Konstantin Paustovski: Ukonilma arolla!

 

Konstantin Paustovski

Ukonilma arolla

Suom. Helvi Pekurinen

SMIA, 1946

115 s.

Kaunis, mielenkiintoinen kansikuva sai minut kiinnostumaan tästä teoksesta. Luulin kannen perusteella tätä ensin jonkinlaiseksi lasten kuvakirjaksi, mutta erehdyin. Tämä ei ollut kuvakirja, vaikka sisälsikin mustavalkoisen kuvituksen. Eikä tämä ollut lastenkirja, vaikka lapsiakin tässä esiintyi. Ukonilma arolla on kokoelma pieniä kertomuksia, lyhytproosaksi näitä voisi sanoa. Kerronallisesti ei mitään suuria tai tajuntaa räjäyttäviä, hieman vaikeaselkoisiakin, sillä ainakin jotkut tarinat loppuvat jotenkin oudosti ja kuin seinään. Mietin myös joidenkin lauseiden suomennosta, joka olisi voinut olla jouhevampikin ajatukseltaan. Novelleiksi näitä ei ainakaan voi sanoa. Tarinoita on yhteensä yksitoista ja kaikissa niissä on sota läsnä enemmän tai vähemmän. Ajallisesti tarinat sijoittuvat toisen maailmansodan aikoihin.

Pidin eniten teoksen ensimmäisestä - nimikertomuksesta, jonka pääosassa on Jurka-niminen poika. Jurka asuu vanhan Ivan Lukitshinkin luona Dnjeprin lähettyvillä Hersonin kaupungissa. Eräänä päivänä tulee täti Fedosa varoittamaan Jurkaa saksalaisista, jotka tappaisivat Ivanin ja tappaisivat Jurkankin, jos saisivat tietää, kuka hänen isänsä on. Pelästyksissään ja suojellakseen Ivania Jurka pakenee arolle, jossa hän törmää tilanteeseen, jossa hänen olisi voinut käydä huonosti.

Kulttuuriviitteitä tuomassa elävyyttä ovat  Surikovin Suvorov ylittää Sen-Godardin ja Aivasovskin "Yhdeksäs hyökyaalto" ovat tauluina Ivanin seinällä. Aivasovskin merimaalaukst ovat tuttuja, mutta tuosta toisesta en tiedä mitään. Muissa kertomuksissa viitataan David Coppeffield (näin oletan) ja Kurjat -teoksiin.. Mikä minua myös mietityttää ajankuvaa ajatellesani on joissakin tarinoissa ilmenevät maininnat kirkkoon ja ikoneihin ja ristiinnaulitun kuvaan. Toisaalta eräässä tarinassa sanotaan, että henkilö "ei tietenkään uskonut Jumalaan". 

Tilasin tämän teoksen, kun jostain syystä mieleeni nousi Paustovskin nimi, vaikka kirjailija ei ollut minulle lainkaan tuttu. Ja tilasin tämän teoksen jo ennen viime aikaisia maailmantapahtumia, joita vasten luettuna tämä on kyllä ajattelemaan pistävä ja omalla tavallaan ajankohtainen teos. Kuinka sodanvastainen tämä teos on, on vaikea sanoa, tässä puhutaan isänmaallisuudesta ja kysytään "olisitko valmis tappelemaan peltopyyn puolesta?"  Ja sitten puhutaan, kuinka kaunis maa onkaan kaikkinen ympäröivine luontoineen, ja kuinka sitä täytyy puolustaa. Jollain tasolla ottaen huomioon ne kaikki paikkakunnat, jonne eri kertomukset näissä vievät tulee mieleen, että tämä jollain tasolla korostaisi silloisen Neuvostoliiton laajuutta.Vanha teoshan tämä on, ja toivoisi että kuvaisi aikaa mennyttä ja että ihmiset olisivat oppineet jotain noista ajoista. Valitettavasti näin ei näyttäisi olevan.

"Sota alkoi niin omituisesti, että Varvara Jakovlevna ei käsittänyt sitä lainkaan. Hän oli mennyt sunnuntaiksi maalle, varatakseen talveksi minttua, eikä palattuaan osannut muuta kuin ihmetellä: Jegor Petrovitsh seisoi jakkaralla, siveli talonsa seiniä mudalla, jota oli sekoitettu sangossa veteen.Yksi seinä oli jo muuttunut valkoisesta ruskeanharmaaksi. Ensin Varvara Jakovlevna luuli, että Jegor Petrovitsh on tullut hassuksi (hän hassutteli aikaiemminkin) mutta samalla hän huomasi toistenkin naapurien olevan samassa touhussa. Siveltimet huiskivat ja puhtaat valkoiset talot muuttuivat samanvärisiksi kuin maa."

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 23: Pieni kirja