä päättyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

 
Viihdyttävä tarina kaikenkaikkiaan surullisesta aspektistaan huolimatta, tarina elää fiktiivisenäkin ajassa ja paikassa historiaa elävöittäen.
 
Sanonta:

Ripaus rakkautta teekupissa on sokeria makeampaa.

--- --- ---

Tällä mukana Tundran lumoissa -haasteessa, sillä tarina polveilee Pietarista Siperian Taigalle.

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 18: Lue kirja, jonka päähenkilöstä et olisi halunnut erota.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Estrid Ott: Lofotin-Liisa!

Estrid Ott
Lofotin-Liisa
Alkuteos: Lofots-Lisa
Suomentanut: Helmi Krohn
Otava, 171 s.
Kansikuva: Heljä Lahtinen







"Juttu alkoi sillä, että Ester välitunnilla sai koko neljännen luokan innostumaan keksimällä uuden sanan - tervapää! Ei kukaan ollut aikaisemmin käyttänytsellaista sanaa, mutta nyt se äkkiä tuli muotiin, samoin kuin kaikki muutkin sanat, jotka Ester oli keksinyt"

Näin alkaa tämä kiva vanhanajan tyttökirja tanskalaisesta älykkötytöstä Liisasta. Liisa ei kuitenkaan halua itseään kutsuttavan tervapääksi, ihmiseksi, jonka päähän kaikki tarttuu ilman ponnistuksia. Sillä Liisan mielestä "Tervapäät eivät lainkaan ikävöineet kaikkea sitä ihmeellistä elämässä, mikä saattoi unohtamaan, että maailmassa oli lainkaan jotain sellaista kuin huomispäivän läksyt ja aineet. He eivät voineet koskaan keskustella sellaisesta, mitä sanomalehdissä seisoi, eikä heidän aivoissaan ollut tilaa millekään muulle kuin sille, mitä he oppivat koulussa ja mitä ei tarvinnut itse keksiä eikä ajatella."

Liisa asuu Länsi-Jyllännissa, josta kirjassa kerrrotaan, että siellä ei ollut oikeita kouluja, mikä maininta minua hieman ihmetyttää. No, Liisalla oli ollut kotiopettaja ja hän oli utelias, tiedonhaluinen nuori. Isän mukana Liisa oli ollut tutkimassa arkeologisia kaivauksia ja niinpä hän oli tiedoissa hyvin paljon luokkatovereitaan edellä.

Lopulta Liisa saikin jättää luokan kesken ja lähteä äidin sukulaisten luokse, ensin Norjaan ja sieltä edelleen Lofooteille.

Lotooteilla Liisa tutustuu serkkuunsa Liviin, jonka kanssa hän karkaa kalastusretkelle jäämerelle ja kokee kaikenlaista  uutta ja jännittävääkin, sillä hän putoaa pää edellä kalansuolaamossa olevaan huuhtelualtaaseen.  Liv uneksii "neroksi tulemisesta", se on milloin taiteilija, milloin näyttelijä, mutta kun Liisan aika Lofooteilla päättyy, Liv saa luvan lähteä vuorostaan Liisan mukana Tanskaan vieraisille ja se on Livin mielestä "melkein, mutta vain  melkein yhtä hyvä, kuin olla nero." Liv on tyttö, joka ei pysty olemaan lainkaan paikallaan.

Olen lukenut tämän kirjan aiemminkin ja pidän tästä paljon. Kerronta on raikasta ja omintakeista ja kuvauksellista. Jäämerellinen ja arktinen ympäristö tulee hyvin esitellyksi ja kalastajan ammatti kalanmaksarasvoineen (nykyisin puhuttaisiin öljystä) on kiehtovaa.
---

Tundran lumoisssa -haaste

Seinäjoen kaupungin pääkirjaston kirjastohaaste kohta 5: Lue kirja, jonka olet lukenut lapsena tai nuorena.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Helsingin kirjamessut - arvotaan lippuja! ARVONTA SUORITETTU!



EDIT 14.10.2018 KLO 17:37

Helsingin kirjamessujen lippuarvonta on nyt suoritettu. Arvonnassa olivat mukana ne henkilöt, jotka olivat ilmoittautuneet mukaan ja jättäneet tavalla tai toisella linkin, josta heidät voi tavoittaa. Arvonta suoritettiin seuraavasti.

Osallistujien nimet kirjoitettiin lapuille.
Laput suljettiin peltipurkkiin.
Sekoitettiin.
Nostettiin kaksi lippua, yksi kerrallaan.
Nostajana  toimi ystävä.

Voittajiksi nousivat Sara V. ja Sanna R.

Onnea voittajille. Otan yhteyttä.


Syksy on tullut ja kirjamessujen aika. Itse olen ajatellut, että Helsingin kirjamessuille olisi päästävä, jos suinkin mahdollista. Toivoisin, että voisin päästä messuille jo torstaina, mutta se on vielä auki, sillä jostain olisi saatava yöpymispaikka ilman turhia etäisyyksiä ja kuluja.



No, ainakin lauantaina on mahdollisuus kierrellä messuilla, kun paikallinen kirjasto tekee taas jokasyksyisen reissun messuille.

Sain bloggaajapassin ja kaksi ylimääräistä lippua messuille, jotka haluan arpoa kiinnostuneiden kanssa. Jos haluat ottaa osaa arvontaan toimi seuraavasti:


Jätä kommentti tähän postaukseen ja jätä linkki, josta sinut tavoittaa (blogiosoite tai sähköpostiosoite) voiton osuessa kohdallesi.

Tai  ota yhteyttä vasemman sivupalkin yhteydenottolomakkeella, jolloin viesti tulee suoraan sähköpostiini.

Arvon kaksi lippua. 
Liput arvotaan 14. päivä lokakuuta. klo 12.00 jälkeen.

Arvonnassa mukana:

1. Sara V.
2. Paula
3. Sara K.
4. Sanna R.
5. Anonyymi Christina
6. Anonyymi Pauliina
7. Tomi M.
 8. Heli.M.V.

torstai 11. lokakuuta 2018

Heikkilä/Nygård: Kissatalon asukit!


Mervi Heikkilä & Marjo Nygård
Kissatalon asukit
Avain, 2017














"11 vuotta sitten Hannele ja hänen lapsensa lähtivät löytöeläintaloon hakemaan itselleen kissaa. Siellä oli monta kissanpentua vailla kotia Yksi pennuista oli erityisen ponteva ja rohkea. Hannele ja lapset ihastuivat siihen heti. He halusivat sen omaksi lemmikikseen ja veivät sen kotiin. Se oli poikakissa, jonka nimeksi tuli Jaska."


Kirja kertoo löytökissoista, hylätyistä, kotia etsivistä kissoista, kesäkissoista. Yhteensä yhdentoista todellisuuteen pohjautuvan kissan tarina löytyy tästä Marjo Nygårdin kauniisti ja elävästi kuvittamasta ja Mervi Heikkilän yksinkertaisen selkeästi kerrotussa kirjassa. Tämä oli selkokirja, vain oleellinen on kerrottu. Minulle henkilökohtaisesti parasta antia oli kuvitus. Nygård on todella tavoittanut kissojen personaallisuuden ja leikkisän, itsenäisen mutta hellyyttä etsivän olemuksen.
...
Elämyshaaste kohta 21. Kirja, jonka alkuteos on kirjoitettu äidinkielelläsi, käännöksenä tai selkokieliversiona.

Seinäjoen  kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 22: Lue kirja, jonka valitsit kannen perusteella.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Paola Pigani: Älä astu sieluuni kengät jalassa!



Paola Pigani
Älä astu seiluuni kengät jalassa
Alkuteos: N'entre pasdans mon âme
Suomennos: Einari Aaltonen
Aviador, 2017
231 s.


"He ovat aina kulkeneet näillä mailla vieraista velvoitteista vapaina: he ovat asettuneet jonnekin, viljelleet maata rakentaneet, omistaneet, juurtuneet osaksi kylää ja seutua. Miksi heidän kohtaloonsa täytyy kajota, miksi heiltä riistetään heidän eläväinen erityisyytensä?"

Eletään toisen maailman sodan aikaa Ranskassa, Angouulêmen kylässä. Maan mustalaisväestö ei saa enää vaeltaa vapaina, heidät suljetaan parakkikylään aitojen ja vartijoiden taakse. Tarinaa vie eteenpäin kaikkitietävä kertoja, näkökulma on kuitenkin Alban, nuoren, vasta lapsen, joka sotavuosien myötä kasvaa aikuisuuteen.

Natsisaksan teoista juutalaisia kohtaan on kirjoitettu paljon, mutta en ole aiemmin lukenut kirjaa, jossa käsiteltäisiin romaniheimon saamaa kohtelua. Heidän kohtalonsa ei ollut kaikilta osin yhtään helpompaa, vaikka tässä tarinassa heitä ei vietykään kaasukammioihin. Leireihin suljetut miehet saivat päivisin käydä töissä, joka tosin ilman vapautta oli pieni helpotus oloihin. 

Pieni suuri tarina, jossa on hiven runollisuutta, paljon ilmavuutta, rivien välissä kuitenkin painavaa asiaa. Tarinaan ja toisen sieluun on astuttu kunnioittaen, ei kengät jalassa talloen, silti ainakin yhdessä kohdassa sanat hieman kipristelivät tuoden omaan lukukokemukseeni pienen pienen ikävän sivumaun, joka kuitenkin haipui ilmaan, kadoten kuin leiritulten savu tuuleen. 

Tämän tarinan ydinajatus on vapaus, sen kaipaus. Päästä lähelle luontoa, avaran taivaan alle - siinä romaniheimon sisin.

Mainio sanonta:

"valju kuin leivätön päivä"
---
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 54: lue käännöskirja

lauantai 6. lokakuuta 2018

Rubio/Waterston (toim.): The Complete Journals of L.M.Montgomery!

Mary Henley Rubio & Elisabeth Hillman Waterston
The Comple Journals of L.M.Montgomery- The PEI Years, 1889-1900
Oxford University Press, 2012
484 s.









Melkoinen luku-urakka, mutta mielenkiintoinen matka nuoren Lycy Maudin ajatuksiin ja elämään. Lycyn itsensä (?) ottamat valokuvat elävöittävät teosta ja tuovat tuon kirjailijan, ja myös lukijaina, niin rakastaman Prinssi Edwardin saaren idylliset maisemat edes hieman näkyville. Tosin mustavalkoisuus ja pieni koko haittaavat idylliä. 

Kiinnostava yksityiskohta:

Lycy Maud ajatteli tehdä kouluesityksen Prince Albertin intiaaneista. Sepä esitys  olisi ollut kiinnostavaa luettavaa minullekin, jos toteutui. Tunsiko Lycy yhtään myötätuntoa intiaaneja kohtaan ei ainakaan minulle avautunut. Jokin syy hänellä lienee ollut valita intiaanit kouluesityksensä aiheeksi. Tämä yksityiskohta nousi kerronnasta esille, koska intiaanikulttuuri kiinnostaa itseäni.

Lycy vaikuttaa kuitenkin olevan kuin kuka tahansa nuori tyttö, sillä hänkin ystävineen nauroi nuoruuden ilosta,  kertoi kummitustarinoita ja mitä nyt nuoruuteen kuuluu. Kaiken kaikkiaan iloisuus ja hauskanpito on toistuva ilmaus, mikä näissä nuoruudenaikaisissa päiväkirjoissa ilmenee. Aivan viimeisillä sivuilla tunne vaihtuu, syynä elämää ravistellut tapahtuma. Samalla kirjoittaminen harventuu mutta syvenee. 

"I have always found that the writing out of a pain makes it at least bearable".

Kirjoittaminen yhtenä terapiamuotona on itsellenikin ollut tärkeää ja hyväksi koettu keino.

Lycy Maud Montgomeryn Pientä Runotyttöä lukiessani olen monesti miettinyt, onko kirjailija kenties kirjoittanut omaa elämäänsä teokseen? Tätä kirjailijan päiväkirjaa lukiessani huomaan, että moni kirjialijan muistiinmerkintä on kuin Pienestä Runotytöstä. Otetaan esimerkiksi tämä.

"This evening I spent planting seeds in my modest little flower plot How strange and how wonderful it is to think of the beauty and colour and fragnance hidden away in the tiny brown seeds that  I tucked into the dark earth. It is one of the best arguments I know of for immortality - or rather, future lives."

Tätä lukiessa näen sieluni silmin Emilian ja Jimmyn Uuden Kuun puutarhassa suunnittelemassa tai kylvämässä kukan siemeniä. Puutarhateema on yksi yhdistävä tekijä kirjailijan oman ja Runotyttö-trilogian välillä. Myös muutamat kirjamaininnat tuovat Runotytön mieleeni. Aikana, jolloin Runotyttöteos oli vielä kaukana tulevaisuudessa Montgomery kirjoittaa runoa syksystä, persikka- ja päärynäpuineen ja metsämiehen torvista.


Mieltä kiinnittää myös monet luontokuvaukset, jotka ovat tuttuja Montgomeryn tarinoista. Luonto onkin mitä ilmeisimmmin merkinnyt kirjailijalle paljon.

Teoksen loppupuolella kirjoittamistahti on, kuten mainitsin vähentynyt ja ulkonaisten seikkojen kuvailut ovat vaihtuneet sisäisen tulkintaan. Loppupuolella  kirjailija myös kertoo lukemistaan kirjoista ja tämä kurkistus kirjailijan lukumakuun onkin kiintoisaa ja herättää uteliaisuuden joitakin teoksia kohtaan. Saisikohan niitä mistään käsiinsä?

Toimittajien tarkentavat viitetiedot henkilöistä, kirjoista, paikoista ja tapahtumista ovat avartavia  ja täydentäviä, todellistavia näkymiä aikaan ja paikkaan.

-----

tiistai 2. lokakuuta 2018

Lasse Lehtinen: Tanner - Itsenäisen Suomen mies!



Lasse Lehtinen
Tanner - Itsenäisen Suomen mies
Otava, 2017
880 s.

Huh huh, olipas tiiliskivi. Ja olipas tarinaa. Tarinaa paitsi Tannerista, niin vielä enemmän SDP:stä, poliitiikasta ja Suomen poliittisesta historiasta. Tulipahan kuitenkin luettua, vaikka ensisijainen kiinnostukseni kohdistuikin juuri Tannerin henkilökuvaan ja persoonaan. Kuka oli tuo mies, joka on elantolaisena vaikuttanut myös sukuni jäseniin. Ei sillä, eipä tämä juuri tuonut mitään uutta ja avartavaa sukututkimuksessani, mutta antoi kyllä jonkinlaisen käsityksen persoonasta ja vahvasta vaikuttajasta, osin ristiriitaisenkin.

Suomettumisen ajan poliittisia käsitteitä tämä avasi, mitä ne olivat ne Vaaran vuodet, Juhannuspakkaset tai Noottikriisi?

Lehtisen tarinointi on kyllä ihan luettavaa, miten sen sanoisin politikointia, ripaus sutkia ilmaisua asiallisuuden keitoksessa. Toisenlaisiakin näkemyksiä ajasta voisi varmaan kirjoittaa. Ei silti, jollain tasolla tämä teos kyllä herätti kiinnostuksen muun muassa Kekkosen persoonaa kohtaa. Hänestäkin kirjaililjalta on teos ilmestynyt, mutta kuten sanottua, näkemys on lehtismäinen. 


"Vaikeudet voitetaan taistelemalla, ei alistumalla tunteiluun"  (Tannerin puolison Lindan persoonaa määrittelevä ajatus)

"Poliittinen toiminta edellyttää ihanteita" Mauno Koiviston näkemyksenä esitetty ajatus.

Kirjassa on paljon aikalaisnäkemyksiä, mutta kuka niin on sanonut ja missä yhteydessä näkemys on esiintynyt ei ilmene, sillä kuten Lasse Lehtinen itse kirjoittaa esipuheessaan hän on jättänyt viitteet sikseen luettavuuden vuoksi. Kirjaluettelo on lopussa ja henkilöhakemisto, mutta kukapa jaksaisi lähteä plaraamaan sellaista määrää teoksia saadakseen selvyyttää johonkin näkemykseen, jonka Lasse Lehtinen on rakentanut.

Että sillä lailla ja tämmöinen lukukokemus tällä kertaa.
---
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste 2018 kohta 17: Lue kirja aiheesta, joka ei ole sinulle tuttu. SDP:n poliittinen historia ei ole erityisemmin tuttua,
 


perjantai 21. syyskuuta 2018

Matti Järvinen (toim.) Mandariinin tytär ja muita vanhoja kertomuksia!

Matti Järvinen (Toim.)
Mandariinin tytär ja muita vanhoja kertomuksia
- Varhaisten suomalaisten naistekirjailijoiden kirjoituksia I
Nysalor-kustannus, 2017
127 s.


Mielenkiintoinen pieni novellikokoelma sisältää 15 pitempää ja lyhyempää kertomusta suomalaisilta naiskirjailijoilta 1800-luvulta 1900-luvun alkupuoliskolle. Niminovelli Mandariinin tytär on Fredrika Runebergin kirjoittama tarina Mandariini Ju Pingistä ja tämän tyttärestä, joka haluaa kieltäytyä elämästä ja lähteä pidättyväisten luokse tullakseen lopulta uudelleen syntymisen kautta pojaksi, joka voisi pitää huolta Ju Pingistä, jolla ei ole ainoatakaan elossa olevaa poikaa. Niminovellin lisäksi tarinakokoelmasta nousee esille Wendla Randelinin novelli Maria, jokssa on useampi luku. Maria-tarina sijoittuu 1800-luvun alkuun ja Suomen sotaan. 

Kaikkein vahvimmin minuun teki kuitenkin vaikutuksen Ina Langen Salomaassa-kokoelmaan kuuluva Luonne. Sen luonnonkuvaus ja torppariolojen kuvaus on vavahduttava ja erityisesti minuun iski tarinan traaginen loppu. Tarinassa on muuan lainaus, joka lienee raamatullista perua: "Tuo kirottu ja sivistymätön kansa" ja jonka ympärille tarina  sijoittuu olematta kuitenkaan uskonnollinen.

"Leena tuli, joi kahvia ja lämitti käsiänsä uunin edessä. - No, miltäs nyt tuntuu, lämmittikö kahvi?
 - Hei, hei, se juoksee kuin hevonen vatsassa."
- Elisabeth Löfgren: Ruotu-Leena
 

Ei yhtään hassumpi löytö kirjastoautoreissulla. Näitä oli mukava lukea ja tulla kosketetuksi. Suosittelen tutustumaan ja siksi en näitä tarinoita sen enempiä avaakaan.
---
Seinäjoen pääkirjaston kirjastohaaste kohta 12: Lue novellikokoelma.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Lycy Maud Montgomery: Yrttitarha!



L.M.Montgomery
Yrttitarha
Suomentanut ja koonnut Saana Rusi
Minerva, 2018
233 s.


Montgomeryn varhaisempaa tuotantoa esittelevä teos sisältää kaksitoista Montgomeryn lyhyttä tarinaa, novellia, jotka on alunperin julkaistu eri lehdissä. Novellit ovat vuosien 1896 - 1918 väliseltä ajalta. Minervalta on ollut hieno teko, kun kustantamo on vuosien varrella julkaissut näitä Montgomeryyn liittyviä aiemmin julkaisemattomia teoksia ja tarinoita. Annan ja Emilian ystävänä Montgomeryn tarinoita ei voi ohittaa.

Olen kuitenkin hitusen verran pettynyt tähän teokseen. Verrattuna esimerkiksi Chronicles of Avonlea -teokseen, jonka olen aiemmin lukenut, nämä tarinat tuntuvat hieman kypsymättömiltä. Jäin kaipaamaan jotain flow-tunnetta.  No, ehkä syy on siinä, että nämä ovat Montgomeryn varhaista tuotantoa. Sinänsä tarinat ovat kyllä ihan luettavia ja niissä on Montgomerylle ominaisia piirteitä, kuten luonnonkuvaukset ja huumori. Hyvin vahvana näissä tarinoissa on myös naisnäkökulma itsenäisinä ja miehiä hieman alentuvaisesti vaikka hyväntahtoisestikin kohtelevina. Ei silti, että miehiä suoranaisesti halveksittaisiin, onpa yhden tarinan kertojana mies. Näiden tarinoiden naiset ovat suurimmalti osin riippumattomia ja itsevarmoja tyttöjä.

En tiedä, missä määrin pettymykseni johtuu suomennoksesta. Suurin osa tarinoista loppuu jotenkin töksähtäen, kuin veitsellä leikaten. Ja tämä töksähtävä loppu harmittaa ja vie osan lukunautinnosta ja kerronnan jouhevuudesta. Kiinnitin myös huomiota pariin lauseeseen, joiden alkuperäistä ajatusta jäin miettimään.

Ensimmäinen lause on Jedediahin romanssista: "Mutta puhe täytti tehtävänsä hyvin. Se oli vakuuttava - se tuli suoraan hänen rehellisestä typerästä sydämestään, ja Mattie tiesi sen.

Minua kaivelee ilmaisu typerä sydän. Tässähän on tietysti kyse Mattien suhtautumisesta Jedediahiin , mutta jostain syystä minun on hyvin vaikea ajatella rehellistä ja  typerää sydäntä yhtäaikaa, sillä ei Jedediah kertomuksessa typerä ole, eikä Mattiekaan häntä typeränä pidä. Paremminkin mies on säyseä ja yksinkertainen. Eikä yksinkertainen ole sama asia kuin typerä. Siksi olisikin mielenkiintoista tietää, mikä on se alkuperäinen ilmaisu tässä kohtaa.

Toinen lause on tarinasta Eräänlaista rakkautta: "Joka tapauksessa ne näyttivät hyvin lämpimiltä ja mukavilta, ja David huokasi ajatellessaan omien sukkiensa surkeaa tilaa, jossa ne yleensä olivat." 

Sanajärjestys tässä lauseessa on hieman ontuva minun korvissani. Olisi ehkä selvempää suomea sanoa: --- --- ja David huokasi ajatellessaan omia, yleensä surkeasssa tilassa olevia sukkiaan. 

Ei sillä, en minä mikään suomenkielen taituri ole ja postaukseni vilisee virheitä. Tämä nyt vain oli lause, joka ponnahti esiin. On siis yhtä kaikki vaikea sanoa, johtuuko pettymykseni suomennoksesta johtuvista tekijöistä, vai siitä, että tarinat ovat lyhyitä, töksähtäen loppuvia eivätkä nouse samalle tasolle kuin Montgomeryn varsinaiset romaanit.

Eniten minua kuitenin kummastutti ja hämmensi tarina Häävieraat. Siinä kaksi nuorta naista lähtee Kanadan preerialle toisen tytön ystävän luokse häihin. Matkalla sattuu kaikenlaista ja lopulta tytöt yöpyvät eräässä talossa, jonka tytöistä toinen uskoo tuttavansa taloksi. Tämä episodi on niin tuttu, niin tuttu aina nimiä myöten. Sama episodi löytyy nimittäin Montgomeryn Kotikunnaan Rillasta, jossa Rilla on kasvattipoikansa Jimsyn kanssa palaamassa Charlottetownista ja joutuu hyppäämään junasta pois, koska se on kulkemassa väärään suntaan tai jotain. Etsiessään yöpymispaikkaa hän tulee talon luokse, jonka uskoo tuttavansa taloksi, mutta aamuherätys on erikoinen, kun vuoteen edessä seisoo kolme hahmoa. Häävieraat -tarina on kirjoitettu 1913 ja Kotikunnaan Rilla on ilmestynyt 1920. 

Tarinoiden suomentaja Saana Rusi on kirjoittanut teokseen jälkisanat, joissa hän valottaa tarinoiden taustoja ja ajatuksiaan niihin liittyen. Minusta on kuitenkin hyvin erikoista, että hän ei sanallakaan viittaa tähän seikkaan, vaikka hän muutoin tuo esiin yhtenevyyksiä Montgomeryn muuhun tuotantoon.

Esimerkiksi nimikkotarina Yrttitarha, joka on minun suosikkini näistä tarinoista, ja jossa on yhtenevyyttä Runotyttö Emilian kanssa mitä tulee kauhun tunteisiin suljetussa huoneessa. Häävieraat-tarinaa suomentaja valottaa kolonialismin näkökulmasta ja päämäärätietoisia ja rohkeita naisia edustavana, humoristinisena tarinana. No, kyllähän tarina sitäkin on, mutta jos yhtään on lukenut  Kotikunnaan Rillaa, niin yhtenevyys näiden välillä on sen verran merkittävä, että siihen olisi ollut syytä kiinnistää huomiota. Herääkin kysymys, miksi Montgomery on päätynyt sisällyttämään tämän tarinan Kotikunnaan Rillaan milteinsä yksi yhteen?

Ei sillä, olen kyllä huomannut Montgomeryn tarinoita lukiessani, että hänellä on ollut tapana käyttää ideoita ja teemoja useamminkin, mutta kokonainen tarina yksi yhteen on minusta aika erikoinen ratkaisu, jota en ole huomannut näin selkeänä aiemmin hänen tarinoissaan.

Teoksen parasta antia minulle oli nimikkonovelli Yrttitarha. Siinä näkökulma oli lapsen. Tarinassa oli yhtenevyyttä Montgomeryn Uuden Kuun Emiliaan, mutta myös Burnetin Salainen puutarha -teokseen. Kaunis, hellyttävä ja romanttinen tarina, joka toi sen kaipaamani Flow:n.

Kannattaa tutustua tähän teokseen. Tässä on kuitenkin sävyjä ja teemoja, jotka voivat uudelleen luettuina avautua aivan eri tavalla. Ja minähän lukisin enemmänkin Montgomeryn novelleja, näitä lyhyitäkin runoista puhumattakaan.
...
Yrttitarhan naisnäkökulmaan on kiinnittänyt lukiessaan huomiota myös Leena Lumi,  Tarinoiden koukkuun on jäänyt myös Jouko, joka näkee Montgomeryn kertomuksissa lämmintä huumoria ja psykologista silmää ja Pappilan elämää blogissa on kiinnitetty huomiota niminovelliin ja yhteiskunnalliseen kuvaukseen.
...
Pieni Helmet 2018 lukuhaaste kohta 22: Kirjan nimessä on vain yksi sana

lauantai 15. syyskuuta 2018

Sirpa Kivilaakso: Satukuningatar Anni Swan!



Sirpa Kivilaakso
Satukuningatar Anni Swan
Atena, 2009
275 s.


"Tammikuun 4. päivänä 1875 syntyi Emilia ja Carl Gustaf Swanin säätyläisperheeseen seitsemäs tytär." 

Näin aloittaa Sirpa Kivilaakso teoksensa, jossa hän valottaa tämän suomalaisen lasten- ja nuorrtenkirjallisuuden Grand Old Lady:n elämää ja teoksia.

Anni Swanin sadut ja klassikot ovat kirjahyllyni aatelia. Niitä on luettu monet kerrat. Toiset ovat tärkeämpiä, toiset ei niin kolahduttavia, mutta rakkaita kuitenkin. Anni Swan rakasti metsää ja metsä onkin tärkeässä roolissa niin hänen saduissaan kuin kirjoissaankin. Itsellenikin metsä on tärkeä kuten luonto ja sen läheisyys. 

Anni Swanin isä toimi sanomalehtialalla ja tätä kautta Anni kasvoi kirjallisissa ympyröissä. Anni Swanissa on paljolti Lycy Maud Montgomeryn Emiliaa. Molemmat pitivät päiväkirjaa ja kirjoittelivat tarinoiden luonnoksia vihkoihin. Montgomeryn Emilia Jimmy-kirjoihinsa, Anni mustakantisiin vihkoihin.

Ennen kirjailijauralle jäämistä Anni Swan valmistui ja toimi opettajana.

Sirpa Kivilaakso kertoo teoksessaan paitsi Annin kirjailijaurasta, myös hänen tutustumisestaan ja suhteestaan mieheensä Otto Manniseen. Molemmat olivat kirjailijoita. Anni tarinoiden ja Otto runojen. 

Enemmän kuin elämänkerta Kivilaakson teos on kuitenkin analyysia Anni Swanin satujen ja tarinoiden naiskuvasta. Kivilaakso tuo esiin ajatuksen "uudenlaisesta tyttöhahmosta" ja naisnäkökulman muuttumisesta. En ole koskaan lukenut Swanin teoksia ihan tästä näkökulmasta. Minulle sadut ovat satuja ja tarinat tarinoita, joissa elämä kuvastuu sellaisena kuin se on ollut joskus muinoin ripauksella romantiikkaaa ja dramatiikkaa ryyditettynä. Teos on kuitenkin kiintoisa, herättäen niin ajatuksia kuin lukuhalujakin. Mikä teoksesta erityisesti nousi ajatuksiin oli tieto, että Anni Swan oli ajatellut kirjoittaa jatkoa minun lempiteoksiini hänen klassikoistaan Pikkupappilan Ullan tarinaan ja oli jo kirjoittanut joitakin sivuja. Kuinka toivonkaan,että saisin nuo sivut luettavakseni. Pikkupappilassa ja sen jatko Ulla ja Mark ovat Swanin kirjoista minulle rakkaimmat,.

Löysin tämän teoksen edullisesti kirpputorilta ja huomasin nyt tätä postausta aloittaessani, että teoksessa on tekijänsä signeeraus. Hieno löytö. Luksin mielelläni enemmänkin Anni Swanin elämästä. 
---
Pieni Helmet 2018 -lukuhaaste kohta 21: Tietokirja

perjantai 14. syyskuuta 2018

Gaël Faye: Pienen pieni maailma!



Gaël Faye
Pienen pieni maa
Alkuteos: Petit pays
Suomentanut Einari Aaltonen
Like, 2016
217 s.

"---toivoin, että huominen olisi parempi kuin eilinen. Onnen näkee vain taustapeilistä. Seuraava päivä? Katso sitä. Siinä se on. Se tuhoaa toivon, jyrää tulevaisuudennäkymät ja rusentaa haaveet. Gaby, olen rukoillut, olen rukoillut itseni näännyksiin. Mitä enemmän rukoilinn, mitä välinpitämättömämmältä Jumala tuntui, sitä lujemmin luotin hänen voimaansa. Jumala koettelee meitä, ja meidän on näytettävä, ettei uskomme horju. Hän tuntuu sanovan, että suurin rakkaus perustuu luottamukseen. emme saa epäillä maailman kauneutta, emme edes hirveyksiä todistavan taivaan alla. Jos kukonlaulu ja harjanteiden yllä läikehtivä valo ei herätä sinussa ihmetystä, jos et usko sielun hyvyyteen, et enää ponnistele, ja voisit yhtä hyvin olla kuollut.

Gaby eli Gabriel on 10-vuotias poika Burundista. Hänen isänsä on ranskalainen ja äitinsä Ruandan tutseja. Gabyllä on pikkusiskoa Ana. Eletään 1990-luvun alkukymmenlukua.

Mitä sanoisin tästä kirjasta? Sen kannet ovat kauniit, valoisat. Mutta kuten takakansitekstikin kertoo, tämä ei ole kaunis kertomus eikä valoisa. Tarinan kertoja, Gaby on pieni poika. Hänen vanhempansa ovat eronneet, maa kuohuu poliittisesti ja sodan äänet voimistuvat, kunnes ne ryöstäytyvät äärimmilleen. 

"Lämmin tuuli puhalsi hetken ylitsemme ja tempaisi mukaansa kallisarvoisia lupauksia. Ensimmäiset tähdet syttyivät ujosti taivaalla. Ne katsoivat mummin pientä pihaa, pakolaisten plänttiä kaukana maan päällä. Siellä perheeni elätteli unelmia ja toiveita joita elämä tuntui heille varanneen."

Ja mikään ei ole enää niin kuin ennen, unelmat, toiveet - viattomuus, kaikki on mennyttä. Gaby täyttää yksitoista vuotta, yrittää pysyä konfliktin ulkopuolelta, löytää kirjojen maailmojen ystävällisen kreikkalaisen vanhuksen luota, mutta ystävät kutsuvat ja askeleet vievät sinne, minne ei pitäisi. Gaby, Gaby. olisit vain pysynyt kirjojen äärellä. Olisitpa vain pysynyt niiden viattomassa maailmassa.

Järkyttävä, järkyttävä teos, joka ei ole fiktiota vaan todellisuutta. Tosin en tiedä, kertooko kirjailija omasta elämästään, mutta se, mitä Ruandassa yhdeksänkymmentäluvulla tapahtui oli täyttä totta ja tämä kirja valaisee noita tapahtumia riipaisevalla tavalla. Paitsi järkyttävyyttä jäi kirjasta mieleeni myös sana "riekkua". Suomalaisessa sanaympäristössä sanalla on hieman kielteinen kaiku epäterveestä hälisemisestä ja meluamisesta, Oliko se sitä myös burundilaisessa elämänmenossa on kysymys sinänsä. Sana nousi ja ponnahti tekstistä erikoisena ja hieman erillisenä ilmauksena.

Muutama afrikkalaissävytteinen sananlasku:

"Jos ei osaa kiivetä puuhun, täytyy pysytellä maan kamaralla"

"Koirasta ei tehdä lehmää"


---
Seinäjoen pääkirjaston kirjastohaaste kohta 40: Lue kirja, jonka aihe on tuttu uutisista.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Burundi