Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna!

Ulla-Lena Lundberg
Kuninkaan Anna
Gummerus, 2014
Yhteisnide
Alkuperäisteokset:
Kungens Anna
Ingens Anna
Suomentanut Kaija Kauppi
Suomennoksen uudistanut Juhani Lindholm
598 s.

Elämä ulkosaaristossa on melkein sanoinkuvaamatonta, sanoivat ylioppilaat, niin laveasti he sistä kuvailivatkin, eikä missään ole miellyttävämpiä ihmisä kuin siellä.

Elämää ulkosaaristossa kuvaa Lundberg tässä teoksessaan, tai oikeastaan kahdessa teoksessa Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna.

Päähenkilö Anna on tarinan alussa nelivuotias saaristolaistyttö, joka asuu Kökarin pienimmässä mökissä, jota kutsutaan nimellä Kuningas. Annan isä kuolee kalasstusmatkalla kohdatessaan sodan jäljiltä ajelehtimaan jääneen miinan. Kuvaus Anna isän hautajaisista on kuvottavaa luettavaa, se, mitä jää jäljelle, kuvottavuudestaan huolimatta kerronnassa on korutonta kunnioitusta.

Lainasin tämän kirjan kirjastoautolta. Teos vaikutti mielenkiintoiselta, vaan kuinkas kävi. En oikein tiedä, mitä tästä ajattelisin. Kuninkaan Anna on kerronnaltaan hyvin erilainen kuin Kökarin Anna. Niin kauan kuin Anna oli lapsi tarina piti otteessaan, ja kyllä lukeminen sujui koko Kuninkaan Annan ajan. Silloinkin, kun Anna kasvoi nuoreksi naiseksi ja ihastui Kökariin tulleeseen taidemaalariin Staffarniin. Täytyy kuitenkin sanoa,  että siinä oli vähän liikaa "seksappealia" minun tapaiselle lukijalle. Staffan oli sellainen kyyninen elostelija, kuten hän itsekin itseään kuvasi. Ihan sääliksi kävi Annaa, että hän sellaiseen meni ja rakastui eikä päässyt irti vielä sittenkään, kun tuli hyläytksi.

Kirjan toinen osa, Kökarin Anna oli sitten kerronnaltaan hyvin erilainen. Annasta tuli opettaja ja hän siirtyi Paraisille kansakoulunopettajaksi. Vuodet vierivät, käytiin sodat. Anna kaipaa perhettä, olisi edes lapsi. Hän kohtaa uuden miehen - pettyäkseen jälleen.

Annan elämänkaari piirretään nuoresta naisesta vanhuuteen, 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä seitsemän-kahdeksankymmentäluvulle. Ajallinen vauhti on vähän liian kova, varsinkin Kökarin Annassa. Annan elämää peilataan enemmän ympäristön tapahtumilla, ajatuksilla kuin sillä, että Annalle tapahtuisi jotain. Anna elämä on niin yksituumaista yksinäisyydessään, ystävyyksissään.

Staffan kadehti heitä sen tähden että he osasivat helposti pukea kaiken sanoiksi ja antaa suruille ikään kuin erillisen ja ulkopuuolisen hahmon. Heidän sydämissään ja ajatuksissaan oli hyvä ilmanvaihto: uusi elämä virtasi raikkaana tilalle, kun vanha tunki tunkkaisena ulos.

Tällaista ilmavuutta olisin kaivannut kerrontaan myös Kökarin Annassa. Saaristolaisten kuvaus henkisesti ilmavina ei oikein lyönyt yksiin kerronnan kanssa. Siinä, missä Kuninkaan Anna oli jouhevampi ja eläväisempi Kökarin Anna oli tasapaksua jankkaamista ja mitä suuremmiksi sivunumerot tulivat, sitä tylsempää tekstiä oli lukea. Tätä kirjaa tuskin tulee luettua toiseen kertaan. Siinä ei ollut oikein mitään, mihin olisi tarttunut, paitsi saaristolaisuus. Saaristo karuudessaan herättää kiinnostusta, mutta elää noilla luodoilla kesät talvet - jaksaisiko sitä? Tuskin tällainen metsien keskellä elänyt, niin paljon kuin merta ja kivikkoisia paikkoja rakastankin. 

Jos vertaan Lundbergin Kuninkaan Annaa Anni Blomgvistin Myrskyluodon Maijaan, niin pisteet meneävät Maijalle. Silti heissä molemissa on jotain samankaltaista periksiantamatonta saaristolaishenkeä. Minä vain en saanut otetta ja kipinää tästä teoksesta, ei sille mahda mitään. Olen kuitenkin tyytyväinen, että aika-ajottaisesta puutuneisuud,esta huolimatta sain tämän luettua läpi, enkä jättänyt kesken, vaikka välillä säpsähdinkin, että hupsista - mitäs sitä tulikaan luettua.

Helmet-lukuhaasteen kohta 44: Kirjassa joku kuolee.

---
Kuninkaan Anna on lukenut myös Maria Sinisen linnan kirjastosta. Hän on löytänyt kirjasta sen ydinsanan, mikä leijaili minunkin tajunnassani lukiessani, se sana on toiveikkuus. Toiveikkuutta oli tässä kirjassa paljon, täyttymystä taas - no ainakin erilailla kuin lukijana odotin.