Cecilia Samartin
Señor Peregrino
Bazar, 2013
Alkuteos: Tarnished Beauty
Suomentanut Tiina Sjelvgren
382 s.
Jamilet heräsi nyyhkytyksen ääneen. Kaunis kuvitelma haihtui savuna ilmaan. Gabriela istui polvillaan Lorenan sängyn ääressä. Kädet olivat puristuneet rukousnauhan ympärille ja otsa lepäsi yhteen puristuneita käsiä vasten. "pidä hänet aina lähelläsi, armollinen Isä. Anna hänelle se rauha, jota hän ei koskaa täällä maan päällä saanut. Hän oli kaunis, eikä hän olisi ansainnut niin suurta kärsimystä". Gabriela vaistosi Jamiletin heränneen joten hän kääntyi tytön puoleen ja sopersi kyyneleidensä keskeltä. "Käy polvillesi ja rukoile, lapsi hyvä. Äitisi on kuollut."
Jamilet on meksikolainen nuori, joka on asunut äitinsä Lorenan ja isoäitinsä kanssa köyhissä oloissa. Syntynsä hän on saanut Lorenan tultua raiskatuksi. Ikään kuin ei siinä olisi jo kylliksi kestämistä Jamiletilla on syntymämerkki, niskasta polvitaipeisiin ulottuva tuliluomi. Jamiletia kiusataan ja hänestä tulee yksinäinen lapsi. Taikauskoiset ihmiset kammoksuvat merkkiä. Äiti Lorena etsii parannusta syntymämerkkiin - turhaan. Kaikki muuttuu, kun Jamiletin äiti kuolee. Jamilet päättää lähteä rajan yli Yhdysvaltoihin, tätinsä Carmenin luokse.
Jamilet
ei ollut koskaan ennen erityisemmin pitänyt kahvista, mutta juotuaan
ensimmäisen kupillisen hän tuli toisiin ajatuksiin. Ehkä se liittyi
siihen, että herra Peregrino oli valmistanut kahvin aivan itse samalla
kun hän oli mutissut olevansa lähes varma siitä, että Jamilet halusi
useimpien lasten tavoin kahviinsa paljon kermaa ja sokeria, ja ettei
latinalaistaustainen ihminen voinut olla pitämättä kahvista, joka oli
sentään yksi maanosan suurimpia lahjoja koko ihmiskunnalle. "Se
selkeyttää ajatukset ja vahvistaa yleiskuntoa", herra Peregrino julisti.
"Ne jotka eivät juo kahvia, ovat heikkoja ja huteria. Heillä ei yleensä
ole mielipidettä mistään, ja jos onkin, he pelkäävät sanoa sen ääneen.
Monien mutkikkaiden vaiheiden jälkeen Jamilet saapuu Los Angelesiin ja löytää Carmenin asuinkadulle. Carmenin koti on siivoton läävä, jonka Jamilet pistää sukkelasti ja ansiokkaasti siistiin kuntoon. Jamilet ja Carmen ovat kuin yö ja päivä. Carmen kittaa kaljaa, käy töissä ja kuhertelee miesystävänsä kanssa. Jamilet pitää huushollin kunnossa. Jamilet on laiton maahaantulija. Carmen hankkii hänelle väärennetyt henkilöllisyyspaperit ja Jamilet alkaa etsiä töitä. Hän päätyy erääseen sairaalaan ja siellä herra Peregrinon hoitajaksi.
Herra Peregrino on outo mies, joka vaatii, että kaikki täytyy hoitua säntillisesti ja niin kuin hän sanoo. Herra Peregrino asuu sairaalan viidennessä kerroksessa eikä ole vuosiin käynyt ulkona. Hän on siis eräänlainen erakko.
Hoitaja B, joka on palkannut Jamiletin on sanonut, että tämän ei pitäisi antautua keskusteluihin hoidettavansa kanssa. Jo kohta kuitenkin Jamilet ja herra Peregrino tulevat juttuun keskenään ja herra Peregrino alkaa kertoa tarinaa Jamiletille. Tarinaa pyhiinvaeltajista matkalla Santiago De Compostelaan.
Pitkään aikaan en ole lukenut mitään näin mukaansa tempaavaa tarinaa. Kiehtova, väkevä tarina, jossa tunnelma tiivistyy tiivistymistään loppua kohden ja alan miettiä, onko tämä sittenkin kenties dekkari. Sydän pampahtelee ja tunteiden laineet lyövät hyökyinä sitä mukaan, kuin sanojen virta alkaa lähestyä loppupistettään.
Señor Peregrino ei ole romanttista viihdettä, vaikka rakkaudestakin puhutaan. Tarina etenee hiljaista tahtia olematta kuitenkaan väsyttävä tai unettava. Kuten jo sanoin, tunnelma tiivistyy loppua kohden ja oma osansa siinä on Señor Peregrinon tarinalla. Oikeastaan kyse on tarina tarinassa, jotka kulkevat erillisinä, kunnes limittyvät yhteen aivan kuin kaksi toisiaan tuntematonta ihmistä kulkevat tahoillaan eläen elämäänsä kunnes he kohtaavat ja saavat yhteisen suunnan.
Tämä kirja on todellakin lukemisen arvoinen.
Mitä hieman ihmettelIn on takakansiteksti, jossa sanotaan, että Samartin on Norjan suosituin kirjailija. Tämä sai minut ajattelemaan, että kirjailija olisi norjalainen. Samartin on syntynyt Kuubassa ja paennut sieltä Yhdysvaltoihin. No, se on se lukutaidon puute. Lukutaito on paljon enemmän kuin sanojen toistamista, puhumista, se on ymmärtämistä. Joskus sitä vain ymmärttä sanat kuin toisin kuin on tarkoitettu.
En ihmettele, jos Samartinista on tullut suosittu kirjailija, sen verran vaikuttavasti hän liittää sanoja sopusointuisiksi ja koskettaviksi ketjuiksi.
Lukutaidosta puheenollen Jamilet ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Señor Peregrino alkoi opettaa häntä, mikä toi mieleeni George Bernard Shawn Pygmalionin. En ole teosta lukenut, mutta nähnyt siihen pohjautuvan My Fair Lady -musikaalin, jossa professori Highsmith opettaa köyhän kukkien myyjätytön puhumaan sivistyneesti.
....
Kirjallinen maailmanvalloitus Espanja (osa kirjan tapahtumista sijoittuu Espanjaan) ja Meksikohan minulla jo on valloitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!