sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Zoa Sherburne: Jennifer!







Zoa Sherburne
Jennifer
Otava, 1961
Suomentanut Maija Hahl
191 s.
Kansikuva Maarit Larva

Jennifer käveli hitaasti kotiin laahaten jalkojaan lehtien seassa, jotka tuuli oli sirotellut käytävälle. Lokakuisen päivän värit, ruosteenruskea, vihreä ja kulta, kiehtoivat hänen silmiään. Ei ollut edes kylmä, ei ainakaan samalla tavoin kuin hän muisti myöhäissyksyn päivien olleen idässä. Siellä kylmyys oli ollut hänen vihollisensa, se oli nipistellyt vaatteiden läpi ja tunkeutunut luihin ja ytimiin. Hän oli vihannut sitä, kuten hän oli vihannut ahdasta toisen kerroksen asuntoakin, kadun melua, tuhansien autojen työntämän pakokaasun katkua, kulmakapakan mainosvaloja, jotka olivat vilkkuneet turmiota tuottaen yötä päivää. Näitä valoja ei Jenny ollut pystynyt pakenemaan edes nukkuessaan, ne olivat värittäneet hänen unensakin.

Näin alkaa tarina Jenniferistä, nuoresta tytöstä, joka muuttaa perheensä kanssa  New Yorkista Washingtonin osavaltiossa sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Jenniferin isä on töissä lentoyhtiö Boeingin palkkalistoilla, hyvin toimeentuleva, jonka autoa Jenniferin uudet koulutoverit ihailevat. Jenniferin äiti on puolestaan Jenniferille pelon paikka. Kun hän palaa koulusta kotiin, eikä äiti vastaakaan hänen kotiintulohuikkaukseen, Jenniferin sydän alkaa läpättää ja pelko hiipiä sydämeen. Missä äiti on, ei kai vain....

Tarina Jenniferistä on kuin alussa lainaamani syksyisen maiseman sävyttämä. Hieman alakuloa, kirpeitä sävyjä, mutta ei täysin lohduton, niin kuin ei syksykään tunnelmaltaan. Jennifer on kaksospuolisko, jonka kaksossisko Molly on kuollut 8-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Mollyn kuolema oli järkytys niin Jenniferille kuin hänen äidilleenkin, joka alkoholisoitui.

Paitsi Jenniferin sopeutumista uuteen ympäristöön ja kouluun, ystävystymistä Patsyn ja muiden luokkatovereiden kanssa Zoa Sherburne kuvaa alkoholismia sairautena ja siitä toipumista. Miten se vaikuttaa paitsi alkoholisoituneeseen itseensä myös hänen läheisiinsä. 

Tätä kirjaa ei ehkä voi luonnehtia hauskaksi, sillä sen teemat ovat vakavia ja pohdiskelevia, mutta ei tätä mitenkään kuivaksi ja ikäväksikään kirjaksi voi sanoa, päinvastoin. Jennifer on tyttökirjallisuudessa  tavanmukaisuudesta poikkeavaa teemaa käsittelevenä teoksena mukavan erilainen. 

Suomennoksesta voisin sanoa sen verran, että minusta kuulostaa kovin kummalliselta että nuoret söivät perunahiutaleita. Hiutaleet tuovat mieleen pienen pienet hituset, joista keitetään puuuroa tai jotka paisuvat keitettäessä. Kyseessä oli kuitenkin mitä todennäköisimmin perunalastut eli chipsit. Milloinkahan chipsit tulivat Suomen markkinoille?
Muuten tämä oli hyvin amerikkalainen kirja, sellaisena kuin amerikkalainen nuoriso saattoi olla joskus neli-viisikymmenluvulla. Amerikkalainen kulttuuriympäristö lastenvahtinaoloineen, kutsuineen ja juhlapyhineen luo autenttista ilmapiiriä tarinaan.
...
USA:n osavaltiovalloitus kirjallisesti: Washingtonin osavaltio

2 kommenttia:

  1. Tämän kirjan olen joskus nähnyt, mutta en ole lukenut. Alkoi kiinnostaa nyt luettuani sinun arviosi. Toivottavasti löytyisi kivoja vanhoja tyttökirjoja kirjamessujen antikkapuolelta...

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.