17 huhtikuuta 2021

Tyyne-Maija Salminen: Kun koti kävi ahtaaksi!

 


Tyyne-Maija Salminen

Kun koti kävi ahtaaksi

Kirjapaja, 1945

126 s.


Alku: Yli Helsingin. suoraan mereltä, puhalsi syksyinen länsituuli.

Lopetus:Se oli vain tuuli, joka teki omaa tehtäväänsä.

Päähenkilöt: Hilkka Mäki, 15-vuotias, muotiliikkeen asiatyttö, joka asuu kahden vanhemmans siskonsa ja äitinsä kanssa pienessä kerrostaloasunnossa. Hänen paras ystävänsä on samassa rapussa, hieman ylempänä asuva Reino Valkama, joka vuotta vanhempi ja  on asiapoikana paperikaupassa. Reinon äiti käy töissä ja isä on juoppo.

Miljöö: Sodanjälkeinen Suomalainen kaupunkiyhteisö, Helsingin Sörnäinen ja muut alueet sekä Turku.

Hilkka ja Reino haaveilevat kumpikin toisenlaisesta elämästä. Avarammasta, valoisammasta ja varakkaammasta. Hilkka keksii tuuman ja nuoret lähtevät omille teilleen päämääränä Amerikka. He suuntaavat ensin Turkuun ja siellä aikovat Saksaan menevään laivaan, mutta matkaan tulee mutkia.

Tämä on hieman epätavanomainen nuortenkirja. Hilkka ja Reino joutuvat kumpikin rikollisille poluille, mutta kiitos ymmärtäväisten aikuisten selviävät tavallaan kuin "koira veräjästä". Läksy on ollut kuitenkin kova ja tehovava.

Ihana mukava, hyvä vanhan ajan nuortenkirja, lähinnä ehkä tyttökirjallisuutta, miksei kuitenkin sopisi myös pojille. Kristilliset arvot määrittävät kirjan tematiikkaa, mutta eivät liian sormella heristellen kuitenkaan. Mitä hieman kritisoin on kirjan joidenkin henkilöiden nimiä, jotka ovat, hmm. ei niin luontevia ja todenmakuisia. 

Kansipaperin kuvitus on hieno. Harmi, että tekijästä ei ole tietoa.

Erityismaininnan ansaitsee:

"Yhteiskunnalla oli suuret mahdollisuudet kasvattaa nuoriso terveesti ajattelevaksi, jos nuoten elämälle annettaisiin oikea pohja, terve ja normaali kotielämä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä roskaa!