Valkopukuinen nainen
WSOY, 1955
Alkuteos: The Woman in white
Lyhennetty suomennos: Hannes Korpi-Anttila
526 + 2 s.
Olin nyt saapunut matkallani siihen kohtaan, missä neljä tietä yhtyy - Hampsteadin tie, jota olin tullut, sekä Finchleyhin, West Endiin ja Lontooseen johtavat tiet. Koneellisesti oli kääntynyt viimeksi mainittuun suuntaan ja astelin pitkin yksinäistä valtatietä. Muistan, että tuumiskelin juuri, mitä Cumberlandin neitoset mahtoivat näyttää - kun siinä samassa jokainen veripisara suonissani tuntui jähmettyvän; takaapäin laskeutui yhtäkkiä jonkun käsi olkapäälleni.
Käännyin silmänräpäyksessä ympäri, ja sormeni puristivat tiukemmin keppini kädensijaa.
Siinä keskellä leveää, kuun valaisemaa valtatietä seisoi - aivan kuin juuri maasta kohonneena tai taivaasta pudonneena - yksinäinen, kiireestä kantapäähän valkoisiin pukeutunut nainen.
On hetkiä, jolloin tulee seittämätön mieliteko, halu. Minulle kävi niin tämän kirjan kohdalla. Kun olin saanut aiemmat lukuvuorossa olleet teokset loppuun ja mietin, mitä alkaisin lukea nousi ylitse muiden kiinnostus tähän, aiemmin jo parikin kertaan lukemaani teokseen. Valkopukuinen nainen on, voisi sanoa rikoskirjallisuus-genren kantaäiti, klassikkotarina 1800-luvun Britti-yhteiskunnasta.
Kirjan päähenkilö on nuori piirustuksenopettaja Walter Hartright, joka on myös yksi kirjan monista kertojaäänistä. Walter Hartright saa piirustuksenopettajan paikan Limmeridge housessa, jota isännöi Frederick Fairlie. Sairaalloinen itserakas rikkauksiensa keskellä elävä egoisti, joka on palkannut Walterin pitämään huolta etsauksistaan ja siinä sivussa opettamaan piirustusta kahdelle veljentyttärelleen Marianille ja Lauralle.
Kuinka ollakaan, ennen pitkään Walter ja Laura rakastuvat, mutta onnen esteenä on se, että Laura on kihloissa eikä koe voivansa rikkoa kuolleelle isälleen antamaansa lupausta.
Kuinka ja miten Walterin kuutamoyönä, ennen Limmeridgeen saapumistaan, kohtaama nuori valkopukuinen nainen liittyy tarinaan, sen jätän kertomatta, kuten sen kummemman juonen purkamisen. Kerron vain, että tämä tarina otti minut niin sisuksiinsa, että eräänä yönä luin sitä ilta yhdeksästä aamuyön tunneille kello neljän tienoille, ennen kuin päätin, että nukkuakin pitäisi. Tuona yönä koin jännityksen hetkiä, kun hiljaisessa huoneessani alkoi jostain ikkunan suunnalta kuunnua kuulua kummaa rapinaa, sydän pompahti ja hätkähdin, kun jotain valkoista liikahti silmieni edessä. Hui! Mikä se oli? Optisia harhoja, tavallisia luonnon ääniä ikkunan takaa, jännittyneen mielen aikaansaamia epävarmuuksia.
Valkopukuinen nainen on todella lukemisen arvoinen teos, jos se ei ole ennestään tuttu. Siinä yhdistyy selkeä rikostarina romanttiseen syvään rakkauteen ja uskollisuuteen. Tämä lukemani painos oli tosin lyhennetty. Alkuperäisteoksessa on yli seitsemänsataa sivua, joten tämän teoksen kansilehdellä mainittu "hiukan lyhentäen" ei ihan pidä paikkaansa, sillä kyllä parisataa puuttuvaa sivua tekee jo melkoisen paljon tarinassa. En silti kovin helposti löydä liitoskohtia, joista olisi jotain otettu pois. Valkopukuinen nainen on ilmestynyt myös kaksiosaissena, ilmeisen lyhentämättömänä painoksena Karistolta, heti vuosituhannen 1900-vaihteessa. Tekisipä mieleni hankkia tuo painos, elllei se olisi niin kamalan kallais antikvaritaateissa. Englanninkielisen version saisi aika halvallakin tilattua. Niin tai näin, niin Valkopukuinen nainen ei ole kertaheittokirja, jonka luettuaan on valmis sysäämään sen mielestään, vaan se on hyvinkin uusintaluvun arvoinen ja kestää useammankin lukukerran.
---
Sonjalle Valkopukuinen nainen, oli vuoden 2011 yksi mieluisimmista lukukokemuksista, ja Mustikkakummun Anna piti teosta lähes Kotiopetajattaren romaani -teoksen veroisena. Näissä teoksissa on kyllä jotain samankaltaista kohtalonomaisuutta, mutta itse en olisi tullut verranneksi Valkopukuista naista Jane Eyreen, vaikka teokset ilmestymisajankohdaltaan ovat smoilta ajoilta.
Tästä en muista koskaan kuulleeni, mutta vaikuttaa ihanalta lukuromaanilta.
VastaaPoistaKyllä vain, kannattaa tutustua.
Poista