sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut!


Aili Somersalo
Mestaritontun seikkailut
WSOY, 1951
143 s.
Kuvittanut Onni Mansnerus

Oli yö. Satumaan kuninkaanlinna nukkui vanha Mestaritonttu vain valvoi. Hän istui ypöyksinää linnan laajassa eteisessä suuri kultainen avain polvillaan ja vartioi linnaa. Näin oli hän vartioitunut jo ka yö jo monta sataa vuotta. Siinä istuessaan Mestaritonttu katseli eteisen katossa kimaltelevaa helmeä, joka loisti kuin lyhty. Se oli ihmeellinen helmi, sen oli Merenkuninkaan poika kerran antanut Satumaan Päivikille lahjaksi, mutta Päivikki ei siitä silloin huolinut, vaan antoi sen Mestaritontulle, ja hän oli ripustanut sen eteisen kattoon yölyhdykseen.

Näin alkaa Aili Somersalon satu, joka on jatkoa Päivikin sadulle. Päivikin satu on itselleni tärkeä lapsuuden kirja, Mestaritontun seikkailuja en muista aiemmin lukeneeni. Mestaritonttu, joka on siis ikänsä kaiken vartioitunut Satumaan kuninkaalinnaa saa eräänä nuhteet kuninkaalta ja päättää, että nyt saa riittää. Minä jätän nämä hommat ja lähden maailmalle. Ja niin hän tekee. Matkalla Mestaritonttu tapaa noita Sammaleisen, ja päätyy hänen kanssaan yksinäiselle saarelle. Mestaritonttu ei kuitenkaan viihdy noidan mökissä, vaan pistää oman asumuksensa läheiselle kummulle, suuren kiven ja kuusen varjoon. Kuultuaan, mihin tonttu on asettunut ei Sammaleinen tunnu oikein pitävän ratkaisusta, mutta jättää sanomiset sanomatta.

Mestaritontulle selviää, että kiven sisällä on vangittuna Aamuruskonmaan kuninkaantytär Saraste, jonka paha peikko on sinne vanginnut kutomaan hääviittaa kultaisista hiuksistaa. Kaikenlaista muutakin Mestaritontulle selviää ja hän kutsuu avuksi Yönsilmän. Sarasteella on veli, Aamuruskonmaan kuningas, joka oli kuusena vartioinut sisarensa vankikiveä. Kun Mestaritonttu ja Yönsilmä ovat poistaneet pahan lumouksen ja palanneet Satumaahan, lähtee Aamuruskonmaan kuningas puolestaan pelastamaan Päivikkiä merenkuninkaan hovista.

Mestaritontun seikkailut on  mielenkiintoinen satu. Siinä on pieniä loogisuusongelmia ja jäntevyys hieman notkahtelee loppupuolella, jossa ollaan meren valtakunnassa, mutta pitkästyttäväksikään sitä ei voi sanoa eikä tylsäksi. Onni Mansneruksen kuvitus on vahvaa ja puhuttelevaa. 

En ole kovin innokas tonttufani ja noidat ja muut velhot jätän omaan arvoonsa. Tässä kirjassa minua kiinnosti ennen kaikkea Päivikin kohtalo. Jäikö hän meren valtakuntaan vai millainen oli kohtalo hänellä? 

En lähde loppuseikkailun juonenkäänteitä sen enempiä setvimään, kerron vain, että päällimmäiseksi tunteeksi sadusta jäi, ei niinkään itse tarina, kuin symboliikka, joka tuli erityisesti esille, kun Aamuruskonmaan kuningas lähtee hakemaan meren mustasta syvyydestä surunyrttiä.  

Mestaritontun seikkailut ilmestyi ensimmäisen kerran 1919. Kirjasta on otettu monia painoksia ja ilmeisesti sitä luetaan jopa enemmän kuin Päivikin satua. Itselleni kuitenkin Päivikin satu on edelleen se tärkeämpi kirja.



...
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 3: Suomalainen klassikkokirja
100 suomalaista kirjaa

EDIT: Mestaritontun seikkailuista on lukenut myös Elina Luettua elämää -blogista. Hän on kiinnittänyt huomiota sadun moniin valtakuntiin ja kielen rikkauteen ja vanhoihin ilmaisuihin. Itse vierastin kemu-sanan käyttöä, joka oli hieman poikkeava muusta sanastosta. Myös Lumomena on kiinnittänyt sanaan huomiota.

3 kommenttia:

  1. Hmm, minä en Päivikin satua edes tunne vaikka tämän luin, ja silloin hieman ihmettelin tuota jälkipuolta kun se tuntui jotenkin irralliselta, mutta Päivikin suurempi tuttuus aiemmasta kertomuksesta varmaan olisi vaikuttanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Päivikin satu oli minulle tuttu, niin minulle jäi pieni tuntuma, että tämän mestaritonttutarinan jälkipuolisko oli tavallaan ympätty tähän jatkoksi, se olisi minusta ansainnut erillisen tarinan ja hieman monipuolisemmin ja jäntevämmin kerrottuna. Minä näen näissä tarinoissa kyllä vanhvaa symboliikkaa itse tarinoiden takana.

      Poista
  2. Tein Mestaritontun seikkailusta kerran analyysin kouluun, ja huomasin, kuinka paljon perinteisiä sadun tunnusmerkkejä tarinassa oli. Kaksi neitoa pulassa, vanha ja viisas tonttu, satumaat. Siinä kuitenkin oli suuresti esillä juuri suomalainen mytologia, aika hienoa.

    VastaaPoista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.