Arktiksen armoilla: Kein Winter Für wölfe
Suomentanut Eero Ahmavaara
WSOY, 1957
227 s.
"Minä en tunne eskimoita -vielä, vastasi McAllen- Mutta olen kutakuinkin varma siitä, että he yhtä vähän kuin Alaskan intiaanit, joita olen jokseenin tarkoin tutinut, ovat aina olleett niin laiskoja, holtittomia ja alkoholiin taipuvia kuin nykyisin. Me, tämän maan herrat ja valtiaat olemme tehneet heidät sellaisiksi salliessamme turkisten ostajien käydä heidän kanssaan vaihtokauppaa, jossa maksuvälineinä ovat viina ja säilykkeet. Me olemme panneet heidän päähänsä mielikuvan, että elämä voisi aina olla noin helppoa. Me olemme kevytmielisesti järkyttäneet heidän elämäntapojaan, jotka soveltuivat erinomaisen hyvin maan luontoon."
Tarinan kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen, joka vie tarinaa eteenpäin välillä ylhäältäpäin, ulkopuolisena kertoen, että tätä tapahtui näin ja näin. Kerronta on pääosin suoraa kerrontaa.Varsinaista dialogia on vähemmän. Eri henkilöhahmot pääsevät kuitenkin kukin vuorolaan ääneen omalla tavallaan ja ääneellään. Eniten äänessä on kuitenkin merimies Jarvis, joka on myös kirjan päähenkilö. Juoni on lyhykäisessään tämä: Yhdysvaltain presidentti on lähettänyt viestin Karhu-aluksen kapteeni Tuttlelle, jonka pitäisi, jos suinkin kykenisi lähteä pelastamaan 257 merimiestä, joiden alus on jäämeren rannikolla ahtojäiden saarntamana. Karhun kapteeni saa myös alukselleen nuoren tohtori McAllenin, jonka tarkoituksena on tutkia eskimoiden elämää. Karhu-alus ei kuitenkaan kykene tehtävää suorittamaan ja näyttää siltä, että noita merimiehiä ei päästä millään tavalla pelastamaan. Voidaan vain toivoa, että he selviäisivät jotenkin talven yli, mikä kylläkin näyttää mahdottomuudelta.
Merimies Jarvis, joka on elämässään saanut kokea monenlaista ja kantaa sisimmässään elämän aikana kertyneitä traumoja illmoittaa, että on yksi mahdollisuus. Kuljetetaan eskimoille lahjoitettuja porolaumoja yli jäätikön. Jarvis lähtee uhkarohkealle matkalle seuranaan tohtori McAllen.
Alkulehdellä kerrotaan, että tämän tarina pohjautuisi todellisiin tapahtumiin ja ainakin tässä mainitaan todellinen napatutkija Hall ja viitataan tämän napatutkimusmatkaan. Tämä ei kuitenkaan ole puhtaasti faktaa, sillä tässä on fiktiota mukana aika paljonkin.
Matkalla porojen saamiseksi Nomesta Beringin niemelle Jarvis kertoo nuoruudestaan McAllenille. Näissä kerronnoissa mainitaan suuri vesiputous jossain Kanadan tundralla, jota intiaanit kutsuvat Veden hengeksi ja jota Jarvis on lähtenyt erään brittiaatelisen kanssa etsimään, ja joka olisi Niagaraa mahtavampi. Tämä kuulosti aika mielikuvitukselliselta ja minun täytyi vähän googlailla, mutta ilmeisesti tällainen vesiputous löytyy Labradorista, ainakin yhdistän tämän Churchilin putouksen tässä kerrottuun.
Kirja tuo hyvin esiin Alaskan karut olosuhteet ja Alaskan alkuperäiasukkaiden elämäntapakin tulee, ainakin jollain tasolla esille, vaikka pääosan viekin Jarvisin seikkailut ja puheet. McAllen, jonka alkuperäinen suunnitelma oli tutkia alkuperäisasukkaita saakin matkallaan uuden suunnan urasuunnitelmilleen, kun kaksikko joutuu kohtaamaan voimattomuutensa aavemaisessa eskimokylässä, jonka asukkaat ovat nälkäänkuolemassa.
Tähän teokseen sopivat seuraavat laatusanat: kannustava, kunnioittava, taisteleva, ankara ja elämän mullistava. Tarina on traagisen kylmä ja jäinen. Vauhtia ja tilanteita riittää hyvän seikkailukirjan verran. Jonkin verran tarinaan jää kuitenkin aukkoja ja pelastusretkikunnan etenemisen kuvausta olisi voinut hieman jämäköittää. Myös todellisuuden ja fiktion raja häilyy, eikä tätä siis huolimatta viittauksista todellisiin tapahtumiin voi pitää historian osalta yhtä pitävänä.
Ilmaisuvoimaa: "Tunnin toisensa jälkeen hän taivalsi siten kiehuvan lumen läpi..."
Täällä tätä kirjaa on pidetty matkakirjana, mutta itse en näkisi tätä sellaisena, vaan puhtaana seikkailukirjana, jossa on hyödynnetty todellisia tapahtumia.
Ei huono, mutta parempiakin teoksia aiheeseen ja teemoihin liittyen löytynee.
Kartta näyttää alueen, jossa tarina liikkuuu. Viivan, joka osoittaa Jarvisin ja McAllenin reitin olen itse piirtänyt hahmottaakseni vähän paremmin sitä, missä liikutaan.
-----
Kirkko ja Kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 25: Kirja, jossa eletään poikkeusoloissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!