perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kansikuvien merkityksestä!


Anni Swanin Pikkupappilassa kansikuvitusta vuosilta 1922 ja 1945. Jälkimmäinen on Wendeliniä, mutta onko sitä myös ensimmäinen?

Anni Swanin Pikkupappilassa ja sen jatko-osa ovat Anni Swanin klassikoista minulle rakkaimmat. Mistä tuo viehättyminen juuri tähän tarinaan on niin merkityksellinen on vaikea sanoa. Ehkä tarinan viehätys piilee tarinan moninaisuudessa, joka on yhtäaikaa sekä sadun lumoa että eletyn elämän tunnelmaa. 

Kansikuvat merkitsevät minulle aika paljon valitessani kirjoja luettavakseni. Tosin olen löytänyt sellaisiakin kansikuvattomia teoksia, jotka päälle päin näyttävät mitäänsanomattomilta, mutta ovat sisältä kirkkaita helmiä ja ehkä päinvastoin kauniissa kansissa voi olla mitäänsanomaton tarina. Takakansitekstit vaikuttavat myös jonkin verran. Niin kansikuvat kuin takakansitekstit herättävät mielenkiinnon tai työntävät luotaan. 

Pakko sanoa, että minusta ennen vanhaan on tehty paljon kiintoisampia kansikuvituksia kuin nykyään, varsinkin nuortenkirjojen kiiltäväpintaiset kannet eivät jostain syystä oikein herätä mielenkiintoa ja mitä tulee selkämystaiteeseen, niin se onkin sitten asia erikseen. Jos selkämystekstistä on vaikea saada selkoa, niin kirja todennäköisesti jää hyllyyn. Hyvä kansikuva ja selkämys on selkeä eikä liioilla krumeluureilla koristeltu. 

Anni Swanin Pikku Pappilassa on ollut hyllyssäni jo pitkään klassikkopainoksena. Sen kansikuva on tyylikäs ja sopii hyvin tarinaan. Aika samoilla linjoilla on tuo vanhempikin kuvitus. Ulla ja Mark molemmissa kuvituksissa nähtävissä ja suomalainen maaseutumiljöö menneiltä ajoilta aisittavissa.  Erot kansikuvisssa näkyvät typografiassa. Molemmat kansikuvat ovat vetoavia ja herättävät kiinnostuksen ainakin minun kaltaisessa nostalgiahenkisessä lukijassa.

Anni Swanin Kootut Klassikot ovat sen verran tutuiksi ja rakkaiksi käyneitä teoksia, että niihin on vaikea kuvitella toisen tyylisiä kansikuvia. Nykyaikaiset kuvitukset näissä kirjoissa tekisi jotenkin ristiriitaisen vaikutelman, kun tarinat kuitenkin sijoittuvat aikaan menneeseen. Tietysti kokemus voi olla erilainen nykyajan lapselle, joka tarttuisi ensimmäistä kertaa teoksiin. 

Tässä vielä kollaasina muutamia kansikuvituksia Anni Swanin teoksiin. Kuvitukset on vuosien 1915-1948 väliltä ja niiden tekijöissä on ainakin Maija Karma (Nimikirjaimista MK päätellen tuo Arnellin perhe kuvitus, joka vetoaa erityisesti minuun tunnelmaltaan, jopa enemmän kuin Wendelinin kuvitus vuoden 1958 teoksessa.) Muista taiteilijoista näissä (alla olevat) minulla ei ole tietoa. Tuo Iris-rukan vihreäasuinen tyttö on herkkä ja koskettava. Kansikuva on vuodelta 1919.


Kansikuvat ovat kiintoisia ja paljon puhuvia moninaisuudessaan. On ikävää, että nykyään on vähän sellainen tuntuma, että kansikuviin ei oikein aina kiinnitettäisi tarpeeksi huomiota. Mikä minua erityisesti ihmetyttää, että jotakin kuvaa saatetaan käyttää kansikuvana useammassakin teoksessa, eikä se siten yksilöi teosta tarpeeksi. 

Tällä mukana Sirrin kesäisessä kansikuvahaasteessa.

12 kommenttia:

  1. Anni Swanin satukirjat ovat jo lapsuudesta tuttuja. Maija Karman kuvitus on aina ollut se ykköskuvitus, josta olen pitänyt esim. Tiitiäisen satupuu ja Onneli ja Anneli-sarjan kirjat on Maija Karman kuvitusta samoin Aapelin Koko kaupungin Vinski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martta Wendelin ja Maija Karma ovat kyllä kansikuvituksissa omaa luokkaansa.

      Poista
  2. Jotkut kansikuvat ovat niin kauniita ja tunnelmallisia, minä pidän niin vanhoista kuin uusistakin kansista. Mummunikin lempikirja Anni Swanilta oli Pikku pappilassa. :) Muistan itsekin pitäneeni siitä.

    VastaaPoista
  3. Ollin oppivuosissa on saman tekijän kansi, mutta en löytänyt merkintää tekijästä. Minusta vanhojen dekkarien ja NTK-sarjojen kannet ovat hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa dekkareissa on todella kutkuttavia ja kiehtovia kansikuvituksia.

      Poista
  4. Kansikuvat innostavat ainakin minua tutustumaan kirjaan tarkemmin. En pidä harhaanjohtavista kansikuvista, joita ei ole tehty juuri sitä kirjaa ajatellen.

    VastaaPoista
  5. Nuorten kirjoista en tiedä, mutta muuten olen eri mieltä kirjojen kansien suhteen: minusta suomalaisten kirjojen kannet ovat usein hämmästyttävän hienoja. Valitettavasti se kuitenkin loppuu usein kansiin, sisäsivujen suunnittelu ei ole yleensä niinkään tyylikästä. Tämä siis yleisenä huomiona suomalaisen kirjallisuuden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus harvoin olen nähnyt kirjoja, joissa on myös sisäkansiin kiinnitetty huomiota, mikä on mukava huomio, kun kirjaa katselee. Harvemmin näin tosin tapahtuu.

      Poista
  6. Kansikuvatkin ovat varmaan aikansa lapsia ja kertovat aina jotakin omasta ajastaan. Minuakin viehättävät suuresti vanhat kannet, ja esim. juuri Anni Swanin teoksissa on todella kauniita kansikuvituksia. Wendelin ja Karma jättivät molemmat hurmaavan ja aikaa kestävän jäljen kuvitusten historiaan. Mutta on nykykansissakin helmiä, ilahdun aina kun joku erityisen kaunis osuu kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! En sanokaan, että kaikki nykykansikuvat olisivat kehnoja tai mitäänsanomattomia. Minä vain jostakin syystä en oikein ihastu kovin kiiltäviin kansiin. Täytyy sanoa, että myös kirjan muoto ja koko vaikuttavat aika paljon lukukokemukseen.

      Poista
  7. Vanhojen tyttökirjojen kansikuvat viehättävät minua todella paljon ja juuri Wendelinillä ja Karmalla on todella kauniita kansikuvia! Ihanaa, kun olet löytänyt Anni Swanin varhaisten painosten kansikuvia. Tuota Pikkupappilassa vuodelta 1922 en ole aikaisemmin nähnyt. Minkä Swanin kirjan värikäs kansikuva on tuo, jossa tytöllä on kitaran tapainen kädessä, Iris rukanko? Miltä vuodelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiris-rukastahan se ja kansikuva on vuodelta 1930, painos on ilmestynyt WSOY:n koululaiskirjastossa (n:o 64).

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.