04 kesäkuuta 2018

Lukemista kesäksi - ARVONTA SUORITETTU!!

EDIT:

Hieman oli pieni osanottajien määrä arvonnassani, mistähän lie johtunut. Niin tai näin, niin arvonta on nyt suoritettu seuraavasti.

Tyttökirjapaketti menee  Anniinalle, joka ainoana oli siitä kiinnostunut.
Intiaanipaketti ei kiinnnostanut ketään, joten vienen sen kirpparille tai pistän johonkin muuhun vaihtopisteeseen.

Paketti 1 eli elämän ja kuoleman kysymyksiä kiinnosti kolmea ahkeraa lukijaa. Arvonta paketin suhteen suoritettiin siten, että osanottajien nimet kirjoitettiin paparilipukkeille, jotka numeroitiin satunnaisesti. Tosin, tämä numerointi jäi turhaksi, koska päädyin sitten pistämään lipukkeet tyhjään maatuskaan, josta askarteluveitsen kärjellä sekoittaen ja sohaisten nostin voittajan. Veitsen kärkeen tarttui ensimmäisenä lipuke nro 3 ja sen sisältä henkilö, joka tuntee Kirjarakkautta. 

Onnea voittajalle ja mukavia lukuhetkiä. Otan yhteyttä!


----


Nyt olisi tarjolla lukemista kesäksi. Kirjoja on taas kerääntynyt niin paljon huusholliin, että on hyvä pistää osa kiertoonkin ja jakaa lukuiloa muillekin. Arvon kolme kirjapakettia, jotka ovat:



1
 Elämän ja kuoleman kysymyksiä

Paketti sisältää Maria Angels Angladan Auschwitzin viulu ja Mia Kotron Portilla -teokset.

Arvonnassa mukana:

1. Kirjarakkautta 
2. Paula
3. Hande




2
Intiaanit

Sisältää Ulf Ullerin Haukansilmä ja Franz Othmar Langin Joki peittää jäljet -teokset.



3
Tyttökirjapaketti

Sisältää kirjat: Eva Hirn: Helin kesä ,Toini Lehtinen-Palme: Kesä kolmisin ,Tuulikki Otsola: Yksinäinen  Inkeri , Laila Rinne: Nauravan kuun harju , Salme Setälä: Ailan uusi sisko

Arvonnassa mukana:
Anniina

Voit ottaa arvontaan osaa seuraavasti:

Jätä kommentti, jossa kerrot mikä/mitkä paketit sinua kiinnostavat ja anna linkki, josta sinut tavoittaa, jos voitto osuu kohdallesi.

Tai, jos sinulla ei ole blogia, mutta haluat ottaa osaa arvontaan, voit jättää minulle viestin vasemmalla sivupalkissa olevan yhteydenottolomakkeen kautta ja ilmoittaa, mikä/mitkä paketit sinua kiinnostavat. 

Arponen kirjat kesäkuun ensimmäisellä viikolla.



4 kommenttia:

  1. Kirja-arvonnat ovat ihania! Minua kiinnostaa tuo ykköspaketti, ja minut saa kiinni osoitteesta kirjarakkautta at gmail.com. Minun blogissani voi muuten myös olla arvonta aivan lähiaikoina... :)

    VastaaPoista
  2. Tyttökirjapaketti eli numero 3 kiinnostaa! Jospa taas onni potkaisisi... Mulla ei ole blogia, mutta sähköpostiosoite on joanniina ät gmail piste com.

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan, 1. paketti kiinnostaa.

    VastaaPoista
  4. Osallistun arvontaan, 1. paketti kiinnostaisi. :)
    Minut saa kiinni osoitteesta tuntematon.lukija@gmail.com

    VastaaPoista

Älä roskaa!