keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Charlotte Bronte: Professori!



 Charlotte Bronte
Professori
Tammi, 2009
331 s.
Esipuhe ja suomennos Inkeri Koskinen

"Romaanikirjailijoiden ei tulisi koskaan antaa itsensä väsyä todellisen elämän tutkailuun. Jos he täyttäisivät tämän velvollisuuden tunnollisesti, he tarjoaisivat meille vähemmän kirkkaiden valon ja varjon kontrastien kirjomia kuvia. He kohottaisivat sankarinsa ja sankarittarensa vain harvoin hurman huipulle, ja vielä harvemmin upottaisivat heidät epätoivon syövereihin; sillä jos me harvoin nautimme ilon täyteyttä tässä elämässä, niin vielä harvemmin me maistamme toivottoman tuskan katkeruutta."

Charlotte Bronten Professori on aika lailla tällainen kirja - tasapaksu. Ei suuria huippuja ei syviä alhoja. Päähenkilö William Crimsworth kulkee elämänsä polkua  tyynesti tai vähemmän tyynesti, mutta silti vakaasti ja tunnollisesti. Hän on orpo, aatelista sukua, mutta ei suostu aatelisten sukulaistensa holhottavaksi vaan ryhtyy liikemieheksi, eli palvelijaksi veljelleen. Veli on kaikkea muuta kuin rakastava veli ja pian William eroaakin kirjurinvirastaan ja lähtee Belgiaan poikakouluun opettamaan englantia ja ranskaa. Tähän hänet on viitoittanut muuan tuttava, hra Hunsden, joka on sivuhenkilönä pienessä mutta tärkeässä roolissa.

Belgiassa William saa pian lisätunteja naapurissa sijaitsevasta tyttökoulusta, jossa madame Reuter on ohjaksissa. Tyttökoulussa William tutustuu myös köyhään opettajattareen Francesiin, joka saa kohta kuitenkin lähtökäskyn madamelta.

Professori on siis aika tasapaksu kirja, jonka lukeminen välillä on aika puuduttavaa. Ei tämä kuitenkaan tylsä ole. Kirjan tarina soljuu eteenpäin tyylillä, joka luo mainion luonneanalyysin Williamista puhumattakaan muista henkilöistä.

Professori on Charlotte Bronten ensiteos, joka on julkaistu kuitenkin vasta hänen kuoltuaan. Kirjan takakannessa teosta luonnehditaan epäsovinnaiseksi. Tätä jäin hieman pohtimaan. Nykymittapuulla tämä ei vaikuta niin paljon epäsovinnaiselta kuin epäkorrektilta joidenkin kuvausten ja aatemaailman osalta (kuvaus flaamilaisista esimerkiksi on aika pöyristyttävää). On kuitenkin huomioitava, että kirja kuvastaa ajan ajattelutapaa. Epäsovinnaista ilmeisesti oli tuohon aikaan, että aatelinen naisi alempiarvoisensa. 

Pohdituttavaa:

Naiset voivat rakastaan suorastaan rumaakin miestä, jos hän vain on lahjakas

Williamista miehenä vaikutti, että hän ei puolestaan voisi rakastaa rumaa naista, päinvastoin siis kuin naiset, jotka voisivat rakastaa rumiakin. Hmm. Onkohan näin?

Kohdalle osuvaa:

Kun hän osasi lukea, hänestä tuli lukutoukka --- hänellä on ollut harvoja leluja , eikä hän ole koskaan halunnut enempää. 

Aika lailla kuin minusta sanottua.

Loppupäätelmä:

Kerronnan tyyli ja sävy on mustavalkoista, värejä tässä kirjassa ei juurikaan ole. Ei tämä silti ole synkkä, vaikka välillä lukiessa uumoilin surullista loppua. Ehkä Charlotte Bronte on osannut asennoitua miehiseen katsantokantaan, miehen, joka on vakaa ja harkitseva eikä anna itseään manipuloida. 

Kyllä tämä kirja kannatti lukea.

....
Tällä postauksella muistutan sinua Charlotte Bronte haasteesta (katso sivupalkki).

2 kommenttia:

  1. Luin tämän itsekkin noin kuukausi sitten, mutta bloggaan vasta huhtikuussa. Tämä ei tosiaan ollut aivan napakymppi, ja minusta suurin puute oli mies-kertoja,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta mieskertoja ei niinkään ollut harmillista, päinvastoin se oli mmielestäni mukavan erilaista. Mutta kerronnassa oli tietynlaista jahkailevuutta, mikä hidasti lukemista.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.