Timo Malmi
Äyräpään luutnantti
Sotavankien matka Neuvostoliittoon ja takaisin
Into, 2016
En ajattele kauheuksien kautta.
Öisin vangiksi jäämisen hetki ilmestyy minulle unessa ja se on aina sama kuva. Joko venäläinen luutnantti tai sotavankileirin nälkään kuolleet tuijottavat minua.
Luutnanttti juoksee läpi tykistökeskityksen savun ja ravan, melun ja pauhu. Mitään ei kuulu, mutta luutnantti lisää vauhtia, etenee yhä kovempaa kohti ja huutaa uraata pistooli kädessä. Hänen suunsa on auki.
Ammun otsaan, toisen kerran, kolmannen. Luutnantin hiusrajaan syntyy reikiä. Punainen piste erottuu selvästi, mutta hahmo jatkaa tuloaan minua kohti. --- --- (Erkki Aukio, luutnantti, sotavanki)
Sota on julmaa. Sota syö ihmistä ulkoa ja sisältä. Miksi minä kaunosielu, joka inhoan väkivaltaa, rienaamista ja kirosanoja tartuin tähän teokseen, joka ei ole mitään kaunista kerrottavaa? Sotavankeus liippaa läheltä. No, läheltä ja läheltä. Oman isäni pikkuserkku joutui sotavangiksi ja oli koko jatko-sodan ajan vankina. Siksi uskaltauduin tutustumaan tähän teokseen - sukututkijan näkökulmasta.
Paljoa lisävaloa tämä teos ei ehkä omiin pyrkimyksiini löytää lisää tietoa kyseiseen henkilöön liittyen ei tuonut, mutta avasipa ainutlaatuisella tavalla sitä ilmapiiriä, mikä maailmassa noina aikoina vallitsi.
Suomettuminen on sana, jota en oikein ole ymmärtänyt. Sillä kai kuvattiin sodanjälkeisen Suomen tasapainottelua Idän ja Lännen välillä. Tässä kirjassa sille löytyi minun ajatuksissani synonyymi: Kun palasimme kotiin, tunsimme, että maa oli 'henkisesti miehitetty'. Teki kipeää katsella omaa rakasta maata ikään kuin toisin silmin, pelon silmin, jossa koko ajan oli uhkana tulla vieraan vallan alaiseksi. Sota on julmaa, se syö ihmistä sisältä ja ulkoa.
Timo Malmi on kirjoittanut teoksen, joka pohjautuu sotavankien omiin kokemuksiin ja muistoihin. Takakansiteksissä sanotaan, että Äyräpään luutnanttia lukee kuin romaania. En aivan yhtyisi tähän määritelmään. Itse koin tämän puolidokumentaariseksi tarinaksi, jossa yhdistyy tietokirjailijan taito tarinankertojan ääneen.
Ompas sinne matkaa, sano kana kun kuuta katseli. tuumii muuan sotamies yrittäen sananlaskuin lievittää vankeuden piinaa. Pitkä oli matka myös Tserepovetsiin, vielä pidempi Karakandaan. Toisille se matka oli liian pitkä.
--
Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Suomettumisesta varmasti tiedämmeenemmän tulevaisuudessa enemmän kun arkistot aukeavat, mutta juuri sodan jälkeen ei suometuttu (esim. asekätkentä + asevelisosialistit yms) minusta vasta 1970-luvulla
VastaaPoistaJuu! suomettumistermi on myöhäisempää perua ja lienee hitaasti edennyt prosessi, termikin tuli muualta kuin suomalaisilta - näin olen ymmärtänyt.
Poista