Maija-Leena Noppari: Teemu-Tahvanan seikkailut!

 

Maija-Leena Noppari

Teemu-Tahvanan seikkailut

Kertomus pienille pojille ja tytöille

Kuvittanut Rauha Nuolivaara-Manninen

Otava, 1939

59 s.

"Teemu-Tahvana oli suuren kartanonomistajan ainoa hemmoteltu poika. Kun hän syntyi maailmaan, oli kartanosssa sellainen riemu, ettei sen suurempaa ioa juuri voi kuvitella. Vaikeinta oli sopivan nimen keksiminen pojalle. Siinä oli miettimistä koko sukulaispiirille. Lopulta tehtiin pojasta Teemu-Tahvana, mikä ei suinkaan ollut erikoisen sievä nimi. Harvainainen se kyllä oli, siitä ei tarvinnut kiistellä. Pojan isoisä oli ollut Teemu ja sukututkimuksen tuloksena oli toinen nimi Tahvana. Se oli ollut erään hyvin kaukaisen esi-isän nimi."

Näin alkaa tarina Teemu-Tahvanasta, 10-vuotiaasta pojasta, joka on ilkeä eläimille, häijy ja pahankurinen. Vanhempiensa mielestä hän oli kiltti ja hyväntapainen ja vain nauroivat tämän tempauksille. 

Sitten kävi niin, että "eräänä alkukesän kirkkaana päivänä" Teemu-Tahvana kohtaa puistokävelyllään Kiattaren, ilmanhengen, joka ilmestyy puunrungosta, johon Teemu-Tahvanan pyssyn luoti on osunut, kun hän on ammuskellut pikkulintuja. Kiatar muuttaa Teemu-Tahvanan miehen peukalon mittaiseksi. Mitäs sitten. Jääkö Teemu-Tahvana peukaloiseksi. Kiatar lupaa, että "jos saavut tähän samaan paikkaan silloin, kun pihlajanmarjat alkavat punertaa ja syksy ripottelee keltaista väriä puiden lehdille, voinet päästä entiseen muotoosi." Sitä ennen Teemu-Tahvanan täytyy kuitenkin oppia rakastamaan eläimiä ja tekemään hyvää luomakunnan pienimmillekin.

Teemu-Tahvanan seikkailut muistuttaa hyvin paljon Selma Lagerlöfin Peukaloisen retkiä. Siinäkin on pääosassa pahankurinen poika, joka kiusaa eläimiä. Lagerlöfin Nils Holgersonin muuttaa peukaloiseksi kotihaltija, jonka Peukaloinen on pyydystänyt haaviinsa ja peukaloisena Nils matkaa Villihanhien matkassa halki Ruotsin maakuntien.

En ole lukekut Peukaloisen retkiä, mutta katsonut TV:stä siitä tehtyä piirrosanimaatiota.

Nopparin teos muistuttaa siis tältä osin Lagerlöfiä. Teoksissa on kuitenkin eroakin. Teemu-Tahvanan seikkailuissa on kaksitoista lyhykäistä lukua, joissa kussakin Teemu-Tahvana joutuu kohtaamaan jonkun eläimen. Ensin hän joutuu Hessa Harmaahelman pesään lintuemon poikasten viihdykkeeksi. Pahaksi onneksi Teemu-Tahvana vain on ampunut pyssyllään lintuemon puolison ja poikasten isän. Teemu-Tahvana tajutessaan tämän karkaa pesästä ja kohtaa sammakko Lolla Loikkaajan, jonka hän pelastaan käärmeen kidasta. Teemu-Tahvana kohtaa myös Rouva Kettu Repolaisen, joka vie tämän poikastensa leikkitoveriksi ja josta metsänvartijan Tellu hänet pelastaa. Muurahaisia,  mehiläisiä ja sudenkorentoja Teemu-Tahvana myös kohtaa. Sudenkorentojen kuvaus saa miettimään niinden biologiaa ja kehitystä. Minulle on uusi tieto, että sudenkorennot ovatkin itse asiassa petoeläimiä. Erikoinen on myös kuvaus Närhi Naurusuun ja oravanpoikien väleistä. Oravat kuvataan saduissa yleensä leikkisinä, mutta tässä tarinassa ne ovat oikeita kiusankappaleita.

Tarinassa on hieno Rauha Nuolivaara-Mannisen värikuvitus, josta pidän paljon. Vaikka Teemu-Tahvanan seikkailut muistuttavatkin jossain määrin Selma Lagerlöfin Peukaloisen retkiä on siinä kuitenkin myös omanlaistaan viehätystä ja luonteikkuuttakin. Pienten tarinoiden taustalla on nähtävissä myös biologiaan liittyvää opetusta sadun keinoin.

Mainittakoon, että teoksessa, jonka hankin nettiantikvariaatista on omistuskirjoitus: Albinille sotajouluna -39 Aira ja Harry-setä. Lieneekö lahjan valintaperusteena olla ollut harvinainen nimi vai luonto-arvot? Joskus omistuskirjoituskin herättää mielenkiintoisia kysymyksiä uudessa lukijassa.

--

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 13:  Lue kirja, jonka kannessa on numero 13