Francois Mauriac
Karitsa
Alkuteos: L'Agneau
Suomentanut Maija Lehtonen
WSOY, 1955
169 + 1 s.
Teoksensa esipuheessa kirjailija lainaa Simone Weiliä: "Äärettömän hellä Rakkaus, joka on lahjoittanut minulle onnettomuuden". Kirjailija viittaa myös aiempaan teokseensa Täydellisyyden kudos (Le Pharisienne), jossa on samoja henkilöitä tässä teoksessa. Karitsa ei kuitenkaan ole jatkoa aiempaa teokseen, mutta tämän teoksen päähenkilön Jean de Mirbellen oudot ja kammottavat piirteet selittyvät tuolla aiemmalla teoksella. Harmi siis, että en ole tuot teosta lukenut, sillä Jean de Mirbelle vaikutta todella kaikkea muuta kuin miellyttävältä päähenkilöltä aina viimeiselle sivulle asti.
Karitsan keskiössä on Xavier-niminen nuori mies, joka on Pariisin-junassa matkalla katoliseen pappisseminaariin. Matkalla hän näkee asemalaiturilla Jeanin ja tämän vaimon Michellen ja heidän keskinäinen kanssakäyminen, tai pitäisikö sanoa kanssakäymättömyys, kiinnittää Xavierin huomion.
"Xavier ponnisti koko tahdonvoimansa vapautuakseen näystä. Hän ei milloinkaan lakkaisi nousemasta yhä uudelleen samaa vuorenrinnettä, hän ryhtyisi yhä uudelleen ja uudelleen ajattelemaan ihmisiä, ihmisiä, jotka eivät merkinneet hänelle mitään, johin häntä ei yhdistänyt mikään lihan side ja joista hän ei tiennyt mitään muuta kuin sen mitä hän aavisteli, 'vainusi', kuten hän sanoi. --- --- ---Rakkaus, joka tulvahti hänen sydämeensä hänen nähdessään vilahdukselta kenen tahansa vieraan ihmisen kasvot, ei kohdistunut hänen isäänsä, äitiinsä eikä veljeensä. --- ---- --- hän eli vain niissä ihmisissä, joita kohti hän lakkaamatta tunsi itseänsä ikään kuin nostettavan ja joiden puolesta hän tahtoi antaa henkensä."
Xavier kokee olevansa kiinni kohtaamissaan ihmisissä, hän tuntee sisimmässään velvoitteen heitä kohtaan, pelastaa heidät, vaikka ei tuntisikaan heitä. Hänellä on oma sisäinen näkynsä ja kutsu. Tuo kutsu joutuu koetukselle, kun hän kohtaa junassa Jeanin, joka toisin kuin Xavier on paremminkin skeptinen uskon asioita kohtaan. Onko mies ystävä vai vihollinen, kenties jopa itsse Paholainen? Miesten välille syntyy keskustelu ja Jean, joka on jättänyt vaimonsa ja aikonut tehdä itsemurhan (tätä ei kuitenkaan aivan suoranaisesti kuvata eikä kerrota) pyytää Xavieria keskeyttämään matkansa ja urasuunnitelmansa, tulemaan sen sijaan hänen mukanaan hänen kotiinsa, sillä Xavier pystyisi ehkä järjestämään asiat.
Lopulta Xavier lähtee Jeanin matkaan, saapuu tämän kotiin, jossa tapaa Jeanin vaimon Michelen ja heidän luonaan asuvan pikkupojan Rolandin, jota Jean vihaa, eikä Michelekään saa poikaan minkäänlaista otetta. Pariskunta on ensin aikonut adoptoida pojan, mutta nyt he vain miettivät hänen palauttamistaan orpokotiin. Xavier kohtaa myös joitakin muita henkilöitä, joista yhteen hän rakastuu.
Karitsa on hyvin moniulotteinen ja osin vaikeaselkoinenkin (ainakin minulle) teos. Minun on hyvin vaikea ymmärtää Jeania, hänen julmuuttaan ja itsekästä ajatteluaan. Xavier yrittää selvitä kutsumuksen ja houkutusten ristitulessa toiveenaan "pelastaa edes yksi ihminen".
Kaikesta vaikeaselkoisuudestaan ja ihmisten välisissä jännitteistä huolimatta tämä on hieno pieni teos, jonka viimeinen kappale saa hengähtämään syvään ja oivaltamaan jotakin teoksen mestarillisuudesta.. Karitsa on jonkinasteinen allegorinen tarina, näin voidaan sanoa, sillä Xavier pappiskutsumuksessaan on syvästi samaistunut Kristukseen. Kansikuvakin (Martti Mykkäsen käsialaa) viittaa tähän. Tämä ei kuitenkaan ole niinkään saarna eikä varsinaisesti hengellinen kirja, vaikka hengellinen aspekti kulkee taustalla. Tämä on tarina kärsimyksestä ja vapautuksesta, sielun levosta ja rauhasta.
"Hän ei tuntenut heitä, hän ei koskaan enää ollut tapaava heitä. Ja kuitenkin hän olisi halunnut kutsua heitä etunimeltä, viivyttää heitä, tunkeutua heidän kaikkien elämään, varjella heitä kaikilta vaaroilta, suojella heitä omalla ruumillaan. Hirvittävä jumalallinen intohimo, niin juuri! Sitä se oli! Jumalan intohimoista rakkautta luotuaan kohtaan."
Mainittakoon vielä, että Francois Mauriac on saanut Nobel-palkinnon vuonna 1952.
...
Kijrjan kannet auki kohta 16: Lue pehmeäkantinen kirja.
Olen lukenut Käärmesolmun ja samoissa vesissä mennään.
VastaaPoistaKäärmesolmua hieman tutkailin, Kirjan nimenä tosi vahva ja kuvaava, teoksen motiivi mannonanpalvontoineen ei ehkä minua, toisaalta tämän lukemani teoksen nojalla Mauriac kuulostaa kiintoisalta kirjailijalta, johon voisi tutustua enemmänkin.
PoistaOlen lukenut tuon Täydellisyyden kudoksen, mutta nyt en suoraan muista kuka se Jean siinä on, oliko se nuori oppilas...
VastaaPoistaMutta kuulostaa kyllä Mauriacin tuotannolle tutuille piirteille, monimietteisyys on tuttua, samoin monet hyvin epämiellyttävästikin käyttäytyvät henkilöt joiden toimia on vaikea ymmärtää (ja silloin kun ymmärtääkin, hyväksyä).
Enkä tiennyt että tämäkin on suomennettu, näköjään niitä Mauriacin kirjoja on tullut ihan hyvä joukko suomeksi muttei niistä montaa ihan usein missään enää näe.
Tuo Täydelisyyden kudos kiinnostaisi ihan taustan takia. Nettiantikvariaatteja katsastellessa näitä Mauriacin kirjoja kyllä löytyi, mutta täytyy nyt miettiä, jos jossain vaiheessa vaikka kirjastokäynnillä saisi käsiinsä.
Poista