Lucy Maud Montgomery: Kotikunnaan Rilla!

L.M.Montgomery:
Rilla of Ingleside
Aladin (Simon & Schuster Children publishing Division)
2015
440 s.

L.M.Montgomery:
Kotikunnaan Rilla
WSOY, 1978
242 + 1 s
Suomentanut Kerttu Piskonen

Kotikunnaan Rilla on varmaankin minulle se vaikuttavin ja koskettavin Anna-sarjan kirja. Kotikunnaan Rillassa on jotain hyvin samankaltaista kuin Pieni runotyttö -trilogiassa, erityisesti trilogian kolmannessa osassa. Molemmissa teoksissa on vahva päiväkirjamainen ote, molemmissa kuvataan nuoren tytön kasvua ja kehitystä ja molemmissa on hyvin tumma, jos valoisaan tulevaisuuteen päättyvä pohjavire. 

Olen lukenut Kotikunnaan Rillan ties kuinka monta kertaa. Tällä kertaa halusin lukea teoksen sekä suomenkielisenä että alkuperäisenä rinnakkain. Yllätykseni oli suuri, kun huomasin (vaikka olin asiasta kuullut) kuinka paljon ja merkittäviäkin seikkoja oli jätetty pois suomennoksesta. Todellakin, lukukokemus oli avartava ja täytyy sanoa, että olisi todella hienoa, jos tästä koko sarjasta saisi uuden lyhentämättömän suomennoksen. 

En ryhdy juonta sen kummemmin kuvaamaan, kerron vain sen, että pääosassa tässä kirjassa on Rilla, Anna Shirleyn kuopus, joka kasvaa tytönhupakosta vastuulliseksi ja vahvaksi nuoreksi naiseksi ensimmäisen maailmansodan aikana. Kiinitän vain huomionne muutamiin erilaisuuksiin suomennoksen ja alkuperäisen teoksen välillä, jotka itseäni jäivät mietityttämään.

Suomennos: Rannalla, Unelmalinnan juurella, oli pieni laituri, johon oli kiinnitetty kaksi venettä. Toisen kipparina oli Jem Blythe ja toisen Joe Milgrave, joka tiesi kaiken veneistä ja halusi innokkaana näyttää taitoaan Miranda Pryorille. Pojat soutivat kilpaa ja Jemin vene voitti. 

Alkuperäinen: There was a little pier on the harbor shore below the House of Dreams, and two boats were moored there. One boat was skippered by Jem Blythe, the other by Joe  Milgrave, who knew all about boats and was nothing loth to let Miranda Pryor see it. They raced down the harbor and Joe's boat won.

Miksi suomentaja on kääntänyt voittajaksi Jemin, jos voittaja oli Joe? Vai onko kyseessä painovirhe? Mitä tulee  käännökseen Unelmalinna, niin pidän aiemmissa kirjoissa olevasta Haavemaja-käännöksestä enemmän. 

Änkyttikö Rilla?

Suomennoksessa kerrotaan, että Rilla änkytti tilanteissa, joissa hän hämmentyi. Minulle oli yllättävää lukea, että hän ei itse asiassa änkyttänyt, vaan lespasi.

Suomennos: Onko tämä tyttö Rilla-ma-Rilla? Kenneth kysyi pehmeästi. - O-olen, sanoi Rilla...

Alkuperäinen: Is this Rilla-my-Rilla? he asked in low tone. - Yeth, said Rilla. 

Suomennos puhuu änkyttämisestä, alkuperäinen  sana on lisped ja teksiyhteydestä voi huomata, että Rilla ei siis osannut sanoa S-kirjainta. Ymmärrän, että tässä on suomentajalle haastetta, kun alkuperäinen sana Yes on suomeksi kyllä ja siinähän ei ässää ole. Itse aloin miettiä, miten olisin ratkaissut tämän pulman, siis jos ässävika olisi pitänyt saada tähän kohtaan, niin olisin ehkä kääntänyt: minähän te, mutta huomaan nyt, että vaikka puheessa se toimisi, niin ei kirjoitettuna, joten ässävian kääntäminen änkyttämiseksi on ehkä perusteltavissa. On kuitenkin huomioitavaa, kuinka pienetkin yksityiskohdat voivat olla lukijalle merkittäviä ja avartavia. 

Itikka vai hämähäkki?

Suomennoksessa Rillaa kiusoitellaan Itikaksi, alkuperäisteoksessa käytetään sanaa Spider eli hämähäkki. Minulla tulee mieleen, että sanalla ehkä viitataan pitkiin kinttuihin ja raajoihin, tuskin ainakaan mihinkään vaanimiseen, kuten hämähäkistä voisi tulla mieleen. Itikka vai hämis? Kumpi on sinun mielestä toimivampi suomennos? Itikka on ihan kuvaava, vaikka viekin ajatukset ehkä johonkin inisevään enemmän kuin hämähäkkimäiseen.

Omenia vai appelsiineja?

Suomennos:  --- löysi eilen Maanantain makaamasta vierashuoneen vuoteesta rouva Lynden appelsiinilehtisen peitteen päältä.

Alkuperäisteos: --- she found Monday asleep on the spare room bed yesterday right on top  Mrs. Rachel Lynde's apple-leaf spread.

Miksi kummassa omenanlehtikuvio on muuttunut appelsiinilehtikuvioksi. Olisihan omenanlehdet olleet suomalaisille tutumpia kuin appelsiininlehdet. Jotenkin tuntuu, ettei näissä yksityiskohtien suomennoksissa olisi oikein johdonmukaisuutta suomalaistetaanko vai seurataanko kanadalaista elämää?

Muisteluja:

Anna kertoo Cornelialle, kuinka hänen nilkkaansa särkee, sitä nilkkaa, jonka hän katkaisi, kun aikoinaan Vihervaarassa Jessie Pyen usuttamana kiipesi katolle ja putosi sieltä. Aiemmissa kirjoissa puhutaan Josie Pyestä ja Josie-nimi on myös alkuperäisessä Rillassakin.

Ajankulku:

Joskus näitä kirjoja lukiessani mietin ja laskeskelen, kuinka vanha Anna mahtaakaan olla? Jotain ajankulusta kertoo tämä ote, jossa suomennos taas eroaa alkuperäisestä.

Suomennos:  Rakas Miranda, hän sanoi, olisin iloinen, jos saisin nähdä huomenna ylläsi oman morsiushuntuni. Kaksikymmentä vuotta sitten olin morsiamena vanhassa Vihervaarassa  ...,

Alkuperäisteos: Miranda dear she said, I want you to wear my wedding-veil tomorrow. It is twenty-four years since I was a bride at old Green Gable...

Kyllähän sillä on iso ajallinen ero, onko Anna häistä kaksikymmentä vai kaksikymmentäneljä vuotta. 

Yksityiskohdista:

Nimikäytännössä on jotain pientä kummallisuutta suomennoksen ja alkuperäisen välillä. Tästä mainittakoon tapahtuma, kun Rillan sotaorpo Jims putoaa junasta ja Rilla yöpyy talossa, jonka hän luulee ystävänsä kodiksi. Ystävän nimi on alkuperäisteoksessa Hannah Brewster, tyttönimeltään Crawford, miksi kummassa hänet on suomennetty Maryksi?  Samoin hieman mietin, miksi Annan ruusukuvioinen kimono on käännetty "vain" punaiseksi kimonoksi? Onhan aivan eri asia nähdä sielunsa silmin kimono, jossa on punaisia ruusuja, kuin yksivärinen punainen kimono.

Äitiydestä:

Kotikunnaan Rillan syvällisyydestä puhuttaessa siinä on merkittävää psykologisuutta rivien välissä. Erityisesti Susanin "omima" Shirley herättää minussa ajatuksia tältä osin.

- Tiedättekö, tohtorinna, nyt minä tunnen itseni vanhaksi,sanoi Susan alistuneesti. - Jem ja  Walter olivat teidän, mutta Shirley oli minun poikani. Enkä voi kestää ajatusta, että hän lentää ja kone putoaa ja hänen ruumiinsa murskautuu, olenhan hoitanut ja hellinyt häntä siitä lähtien kun hän oli pahainen vauva. - Älkää, ette saa! Huudahti Anna.  (WSOY, 1978 -käännös)

Tiesiköhän Susan, mitä hän sanoi, kun puhuu Shirleystä omanaan? Ymmärrän, että hän on hoitanut olosuhteiden pakosta Shirleytä vauvana, mutta sanoa oikealle äidille, että "hän on minun". Anna saattoi parahtaa lentokoneen syöksymiskuvitelmiin, mutta hän saattoi myös parahtaa äidin tunteissa. Minulla ei ole lapsia, mutta minulla on sisaria ja tiedän oman perheen kokemusten ja lukemani perusteella, miten herkkä äidin ja vastasyntyneen lapsen välinen side on. Minusta ei siis ollut Susanilta psykologisesti oikein mennä sanomaan, että Shirley on hänen.

Kotikunnaan Rilla - sotakirjallisuutta?

Suurin ero alkuperäisteoksen ja suomennoksen välillä on kuitenkin se, mitä teoksessa puhutaan sodasta? Suurin osa sotakeskusteluja ja sodan aiheuttamia ristiriitoja ja mielipiteitä on jätetty kylmästi pois, jopa kokonainen persoonille lisäväriä ja kuvaavutta antava luku on jätetty pois. Ei voi olla ajattelematta, että suomennos on suunnattu erityisesti nuorille tytöille, kun alkuperäisteos on enemmän aikuisemmalle ja varttuneemmalle suunnattu. Patriotismi ja sotaintoisuus kuultaa alkuperäisestä tarinasta vahvasti läsnä. Saksan keisaria suorastaan vihataan ja saksalaisia kutsutaan hunneiksi. Antipatiani Susania kohtaan lisääntyy, kun hän kuvaa, mitä hän tekisi Saksan keisarille. Pikku Bruce Meredithkin saa osansa tästä sotahysteriasta, tosin hän toivoo, että keisarista tulisi hyvä, se olisi hänelle paras rangaistus, kun hän sitten loppuikänsä ja ikuisuuden hyvänä tuntisi, miten väärin hän onkaan tehnyt ja tunsi tunnontuskia. 

Niitä, jotka eivät olleet luonteeltaan niin sotaisia katsotaan kyräillen. Erityisen raastavaa tämä on Walterin kohdalla. Hän kokee itsensä pelkuriksi ja hänelle lähetetäänkin valkoisia höyheniä kirjekuoressa, kun ei ilmoittaudu vapaaehtoiseksi.  Valkoisten höyhenten lähettäminen oli hyvin yleistä ensimmäisen maailmansodan aikana. Jos et halunnut lähteä sotaan, niin sai heti pelkurin leiman. Mielenkiintoista on myös suhtautuminen Hra Pryoriin, jota Partakuuksi mainitaan. Partakuun katsotaan olevan saksalaismyönteinen ja saa sen mukaisen kohtelun, mutta mikä minua erityisesti ihmetyttää on sana pasifist. Se on kuin kirosana Glenin asukkaille. Ymmärrän, jos saksalaismielisyyttä noina aikoina on karsastettu, mutta pasifismihan taas on laajempi käsitys eli sodanvastaisuutta ihan yleisesti. Oliko Partakuu siis yleensä sotia vastaan vai vastustiko hän tätä sotaa erityisesti ollen myötämielinen Saksalle? Alkuperäinen teos herättää todellakin ajatusnystyrät värähtelelemään. 

Alkuperäisteos on ilmestynyt vuonna 1921, eli joitakin vuosia sodan päättymisen jälkeen. Toisesta maailmansodasta ei ollut vielä tietoa. En voi kuitenkaan olla ajattelematta ja miettimättä, mitä Montgomery on tahtonut tällä kirjalla kertoa? Vaikka tässä teoksessa on siis ajalle tyypillinen henki päällä, niin en pidä tätä kuitenkaan sotaa ihannoivana teoksena. Jossain määrin jään miettimään kirjailijan tulevaisuuteen näkevää kykyä? Onko kirjailijat kaukokatseisempia tai onko heillä etiäisiä tulevaisuuden suhteen? Tätä mietin erityisesti päästessäni Rilla of Inglesiden viimeisille sivuille.

We're in a new world! Jem says, and we've got to make it a better one than the old. That isn't done yet, though some folks seem to think it ought to be. The job isn't finished - it isn't really begun. The old world is destroyed and we must build up the new one. It will be the task of years. I've seen enough of war to realize that we've got to make a world where wars can't happen. We've given Preussianism its mortal wound but it isn't dead yet and it isn't confined to Germany either. It isn't enough to drive out the old spirit - we've got to bring in the new.

Näin jälkikäteen, kun tietää, että toiseen maailmansotaan oli aikaa vajaat parikymmentä vuotta, niin mietin, näkikö Montgomery tulevaan? Tuo lause, jonka hän on laittanut Jemin suuhun "Olemme antaneet preussinismille kuolettavan iskun, mutta se ei ole kuollut vielä, eikä rajoitu vain Saksaan (vapaa käännös, jota ei ole suomennetusssa teoksessa) erityisesti saa minut pohtimaan tätä mahdollisuutta.

Ehkä Kotikunnaan Rilla on otettava sotaa vastustavana teoksena ennemminkin kuin sitä ihannoivana, vaikka isänmaallisuus on sekin vahva teema teoksessa. En voi olla näkemättä Jemin sanoja varoituksena. Ehkä Kotikunnaan Rilla varoittaa, että jos ihmiskunta ei muutu, niin sama mielettömyys on vaarassa toistua. Kysyä kuitenkin sopii, huomaavatko ihmiset varoituksen, osaavatko he lukea vaaranmerkkejä?

Maanantai-koiran tarina:

Kotikunnaan Rilla on koskettava, pakahduttavan tunteita nostattava kirja täynnä tunnelmaa. Yksi koskettavimpia episodeja on Maanantai-koiran tarina (Dog Monday).

Se oli hassua, järjenvastaista ja mahdotonta. Mutta Rilla uskoi kaikesta huolimatta, ja Anna ja Gilbert Blythe uskoivat. Olipa hullua tai ei, kaikki he rohkaisivat mielensä ja piristyivät, koska pieni koira Glenin asemalla odotti yhä uskollisesti isäntäänsä kotiin. Terve järki saattoi pilkata heitä, epäusko mutista jotain taikauskosta, mutta sydämessään Kotikunnaan ihmiset uskoivat, että Maanantai-koira tiesi.

Uskollisen Maanantai-koiran osuus Kotikunnaan Rillan tarinaa on vavahduttava. On kuultu tositarinoita koirista, jotka ovat jääneet isäntänsä kuoleman jälkeen "odotttamaan". Onko Montgomeryllä ollut joku tällainen kertomus mielessään laittaessaan Maanantai-koiran tarinaansa?

Kirjallisuuslainat:

He goes to do what I had done

Had Douglas's daughter been his son.

Tämä runonsäe liittyy jotenkin siihen, kuinka Kanadan pojat vastasivat liikekannallepanoon. Kenen runo on kyseessä? Suomennoksesta tämä laina puuttuu, samoin kuin seuraava, jonka tekijää ei mainita:

Comes he slow or comes he fast

it is but death who comes at last.

Walter ei pelännyt kuolemaa. Hän pelkäsi itsekunnioituksen ja kasvojensa menettämistä. Herkkä, kaunosielu Walter. Kuinka kärsinkään hänen kanssaan, kuinka hänen kohtalonsa onkaan raastanut minua lukiessani. Kumpa kenenkään nuoren miehen ei tarvitsi pelätä itsekunnioituksen menettämistä, vaikka ei haluaisikaan sotia. Minusta Walterin olisi pitänyt rakentaa rauhaa toisin kuin sotimalla. Vaikka kirjoittamalla, hänellä olisi ollut siihen kykyä. Mutta nyt minä ajattelen, kuin hän olisi ollut todellinen eikä mielikuvituksen luomus.

Usko ja hengellisyys:

Lycy Maud Montgomery oli papin rouva. Siksi onkin mielenkiintoista, että Rilla of Ingleside sisältää myös muutamia uskonnollisia ja hengellisiä ilmentymiä, jotka ikävä kyllä, ovat poisjätetyt suomennoksesta.

Oh God, our help in ages past

Our hope for years to come.

Our shelter from the stormy blast

And our eternal home.

Kotikunnaan Rillaan ja Glen St.Maryn elämänmenoon on hyvin helppo samaistua, noin yleisesti. Blythen perheen ja läheisten kanssa elää niin myötä kuin vastamäessä. Tosin, niin rakkaiksi, kuin Montgomeryn hahmot ovat lukukertojen myötä muodostuneet, en ihan kaikessa jaa hänen henkilöhahmojensa mielipiteitä. Otetaan nyt vain esimerkiksi Pastori Meredith, jonka saarnaotsikon:  Without sheddding of blood there is no remission of sins uskovana ihmisenä kyllä myönnän todeksi, mutta Meredithin tulkintaa tämän yhteydestä sotaan en niinkään.

No, Mrs Crawford, I don't think the war has been sent as a punishment for sin. I think it is the price humanity must pay for some blessing - some adwance great enough to be worth the price - which we may not live to see but which our children's children will inherit.

 

Minusta sota ei voi synnyttää mitään muuta kuin sotia. Kuinka sodasta rauhan jälkeenkään voisi syntyä siunausta, edes sukupolvien kuluessa? Tämä pistää todella mietteliääksi. 

Rouva Elliot, joka ei ole jalallaankaan astunut metodistien kokoussaliin tekee sen, kun presbyteerit ja metodistit pitävät yhteiskokouksen Glenin poikien muistamiseksi. Kokous muodostuu katastrofiksi, kun hra Pryoria eli Partakuuta pyydetään aloittamaan kokous rukouksella, vaan kuinka käy. Partakuu on pasifisti ja alkaa rukoilla tyyliin

that the deluded armies being driven to slaughter on the western front might have theis eyes opened to heir iniquity and repent while yet the was time . that the poor young men present in khaki, who had been hounded into a path of murder and militarism, should yet be rescued 

mikä saa lopulta Norman Douglasin  huutamaan  STOP STOP STOP ja heittää Partakuun ulos haukkuen tätä ainakin kuin Tintti-sarjakuvien kapteeni Haddock. Kovinkaan hengelliseksi ei siis tätä kokousta voi sanoa ja luulen, että käynti kyseisessä kirkossa  jäi rouva Elliotin ainoaksi. 

Mielenkiintoinen oli myös näkemys Walterin ja Jemin hengellisyyden asteesta, erään suruun osaaottavan rouvan taholta:

"It's such on blessing it was Walter who was taken and not Jem. said Miss Sarah Clow. "Walter was a member of the church, and Jem wasn't. I've told Mr Meredith many a time that he should have spoken seriously to Jem about it before  he went away."

Henkiset arvot tässä kirjassa ovat mietityttäviä. Tohtori Blythellä tuntuu alkuperäisen teoksen mukaan olevan vahvat arvot ja näkemykset, mutta mikä merkitys Raamatun sanalla on teoksessa. Susanille Raamatun sana tuo lohdun hädässä ja tuskassa. Oman tulkintansa asioista tekee myös Pikku Bruce Meredith, tavalla, joka saa lukemisen koskemaan sydänalassa asti.

,

Gilbert

Mikä erityisesti kiinnitti huomiotani näitä kirjoja lukiessani oli se, kuinka suomentaja oli jättänyt pois Gilbertin ajatuksia, seikkoja, jotka tekivät Gilbertistä elävämmän ja toivat näkökulmaa hänen persoonaansa.

Our last son - our last son, he said aloud. A good, sturdy, sensible lad, too. Always reminded me of my father. I suppose I ought to be proud that he wanted to go -- I was proud when Jem went -- even when Walter went -- but our house is left us desolate. 

Näin Gilbert pohdiskelee, kun Shirley täytettyään kahdeksantoista ilmoittaa haluavansa ilmoittautua sotimaan. Shirley toi Gilbertin mieleen hänen oman isänsä. Minusta se on, jos mikä merkittävä yksityiskohta enkä voi ymmärtää, miksi suomentaja on jättänyt tämän pois. Gilbertin jää hieman varjoon muutenkin naisiin ja lapsiin keskittyvässä kuvauksessa, mutta siellä hän kuitenkin on, vakaana isähahmona.

Astronomiaa:

Katsotteko te uutta tähteä? Kysyy pastori Meredith Rillalta ja neiti Oliverilta kukkivien perunoiden luona, kun nämä katselevat taivaalle. Neiti Oliver vastaa, että kyllä ja että he ovat löytäneet sen. Tämä saa minut pohtimaan, onko vuosien 1914-1918 välisenä aikana kenties tapahtunut jokin tähtitieteellinen tapahtuma!!!

Ja mitä vielä. Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli hyvin antoisa ja mielenkiintoinen. Alkuperäisteos sisältää niin paljon yksityiskohtia että ei ole mielekästä niistä kaikista kirjoittaa. Tästäkin kirjoituksesta tuli  ehkä turhan pitkä.Voin vain sanoa, että jos haluat syventää näkemystäsi teoksesta, niin etsi tämä teos käsiisi alkuperäiselle teokselle uskollisena laitoksena. Tulet löytämään hämmästyttäviä vivahteita. 

Ei Kotikunnaan Rilla mikään huono käännös ole (suomennosvirheistä tai ratkaisuista huolimatta). Alkuperäisen rinnalle se vain on kevennetty ja siloiteltu - sanoisinko lohduteltu versio. Ei sillä, ei alkuperäinenkään kaikessa surullisuudessaan lohduton ole. Suuria tunteita herättäviä molemmat versiot ovat.
---
EDIT: Tuosta englannninkielisen kirjan kannesta voisin vielä mainita, että se on yksityiskohdissaan mielenkiintoinen ja paljonpuhuva. Kukin pieni yksityiskohta sukkakutomuksesta pieniin kukkiin löytyy teoksesta. Kannen on suunnitellut Julene Harrison.

Tähän loppuun haluan pistää vielä kuvan kissasta, joka minulla joskus muinoin oli. Nimesin sen Walteriksi tämän kirjan hahmon mukaisesti. Mene ja tiedä, ehkä juuri siitä syystä, kisumirrin kohtalokin oli aika kovanlainen, Walter ei elänyt pitkään.

Kotikunnaan Rillan on lukenut myös Pii Maailman ääressä, ja Cilla in Wonderland. Teos on luettu myös Kirjaneidon tornihuoneessa ja varmasti myös monessa muussa paikassa.

,