keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Judy Batalion: Päivien valo!

 

Judy Batalion

Päivien valo - Hitlerin gettojen vastarintanaiset

Alkuteos: The Light of Days - Women Fighting of the Jewish Resistance

Suomentaneet Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen

Gummerus, 2021

574 s.


Huh huh. Olipa teos ja olipa luku-urakka. Toisaalta hyvinkin kiinnostava, toisaalta kamala ja jähmettävä, yököttävä teos, jossa teoksen nimestä - Päivien valosta ei juurikaan ole tietoa. 

Teoksen nimi juontaa teoksen alkulehdellä olevasta gettolaulusta: 

Varsova, sen kasvoilla kyynelet 

Ja kadunkulmissa haudat 

Vielä vapauden näkee 

Vielä kajastaa päivien valo.

 

Päivien valoa - sitä  kaivataan, siihen pyritään, mutta ne keinot? Kaikkein eniten minua lukiessa vaivaa se, miten sota raaistaa. Jos käy taistelemaan pahaa (natseja) vastaan samoilla keinoilla onko yhtään parempi kuin se, jota vastaan taistelee. Toisaalta kirjailija tuo teoksessa esiin vastarinnan monimuotoisuuden ja mainitsee, että pakeneminenkin on vastarintaa. Tässä teoksessa pääpaino on kuitenkin väkivallassa, aseissa. Tämä ikuinen eettinne  kysymys pohdittikin lukiessa: millä keinoin itse pyrkisin vastustamaan vääryyttä. olisiko minulla rohkeutta asettua kuolemankin uhalla väliin. Olisinko valmis asein käymään sortajia vastaan - ja jos en, tekisikö se minusta pelkurin, rakkaudettoman.Olisiko helpompi olla vain välittämättä. Voiko sodassa säilyttää ihmisyyttään? Tätä problematiikkaa kirjailja valottaa jälkipuheessaan avatessaan teoksensa taustoja.

Naistaistelijoiden muistelmien innoittamana aloin ymmärtää, kuinka tärkeää oli kertoa monisäikeisiä tarinoita, joissa asiat eivät olleet mustavalkoisia ja joista tapahtumien tistitiitaisuus välittyisi tuskallisen selvässti. Histotiaa ei voi kirjoittaa yksioikoisesti; meidän täytyy kohdata menneisyytemme avoimesti ja ymmärtää, että olemme sekä uhreja että hyökkääjiä. Muutoin tarinankertoja menettää uskottavuutensta, ja keskustelu käy mahdottomaksi. Ymmärtääkseen ei tarvitse antaa anteeksi, mutta vain siten voi kasvaa ja kehittyä.

 Lukijana mietin myös niitä, jotka selvisivät kuolemankentiltä elossa, ajattelivatko he koskaan menneisyyttään, tunsivatko katumusta valinnoistaan, teoistaan. Mietttivätkö, olisiko voinut toimia toisin. Kirjailija tuo esiin, kuinka "Oli vaikea siirtyä Varsovan geton kapinan johtajasta kibbutsiin hedelmänpoimijaksi. Harva taistelija oppi tuntemaan itseään kaksikymmenvuotiaana koettujen traumaattisten ja kohtalokkaiden tapahtumien jälkeen."

 Batalionin teos kuvaa juutalaisten nuorten naisten vastarintaliikettä Puolassa ja Balttiassa, siellä, missä natsit uhkasivat juutalaisten olemassaoloa. Ajallisesti tapahtumia ei kuvata kronologisesti, vaan kuvaus siirtyy henkilöstä toiseen hieman sekavastikin. Kirjailijan innoittajana on ollut Freuen, kokoelma kirjoituksia, joiden päähenkilöillä ja kirjoittajilla oli vaikeasti lausuttavat nimet ja jonka hän oli löytänyt brittiläisessä kirjastossa. Nämä kirjoitukset toivat esiin naisten tarinoita ja kokemuksia vastarinnasta natsihallintoa vastaan. Kirjailja on yhdistänyt materiaalia eri lähteistä. Itse koen kuitenkin ongelmana lukiessa saman, mitä hän itse problematisoi Freuenin suhteen: "Siitä puuttuivat huomatukset, alaviitteet ja selitykset - kontekstin puuttuminen oli erityisen hankalaa, kun älypuhelimiakaan ei ollut vielä keksitty." Teoksen lopussa on Batalionin omat viitteet lähteistä, joihin jokin tietyllä sivulla oleva ilmaisu tai kohtaus perustuu. Tekstissä itsessään vain ei ole viitenumerointia,  ja näin nämä loppuviitteet jäävät irralliksi. En tiedä, onko tämä vain suomenkielisen laitoksen ratkaisu.

Lukiessa herää muutamia kysymyksiä uskottavuuteen ja suomennokseen. Esimerkiksi tämä:

Bednizissä bunkkereiden sisäänkäyntejä rakennettiin uuneihin, seiniin, komeroihin, nojatuoleihin, savupiippuhin ja ullakolle.

Voin kyllä ajatella, että jonkinlainen salakäytävä voidaan rakentaa uuniin, mutta nojatuoliin? Siinä minun näkökyky stoppaa, samoin jos puhutaan salakäytävässä liedessä, vaikka kyse olisi puuliedestä. Onko kyse jonkinlaisesta suomennosongelmasta vai kirjailijan ilmaisun vapaudesta, vaikea sanoa, mutta hämmentävä se on.

Hämmentävä on myös maininta:

 "Antek oli puun runko ja Zivia oli oksa", Yael sanoi. "Jos oksaa taivuttaa, puukin kaatuu, vaikka runko olisi kuinka vahva."

En osaa kuvitella puuta, joka kaatuisi, jos  oksaa taivuttaa. Oksa siinä katkeaa, jos liikaa taivuttaa, mutta ei luja runko, joka kyllä saattaa kolhiintua, jos oksa repäisee palan runkoakin. Lause on haastattelusta ja kuvaa, kuinka pariskunnasta toisen kuollessa ei toinenkaan jaksa elää ja siinä mielessä lainaus on kuvaava. Minä vain mietin, kuinka hyvä vertaus on ja onko se ehkä jotenkin suomennettaessa, haastattelua lainatessa kääntynyt päälaelleen.  

Lukemisen merkityksestä:

Lukeminen oli pakokeino sekä elintärkeän tiedon lähde - kirjojen pelastaminen oli tie kulttuuriseen ja henkilökohtaiseen pelastukseen. --- --- "Lukeminen oli pakoreitti toiseen maailmaan, --- Kirjojen kautta sai elää sankarin ja sankarittarien elämää ja jakaa heidän ilonsa ja surunsa normaalissa maailmassa, jossa ei ollut sellaista pelkoa tai nälkää  kuin meidän maailmassamme."

Tämä teos ei ollut pakokeino, päinvastoin. Se avaa silmien eteen koko ihmiskunnan raadollisuuden ja mädännäisyyden, josta niitä valonpilkahduksia on vaikea löytää. En sano, etteikö niitä olisi, mutta kovin vähäisiksi ne jää.

Erityismaininta tekstistä nousevalle ajatukselle:

Ruumis ja mieli saavuttavat tasapainon luonnossa elämisen kautta.

Suomi-bongaus: Ruzka kuului Paperiprikaatiin, joka salakuljetti juutalaisia kirjoja turvaan. Hän löysi YIVO:n eli Jiddizin tutkimusinstituutin kirjastosta suomalaisen kirjasen, joka oli laadittu silloin kun Suomessa oli valmistauduttu Neuvostoliiton hyökkäykseen. Kirjasessa esiteltiin sissisodankäynti ja jopa pommien rakennusohjeita. Siitä tuli heidän ohjenuoransa.

--

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 11: Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tässä oli kyllä mielenkiintoista ainesta, mutta mitään kevyttä luettavaa tämä ei ole. Kuvaus muuttuu kerronnan edetessä hyvinkin rajuksi ja yököttävyyttä aiheuttavaksi.

      Poista
  2. Kirjan nimi voisi kyllä olla joku toinen, kun aihe on näin rankka. On kyllä melkoinen uroteko kahlata läpi näin paksu kirja tällaisesta aiheesta! Varmasti herätti paljon ajatuksia ja noita eettisiä kysymyksiäkin. Taistellako väkivallalla väkivaltaa vastaan? Itse olen lukenut vain sellaisesta vastarintaliikkeestä, jossa piilotettiin juutalaisia Hollannissa. En nyt muista sen kirjan nimeä, vaikka se on kyllä omassa hyllyssäni, tuolla jossain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässäkin sivutaan sitä, kuinka juutalaisia piilotettiin tai autettiin vapauteen, mutta jossain vaiheessa tuli koston ajaatukset ja "samalla mitalla maksaminen". Kuten kirjoitin, tämä raaistuminen raakuuden keskellä oli seikka, joka sai pohtimaan noita eettisiä ongelmia ja omaa suhtautumista. Kirjailijan näkökulma on kuitenkin naisten toiminnassa ja rohkeudessa, jota ei ole aiemmin tuotu esille samassa mittakaavassa.

      Poista
  3. Todellakin olet melkoisen urakan tehnyt! Itse välttelen näitä tällaisia romaaneja, jotenkin tuntuu ylivoimaiselta ottaa vastaan ainakin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä oikein minunkaan kirjani ollut, odotin hieman toisenlaista lukukokemusta. Luin nyt kuitenkin loppuun sinnillä ja kun tahdoin tietää mitä sitten, kun sota oli ohi. Jätti enemmän kysymyksiä, kuin antoi vastauksia.

      Poista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.