Jacobin takki
WSOY, 2013
Alkuperäisteos: The Puppet Boy of Warsow
Suomentanut Anna Lonnröth
361 + 1 s
Jacobin takki herättää kahtalaisia tunteita. Tarina vetää kyllä mukaansa, siinä on jännitettä ja se vetoaa tunteisiin. Ajankohta ja historiallinen aspekti todellisine tapahtumineen vie ihmisyyden äärirajoille. Toisaalta, mitä pidemmälle luen hiipii mieleen epäilys. Kirjoittaako kirjailija todellisesta henkilöstä vai onko tämä vain sepitettä. Heilahtelu sepitteen ja todellisuuden välillä on kuin seinäkellon nakse, se alkaa kuulua liian häiritsevänä, mitä pidemmälle luen.
Jacobin takki kertoo neljän-viidentoista ikäisestä varsovalaisesta juutalaispojasta Micasta. Kun natsit valtaavat Puolan ja juutalaiset siirretään ghettoon on Mican isoisä saanut surmansa ja Micalle itselleen on jäänyt muistoksi isoisän erikoinen takki. Takin kätköistä Mica löytää salaisia taidolla tehtyjä taskuja, jotka sisältävät kaikenlaisia esineitä, muun muassa paperimassasta tehtyjä käsinukkeja.
Takki tässä kertomuksessa on symboli ihmisen elämästä.
"Olen myös hyvin kiitollinen kaikille taiteilijoille, jotka kokoontuivat kanssani BLANK-studioille vuoden 2008 syksyllä, ja joiden seurassa löysin "Nukkeprinssin siemenen": takin, jossa oli rahataskuja..."
Kirjailijan loppusanoissaan esittämä kiitos tuo ilmi, paitsi sen, että Jacobin takilla on vastine, joskaan ei yksi yhteen, myös sen, että Nukkeprinssi on mielikuvituksen tuote, jos se kohta onkin sijoitettu historiallisesti todenmukaiseen ympäristöön. Jacobin takin pohjimmainen motiivi onkin ilmeisesti se, että meidän tulisi nähdä tarinat, jotka saattavat sisältyä hyvinkin arkisiin asioihin.
Eli aina kun näet tavallisen takin, mieti, mitä sen poimuissa saattaa piillä, mitä muistoja on kätketty sen taskuihin. Se saattaa kuiskia sinulle öisin. Sen hihoihiN on ommeltu monta muuta tarinaa, ja sen saumoihin kätkeytyy monia aarteita.
...
...
En ole ihan vakuuttunut siitä enkeliasiasta, mutta minulle tulee mieleen Talmudin säe, josta pidän: 'Jokaisella ruohonkorrella on enkeli, joka kumartuu kuiskaamaan: kasva, kasva!' Tarvitsemme kaikki toisiamme, Kalim, tarvitsemme kaikki toivoa.
Varsovan ghetossa se toivo on Jacobin takki. Mica alkaa pitää nukketeatteriesityksiä isoisänsä valmistamilla nukeilla ja tehden itsekin uusia nukkeja.
Mican tarinan ohella kirjassa on myös toinen tarina. Saksalaisen sotilaan Maxin tarina. Mican ja Maxin kohtalot solmiutuvat toisiinsa ja solmujen avaajiksi joutuvat jälkipolvet.
Jacobin takki on koskettava kertomus. Se tuo esiin sodan mielettömyyden ja puhuu vaikuttavasti ihmisarvoisen elämän oikeutuksesta ja siitä, että olemme kaikki samaa verta ja lihaa. Ja juuri siksi, että teos puhuu tärkeästä asiasta koenkin ristiriitaisena tuon aiemmin mainitsemani sepitteen ja todellisuuden vastakkainasettelun. Voiko Holokaustista puhua sepitteen kautta? Viekö se uskottavuutta siltä, että se mielettömyys on kerran ollut totta.
Jacobin takki on hieno tarina, se ei ole lohduton eikä toivoton tarina kaikessa raadollisuudessaankaan. Siinä on kuitenkin muutamia pieniä yksityiskohtia, jotka hieman syövät uskottavuutta ja kerronnallista kantavuutta. Otetaan esimerkiksi Mican (isoisän) nuket. Niiden pää on tehty paperimassasta. Mica luovuttaa itselleen tärkeän nuken Prinssin saksalaiselle sotilaalle Maxille, jonka matkassa se lopulta joutuu kauas Siperiaan sotavankeuteen. Joidenkin aikojen kuluttua Max karkaa Siperiasta ja pääsee takaisin kotiseuduilleen. Karkumatkalla hän kuitenkin joutuu tulvivan joen pyörteisiin. Itse uskoisin, että paperipää kyllä hajoaa jos joutuu veteen. Siksi minusta tuntuu jotenkin epäuskottavalta pienen paperimassanuken säilyminen halki vuosien ja koettelemusten.
Jabobin takki on symboli. Se on symboli niistä monista toisen maailmansodan sankareista, jotka kävivät taisteluun natsivaltaa ja joukkotuhoa vastaan. Micassa ja isonisän takissa yhdistyy heidän tarinansa, jotka eivät jääneet katsomaan vaan alkoivat toimia omankin henkensä uhalla. Luettelo heistä, todellisista henkilöistä on kirjan lopussa.
Tämä oli kuitenkin lukulöytö kirjastoautoreissulla ja kirja, joka ei voi olla jättämättä jälkeään muistiin.
Jacobin takin on äskettäin lukenut myös Hemuli. Lilli Kirjataivaasta mielestä Jacobin takki tarjoaa astetta pehmeämmän tavan tutustua holokaustin historiaan ja kauheuksiin.Lilli on kiinnittänyt huomiota siihen, että Mica on alleviivastusti fiktiivinen hahmo, josta en ehkä ole ihan samaa mieltä. Riippuu ehkä lukijan kyvystä aistia todellisuuden ja sepitteen rajapinta todellisuuden miljöössä.
Sain Jacobin takin joululahjaksi. En ole tohtinut lukea sitä. Vielä minä sen luen. Tekstisi antaa ainakin toivoa. Arastelen sen rankkuutta.
VastaaPoistaEn tiedä, johtuiko tästä kirjasta vai mistä, näin kyllä joitakin ei niin mukavia unia. Tämä ei kuitenkaan ole rankimmasta päästä aiheen esille tuomisessa. Tässä ei niinkään keskitytä holokaustikuvauksiin kuin siihen, mitä Jacob teki ja tunsi ja sitten tietysti Maxin kokemuksiin.
Poista