lauantai 19. elokuuta 2017

Tracy Leininger Craven: Vaara vuorilla!

Tracy Leininger Craven
Vaara vuorilla
Päivä Oy, 2017
Alkuteos: Alone Yet not Alone
Suomentanut Marja Sevón
138 s.


Syksy 1755 --- --- Kaikki oli kuten oli ollut eilenkin - kaikki lukuunottamatta tummapintaista hahmoa, joka seisoi äänettömänä kuin joentöyräällä kaartuva tammi. Hänen vaatetuksensa sulautui ympäröivään metsään. Hänen läpitunkevat tummat silmänsä seurasivat perheen jokaista liikettä.



Intiaaniaiheisia kirjoja ei ole turhan paljon. Nähdessäni mainoksen tästä teoksesta ajattelin heti, että ihanaa! Tuo minun täytyy hankkkia. Kirja ei ole kovin paksu, mutta sitäkin kiehtovampi. Suomenkielisen teoksen nimi Vaara vuorilla ei kerro kovinkaan paljoa teoksen syvimmästä olemuksesta, jos kohta vaarojakin on. Enemmän kuitenkin teoksessa korostuu vanhan virren sanat, jotka vakuuttavat, että et ole koskaan yksin. Tämä laulu on tärkeä Leiningerin perheelle ja erityisen tärkeäksi se muodostuu Leiningerine perheen tyttärille, 12-vuotiaalle Barbaralle ja 9-vuotiaalle Reginalle.

Eletään vuotta 1755. Englantilaiset ja ranskalaiset sotivat siirtomaaherruudesta ja irokeesit ovat lyöttäytyneet yhteen ranskalaisten kanssa. Leiningerin perhe on muuttanut saksasta ja sijoittunut Blue Mountain -vuoristossa sijaitsevaan laaksoon, lähelle Penn's Creek -jokea. Perhe on saanut asua rauhassa intiaaniheimojen kanssa aina tuohon kohtalokkaaseen syksyyn. 

Leiningerien perheeseen kuuluuu isä, äiti, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Kun äiti ja toinen pojista lähtevät myllyyn jää isä toisen pojan ja tyttöjen kanssa kotiin, jonne pian ilmestyy joukko intaaneja. Isä ja poika saavat surmansa ja tytöt joutuvat intiaanien vangeiksi ja matkan varrella Barbara ja Regina erotetaan toisistaan. Barbara muistuttaa Reginaa äidin laulamasta virrestä, säilytä se aina sydämessäsi, älä unohda sitä koskaan. Vuodet kuluvat ja Barbaran vangitsija Galasko tahtoo Barbarasta puolison itselleen. Barbara ei ole unohtanut perhettään eikä Reginaa. Vaikka rangaistus karkaamisesta on karmea, Barbara suunnittelee pakoa ja vihdoin yhdessä naapurintytön Marien, joka on myös joutunut vangiksi ja kahden pojan kanssa he suuntaavat kohti Fort Duquesnen linnoitusta, jonka englantilaiset ovat valloittaneet ranskalaisilta. Matkaa on useita satoja kilometrejä ja pelko takaa-ajajista siivittää nuorten pakomatkaa.

Vaara vuorilla pohjautuu todelliseen Penn's Creekin verilöylyyn ja Leiningerien perheen sukuhistoriaan. Tracy Leininger Craven kirjoitti ensimmäisen version tästä kirjasta 9-vuotiaana. Teoksessa aistii edelleenkin tietynlaisen lapsen näkökulman olematta silti lapsekas. 

Kirjan kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen joka kertoo tarinaa Barbaran näkökulmasta.  Kerronta on kuvailevaa, dialogiaa ei ole kovin paljon, mutta sen verran ,että kerronta ei käy puuduttavaksi tai yksitoikkoiseksi. 

Vaikka tarina siis eteneekin Barbaran ja näin ollen siirtolaisnäkökulmasta puhumattakaan kristitty-pakana -näkökulmaa, niin intiaaneja ei kuvata pelkästään negatiivissävytteisesti, vaan heissä nähdään myös inhimillisyyttä ja myönteisiä. Nämä intiaanien arkielämän kuvaukset ovatkin mielenkiintoisia.

Sen jälkeen kun maissinkorsi murtautuu maasta esiin ja kurottuu kohti taivaita, kylvämme jokaisen korren tyven ympärille papuja ja kurpitsoita. Siinä ovat "kolme sisarta". Ne auttavat toinen toisiaan kasvamaan vahvoiksi ja tuottamaan paljon satoa. Maissi kutsuu papuja kasvamaan ylös pitkää varttaan, ja kurpitsan rönsyilevä kasvusto tukahduttaa rikkaruohot. Maissi ja pavut antavat ravintoa mullalle ja auttavat sisartaan kurpitsantainta kasvamaan isoksi ja vahvaksi.

Vaara vuorilla on kertomus huikeasta pakomatkasta halki erämaiden ja lujasta uskosta, joka kestää vaikeuksienkin keskelläkin. Se on myös tarina löytämisestä ja siitä, kuinka vanha laulu voi herättää muistijäljet, jotka ovat kauan sitten hautautuneet ja kadonneet.

Pidin paljon tästä kirjasta, jonka voisin lukea hetimmiten uudelleenkin. Täytyy kuitenkin mainita, että kaipasin hieman ja syvällisempää tarinan käsittelyä. Esimerikiksi tässä jäi täysin pois, mitä tapahtui intaanileirissä, kun huomattiin, että nuoret olivat karanneet. Toisaalta kirjailija on kertonut tarinan oman sukunsa  perimätiedon pohjalta ja ottanut näkökulman siltä pohjalta. 

-
Googlaamalla löytää lisää tietoa Barbaraan liittyen, ainakin englanninkielellä, muun muassa tämän.

---
Kirjallinen USA:n osavaltiovalloitus: Pennsylvania
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 26 sukutarina
Muuttoliikkeessä haasteeseenkin tämä sopii.


2 kommenttia:

  1. Tästä tulee vähän mieleen lukemani kirja Indian Captive, joka myöskin pohjautuu tositarinaan tytöstä, joka joutuu intiaanien vangiksi ja adoptoidaan heimoon. Kirjassa intiaaneja kuvaillaan juuri positiivisesti rauhallisiksi, mikä minua kyllä hiukan ihmetytti, koska he tappoivat Maryn perheen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhtautuminen oman heimon keskellä on toki eri kuin niin sanottuihin vihollisiin. En osaa sanoa, mitä tuolla rauhallisuudella tuossa mainitsemassasi kirjassa on tarkoitettu, kun en ole siihen tutustunut. Ei kai rauhattomuus tai rauhallisuus tai levottomuus yleisesti ole luonteenpiirre missään heimossa tai väestössä, ne ilmenevät vain toiminnassa ja elämän keskellä suhteessa tapahtumiin.
      Yleinen tapa intiaaniheimoilla oli, että vankeja adoptoitiin heimoon kuolleiden ja menetettyjen perheenjäsenten tilalle, niin Barbarakin, joka kuitenkin koko ajan suunnitteli pakoa.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.