Maria Mustranta: Toivon talo!

Maria Mustranta

Toivon talo

WsOY, 2025

296 s.

Kannen suunnitelu: Ville Laihonen & People's 

Sinä varmaan kehitysaputyöntekijänä tiedät, että maailmassa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan sitten toisen maailmansodan. Heistä yli puolet on alle 18-vuotiaita, Lina Mosa lausui ja näytti äkkiä uteliaalta. - Ja sinä haluat pelastaa tämän yhden? Lina Mosa kuulosti Peteriltä. Kärsivälliseltä, kokeneelta ja lohduttoman selväjärkiseltä. - Eivätkö suurten joukkojen selviytymiset koostu aina yksittäisten ihmisten yksittäisistä selviytymistä? Martta kysyi. Lina Mosa nyökkäsi. Hän järjesti tyhjät lasit pienelle tarjottimelle ja pyyhkäisi pöytää kämmenellään. - Hyvin usein löytyy joku, joka kykenee ottamaan lapsen huolehdittavakseen. Etsintä saattaa vain viedä paljon aikaa, Lina Mosa sanoi. - Emme voi muuta kuin jatkaa näin ja toivoa parasta.

Martta on avustustyöntekijänä Jordanian Ammanissa. Eräällä sairaalankäynnillä hänen tajuntaansa iskeytyy kuva pienestä tytöstä, jonka "peitteellä lepäävistä käsistä puuttui osa, pulleat kämmenet olivat kiinnittyneet suoraan kyynärpäihin". Martta ei saa tyttöä, Nouraa mielestään. Hän haluaa seurata tytön elämää, tietää kuinka tämän käy. Löytyykö tälle koti, jossa hänestä huolehditaan.

Martalla on miesystävä Peter, joka asuu Sveitsissä, jossa on myös Martan työnantaja. Peter ei ymmärrä Martan päätöstä jäädä Ammaniin, vaikka olisi jo aika palata komennukselta. Työnantajakaan ei ymmärrä, vaan työsuhde sanotaan irti. Myöskään sisko Kerttu ei ymmärrä Marttaa. Martta ei anna periksi. Hän jää auttamaan Toivon taloon, jossa Noura asuu ja kun Noura siirretään toisaalle, hän menee perässä ja ottaa Nouran omin luvin mukaansa.  

Toivon talon aika-aspekti ja miljöö on 2014-15 Syyria, jos tapahtumissa kuitenkin liikutaan lähinnä Jordanian Ammanissa. Kerronta on sujuvaa, paikallisväritettyä ja kielellisesti rikasta, täynnä kuvakulmia ja kielikuvia. Maria Mustrannan Toivon talo on hieno pieni tarina toivosta. Pidin tästä tarinasta, jos kohta se kahdesti toistettu kamala sana kimmahti kuin moukarinisku lyöden kauniin rakennelman lähestulkoon palasiksi.  Ehkä ne kuuluivat asiaan, luoden kuvaa ihmistyypistä, mutta en minä kuitenkaan aivan ymmärrä, miksi niiden piti tähän tarinan pujahtaa, kyllä rivien väliin muutenkin mahtui rujoutta ja ymmärtämättömyyttä ihan tarpeeksi ollakseen todellisuuskuvausta.

Loppu jäi hieman avoimena kummittelemaan. Martta oli lähtenyt selvittämään umpeutuvaa viisumiasiaansa ja jättänyt Nouran Natheeralle, Toivon talon entiselle, naimisiin menneelle työntekijälle ja luvannut palata pian. Kuluu kuitenkin päiviä, eikä Martta ole palannut. Sitten ovikello soi. Onko siellä viranomaisia, sosiaalityöntekijöitä ...

Tällä tulen saavuttaneeksi Kirjallisessa maailmanvalloituksessa  Jordanian.

---

Muualla mainittua:

Kirjojen kuisketta:   "Tarina koskettaa tunteita, yhdistää ihmisiä ja rakentaa toivoa."

Kirjat Kertovat: Riipaiseva  tarina sodan vaikutuksista ja suojeluvaistosta