perjantai 16. marraskuuta 2018

J.Pekka Mäkelä: Hunan!

J.Pekka Mäkelä
Hunan
Like, 2018
543 s.

Teos alkaa vuodesta 1935 ja päättyy epilogiin vuonna 1986.
Rakenteeltaan teos on polveileva. tarinaa vievät eteenpäin useat kertojaäänet, jotka linkittyvät yhteen ja luovat harmonisen kokonaisuuden. Harmonisella tarkoitan sitä, että eri kertojien kertoma kolahtaa kohdalleen muiden kertojien kerrontaan. Harmonia harmoniana tässä kirjassa kuitenkin rikkoutuu, sillä arkisen kuvauksen rinnalla sodankuvaus lyö hyvinkin vahvana. Kerronnallisesti teos koostuu kirjeistä ja päiväkirjasivuista.

Teos on sekoitus faktaa ja fiktiota, sillä yksi kertojista on kirjailijan täti, jonka todellisia päiväkirjoja on lainattu teokseen.Kirjailijan täti toimi lähetystyössä Hunanin maakunnassa läpi sotavuosien ja päiväkirjasivuista huokuu vahvan  naisen usko ja luottamus Taivaalliseen Isäänsä. Hunania ei kuitenkaan voi pitää vain lähetyskertomuksena,vielä vähemmän uskonnollisena teoksena. Paremminkin kirjan monien kertojien myötä teos antaa kuvan Kiinan historiasta ja kehityksestä yhdeksi maailman jännitteisimmistä valtioista.

Hunan on vaikuttava teos, sekä on ehdolla vuoden 2018 Finlandia-palkinnon saajaksi. Plussaksi on myös sanottava teoksen suomalaisuus, Joutsenmerkki ja ympäristöystävällisyys  merkki osoituksinaan.

Satunnaisotos kerronnasta:

Kovin paljon hän ei puhu muillekaan, sanoo hoitaja ja lisää, että tyttö on jo laskettava sen verran terveeksi,että hänet pitää pian päästää täältä pois. Ei ole tilaa, ja on niin paljon niitä, jotka tarvitsevat vuodepaikkaa paljon kipeämmin. Kerron,ettei hänellä ole enää kotia, että hänen äitinsä on tapettu ja isotätinsäkinn. Eikö hänellä ole sukua muualla maassa, kysyy hoitaja. Rintaman läpi on kuulema helppo päästä. Japanilaiset käyttäytyvät nykyään paljon paremmin, eivät enää tapa kaikkia kiinalaisia jotka näkevät, ja sallivat jonkin verran siviililikennettä jokea myöten. Sanon etten tiedä hänen suvustaan, että tiedän vain että hänelle on tarjottu paikkaa Tsingshissä, kaukana Hunanissa, mutta ettei häntä voi tuossa kunnossa sinne yksin laittaa matkaan.


keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Jules Verne: Tsaarin kuriiri!




Ostin tämän Kuvitettu Klassikko -version Tsaarin kuriirista kirjamessuilla ja vasta nyt alkaessani lukea lehteä tajusin, että tämä onkin ruotsinkielinen versio. Harmillista kyllä tekstissä oli liian paljon vieraita sanoja, jotta olisin kaiken ymmärtänyt, mutta ei se mitään - juoni oli tuttu joskus muinoin nähdyn tv-sarjan perusteella. Ei silti, olisi kyllä ollut hauska lukea tämä ihan suomenkielelläkin. 

Tundran lumoissa -lukuhaasteeseen saan tällä kuitenkin pinnan, sillä tarinassa seikkailaan Siperian maisemissa. Kuriiri kulkee Pietarista Irkutskiin tärkeällä asialla, hän tapaa junassa viehättävän neidon Nadjan sekä pari lehtimiestä. Matka kuitenkin tyssää, sillä kuriiri joutuu paljastetuksi, kun hänen äitinsä tunnistaa hänet väärällä hetkellä ja kapinoivat tataarit vangitsevat miehen ja sokaisevat tämän kuumalla miekanterällä. Nadjan avulla mies kuitenkin jatkaa matkaa kohti Irkutskia. Minun pitäisi varmaan lukea tämä kirjana, jotta juoni selkiytyisi paremmin, sillä nyt se jäi kovin vajavaiseksi. Mikä oli se tärkeä viesti, joka kuriirin piti toimittaa?


tiistai 13. marraskuuta 2018

Jelena Tsizova: Naisten aika!

Tsizova Jelena
Naisten aika
Suomentanut Kirsti Era
Into, 2018
261 s.








Jevdokia-mummo on avannut sängyn. "Käy nukkumaan nyt tällä erää. Kun tuut sunnuntaina teatterista, niin sitten on heti uus vuos. Kun se alkaa niin meilläpä on kaikki valmista. Äiti lupas piirakoita. Saahaan jauhoja, niin sitten se paistaltaa. Ne piirakat on pehmeitä, pomppii suuhun ihan itsestään. Sitten tulee vielä toinen juhla, joulu..."

Mitä, eikös Joulu ole ennen Uutta Vuotta, ajattelen, kunnes muistan. Niin, tämähän tapahtuu Venäjällä ja siellä Joulua vietetään Loppiaisena eikä niin kuin meillä täällä Suomessa.

Jelena Tsizovan kirja Naisten aika on lämmin, ei niinkään herttaisen lämmin, kuin inhimillisyydessään lämmin ja avaava kurkistus neuvostoliiton aikaiseen elämään ja venäläiseen kultuuriin. Pääosassa kolme mummoa, jotka eivät ole millään tavalla sukulaissuhteessa 6-vuotiaaseen Sofiaan (seitsemättä kirnunhuuhdontavettä -viittaus on kiintoisa) tai tämän äitiin Antoninaan. Sofian isä ei ole kuvioissa mukana. Antonina on yksinhuoltaja tai oikeastaan mummot ovat huoltajia. Erityisesti tämä huoltajuuskysymys nousee pinnalle, kun äiti sairastuu syöpää eikä elinaikaa paljonkaan luvata.

Kerronta on vuoroin mummojen, vuoroin äidin, vuoroin Sofian. Sofia ei puhu, mutta ymmärtää kaiken. Hän on taiteellisesti lahjakas ja piirtää paljon. Mummojen puheet menneisyydestä ja olevista oloista saavat lapsen mielessä omat muotonsa.

Pidin kirjasta paljonkin, vaikka siinä olikin hieman myös sellaisia piirteitä, jotka säikähdyttivät, hui - nopeasti ohi tuollaisista, tai voihan ne olla taikauskoakin, unikuvia, pelon herättämiä miellekuvia, mutta kuitenkin, en halua niihin kiinnitää nyt huomiota, loikin mieluummin nopeasti yli. Pidin siis kirjasta pienistä epämiellyttävistä seikoista huolimatta. Kerronta vei mukanaan, joskin täytyy sanoa, että oli välillä hieman vaikea tajuta, puhuuko tässä mummot, tyttö vai tytön äiti?


Rosoisen elämänmakuinen teos.
---



sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Rywka Lipszyc: Ghettopäiväkirja. Nuoren tytön elämä Lodzin Ghettossa!

Rywka Lipszyc
Ghettopäiväkirja. 
Nuoren tytön elämä Lodzin Ghettossas!
Alkuteos: Rywka's Diary. The Writings of a Jewish Girl from the Lodz Ghetto.
Suomentanut Tapani Kärkkäinen
Gummerus, 2016
246 s.





Rywka Lipszycin päiväkirjan löysi sattumalta Auschwitchin kaasukammioiden vierestä venäläinen lääkäri. Erinäisten vaiheiden jälkeen se kulkeutui Yhdysvaltoihin ja sieltä Rywkan tunteneiden, ghetossa eläneiden luokse Israeliin. Rywka oli 11-vuotiaasta 15/16-vuotiaaksi keskellä natsivainoa. Hän selviytyi hengissä keskitysleiriltä, mutta hänen kohtalostaan sen jälkeen ei tiedetä. Rywka menetti pikkusiskonsa ja pikkuveljensä vainoissa, samoin vanhempansa. Rywka yritti parhaansa mukaan elää vakaumuksellista juutalaista elämää, säilyttää uskonsa isiensä Jumalaan. Hänen päiväkirjansa on täynnä nuoren tytön tunteita, kasvua ja epävarmuutta, mutta myös toiveita ja unelmia, kaipausta.  Aitoa ja autenttista elämää ajalta, jolloin elämä oli kovin heikoissa kantimissa.

"Yöllä usein ajattelen
kaukaisuuteen katson
sydäntä niin kuristaa
ja ikävä mut täyttää...
Tamarcia ja Abramek mielessäin
minne kohtalo heidät vei
kuin kasteisen kukan.
Silloin unelmoin suloisesti
ja näen kaikki vierälläin
kaikille mä hymyilen
ja tulevaa suunnittelen...
Kun äkisti katkeaa
mykkien, suloisten unelmien lanka
silloin mielen täyttää ikävä
sydämeen sattuu, tunteet myrskyää..."


"Annoin Felalle vihon, sillä hänkin rupeaa pitämään päiväkirjaa. Hän lukee malliksi Pamietnik Laurya, mutta minä olen sitä mieltä, ettei siihen mitään malleja tarvita."

Alaviitteissä kerrotaan, että Pamietnik Laury on puolalainen tyttökirja, Felicja  Szymanowskan kirjoittama, ilmestynyt 1930. Sitä tuskin on suomennettu (?), mutta kuinka minun tekisikään mieleni tutustua teokseen.


Juutalainen sanonta

"Älä tyynnyttele lähimmäistäsi vihan hetkellä, älä lohduta häntä kun vainaja lepää hänen edessään, älä käy hänen luonaan tappion päivänä älä pyri tapaamaan häntä alentumisen hetkellä"
- Rabbi Meir



tiistai 6. marraskuuta 2018

Helena Murros: Vaihdettu kesä!



Helena Murros
Vaihdettu kesä
WSOY, 1959
147 + 1 s.
Kansikuva Maija Karma

Alku tarinalle:

Satoi. Sinitakkinen tyttö seisoi makuuvaunun käytävän ikkunassa ja tuijotti vastaan juoksevaa maisemaa, jonka vihreys näkyi pehmeänä ja läikehtivänä ruudussa valuvien pisaroiden lävitse.






Sinitakkinen tyttö on Telletiina, joka on matkalla maalle äitinsä matkustettua New Yorkiin hammaslääkärien kongressiin. Junassa Telletiina tutustuu Merviin, orpoon tyttöön, joka on matkalla mummopuolensa luokse, jota tämä pelkää kamalasti.
Telletiina on juuri lukenut Erich Kästnerin kirjan  Lisen ja Loten salaisuus ja saa idean. Hän ja Mervi voisivat olla kuin sisaruksia, konduktöörikin on luuullut niin. He vaihtaisivat paikkaa. Mervi menisi hänen puolestaan Risto-sedän luokse Tanilaan, hän itse menisi Mervin mummopuolen luokse Jyväskylään, hän ei pelkäisi niin kamalasti, kuin Mervi tuntuu pelkäävän.

Vaihdettu kesä on ihan hauska nuortenkirja, jossa käsitellään vakavia teemoja, kuten lastenkasvatus, kuolema, omatunto, pettäminen.Telletiina saa huomata, että toisen vaatteissa eläminen ei olekaan niin helppoa, eteen tulee ongelma toisensa perään.

Itse henkiökohtaisesti en ollut täysin tyytyväinen kirjan loppuratkaisuun, ehkä se kuitenkin menetteli, vaikea tähän olisi toisenlaista ratkaisuakaan  keksiä - mene ja tiedä, ilman että jokin olisi kuitenkin jäänyt kaihertamaan tai mennyt jotenkin pliisuksi.
---

maanantai 5. marraskuuta 2018

Astrid Lindgren & Sara Schwardt!



Astrid Lindgren & Sara Schwardt
Kätken kirjeesi patjani alle - kirjeenvaihto 1971-2002
Alkuteos: Dina brev lägger jag under matrassen
Suomentanut Kari Koski
Alkusanat Lena Törnqvist
WSOY, 2017
202 + 1 s.




Tämä on upea teos, hieno pieni teos, joka voisi olla kirjeenvaihtoluonteestaan huolimatta kuin romaani. Romaani ystävyydestä kahden ihmisen välillä, nuoren ja iäkkäämmän'. Tämä kirja todistaa sen, että kahden sukupolven välisen kuilun ei tarvitse olla niin syvä, jos sitä tarvitsee lainkaan olla.

Astrid Lindgrenin tuntevat kaikki kirjallisuutta tuntevat, hän oli ruotsalaisen lastenkirjallisuuden Grand Old Lady, joka elää ja vaikuttaa varmaan vielä kuolemansakin jälkeen. Sara Schwardtin tuntevat harvemmat. Hän on yksi niistä, joihin Astrid Lindgrenin kirjat tekivät vaikutuksen. Lindgren sai elämänsä aikana paljon ihailijapostia, aluksi hän pyrki vastaamaan kaikille henkilökohtaisesti, ajan mittaan tämä kävi kuitenkin vaikeaksi. Ihalijapostista erottui kuitenkin Saran kirjeet. Sarasta ja Astridista tuli kirjeenvaihdon kautta läheiset ystävät. He eivät tosin koskaan tavanneet toisiaan, mutta yhteys oli tärkeä ja kestävä.

Se, että nämä ovat todellisia, sensuroimattomia kirjeitä tekee tästä kirjasta eräällä tavalla vaikean arvottaa, tuo tuntematon tyttö, Sara on tehnyt rohkean teon avatessaan yksityisyyttään julkiseksi. Voin kuitenkin lämpimästi sanoa, että tämä on kirja, joka antaa paljon. Kiitos Sara, kun jaoit tämän kanssamme.

Silloin linnut tulivat
Joka päivä kun kuljin tietä yli kukkulan
Ne tulivat ja täyttivät taivaan
Nousivat kaikki kerralla puiden suurista latvoista
laulaen, kirkuen korkealla pääni päällä,
Mutta juuri silloin kun pääsin mäen huipulle
niiden kiihko oli rajuimmillaan, ja tunsin aina
pientä huimausta
avaruuden ja ikuisuuden tunteen,
Eräänä päivänä, kun olin aivan huipulla ja luulin että
tuttuun tapaan ottaisin ensi askeleen mäkeä alas
minä nousin ja lähdin niiden matkaan.
    - Sara Schwardt

lauantai 3. marraskuuta 2018

Naistenaakkoset - Z!

Tarukirjan aikoinaan liikkeelle laittama haaste, jossa etsitään aakkosittain vastauksia muutamiin vakiokysymyksiin. . Itse olen edennyt kirjaimeen



Kuka on suosikkikirjailijasi?

Norjalainen Dikken Zwilgmeyer, jonka kirjoittama kirja Kolme tyttöä tuntureilla odottaa lukuvuoroaan hyllyssäni. En muista, että olisin lukenut häneltä mitään aiemmin, mutta tiedän jo kirjan nimestä, että tulen pitämään tästä kirjasta, sillä tuntureille sijoittuvat tarinat  ovat yksi lempiaiheitani.
 
Kuka nainen, joltain muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
 Taitelija Laila Zink, jonka työt ovat, jos ei nyt kerrassaan huikeita niin ainakin persoonallisia ja omalla tavallaan kiintoisia ajankuvauksia.

Vaihtoehtoiset kysymykset (myös mut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaist tutustua paremmin
näyttelijä Zoe Wanamakeriin, jonka muistan Tessa Piggotina TV-sarjasta Love Hurts (suomenkielistä nimeä en muista) sekä Agatha Christien Adrienne Olivierina Poirot-filmeissä. 

b) Kenet suosikkisi haluaisit nostaa esille
Zoen Enid Blytonin Teatterikissan salaisuudessa.

perjantai 2. marraskuuta 2018

Olli Pirhonen: Kansanvihollinen. Inkerinsuomalaisen Niina Väärän tarina!


Olli Pirhonen
Kansan vihollinen
Inkerinsuomalaisen Niina Väärän tarina
Docendo Oy, 2012
174 s,


"Neuvostoliiton virallinen käyttäytymisopas kuuliaisille kansalaisille: Älä ajattele! Jos kuitenkin ajattelet, älä sentään puhu! Mikäli puhut, älä ainakaan kirjoita! Jos kirjoitat, älä missään nimessä allekirjoita! Jos allekirjoitat, niin älä ihmettele."

"Se (kommunismi) on naiivi ideologia, joka ei yksinkertaisesti toimi käytännössä."




Olli Pirhonen on kirjoittanut äitinsä tarinan, lastensa isoäidin tarinan "luettavaksi murrosiän kynnyksellä, silloin kun elämän mittasuhteet ja minuus ovat vielä hakusessa ja mitäänsanomaton löysyys ja mielenkiinnottomuus valtaamassa mielet". 

Niina Väärä syntyi Inkerinmaalla 1930-luvulla. Hän oli hellitty ja rakastettu, kunnes elämän kolhut alkoivat lyödä leimaa hänen elämäänsä. Äiti jäi junan alle, isä kuoli sairastua ja lääkärin jätettyä tämän hoidotta, koska oli suomalainen. Niinasta sanoi muuan sukulainen, että kuolisi tuokin pois. Niina ei kuitenkaan kuollut, vaan sisuuntui. Stalinin vainot, sota kuljettivat häntä pitkin maita ja mantuja, Inkerinmaalta  aina Viroon asti ja sieltä vuosien myötä lopulta Helsinkiin. Kovien aikojen ja kokemusten läpi kuultaa kuitenkin sitkeys ja vahva elämänhalu. 

Päällimmäisenä tästä kirjasta jääkin mieleen juuri tuo sitkeys ja periksiantamattomuus. Vaikka elämässä onkin vaikeita hetkiä niin ei jää ruikuttamaan, puskee vain sisulla eteenpäin.Kirjan on kirjoittanut mies, mutta kerronnassa kuuluu naisen ääni. Tarina on kirjoitettu minä-muotoon ja lukiessa miettiikin kuka tämän on kirjoittanut, kertonut? Olli Pirhonen on tavoittanut hyvin kuvattavansa olemuksen ja tuonut hänet lukijansa lähelle. Mitä kuitenkin hieman kritisoin on kerronnan kronologia. Se ei ole suoraa kronologista etenemistä ja ajanmääritys ja tapahtumien kulku on välillä hieman mietityttäviä. Tarinaa kuljetetaan 1930-luvulta nykypäiviin. Mitä myös mietin on tarinan motiivi. Onko se vain kunnianosoitus kovan elämän läpikäyneelle naiselle vai kuuultaako taustalla jotain muutakin. Tämä ei ole ihan minua, muutamat poliittiset mielipiteet jätän omaan arvoonsa. Niitä minun on hyvin vaikea niellä. 

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 11: Lue virolainen tai Viroon sijoittuva kirja

torstai 1. marraskuuta 2018

Messulöytöjä!

Helsingin kirjamessut 2018 on nähty ja koettu. Tälläkin kertaa yksi kohde, joka täytyi katsastaa oli antikvariaattien osasto ja kyllähän niitä oli ja riitti. Ei niitä kaikkia hyllymetrejä pysty katsastamaankaan, joten tyydyin vain etsimään tiettyjä pisteitä - vanhat tyttökirjat ja jos siinä sivussa jotain mielenkiintoista silmiin osui, niin hyvä.

Kovin vanhat ja mielenkiintoisimmat kirjat olivat kovin kalliita, ja vaikka kuinka olisi mieli tehnyt ostaa, niin bubjetista täytyi pitää kiinni. Ei ylenmäärin kalliita ostoja. Mukaan lähti kuitenkin ihan hyvä pino luettavaa talvi-illoiksi.


Kuvitetut klassikot on lapsuudesta tauttuja sarjakuvamuotoon saatettuja teoksia. Ensimmäiseksi löysin Tsaarin kuriirin, jota en ole lukenut kirjana, nähnyt vain tv-sarjana joskus kauan kauan sitten. Ranskan vallankumouksen aikaan sijoittuva Terrorin kourissa on aivan outo, pieni vilkaisu sisältöön toi mieleeni  Dickensin Kaksi kaupunkia, joten lehti päätyi minulle. Muutenkin Ranskan vallankumous on historiallinen ajanjakso, mikä kiinnostaa. Shakespean Romeo ja Julia lähti myös mukaan, tosin minulla oli se jo ennestään, muisti vain vippasi. No, laitan ylimääräisen kappaleen varmaankin kiertoon.





Agathan Christien Salainen vastustaja kuuluu Christien Tommy ja Tuppence -sarjaan, joka täytyi ostaa kokoelman jatkoksi. Olenkin jo ehtinyt postatakin kirjasta, joten ei siitä sen enempää.

 
WSOY:n nuorten toivekirjaston kirjoja lähti mukaan enemmänkin. Aino-Marja Räsäsen Marjaana Madagaskarissa ja Elefanttitalo ovat kirjoja, jotka herättivät kiinnostuksen kaukomaihin sijoittuvina. Näitä kirjoja en muista, että olisin lukenut aiemmin eikä kansikuvatkaan ole yhtään hullummat, päinvastoin ne ovat omiaan lisäämään kiinnostavuutta.
 
Armine von Tempskin Pami-tytön paratiisin olen lukenut joskus kauan sitten. Kirja on ollut mielessäni uusintalukua ajatellen ja olin iloinen, kun löysin tämän teoksen. Saman kirjoittajan Anne korallisaarilla -teosta en muista olenko lukenut aiemmin vai ei, uskon sen kuitenkin olevan lukemisen arvoinen.

 



Unto Moilasen Unohdettu kylä on mielenkiintoinen kirja lapsuudesta, uskoisin ainakin tämän olevan se, joksi sitä takakansitekstin nojalla luulenkin. Tarina sijoittuu sotavuosiin. Bertie Bergenin Salaperäinne osakeyhtiö on puolestaan uusi tuttavuus. Olen tätä teosta katsellut vanhana nidottuna versiona erilaisin kansikuvin ja miettinyt onko kyseessä lasten vai aikuisten kirja. No, nyt sekin selvisi. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä salaisuuksia tarinassa paljastuu.


 Tyyne Pyrhösen Yllätysten kesä kuulostaa myös kiintoisalta tarinalta. Kansikuva on mukava ja pieni vilkaisu sisältöön herätti lukuhaluja.


Sonja Hedbergin Pappilan lapsista olen lukenut aiemminkin yhden kirjan verran, joten Pappilan-Kaisa herätti kiinnostusta jo luetun perusteella.







Aili Somersalon Siivekäs hirvi on herättänyt kiinnostusta jo pitkään nettiantikvariaatteja tutkiessa. 
Kirja on vanhempaa kirjallisuutta ja tarinakin sijoittuu aikoihin menneisiin, historiallisiin.


Vanhimmasta päästä kirjallisuutta on myös Johanna Spyrin Metsolan linna.



Johanna Spyrin herttaisen Heidi-tarinan lisäksi hän on kirjoittanut monia hauskoja lastenkirjoja, joita muutamia olen kokoelmiini hankkinut. Tämä vaikuttaa ihan mukavalta lisältä kirjailijan tuotannossa.


Veilä lähti mukaan Tuulikki Otsolan Takaisin kotiin -teos. Otsolalta olen jonkun kirjan aiemmin lukenut, jonka perusteella tämäkin kirja herätti kiinnostusta. Pelkän kansikuvan perusteella en kuitenkaan kirjaa hankkinut, hieman täytyi silmäillä syntyykö kiinnostus vai antipatia.



Nyt on jostain raivattava tilaa näille. Uuden kirjahyllyn hankintakin kangastelee mielessäni. Kotikirjastoni on sitten lapsuuden päivien kasvanut melkoisesti. Kirjat ovat ihania, kyllä vain ovatkin. Ainakin jotkut. Uskoakseni nämä löytöni ovat.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kirjamessut 2018 - Lauantai!

Kirjamessuilu jatkui osaltani vielä lauantaina. Hulinaa riitti edelleenkin ja väkeä virtasi joka ovesta. Itse suuntasin jälleen Töölön lavalle, jossa yhdeltätoista oli alkamassa Suomen kirjailijaliiton järjestämä keskustelu Kirjailija salakuuntelijana. Keskustelijoina oli Anna-Leena Härkönen, Essi Kummu ja Pasi Lönn, joita haastatteli Jarkko Tontti.


Keskustelun yhteenvetona voisi sanoa,että oikeilla nimillä kertomisessa on melkoinen vastuu. Siinä on huomioitava niin juridiikka kuin moraalikysymykset. Vapautta ei ole ilman vastuuta. 

"Luemme kuin hyeaanat"
 - Jarkko Tontti

"Älkää olko kirjailijan kavereita" 
- Anna-Leena Härkönen

"Jos haluan puhua totta, minun on kirjoitettava enemmän fiktiota"
 - Essi Kummu




Myöhemmin iltapäivällä,  samoin Töölön lavalla esiteltiin kirjailijoiden "Omia huoneita" ja tapoja työskennellä. Keskustelijoina oli Jyrki Heino, Johanna Venho ja Lauri Mäkinen. Keskustelua luotsasi Laura Lähteenmäki. Yksinkertaistetun yhteenvedon vetäen voisi sanoa,että yYmpäröivästä maailmasta 'kuplaan" pääsee esimerkiksi isossa ruskeassa nojatuolissa, jonka ympärillä on kaikki tarvittava kirjoista inspiroiviin tauluihin.

"Kirja on kuin oma huone."
- Laura Lähteenmäki

----
Siinä olikin sitten minun kirjamessuantini. Loppu päivästä meni taas haahuilllessa ja antivariaattien tarjontaa tutkaillessa. Kotimatkalle lähdin alkuillasta kotipaikkakuntani kirjaston järjestämällä linja-autokyydillä, jolla normaalitapauksessa olisin myös messuille lauantaipäiväksi tullut. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että messuista sai kyllä paljon enemmän irti näin kolmelle päivälle jakamalla, kuin yhden päivän kokemuksena.

Mitä jäin kaipaamaan oli bloggaripäivystys. Töölön lavan läheisyydessä oli kyllä bloggaajapaikka, vaane ei siellä bloggaajia tavannut, henkeä siellä saattoi vetää mukavilla sohvilla, mutta keskustelua ja tutustumista muihin bloggaajiin todellakin jäi kaipaamaan. 

Kiitos vielä messujärjestäjille bloggaripassista, joka mahdollisti minulle aivan omaa luokkaansa olevan messukokemuksen.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Agatha Christie: Salainen vastustaja!



Agatha Christie
Salainen vastustaja
Alkuteos: The Secret Adversary
Suomentanut Eva Siikarla
WSOY, 1974
293 + 1 s.

Ensimmäinen Christien Tommy ja Tuppence -seikkailu on ilmestynyt lähes sata vuotta sitten, vuonna 1922. Se on omistettu "Kaikille niille jotka viettävät yksitoikkoista elämää, toivoen että he saisivat edes toisten kautta kokea seikkailun ilot ja vaarat."

Neiti Prudence Cowley, arkkidiakonin tytär ja luutnatti Thomas Beresford ovat lapsuudenystäviä. He tapaavat viiden vuoden jälkeen sairaalaosastolla, jossa Prudence on apulaisenaja Thomas ilmeisesti hoidettavana. Sotavuosien jälkeen he jälleen tapaavat, tällä kertaa Dover Streetin maanalaisen uloskäynnillä. Ystävykset keskustelevat rahasta ja puolileikillään Prudence, joka on siis yhtä kuin Tuppence ehdottaa että he laittaisivat lehteen ilmoituksen, Oy Nuoret Seikkailijat AB:n nimissä, ja että he "huomioivat kaikki kohtuuttomat tarjoukset". Ilmoitusta ei kuitenkaan laiteta, sillä Tuppencen juttusille tulee  herra Whittington, joka tekee Tuppencelle tarjouksen. Kun mies kysyy mitä nimeä Tuppence käyttäisi tehtävässään,  tämä sanoo nimen Jane Finn, mikä saa herra Whittingtonin säpsähtämään ja suuttumaan.

Salainen vastustaja on siis ensimmäinen Tommy ja Tuppence -seikkailu ja täynnä nuoruuden intoa ja seikkailumieltä. Juoni liikkuu politiikan ja salajuonien maailmassa.

Ostin tämän kirjan kirjamessuilla, sillä haluan kerätä itselleni kaikki Christien Tommy ja Tuppence -seikkailut. Aiemmin postaamassani Salomonin tuomio -kirjassa Tuppence oli vahvoilla,  tässä tarinassa taas Tuppence oli liian hyväuskoinen, mutta Tommy puolestaan loisti. 

Teoksen kansipapereista voisin mainita, että ne ovat hyvin 70-lukulaiset. Päällyksen on suunnitellut Heikki Ahtiala. Kannen tyylissä on vahvaa persoonallisuutta. 

Helsingin kirjamessut - Perjantai!



Hyvin nukutun yön jälkeen kirjamessuilu jatkui perjantaina. Ensimmäinen kohteeni oli Hakaniemen lavalla, jossa oli aiheena Käsikirjoituksesta kirjaksi.






Katja Leino haastatteli Sanna Pullia, Reetta Miettistä ja Touko Siltalaa. Yhteenvetona keskustelusta voisi sanoa, että prosessi käsikirjoituksesta kirjaksi on pitkä. Se vaatii lukemista, lukemista ja hiomista. Kirjassa, joka lopulta läpäisee seulan julkaisuksi kuultaa "omaäänisyys", ilmaisun raikkaus ja tuore ajatus, joka virkistää.

Seuraavaksi suuntasin Vallisaareen, jossa esittelyssä oli Petteri Saarion Luonnon lumo -teos.





"Luonto tekee hyvää myös niille, jotka eivät itse sitä ymmärrä"
- Petteri Saario



Loppupäivä kuluikin haahuillessa ja antikvariaatteja kierrellessä. Tapasin myös Saran jonottamassa Gummeruksen osastolla Minna Rytisalon nimmaria Rouva C -teokseen. 

Muuten en messuilla juuri bloggaajia tavannutkaan, paitsi Lumiomena-blogin Katjan. Nytei ollut edes erityistä bloggaripäivystystä, mikä minusta oli harmi, sillä olisin mielelläni tehnyt tuttavuutta muiden kirjabloggaajien kanssa.

Perjantainakin oli paljon mielenkiintoisia aiheita, jotka olisi kiinnostanut, kuten Kuolemaantuomittu vakoilija Von Hellensin kohtalo, Vihapuhe ja itsesensuurin mekanismit, Revi se (revittyjä sanoja runoiksi on ollut harrastuksani jo ennen Revi se -teoksen ilmestymistä),  Yksi kevät punaisten tyttöjen tarina 1918 puhumattakaan Z.Topeliuksesta Suomen löytäjänä. Kaikkeen ei kuitenkaan rahkeet riittänyt, levätäkin piti välillä ja käydä syömässäkin. Ja ne antikvariaatit. Niiden katsastaminen on ihan oma lajinsa.