perjantai 30. heinäkuuta 2021

Rudolph Stratz: Ikuinen linna!

 

Rudolph Stratz

Ikuinen linna

Suomentanut Helmi Krohn

Otava, 1921

308 s.


Alkulause:

Hiljainen, omituinen ääni, jota oli mahdoton jäljitelä ... aivan kuin niittäjä olisi teroittanut viikatettaan kovasimella - kuin kahta ohutta veistä olisi hiottu vastatusten - ja sittenkin kuului aivan toisenlaiselta, tuo salaperäinen ääni keskellä yöllistä hijaisuutta Odenwaldin vuoristossa, jonka takaa kaukana idässä kohosi ensimmäinen kalpea valojuova ennustaen aamun sarastusta, kuunsirpin ja tuikkivien tähtien vitkalleen kalvetessa ajelehtivien sadepilvien lomissa.


Olipa pitkä laruse. Hiljalleen, verkalleen etenevä tarina sijoittuu siis saksalaiseen kyläyhteisöön, Schwarzwaldin vuoristoseudulle. Vanha vuorilinna kuusten keskellä kohoaa kylän laidalla, alhaalla laaksossa virtaa Neckar. Päähenkilö on kreivitär Wera, joka on nuorena neitona mennyt naimisiin vanhempiensa valitseman miehen, kreivi Wodensteinin kanssa. 

Wera ja kreivi ovat luonteiltaan hyvin erilaiset. Lapsena Wera on saanut elää ja olla kuin pojat, metsästää ja kuljeksia metsissä, kunnes hänet sitten laitetaan luostarikouluun kasvatettavaksi, kun ymmärrettiin, että "sellaista voinut enää jatkua."

Kreivi on haaveellisempi, rakkautta kaipaava mies, joka kyllä viihtyy metsissä, mutta ei metsästä ja kammoaa ampumista. Kreiviä ja Weraa yhdistää enää molempien syvä rakkaus poikaansa Wulfiin. Wera on tutustunut kylän tohtoriin, jonka myötä hän on alkanut saada uusia vaikutteita Darwinista ja musita ajanvirtauksista.Wera ja  tohtori viihtyvät toistensa seurassa ja siitä syntyy juoruja, jotka johtavat lopulta kolmiodraamaan, johon vaikuttaa myös kreivin uskollinen italialalinen palvelijja Weckman.

Taustalla vaikuttaa paitsi vanha feodaalilinnan merkitys ja sen tulevaisuus, myös uudet aatteet, kuten sosiaalidemokratia ja työläisten oikeudet. Suurin kysymys tarinassa nousee vastuusta. Onko ihminen vastuussa kenellekään muulle, kuin itselleen. Onko olemassa velvollisuuksia?

Vanha, irtolehtipainos, jonka joskus muinoin olen saanut oli ihan kiintoisa näkökulma saksalaiseen elämänmenoon joskus muinoin, mutta mitäään suuria tunteita tämä ei minussa herättänyt, paitsi loppu, josta en kaikilta osin tykännyt. Traagiset loput ovat vaikeita juttuja, ja se henkilöhahmoihin samaistuminen on kysymys, joka tässä tapauksessa on oleellistsa. Pidinkö minä Werasta varauksettomasti? En. Silti hän sai tulevaisuuden ja toivon, mutta se, jolle myös olisi sitä toivonut, jäi vaille. Ei silti, kyllä tämä tarina kokonaisuutena oli jäntevä ja hyvin kasassa pysyvä.

Outo sana:

Demarkatsionivviiva. Liitityy jotenkin lääketieteeseen ja ihmisen fysiologiaan, mutta ei sano minulle mitään.

--

Porin lukuhaaste kohta 1: Kirjan nimessä tai kannessa on rakennus

2 kommenttia:

  1. Oletpa sinä vanhan kirjan löytänyt! Liittyisikö demarkaatioviiva kuitenkin sodankäyntiin ja rajanvetoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei. Kyllä se liittyi sairaan pikkupojan hoitamiseen. Lääkäri totesi toipumisen tästä linjasta, joka oli kaulan seutuvilla, jos nyt muistan oikein. Tämän kirjan sain yllätyspostina ystävältä, mmutta on niin resuinen kappale, että pistän paperinkeräykseen. Tuosta kannesta tosin saatan askarrella jotakin.

      Poista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.