Marie Louise Fischer: Delia-trilogia!

 

Marie Louise Fischer

Delia etsii isäänsä

Alkuteos:Delia, Die weisse indianerin

Suomentanut Maija-Liisa Isojärvi

Gummerus, 1969

147 s.

Delia on pieni 9-vuotias tyttö Shönausta, 1800-luvun puolivälin pienestä ruhtinaskunnasta. Hän asuu äitinsä ja kahden isosiskonsa Agathen ja Annan kanssa. Isä on joutunut pakenemaan Amerikkaan jaettuaan vallankumouksellisia lehtiä, tarkoituksena yhdistää Saksan ruhtinaskunnat yhdeksi. Delialla on mopsi, jonka hän on nimennyt Professoriksi.

Eräänä päivänä Delian palatessa soittotunnilta Shönaun poliisimestari Schmittke kysyy Delialta tämän isästä tavalla, josta Delia kiukustuu. Professorikin alkaa puolustaa Deliaa eikä se tykkää poliisin virkapuvusta, joten se pureutuu tämän nilkkaan. Tapauksesta sukeutuu kotona välienselvittely. Äiti päättää lähettää Delian sisäoppilaitokseen Hannoveriin.

Delia on kuullut setänsä ja serkkujensa muuttavan Amerikkaan. He ovat kyllästyneet maksamaan suuria vuokria kaupungin ruhtinaalle. Matkalla sisäoppilaitokseen Delia myöhästyy postivaunuista tehtyään tuttavuutta levähdyspaikan lähistöllä olevan sirkuksen kanssa. Delia tekee päätöksen. Hän pestautuu sirkuksen matkaan kohti Hampurin satamaa, josta tietää, että sedän perhe on astumassa laivaan. Hän piiloutuu laivaan ja matka kohde Amerikkaa alkaa. Delia, joka on leikannut huksensa ja pukeutunut pojaksi, on päättänyt löytää kadonneen isänsä, jolta ei ole tullut kirjeitä pitkään aikaan. Ja Professori, se on matkassa myös.

 

"Professori! Rakas pikku Priofessorini! Viisas koirani! Miten hyvä, että olet täällä! En jätä sinua enää ikinä, en ikinä. Ei mikään erota meitä enää toisistamme. Sinä suojelet minua. Tiiviisti toisiinsa painautuneina Delia ja Professori nukahtivat. Kaikki pelko oli kadonnut. Delia tiesi, että suurinkaan rotta ei uskaltaisi hyökätä hänen kimppunsa, niin kauan kuin hänen urhea, viisas mopsinsa oli hänen luonaan."

Hieman minä mietin, miten mopsi löysi Delian laivasta, jonne hän oli kiivennyt veneestä ja piiloutunut ruumaan. Mopsin hän oli jättänyt sirkuspojalle kiitoksena avusta. Kerronta on muuten joutuisaa, hyvin etenevää kerrontaa, jossa aika-aspekti välillä käy nykyajassa (1960-luvulla, jolloin kirja on alkujaan ilmestynyt). Dialogia ja puhetta on runsaasti ja mielenkiinto pysyy kyllä yllä, vaikka olen lukenut tämän useamman kerran.

 

 

 

Marie Louise Fischer

Delia ja päällikön poika

Alkuteos: Delia und der Sohn des Häuptling

Suomentanut Maija-Liisa Isojärvi

Gummerus, 1969

133 s. 

Delian seikkailut jatkuvat. Hän on jäänyt kiinni salamatkustamisesta, mutta selviytynyt valtameren yli laivanpoikana. Delia on reipas lapsi ja oppinut kiipeämään sirkuksessa. Ei häntä pelota kiivetä märssykoriinkaan. Kapteeni siirtää hänet kuitenkin kokin apulaiseksi kuultuaan, että hän onkin tyttö, vaikka ei paljasta muille merimiehille ettei tämä olekaan poika, niin kuin luullaan.

 

New Yorkissa Delia liittyy setänsä perheen ja muiden siirtolaisten matkaan kohti Länttä. Hän ostaa itselleen hevosen, joka tosin ei ole mikään rotuhevonen, mutta parempi kuin että joutuisi matkaamaan vaunuissa.

 

Siirtolaisjoukon yllättää kuitenkin intiaanit. Delian mopsi, joka on ollut koko ajan matkassa mukana hyökkää kohti intianeja eikä Delia voi jättää koiraansa pulaan, hän kääntää ratsunsa ja menee mopsinsa perään. Hevonen saa surmansa ja Delia jää intiaanien vangiksi. 

 

Delia ja päällikön poika jatkaa siitä, mihin edellinen teos jäi, Delia on pelastanut intiaanipäällikön pojan hengen, heistä on tulut veriveljet.  

Delia on asettunut osaksi intiaanileiriä. Yhdessä Akitun, päällikön pojan kanssa hän kokee monet seikkailut matkalla etsimään Bill turkismetsästäjää, jolta voisi saada lisätietoa isästä. Intiaaniheimojen ja valkoisten välistä problematiikkaa sivutaan, kun Delia kuulee Irokeesien suunnittelemasta hyökkäyksestä läheiseen linnakkeeseen. 

Tässäkin, samoin kuin edellisessä on muutama pieni yksityiskohta, jota mietin, kuinka todenmukainen kuvaus on, esimerkkinä Delian kiipeäminen puuhun mopsi kainalossaan ja mopsi, joka jää yksin alemmalle puunoksalle Delian kiivetessä ylemmäksi. Jotenkin en osaa ajatella koiraa, joka istuisi hiljaa paikallaan puunoksalla, viakka kyse olisikin tottelevaisesta pienestä mopsista. Mutta mitä piensistä. Tämähän on seikkailua parhaimmillaan.

 

Marie Louise Fischer

Delia Villissä Lännessä

Alkuteos: Delia im Wilden Western

Suomentanut Maija-Liisa Isojärvi

Gummerus, 1970

148 s.

"Mutta mikä sinua oikein vaivaa, Professori? hän sanoi saksaksi. - Nehän ovat ystäviämme, senkin hupsu. Nauraen hän juoksi noita kolmea olentoa kohti. Akitu kykeni kaikesta ilostaan huolimatta säilyttämään intiaaniarvokkuutensa ja seisomaan pää pystyssä, kuten päällikönpojan sopiikin käyttäytyä intiaanivaimon ja tämän lasten läsnäollessa. Mutta sitten nauru tarttui Delian kurkkuun. Hän pysähtyi juoksussaan niin äkkiä että oli sotkeutua omiin jalkoihinsa. Oli tullut hetki hetkeltä valoisampaa, ja nimettömällä kauhulla hän huomasi, ettei hänen edessään ollut intiaaneja vaan - karhuja! Valtavan iso, pystyssä seisova karhuemo poikanen kummallakin kupeellaan."

Delia on Akitun kanssa saapunut tuttuun intiaanileiriin karattuaan linnoituksesta, jonne he olivat menneet varoittamaan irokeesien hyökkäyksestä. Leiri on kuitenkin tyhjä. Nukuttuaan yön Delia ilostuu havaitessaan kolme hahmoa ilmaantuvan metsiköstä, ja joutuu tlanteeseen, josta ei tunnu olevan selviämisen mahdollisuutta.

Delia Villissä Lännessä on traagisempi kirja kuin edelliset. Akitun heimon piilopaikka metsässä on paljastettu ja viety vangiksi tarkoituksena siirtää heimon jäljelle jääneet Oklahomaan reservaattiin. Delia auttaa Akitua vielä kerran  jatkaakseen itse matkaansa kohti kullaankaivajien leiriä, josta hän uskoo isänsä löytyvän.

Ennen kuin isä lopulta löytyy Delia kohtaa hurjistuneen puhvelilauman (Biisoni). Tämä kohtaus onkin kaikista epäloogisin ja epäuskottavin, sillä näitä eläimiä ollaan kuljettamassa sakramentoon ruoaksi.  Se, että karjapaimenuus ja lihakarjan ajaminen yhdistetään biisoneihin on kummallinen yhdistelmä. Tosiasiassahan biisonit, jotka oli vaeltavien intiaaniheimojen pääasiallinen elinmahdollisuus, tuhottiin metsästämällä miltei sukupuuttoon hyödyntämällä vain turkis ja kieli.Eikä biisoneita polttomerkitty Ja tavallaan ristiriitainenkin sillä edellisessä osassa oli mainittu tästä biisonien verilöylystä. Tuntuukin siltä, että kirjailija on yhdistellyt Amerikan historiaa hyvin omintakeisella tavalla. Mietinkin, onko tässä sekoitettu lehmät ja biisonit, mutta ei lehmistäkään eikä sonneista puhuta puhveleina. Myös Sakramenton sijainti hieman kummastuttaa.

 

Delia-trilogia on itselleni rakas lapsuuden lukukokemus, ja olen lukenut nämä kirjat useampaan kertaan. Kirjallisena kuvauksena nämä eivät ehkä ole kovinkaan ihmeellisiä ja kuten sanottu, historialliset yksityiskohdat ovat vinksin vonksin. Ajankulumisen kuvaus on hyvin vähäistä, samoin paikasta toiseen siirtyminen. Amerikan pintala on laaja ja Delia tuntuu siirtyvän paikasta toiseen kovin nopeasti, Ensin ollaan preerialla tai  syvällä metsissä, sitten ollaan uudisasutusseudulla, kanjonilla, vuoriseudulla. Minun on hyvin vaikea luoda kuvaa siitä, kuinka laajalla tai pienellä alueella liikutaan. Seikkailullisesti tämä on hauskaa ja vauhdikasta ja intiaanielämä, sehän se minua tässä sarjassa erityisesti kiinnostaa. Kaiken kaikkiaan kun ajattelee, niin tämä on aika mielikuvituksellinen seikkailu,s sillä ajatus siitä, että 9-vuotias tyttölapsi karkaa kotoa ja kokee kaikki ne huimat seikkailut, joita Delia kokee on aika utopistinen ajatus. Mutta kirjalisuudessahan ei aina ole tarkoituskaan pysyä todellisuudessa, Delia kasvaa ja on viimeisessä osassa 12-vuotias. Tätä ajankulumista ei kuitenkaan kuvata.

Delia-trilogian viehättäväyys perustuukin  seikkailuun ja tilanteisiin, jotka ovat arjen ulkopuolella. Toivoisin kuitenkin, että jotkin pienet yksityiskohdat olisivat kuitenkin hieman jäntevämmin kerrottu. Näistä kolmesta osasta kaksi ensimmäistä ovat tältä osin parempia, viimeinen osa ei enää ole samalla tavalla kiintoisa, vaikka onnellinen loppu on aina onnellinen loppu. Mainittakoon vielä, että pidän paljon Katriina Viljamaa-Rissasen kansikuvituksesta, erityisesti tuossa kakkososassa. Kakkososassa oli pieni häiritsevä painovirhe, sillä lause loppui kesken ja mietin, kuinka paljon siitä jäi uupumaan. Onko virhe vain minun kappaleessani vai koko painoksessa on kysymys, johon toivoisi vastausta.

...

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohdat 48-50, osat kolmiosaisesta kirjasarjasta.