tiistai 1. joulukuuta 2015

Kristmann Gudmundsson: Morsiuspuku!



Kristmann Gudmundsson
Morsiuspuku
WSOY, 1958
315 + 1 s.
 Alkuteos: Brudekjolen
Suomentanut Lauri Hirvensalo


Huhtikuussa  alkoi sataa ja päivät venyivät kahta pitemmiksi ja ikävämmiksi äänettömässä talossa. Silloin Kolfinna ei enää voinut oleskella ulkosalla. Mutta iltapäivisin hän unohtui usein seisomaan ulko-ovelle ja tuijottamaan järvelle ja laaksoon. Varsinkin päivän kallistuessa iltaan, kun hämärä kietoi koko maiseman vaippaansa ja ohi pyykivä tuuli kantoi nenään heikkoa tuoksua, kuin kevään aavistusta. Hän saattoi unohtua seisomaan siihen pilkko pimeään saakka. Silloin hän livahti mielellään pikkutuvan portaille, painoi poskensa jykevään puuoveen ja kuiskasi hiljaa muutaman sanan. "Äitikulta - oma äitikulta!" Helpotti niin, kun sanoi sillä tavalla; Kolfinna ajatteli valkoista morsiuspukua, joka oli kätkössä  tuolla sisällä.

Valgeir, Björn, Torfe, Hallgerdur, Finnur, Kolfinna, Skule - hauskoja nimiä nuo islantilaiset, hauskoja ja mielenkiintoisia, niin kuin Islanti - satujen saarikin. En tiedä, mitä lienee tarkoittavat nimet nämä tämän Morsiuspuku-kirjan päähenkilöillä, Finnur-nimi tuo kuitenkin mieleeni orivarsan, vireän ja reippaan, hieman vikuroivan. No, mielikuva ei ihan vastaa kirjan henkilöä. Finnur on haaveksiva runopoika, hieman pelokas lapsena. Ei lainkaan sellainen miehinen mies, kuin äiti Hallgerdur haluaisi hänen olevan.

Poika oli pitkä ja tumma, hoikka, hieman kumara, kasvot kauniit, kalpeat, silmät suuret, tummat, niiden katse omituisen hajamielinen ja haikea. Tyttö oli myöskin pitkä ja tumma, mutta suora ja ylväsryhtinen. Kasvonpiirteet olivat hienot, suu iso ja lujaluonteinen, huulet kaartuivat kauniisti. Kaikki piirteet olivat rauhalliset, voimakkaat, vain silmät olivat kasvojen muun osan vastakohta; ne olivat lempeät ja siniset, suuret ja haaveksivat.

Skule sitä vastoin on reipas, työteliäs ja aikaansaapa nuorimies. Niin Finnur kuin Skulekin luovat kaihoisia katseita Kolfinnaan. Finnur ja Kolfinna ovat olleet yhdessä lapsesta asti, Skule tulee kuvaan myöhemmin.

Morsiuspuku on mielenkiintoinen psykologis-vertauskuvallinen tarina kahdesta suvusta, Laxan Björn  Isleifsonista ja naapuritalo Nessin väestä, jossa emäntänä on Hallgerdur, Björnin nuoruudenihastus ja tämän poika Finnur. 

Tarina alkaa siitä, kun Björn on ollut hakemassa Valgeir-tohtoria lapsivuoteessa olevalle vaimolleen Sigrunille. Sigrun ehtii kuitenkin kuolla, samoin juuri syntynyt poikavauva. Merkittävänä vaikuttajana kirjan juonen kannalta on kuolleen Sigrunin hymy. Se alkaa vääjäämättä vaikuttaa niin Björniin kuin muihinkin. Björn kokee, että hän ei ollut se mies, jonka Sigrun olisi tahtonut hänen olevan ja alkaa etsiä lohtua ja voimaa Sigrunin morsiuspuvusta. Morsiuspuku on periytyvä Kolfinnalle, jolle äiti edustaa kaikkea kaunista ja hyvää.

Tarina etenee, kunnes huipentuu lopussa kolmiodraamaan ja aika aavemaisiin tunnelmiin. Pakostakin jää miettimään, missä määrin kuolleet ja heidän elämänsä jää vaikuttamaan jälkipolvien elämään? Ei tämä silti mikään aavetarina ole, vaikka islantilaiseen tyyliin satujen keijut ja menninkäiset kurkistelevatkin tekstin lomasta. Kyllä tämä on otettava enemmän psykologisena pohdiskeluna ihmismielen monisyisyydestä. 

Paitsi henkilökuvausta, mikä on yksinkertaisen toteavaa ja karuhkoa tuo tarina esiin islantilaisen luonnon omalaatuisuuden ja islantilaisen elämäntavan ja miljöön vaikuttavalla tavalla. Islannin ja Norjan vuorovaikutus niin historiassa kuin kulttuurisesti tulee kerronnassa esille, viikinkiajan suuruus elää taustalla ja saa Björnin hautamaan lempihevosensa pystyyn, kun tämä äkkiä sairastuu hevosruttoon. Ajallisesti uskoisin elettävän 1900-luvun alkuvuosikymmeniä.

Tämä tarina elää, samoin kuin tarinan henkilötkin. Heistä joko pitää tai ei pidä, mutta tylsiä he eivät ole.

Kielenkoukerot:

Minulle on tuttu sanonta: ei sano halaistua sanaa. Tässä teoksessa käytetään muoto ei sanonut luotua sanaa, mikä minusta on erikoista. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sanat voivat olla luotuja.
...
Tällä saan pinnan Kirjallinen retki Pohjoismaissa haasteessa: Islanti
Kirjallinen maailmanvalloitus: Islanti

2 kommenttia:

  1. Hei, luen juuri parhaillaan tätä samaista kirjaa, olisko kolmatta kertaa parinkymmenen vuoden sisään. Tämä on yksi kirjasuosikeistani, jonka viaton ilmapiiri ja luonnonläheinen elämä vetoaa minuun voimakkaasti. Terveisin Helena Itä-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuuluu kyllä niihin kirjoihin, joita lukee mielellään useammankin kerran.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.