Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu!

Marja Björk

Mustalaisäidin kehtolaulu

LIKE, 2014

273 s,

Kun olin pieni lapsi, mustalaiset kiertelivät taloissa, meidänkin pihamaalla heitä kävi. Toiset olivat ystävällisiä, toiset ei niin ystävällisiä. Itselläni on, täytyy myöntää, hieman varauksellinen suhtautuminen romaneihin. Tähän on osaltaan varmasti vaikuttanut juuri nuo lapsuudessa koetut ja äidiltä kuullut tapaukset, myös se, että itse sai kuulla lapsena mustalaiseksi haukkumista tumman ulkonäön ja ehkä köyhyydenkin takia, ei siis siksi, että olisin ollut kyseiseen kansanheimoon kuuluva. Varauksellisuus johtuu varmasti myös niistä kulttuurisista eroista, joita olen elämäni aikana nähnyt ihan elävässä elämässä. Olen kuitenkin ollut vieraana romanikodissa, yöpynytkin ja näen, että ihmisiä he ovat niin kuin kaikki muutkin. Ei yhden takia voi syyllistää koko kansaa.

Mustalaisäidin kehtolaulu oli mielenkiintoinen lukukokemus ja teos kiinnosti minua juuri näiden omien kokemusten takia. Minulle oli suuri yllätys, kun ohimennen näin TV FEM:n eräästä ohjelmasta, kuinka joku romani mainitsi siitä, että romanit pääsivät kouluun vasta 1965, kun romanien sallittiin asettua paikalleen. Että kyse olisi ollut laista, siinä, että romanit kiersivät? Se tuntui minusta ihmeelliseltä.

Mustalaisäidin kehtolaulun päähenkilö on Marita, joka tahtoo kertoa vanhempiensa tarinan.

Marita ilmoittautui sukututkimuksen alkeiskurssille. - Vanhat eivät kerro oikeata tietoa ja kaikki vähä tulee  lukemalla läpi koko kirjasto. Kaikki meni liian hankalaksi. Kirkonkirjat ja käräjätuomiot oli kirjoitettu vaikealla käsialalla tai ruotsiksi. Marita pettyi. Opettajasta oli kyllä periaatteessa ihan mielenkiintoista että oppilaiden joukossa oli myös yksi romani, ja hän mainitsi, että kuningatar Kristiina oli määrännyt mustalaiset hirtettäväksi ilman tuomiota ja tutkintaa suoraan tavattaessa. 

Huh huh! Ja minä kun olen pitänyt kuningatar Kristiinaa mielenkiintoisena historian hahmona. Kyllä nyt kultapöly pölisi pois hänen yltään.

Maritan sukukirjan kirjoittamisesta ei tule mitään. Hän rohkaisee tytärtään Assia kirjoittamaan. Tämä varmasti saisi aikaan jotain.

Teoksen rakenne on mielenkiintoinen. Tavallaan sitä voi pitää Maritan kertomana, mutta Maritan kertoman sisällä saattaa kulkea "Assin kirjoittama". Pidän myös kirjan typografiasta, lukujen aloitus kauniilla vinjettikirjaimella luo oman sävynsä kirjan tarinaan ja romanikultturiuteen.

Björkin teksti on railakasta, ei kirjakieltä, mutta ei murrettakaan. Omien kokemusten pohjalta voisin ajatella, että Björk on hyvin tavoittanut sen tavan, millä romanit puhuvat ja keskustelevat. Tarinan edetessä Maritan vaiheiden taustalla kulkevat kaikki kliseet ja tavat, mitä romanikulttuuriin liitetään. Kaunokirjallisena teoksena se jättää kuitenkin paljon pohdittavaakin, voiko lukija tämän teoksen luettuaan päästä ennakkoluuloistaan? En tiedä. Ehkä ei!

Maritan sukutarinan kerronnasta ei tule oikein mitään. Sukutarina on kuitenkin läsnä  tarinassa. Jos ajatellaan niitä vaikeuksia  mitä Maritalla oli tässä fiktiivisessä teoksessa, ne ei eroa paljoakaan todellisuudesta. Romanisukujen tutkimuksessa on omat vaikeutensa, syinä juuri entisajan kiertolaisuus ja häpeä. Häpeä on teema, joka toistuu tässä teoksessa. Häpeä on kiinniliimattu romaniin. Häpeän vuoksi ei tietyistä asioista puhuta suoraan. Romanimies ja nainen karkaavat "vihille"  eivätkä häpeän vuoksi voi ilmaantua pitkään aikaan vanhempiensa eteen. Yhteenmenemisestä ja lapsenodotuksesta ei voi puhua suoraan. Häpeän vuoksi romanilapset eivät kutsu vanhempiaan isäksi ja äidiksi, vaan kutsuvat heitä etunimillä. Tämä on seikka, mitä itse suuresti ihmettelen ja mikä saa miettimään romanien läheisyyden tuntemuksia. Kuitenkin läheisyys on merkittävä tekijä romanikulttuurissa. Itse vain on niin tottunut siihen, että isää kutsuu isäksi ja äitiä äidiksi, en voi kuvitellaan, että olisin kutsunut omia vanhempiani etunimillä. Vielä vähemmän , että olisin herroitellut, niin kuin amerikoissa kyllä sir -tyyliin.

Tämän romanitavoista kiinnipitämisen kanssa Maritakin Mustalaisäidin kehtolaulussa kipuilee. Vähin erin hän alkaa irrottautua pääsemättä kuitenkaan täysin kulttuurisidonnaisuuksistaan. Kulttuurinsa ja yhteiskunnan vaatimusten ristiaallokossa varmasti kipuilee moni romani ihan elävässäkin elämässä.

Björkin teos on paljonpuhuva ja vaikuttava teos, jos kohta kokonaisuutta ajatellen, ainakin itse näen siinä myös pienen pienen ironisen otteen.

Tiedätkö muuten, että kun romani puhuu mökistä, hän ei puhu kesämökistä vaan omasta kodistaan, menen mökille, tarkoittaa kotiin menemistä.
...
Mustalaisäidin kehtolaulun on lukenut myös Bleue Kirjapolulta,jonka saama informaatio tuntuu kevyeltä. Hän myös sijoitti kirjan tapahtumat 1980-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Itse omien kokemusten valossa aloittaisin tuolta 1960-luvulta ja sukupolvien myötä edetään vuosituhannen vaihteeseen. Kirjassa mainittu romaniasujen työllisyyskurssikin on oikeasti toteutettu tai ollut ainakin tarjolla, mutta en muista, oliko se 1980 vai 1990-lukua. Myös Työvoima-lehti on tuttu minulle omilta työttömyysajoiltani.

Mari A puolestaan on kirjoittanut kirjasta naisnäkökulmaa ajatellen. Naisnäkökulma olikin teoksessa vahvasti läsnä.